En oikein tiennyt mihin kategoriaan tämän viestin olisin jättänyt joten päätin tänne sen kirjoittaa.
Kuulin uutisista, että taas kerran oli kaadettu paljon hautakiviä etelä-suomalaisella hautausmaalla.
Yleensä tällaiset teot laitetaan saatananpalvojien tai vastaavien piikkiin. Miten on? Onko tässä tapauksessa asialla ns. saatananpalvojat???
Olen lukenut Mustan raamatun ja satanisti raamatun ja paljon muuta vastaavaa kirjallisuutta mutta yhdessäkään kirjassa ei ole mitään mainintaa siihen suuntaan, että hautakiviä pitäisi mennä kaatelemaan saatanan nimessä!!! Ei ole ollut myöskään viittauksia hautojen häpäisyyn yleensäkään.
Kertokaahan lapsukaiset, että mistä tällaiset käskyt oikein tulevat (muusta kuin tyhmästä päästä). Tuollainen toiminta ei palvele ketään eikä mitään.
Koko touhu ei ole muuta kuin keskenkasvuisten kakaroiden vouhotusta, jotka luulevat tekevänsä jotain jännää. Lapsellista todella lapsellista!!!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Satanistit eivät kaatele hautakiviä, tähän syyllistyvät tietääkseni enemmän saatananpalvojat(kaksi eri asiaa, muista se) tai sitten ihan puhtaat idiootit, joilla ei ole minkään uskonnon kanssa sen parempaa tekemistä.
Jepu jep..
Muistan ainakin yhden tapauksen, josta juurikin syytettiin satanisteja, pitkätukkia und muita.
Kaikkien yllätykseksi se olikin paikallinen mustaa musiikkia kuunteleva ja vaatteitaan roikkottava poikajoukkio..
Syynä oli ylläri ylläri, kuningas alkoholi. Teinit kun harvemmin osaa juoda.
Ja ne surulliset runkkarit, jotka hautakiviä potkii, vois mennä itseensä ja harkita vaikka jalkapallon pelaamista. Se on sentään rehtiä ja hyväluontoista liikuntaa, paitsi se homoilu. Toisaalta, homoilu on miesten hommaa.
Mutta sairaita jos eivät osaa lopettaa...
Itse ainakin Satanistina kunnioitan kuolleitten muistoa, jos minulle eivät mitään pahaa tehneet.
Hautakivet, kivinen muistutus siitä kuka oli, mikä oli, miksi oli. Eli minun mielestäni on turhaa odottaa, että todelliset Satanistit alentuisivat moiseen naiviin pelleilyyn. Toki jos joku wannabe-true-scarymotherfuckingbiaatch haluaa esitellä kuinka kapinallinen on, voisi vaikka katsoa terveen teinin tapaan pornoa. Tai jotain muuta vastaavaa, mutta jättäisivät sen vandalismin pois, on Suomessa muutenkin noita helvetin idiootteja jo tarpeeksi...
KUOLLEET ,TULEVAT ,NÄKEVÄT JA KOSTAVAT.
Ongelmahan on se, että saatanan palvonnassa hyökätään suoraan kristillisiä ’pyhyyksiä’ vastaan ja pyritään häpäisemään niitä (esimerkiksi mustan messun kaava). Papiston ja kirkon maallistuttua ja muututtua pölyiseksi, poliittisesti korrektiksi mummohautomoksi ei hyökkäyksen arvoisia kohteita ole enää montaa jäljellä. Itseasiassa ainoa kristillisen järjestelmän mukainen pyhä paikka missä vielä jotain pyhyyttä on tavattavissa on juuri hautausmaa. Tämän takia se on luonnollinen kohde tietynlaisille yksilöille.
Käyn mieluiten itse hautausmaalla pimeän tultua. Katkaisisin kivien kaatelijalta luun tai pari jos sattuisin olemaan paikalla.
Tervehdys.
He jotka kaatoivat kiviä ovat häpäiseet meidän maineemme taas kerran. Kohta joku populaarikirjallisuuden tekijä saa meistä taas kirjoiteltavaa.
Miksi emme voisi näyttäytyä kerrankin lain-kuuliaisina, jotta satanismille/luciferismille saataisi virallisen uskonnon leima.
Tälläiset temput tuhoavat liikkeemme tarkoituksen ja Anton ja Aquino tuskin ajattelivat tälläistä kun he puhuivat uudesta satanismin noususta.
Muutama rikkaruoho pilaa koko ryhmän maineen.
Itse tuomitsen teon ja pidän sitä paheksuttavana toimintana.
St Morningstar.
"Lucifuge.!"
Kukaan satanisti tai vasemman käden polun kulkija ei varmasti pidä hautakivien kaatelua mitenkään hyväksyttävänä tai tähän filosofiaan tai uskontoon kuuluvana toimintana. Eiköhän kyseessä tälläkin kertaa ole näitä nuoria, jotka joko muutaman kaljapullon voimalla tai sitten muuten vain sekaisin ollessaan ovat tällaiseen järjettömyyteen sortuneet.
niitä idiootteja, jotka kaateli kiviä saatu jo kiinni? Toivottavasti.
näin iso haloo? muutama kivi kaadettu, vai montako niitä oli? tuskin siitä kirjoitetaan joka lehdessä ja toitotetaan uutisissa jos hepolahden koulun jokainen ikkuna on kivitrtty. jos joku kaataa mun sukulaisen hautakiven niin samapa tuo. enpä usko että ne kuolleet ainakaan siitä välittää.