Hei,
Olen lähdössä ekaa kertaa elämässäni Italiaan. Kohteena Gardajärvi. Lähtö 22.10.
Mitä kannattaa huomioida Pohjois-Italian matkailussa?
GARDAJÄRVELLE lokakuussa 2012
8
1022
Vastaukset 8
- Gj Fani
ONNEA olet valinnut loistavan matka kohteen. Lokakuussa siellä jo saattaa olla aika rauhallista. Itse olen ollu Gardalla vain kerran pari vuotta sitten kesäkuussa ja mieli halajaa sinne takaisin. Olen aina sanonut ettei kahta kertaa samaan paikkaan mutta Gardajärvelle kyllä menen ja varmasti vielä monta kertaa. Kysymykseesi että mitä pitäisi ottaa huomioon Pohjois-Italian matkailussa en valitettavasti osaa vastata. Me olimme AM:n matkalla joten kaikki oli helppoa ja yksinkertaista. Lautalla on helppo kiertää järveä ja autokin kannattaa vuorata. Sillä voi kätevästi tutustua vaikka kaikkiin Gardajärven ympärillä olevaan kyliin. Jokainen on hieman omanlaisensa. Malcesinestä kannattaa nousta Monte Baldolle gondolihisillä. Me vieteimme siellä kokonaisen päivän patikoiden-
Jos shoppailla aiot niin kuitti kannattaa säilyttää ja jos sitä ei saa niin pyydä. Gardalla emme törmänneet "kuitti poliiseihin" mutta Sisiliassa viime kesänä kerran torilta tullessamme kuitteja kysyttiin. Onneksi olimme kaikista ostoksista saaneet/pyytäneet kuitin. AM teki loistavan päivän mittaisen retken Alpeille ja sitä kokemusta en unohda ikinä! Mahtavaa matkaa sinulle, toivottavasti säät suosivat vielä lokakuussa.- ?
Kuittipoliisi???
- Andiamo
Lokakuussa on Gardalla jo tosiaan rauhallista. Melkoinen osa hotelleista ja ravintoloista on talvitauolla eli kiinni. Mutta varsinkin jos sinulla on auto käytössä niin paikalliseen elämään pääset rauhassa tutustumaan ilman ruuhkia.
Kannattaa ajella pikku kylissä vähän kauempana järvestä. Sieltä löytyy mukavia ruokapaikkoja, paikallisten käyttämiä. Samoin ostoskeskukset yms. ovat autolla tavoitettavissa. Rannallahan ei ole myynnissä oikeastaan kuin "turistitavaraa" ja nekin paikat monet kiinni.
Kävin viimeksi Gardalla syyskuun lopussa, silloin oli vielä lämmintä meikäläisittäin t-paitakelit, mutta nyt tarvitsee jo pitkähihaista ja jos päivällä mittari on lähellä 20 astetta niin illalla 5-10 vällllä. Sateita voi myös olla luvassa.
Olen käynyt tänä vuonna Gardalla 4 kertaa, kokemusta on eri vuodenajoista (sukulaisia asuu siellä). Minun suosikit siellä ovat pienet rantakaupungit erityisesti Bardolino ja Garda sekä Malcesine (Monte Baldo). Kauempana, Verona ja tietysti Venetsia. Veronassa on ympäri vuoden hyvät ostosmahdollisuudet. Muutenkin kaunis kaupunki.
Jos olet liikkeellä jalkaisin, paikallisbusseilla pääsee kylästä toiseen melko hyvin ja junalla Pescierasta Veronan ja Venetsian suuntaan tai Milanon suuntaan. Laivat kulkevat järven yli. Aikataulut löytyvät netistä.
Mukavaa reissua!- Andiamo
Lisään vielä, että en ole koskaan reilun 10 vuoden aikana siellä käydessäni kuullut mistään kuittipoliisista. Voi olla että sisilia on sisilia :)
- maijariitta
Minäkin olen lähdössä 22.10. Gardajärvelle. Aiemin olen ollut Natura med Pharman matkoilla Venetsiassa ja Toscanassa ihan hyvin kokemuksin. Se vain harmittaa, että eivät ilmita etukäteen Hotellimme nimeä kiva etsiä netistä tietoja jo etukäteen, mutta nyt ei voi, kun Gardajärven alue on niin iso.
- yksin
Hei Maijariitta,
Samalle reissulle lähdössä. :) - erkk
Voit soittaa matkan järjestäjälle pari päivää ennen lähtöä ja saat
selville hotellin nimen. Sitten vaan googlaamaan! - yksin
Meillä on iso 4* hotelli käytössämme, vaikka meille luvattiin vain 3*. Tosi hyvä kuntosali, reilut aamiaispöydät. Muutama km Veronan keskustasta. CTC VERONA. Kuuluu Best Western -ketjuun. Taksilla pääsee kätevästi keskustaan. Ja keskustasta junalla esim. Venetsiaan. Vain 36 euroa menopaluu. :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99939Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?156879- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 49623
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä31562Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30557Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.37536Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 43473
- 44471
- 30456
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39424