Oli valkoapilain joukkoon
yksi eksynyt keltainen.
Mistä liekin tähän loukkoon
lentänyt siemen sen?
Nyt vasta se kukkia ehti,
kukat muut kun kuihtuu pois.
On vihreä vielä sen lehti,
kukka kirkkaampi olla ei vois.
yksi eksynyt keltainen.
Mistä liekin tähän loukkoon
lentänyt siemen sen?
Nyt vasta se kukkia ehti,
kukat muut kun kuihtuu pois.
On vihreä vielä sen lehti,
kukka kirkkaampi olla ei vois.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kaunis kukka kulleron keltainen,
toi kiuru kevään leivonen.
Tuli kaukaa maasta pähkinäin,
kotikonnuille pojan, suuntaan ikijäin.
Suviöitä aurinko kun valvoi,
pikkuista siementä lämmöllä palvoi.
Kauniit värit pintaan piirtyi,
sillä tavalla kukka tänne siirtyi.
Kaunis vastausruno sinulla, kiitos siitä! Kukilla on ihmeen suuri vaikutus ihmismieleen, pikkuruinen kukka voi valasta pimeän päivän.
Kysyy laulu, miksi lennät Suomehen,
ennen kuin ehtivät kukkaset tuomehen.
Kenen vuoksi niin suuren vaivan näet,
aiemmin milloin kukkuvat käet.
Siksi, lauluin vastaan on tuore multa,
matkassa minulla on siemenkulta.
Sitä palvon, hellin kuin kaunokaista,
kukkaa kaukomaan hieman erilaista.
Leivonen, sinulla on hauskoja vastausrunoja! Kun itsekin osaisin vastata samoin, mutta vastaan vain: ah kevät, kukkivat tuomet ja kukkuvat käet - molemmista on vielä runo kirjoittamatta.
Pieni siemen ituinen,
vain puolen sentin pituinen.
Näki kevään ensimmäisen,
tunsi vielä roudan jäisen.
Taivaansineä päin sirkkalehti
juuri aukeamaan ehti.
Kun lauloi linnut ensisoiton,
soreasti ilmoitti kevään koiton.
Hieno vastausruno jälleen; kiitos siitä! Muuten olen sitä mieltä, että runosi ansaitsisivat omat aloitukset ja saisivat siten ehkä paremmin ansaitsemaansa huomiota.
Juurtui multaan peltoniemen,
kiurun tuoma pieni siemen.
Puki lukki harsopukuun,
kastoi sade apiloiden sukuun.
Kasvoi, varttui kaunokainen,
kotiutui siihen kukka ulkomainen.
Huojui siinä huolta vailla,
piennarpellon kytömailla.
Ystäväni, sinun runosuonesi tuntuu sykkivän hengityksen tahdissa, sellaista voi vain ihailla, varsinkin kun itsellä on ihan toisin. Kiitos runosta!
Niin korkealla kiuru soi,
että sitä ei nähdä voi.
Ylöspäin minäkin tahdon mennä,
aatos sinitaivaalle nyt lennä.
Maahan juurtuneena aatos eli,
vierellänsä toinen kuin veli.
Haaveilivat pientareella rinta-rinnan,
päällä niittypellon pinnan.
Kiitos taas vastausrunosta; meinasi jäädä vahingossa unohduksiin.
Mielestäni jokaiseen asialliseen runovastukseen pitää vastata, vaikka joskus tahtoo oma mielikuvitus loppua, varsinkin, jos vastauksena on sarja runoja.
Mutta kuten sanottu, laitapa runojasi omina aloituksina!
Kaunis ja hyvin riimitetty runo.
tee. olet minut luonon kanssa ei muuten voi
näin runoilla luonnosta ja sen kauneudesta ja
samalla siitä haikeudesta jonka syksy alleen
polkee.
Liona, sinun vastauksesikin ovat kauneudessaan runoa, mutta kuinkapa muuten.
Kiitos huomiosta ja lempeästä tuomiosta!
Arvasi sinun huomaavan sen
tuli luoksesi kujeillen..
Upea kuvaus!
Kiitän tee..
Huomenta Onija, mukava kun sinäkin huomasit pikku runon ja vastasit, kiitos siitä! Voi olla että myöhäiset ja aikaiset kukkijat saavat enemmän huomiota osakseen kuin keskikesän runsaudessa kukkansa avaavat. Mutta pitää sitä jotain tasoitusta olla muun elämän kovuudelle, niilläkin.