Verotustiedot

Miten saa tiedon perillisen maksaman perintöveron määrän ja mistä summasta perikunnan osuudesta, eli perikunnan lopettamisen tai osuuden myynnin/lunastuksen tapauksessa? Veroviranomaisiltako ja millä valtuuksilla, eli riittääkö yhden perikunnan osakkaan tiedustelu vai tarvitaanko kaikki mukaan?
40318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Jokainen saa oman laskunsa verottajalle, muille ei henkilökohtainen veronmäärä kuulu millään tavalla, eikä perintöveron määrä vaikuta mitenkään perikunnan lopettamiseen tai osuuksin myyntiin/lunastuksiin.

Äänestä

Onhan sillä merkitystä pesän jakamisen suhteen, paljonko perinnön arvoksi arvioitiin perintöveroa maksettaessa, vai eikö?

Äänestä
  • Ei ole merkitystä. Pesän jaossa käytetään niitä arvoja mitkä osakkaat keskenään neuvottelee, tai viimekädessä pesänjakaja sanelee.

    Äänestä

Jako tehdään yleensä jakohetken arvoilla, perukirjan tai perintöverotuksen arvoja käytetään harvemmin.

Äänestä

Siis avasinko keskustelun huolimattomasti?
Tarkoitus oli selvittää keinot perinnöstä maksetun veron määrä ja sitä kautta perityn omaisuuden arvo. Onhan jonkun täytynyt tehdä arvio perinnön arvosta jonka mukaan perintövero on maksettu. Nyt kun yhden perikunnan osakkaan osuus halutaan/oikeudella uhattuna lunastaa, on tiedettävä onko osakas tehnyt tahallisen veropetoksen mieleisensä arvon mukaan verrattuna nyt tehtyyn todelliseen arviointiin verrattuna.

Äänestä
  • Perukirja on pesän oma arvio pesän varallisuudesta ja samalla veroilmoitus. Usein ilmoitetaan mahdllisimman pienet arvot, verottaja korjaa arvoja halutessaan lähemmäs käypiä arvoja.

    Perukirjasta pitäisi antaa kopio kaikille osakkaille, jos ei muuten saa niin verotoimistosta. Jos perintöverotus on kesken, niin verottaja ei kerro mitä arvoja aikoo käyttää. Jos verotus on valmis niin osakaat voivat kysyä verotoimistosta lisätietoja miten varallisuus on arvotettu.

    Äänestä

  • Nyt on jotain perustavanlaatuista väärinkäsitystä asiasta. Kuoliunpesän osakkaan tehtävänä ei ole perityn omaisuuden arvostus. Verottaja tekee omaisuuden arvostuksen perukirjan perusteella. Perukirjan laativat pesän ilmoittaja ja kaksi uskottua miestä.

    Äänestä

  • Jos olet osakas, niin kyllähän sinulla oma kappaleesi perukirjaa on.
    Jos et ole, niin mitä asia sinulle kuuluu?
    Ja sillä mikä arvo on perunkirjaan merkittynä, ei ole juuri mitään merkitystä sille, mitä arvoa sitten perinnönjaossa käytetään. Tuollaisessa tapauksessa lunastushinnasa tietysti pitäsi käyttää todellista arvoa, ei sitä mikä perukirjaan on merkitty. Siläl matalalla perukirja-arvolla on tässä tilanteessa haittaa sillä osakkaalle jonka osuutta lunastetaan, hän joutuu maksamaan myyntivoittoveroa "voitosta", eli osuudesta joka ylittää perintöveon määritykseen käytetyn arvon.

    Äänestä

  • 7+10 kirjoitti:

    Nyt on jotain perustavanlaatuista väärinkäsitystä asiasta. Kuoliunpesän osakkaan tehtävänä ei ole perityn omaisuuden arvostus. Verottaja tekee omaisuuden arvostuksen perukirjan perusteella. Perukirjan laativat pesän ilmoittaja ja kaksi uskottua miestä.

    Maallikko uskotut miehet joilla ei ole mitään käsitystä esim. kiinteistöjen hinnoista hyväksyvät sen mitä heille ehdotetaan.

    Tekevätkö he virheen?
    He arvioivat arvon kykyjensä mukaan joten virhettä ei synny.

    Äänestä

Verottajalla hyvin tiedossa käyvät arvot. Noin 80% tai enemmänkin vapaan kaupan hinnoista.

Äänestä
  • Pahoittelen yksinkertaisuuttani, kun odotin asiantuntijan neuvoja.
    Sain kuitenkin selville, että perintöveroa on maksettu vain puolesta siitä hinnasta jota uloslunastettava nyt vaatii, vaikka mitään muutoksi tai korjauksia ei kohteeseen ole tehty.
    Vedetäänkö oikeuteen jos ei sopuhintaa löydy?

    Äänestä

  • Huotari kirjoitti:

    Pahoittelen yksinkertaisuuttani, kun odotin asiantuntijan neuvoja.

    Miten arvo arvioitiin perunkijoitusta varten ja mitä mieltä muut osakkaat olivat perunkirjoitustilaisuudessa?

    Äänestä

  • Huotari kirjoitti:

    Pahoittelen yksinkertaisuuttani, kun odotin asiantuntijan neuvoja.
    Sain kuitenkin selville, että perintöveroa on maksettu vain puolesta siitä hinnasta jota uloslunastettava nyt vaatii, vaikka mitään muutoksi tai korjauksia ei kohteeseen ole tehty.
    Vedetäänkö oikeuteen jos ei sopuhintaa löydy?

    Uloslunastettava saa pyyttää haluamansa hintaa kuolinpesän osuudesta. Uloslunastettava ei ole millään tavalla sidottuna perukirjan tai perintäverotuksen arvoihin. Tosin hän joutuu maksamaan luovutusvoittoveroa myyntihinnan ja perintöverotusarvon erotuksesta.

    Äänestä

  • Huotari kirjoitti:

    Pahoittelen yksinkertaisuuttani, kun odotin asiantuntijan neuvoja.
    Sain kuitenkin selville, että perintöveroa on maksettu vain puolesta siitä hinnasta jota uloslunastettava nyt vaatii, vaikka mitään muutoksi tai korjauksia ei kohteeseen ole tehty.
    Vedetäänkö oikeuteen jos ei sopuhintaa löydy?

    Niin siis mistä ihmeestä sinä ajettelit vetää häntä oikeuteen?

    Äänestä

  • Huotari kirjoitti:

    Pahoittelen yksinkertaisuuttani, kun odotin asiantuntijan neuvoja.
    Sain kuitenkin selville, että perintöveroa on maksettu vain puolesta siitä hinnasta jota uloslunastettava nyt vaatii, vaikka mitään muutoksi tai korjauksia ei kohteeseen ole tehty.
    Vedetäänkö oikeuteen jos ei sopuhintaa löydy?

    Mielestäni vastaukset ovat ok. antamiesi tietojen mukaan, mutta tilanne jäi epäselväksi.
    Osakkaan velkoja voi toki vaatia tiettyä summaa, mutta ei sillä sinänsä ole merkitystä. Pesän arvoksi tulee jaossa käyvästä hinnasta kulujen ja pesän velkojen vähentämisellä laskettu netto ja kunkin osakkaan perinnön arvo on osuus tästä tai keskenään sovittu.
    Lunastusoikeus ao. lunastushinnoillaon on vain kunnalla/kaupungilla tietyin ehdoin, eli velkojien ja osakkaiden kesken on kysymys kaupoista, joko vapaaehtoisesti tai ulosoton toimesta pakkomyynnillä. Ulosotot edellyttävät pesänselvittäjän määräämistä.

    Perintövearvolla on merkitystä vain myyjälle mahdollisen luovutusvoittoveron ennakoimiseksi ja muuten se on kategoriassa, että "olis kiva tietää". Jos valotat itse tilannetta tarkemmin, niin uskon vastaustenkin osuvan paremmin tarpeisiisi. Tällä palstalla vastailee usein oikeitakin tietäjiä, ellei peräti oikeusopiskelijat/eläkejuristit.

    Äänestä

Ei se hullu o joka pyytää
vaan se joka maksaa
(tosin ne hullut just sekottaa)

Äänestä
  • Tulihan sieltä asiallisiakin vastauksia, kiitos.
    En vaan edelleenkään ymmärrä miksi muiden perikunnan osakkaiden pitäisi/kannattaisi maksaa yksi ulos kaksinkertaisella hinnalla.

    Äänestä

  • Huotari kirjoitti:

    Tulihan sieltä asiallisiakin vastauksia, kiitos.
    En vaan edelleenkään ymmärrä miksi muiden perikunnan osakkaiden pitäisi/kannattaisi maksaa yksi ulos kaksinkertaisella hinnalla.

    No mikä se omaisuuden todellinen arvo on? Sehän se järkevä ja tasapuolinen lunastushinta on. Ja se mihin pääädyttäisiin jos haetaisiin oikeudesta pesänjakajaa.

    Äänestä

  • Huotari kirjoitti:

    Tulihan sieltä asiallisiakin vastauksia, kiitos.
    En vaan edelleenkään ymmärrä miksi muiden perikunnan osakkaiden pitäisi/kannattaisi maksaa yksi ulos kaksinkertaisella hinnalla.

    Ethän sinä voi todellakaan ymmärtää, että kaupankäynnissä on kaksi osapuolta, kun et ymmärrä sitä, että teillä ei ole mitään oikeutta savustaa osakasta ulos pesästä. On tuo ahneus tiukka tauti. Ei muuten ole sellaista olemssa kuin oikea hinta. Se on ainna sopimuskysymys.

    Äänestä

  • Huotari kirjoitti:

    Tulihan sieltä asiallisiakin vastauksia, kiitos.
    En vaan edelleenkään ymmärrä miksi muiden perikunnan osakkaiden pitäisi/kannattaisi maksaa yksi ulos kaksinkertaisella hinnalla.

    No ei muiden pidäkkään/tarvitse maksaa mitään, ostaminen/myyminen kun on vapaaehtoista. Mutta jos pesästä ei sovulla jakoa/kauppoja saada, niin sitten voi hakea pesälle jakajaa. Hän sitten jakaa omaisuuden ja tarvittaessa järjestää vaikka huutokaupan missä "oikea" hinta lopulta löytyy.

    Äänestä

Ei ketään olla savustamassa ulos pesästä, vaan yksi "ei-rintaperillinen" vaatii osuuttaan kaksinkertaisella hinnalla siitä mika verottajalle on ilmoitettu tai vetää muut oikeuteen jos ei suostuta hänen vaatimuksiinsa.

Äänestä
  • No oikeutta ei ainakaan tarvitse pelätä. Ei ole mitään perustetta, jolla hän voisi vetää teitä oikeuteen. Miten samassa pesässä muuten on rintaperillisiä ja ei-rintaperillisiä, onko tässä kysymys lisäksi testamentista?

    Äänestä

  • Jotta tietäisi onko tuo kohtuutonta, pitäisi tietää mikä se omaisuuden todellinen arvo on.
    Sillä mikä perunkirjoitusarvo on, ei ole merkitystä

    Äänestä

  • Tuo oikeuteen vetäminen pätee asiaan siten, että osakas voi yksinkin hakea pesään pesänselvittäjän/-jakajan määräämistä saadakseen perintönsä ulos pesästä. Tätä vaihtoehtoista toimitusjakoa vasten teidän muiden osakkaiden on järkevää arvioida tämän perintönsä haluavan osakkaan hintapyyntöä. Unohtakaa, jos siitä enää on edes apua, että hän on "ei rintaperillinen" (rintaperillisen sijaan tulevat lapset ovat myös rintaperillisiä) ja perukirjaan tai perintöverolippuunne merkityt arviot.

    Haetussa toimitusjaossa pesänne jaetaan varmasti 2-8 vuoden kuluessa kymppitonnien kuluilla ja ellei hehtaarit riitä, niin pesä myydään parhaan tarjouksen tehneelle ostajalle. Kiinteistön myyntiin pitää hakea eri lupa oikeudelta, mutta em. tilanteessa lupa heltiää.
    Ketjussa asiaasi on teknisesti vastattu varsin asiantuntevasti moneen kertaan, mutta asenteet ja pienosakkaiden arvostus ovat vaikeasti korjattavia.

    Äänestä

  • hölkynkölkynpölkyn kirjoitti:

    Tuo oikeuteen vetäminen pätee asiaan siten, että osakas voi yksinkin hakea pesään pesänselvittäjän/-jakajan määräämistä saadakseen perintönsä ulos pesästä. Tätä vaihtoehtoista toimitusjakoa vasten teidän muiden osakkaiden on järkevää arvioida tämän perintönsä haluavan osakkaan hintapyyntöä. Unohtakaa, jos siitä enää on edes apua, että hän on "ei rintaperillinen" (rintaperillisen sijaan tulevat lapset ovat myös rintaperillisiä) ja perukirjaan tai perintöverolippuunne merkityt arviot.

    Haetussa toimitusjaossa pesänne jaetaan varmasti 2-8 vuoden kuluessa kymppitonnien kuluilla ja ellei hehtaarit riitä, niin pesä myydään parhaan tarjouksen tehneelle ostajalle. Kiinteistön myyntiin pitää hakea eri lupa oikeudelta, mutta em. tilanteessa lupa heltiää.
    Ketjussa asiaasi on teknisesti vastattu varsin asiantuntevasti moneen kertaan, mutta asenteet ja pienosakkaiden arvostus ovat vaikeasti korjattavia.

    miksi menee 2 vuotta ?

    Äänestä

  • omistaja kirjoitti:

    miksi menee 2 vuotta ?

    Koska asianajaja haluaa lypsää pesäänne mahdollisimman kauan. Meidän pesä jaettiin kyllä asianajajan toimesta "jo" puolessatoista vuodessa ja palkkiona otti "vain" 40% pesän arvosta. Ilman yhtä riitelijää pesä olisi jaettu sovinnolla ja ilman suuria kuluja.

    Äänestä

  • omistaja kirjoitti:

    miksi menee 2 vuotta ?

    On lyhyt aika.
    Edustin alaikäisiä pesässä jossa leski alkoi ahneeksi.
    Pesänselvitys pantiin vireille 2007 alkuvuonna, homma on muuten purkissa mutta pesäjakajan paskahousu ei ole saanut sitä vielä kokonan pantua täytäntöön.

    Kohta 6 vuotta.

    Tosin pesänjakajan/-selvittäjän palkkio oli alle 10 000€ pesän arvo 200 000€.
    Tosin osa osakkeissa joten arvo ei enään ole niin paljon.

    Äänestä

Noniin, soitto puolisukulaiselle verovirkailijalle ja hetki pankin lakimiehen seurassa selvitti asiat kuin apteekin hyllyltä. En toki odottanutkaan täältä saavani kaikkea asiaan liittyvää tietoa, mutta hain lähinnä vertailutietoa.
Olihan täälläkin osatotuuksia ja asiaakin, mutta tiedänpä seuraavalla kerralla faktat ja vaihtoehdot tällaisessa tapauksessa.

Puskista huutelijoita "asiantuntijoita" aina löytyy, mutta kiitokset oikealla asialla olleille, minulla ei ole tähän enää lisättävää.

Äänestä
  • No lisää nyt sen verran että mitä ne verovirkailija ja lakimies neuvo?

    Äänestä

  • No mikä mahtoi olla ratkaisevat poikkeavaa täälläsaatuun tietoon? Tuskin mikään, kunhan vain huutelet.

    Äänestä

  • Vastaukset riippuvat siitä, miten täsmällisesti ja tarkaksti erität asiasi. antamillasi lätötiedoilla ja täydennyksillä parhaatkin vastaajat pystyvät vastamaan vain sinnepäin. Ilmeisestiverovirkailijalle ja pankin lakimiehelle selostit asian huomattavasti tarkemmin.

    Ja olis kiva tietää mitä sait vastaukseksi.

    Äänestä

  • Huotari on kyllä ylimielisin kyselijä, jota tällä palstalla on vähään aikaan käynyt. Ei mikään ihme, että perinnönjako on riidoissa tuolla asenteella.

    Äänestä

  • 10+7 kirjoitti:

    Huotari on kyllä ylimielisin kyselijä, jota tällä palstalla on vähään aikaan käynyt. Ei mikään ihme, että perinnönjako on riidoissa tuolla asenteella.

    Ylimielisyydestä ei minua ole ennen syytetty, tietämättömyydestä kyllä.
    Näillä palstoilla jatkuvista provoista huolimatta en tunne syyllisyyttä, enkä mene henkilökohtaisuuksiin, edes puskistahuuteleviin, heillä on omat ongelmansa.
    Jos knoppailu laki- tai taloustermeillä on avu, olkaa ylpeitä siitä, minä en ole sen alan asiantuntija, siksi hain täältä tuntumaa näihin asioihin.
    Uskoin kyllä, että joku menee hetimiten henkilökohtaisuuksiin, jota en ymmärrä, mutta heillekin on kai paikkansa tässä yhteiskunnassa kun eivät muutakaan voi.
    Tämä asia on selvinnyt järkipohjalta ja asiantuntijoiden avustuksella.
    Ratkaisevin ero asiantuntijoihin ja täältä saamiini "tietoihin", on että 75% todelliseksi arvioidusta hinnasta on maksimi mitä kannattaa/voi maksaa, koska muuten ollaan lahjus/lahjonta-akselilla, toki tapauksesta riippuen.
    Aiheetta enempään provosointiin..

    Nyt on Huotarin asiantuntijoilla ihme neuvot, itse en ainakaan ymmärrä miten tuo neuvo liittyisi Huotarin ongelmaan, eli siihen että osuuden myyjä haluaa kunnon hinnan osúudestaan ja Huotari ei sitä haluaisi maksaa. Näissä kaupoissa tuskin on vaaraa joutua "lahjus/lahjonta akselille". Tuo 75 prossaa voisi liittyä tilanteeseen missä Huotari haluaisi ostaa alihintaan, ja liian halvalla myyminen voitaisiin tulkita lahjaksi, mutta tästä ei liene ollut kyse?

    Äänestä

  • Huotari kirjoitti:

    Ylimielisyydestä ei minua ole ennen syytetty, tietämättömyydestä kyllä.
    Näillä palstoilla jatkuvista provoista huolimatta en tunne syyllisyyttä, enkä mene henkilökohtaisuuksiin, edes puskistahuuteleviin, heillä on omat ongelmansa.
    Jos knoppailu laki- tai taloustermeillä on avu, olkaa ylpeitä siitä, minä en ole sen alan asiantuntija, siksi hain täältä tuntumaa näihin asioihin.
    Uskoin kyllä, että joku menee hetimiten henkilökohtaisuuksiin, jota en ymmärrä, mutta heillekin on kai paikkansa tässä yhteiskunnassa kun eivät muutakaan voi.
    Tämä asia on selvinnyt järkipohjalta ja asiantuntijoiden avustuksella.
    Ratkaisevin ero asiantuntijoihin ja täältä saamiini "tietoihin", on että 75% todelliseksi arvioidusta hinnasta on maksimi mitä kannattaa/voi maksaa, koska muuten ollaan lahjus/lahjonta-akselilla, toki tapauksesta riippuen.
    Aiheetta enempään provosointiin..

    >Ratkaisevin ero asiantuntijoihin ja täältä saamiini "tietoihin", on että 75% todelliseksi arvioidusta hinnasta on maksimi mitä kannattaa/voi maksaa, koska muuten ollaan lahjus/lahjonta-akselilla, toki tapauksesta riippuen.

    Olet ymmärtänyt väärin saamasi neuvon. Neuvo on oikeasti se, että 75 % todelliseksi arvioidusta hinnasta on MINIMI, mitä kaupassa pitää maksaa, koska muuten kauppa katsotaan alihintaiseksi (lahjanluontoiseksi) ja kaupasta määrätään lahjavero.

    Äänestä

verovirkailija oli puolituttu. Minulla ongelmat alkoivat, kun yksi osakas kävi pankin lakimiehellä, joka oli hänen tuttunsa.

Äänestä
  • Ennen lopullista kommenttia, sanonpa vaan kaikille osallisille, että tästä oppineena:
    Ottakaa yhteyttä verovirainomaisiin kun tietoa tarvitsette näissä asioissa etteivät pilkunviilaajat ja toistensa kanssa auskultoivat provoilijat pääse kuluttamaan aikaanne mitättömän tulevaisuutensa kustannuksella.
    Case closed.
    Comprende?

    Äänestä

  • Huotari kirjoitti:

    Ennen lopullista kommenttia, sanonpa vaan kaikille osallisille, että tästä oppineena:
    Ottakaa yhteyttä verovirainomaisiin kun tietoa tarvitsette näissä asioissa etteivät pilkunviilaajat ja toistensa kanssa auskultoivat provoilijat pääse kuluttamaan aikaanne mitättömän tulevaisuutensa kustannuksella.
    Case closed.
    Comprende?

    Huotarin kannattaisi ottaa yhteyttä lääkäriin, nyt ei ole napit oikein annosteltu.

    Äänestä

  • 24 kirjoitti:

    Huotarin kannattaisi ottaa yhteyttä lääkäriin, nyt ei ole napit oikein annosteltu.

    En kyllä tuo tyypin kanssa perintöä haluaisi jakaa. Ihan sekaisin. Pitäisi saada "ilmaiseksi" häädyttyä joku pesästä, ja mitään omien piintyneiden käsityksien vastaisia ohjeita ei uskota tai ymmärretä.

    Äänestä

24, 33 jne vaihda nikkiä kun paljastut provoilijaksi noin helposti, OLETKO TYHMÄ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huotari kirjoitti:

Miten saa tiedon perillisen maksaman perintöveron määrän ja mistä summasta perikunnan osuudesta, eli perikunnan lopettamisen tai osuuden myynnin/lunastuksen tapauksessa? Veroviranomaisiltako ja millä valtuuksilla, eli riittääkö yhden perikunnan osakkaan tiedustelu vai tarvitaanko kaikki mukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu