Olen valmistunut sosionomiksi vuonna 2010, ikää tällä hetkellä 24. Olen nyt hyvässä työssä omalla alallani mutta kyseessä on sijaisuus, joka loppuu viim. keväällä. Työkokemusta alalta on kertynyt ihan kivasti, ikäni huomioiden.
Nyt olen kuitenkin alkanut miettimään tulevaisuutta ja työntekoa. Haluanko sittenkään tehdä näin paljon asiakastyötä? Työssä, jossa olen tällä hetkellä, kohtaan paljon ihmisten ongelmia ja vaikeuksia. Toisaalta rakastan tätä työtä, toisaalta koen sen liian raskaaksi. Välillä tuntuu, etten halua olla näin paljon tekemisissä ihmisten/asiakkaiden kanssa.
Mikä siis neuvoksi? Totaalinen alanvaihto ei ole poissuljettua mutta tällä hetkellä tuntuisi erittäin haastavalta lähteä opintielle taas 3-5 vuodeksi. Voinko soveltaa nykyistä koulutustani ja osaamistani (lastensuojelu, koulumaailma, päiväkoti) jossain ei-niin-asiakastyössä? Mitä minun kannattaisi tehdä? Vaikka palkkaus tällä alalla kovin hyvä olekaan, on palkkauksella minulle silti melko suuri merkitys enkä ihan pienipalkkaiseen työhön suostuisi lähtemään.
Tiedän, hölmöähän se on tällaisia asioita keskustelupalstoilla kysellä, mutta josko tämä edes vähän jäsentäisi ajatuksiani ja tiedä vaikka jos täältä löytyy joku, jolla samanlaisia ajatuksia. :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokeile järjestö- tai projektityötä?