Ajattelin laittaa asuntoni vuokralle, sillä anoppini tarjosi minulle ja miehelleni rivari asuntoa jonka omistaa. Eli menisimme siihen ns. vuokralle vaikka ei maksettaisi siitä kuin vastike osuus ja tietenkin vähän päälle.
En ole oikein perillä tästä kunnolla, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Mulla on aika suuri lainanlyhennys ja vastike joten sinäänsä en tiedä kannattako tämä ollenkaan.
Lainanlyhennys 440 e
Vastike 264
Asunto on 47 neliöinen lattiasta kattoon remontoitu vuonna 2010 ja hyvä kuntoinen. Sijaitsee Turun keskustasta 3 km päässä.
Tiedän että en tule saamaan asunnon vuokrauksesta voittoa, mutta menoni pienenisi silti huimasti joten siksi tämä olisi järkevä vaihtoehto. Jos edes saisin vuokran kattamaan tuon lainanlyhennys osuuden.
Kertokaa mielipiteitä!
ensiasunto vuokralle
33
525
Vastaukset
- rdfg
Muista myös muut menot: sinulle tulee maksettavaksi verot (jos rivitaloasunnosta menee kiinteistövero?) ja pääomatulot (vuokratulo) sekä vakuutusmaksut sekä muut vuokranantajalle kuuluvat kulut (jääkaappi hajoaa yms. mitä ikinä voikaan sattua)
Näistä toki voi tehdä vähennyksiä, mutta suosittelen tekemään ennen vuokrausta tarkat laskelmat kaikista menoista ja tuloista verojen määrästä.
Vuokrahintaa siis kannattaa miettiä ja ehkä ekalla kerralla kannattaa ottaa avuksi kiinteistönvälittäjä?- omituisia horinoita
Kiinteistövero? Siellähän se on vastikkeessa mukana. Mikä ihmeen vakuutus?
- rdfg
omituisia horinoita kirjoitti:
Kiinteistövero? Siellähän se on vastikkeessa mukana. Mikä ihmeen vakuutus?
Horsiet tosiaan, joten olet nimimerkkisi hyvin valinnut, arvoisa nimimerkki omistuisia horinointa. Kiinteistöveron perässä oli kysymysmerkki, merkitsisiköhän se mitään?
Ai mikä ihmeen vakuutus? Käypä kysymässä vakuutusyhtiöstä mikä ihmeen vakuutus vuokranantajan pitäisi ottaa, kun vuokraa asuntonsa toiselle. Ja kysypä sekin, että minkä ihmeen vuoksi se pitäisi ottaa. - Kerro toki
rdfg kirjoitti:
Horsiet tosiaan, joten olet nimimerkkisi hyvin valinnut, arvoisa nimimerkki omistuisia horinointa. Kiinteistöveron perässä oli kysymysmerkki, merkitsisiköhän se mitään?
Ai mikä ihmeen vakuutus? Käypä kysymässä vakuutusyhtiöstä mikä ihmeen vakuutus vuokranantajan pitäisi ottaa, kun vuokraa asuntonsa toiselle. Ja kysypä sekin, että minkä ihmeen vuoksi se pitäisi ottaa.No kerro toki minkä vakuutuksen vakuutusyhtiö myöntää vuokra-asuntoon. Tätä on nimittäin monesti kyselty näillä palstoilla ja harmiteltu kun ei ole olemassa vakuutusta jolla vuokranantaja voisi suojata omaisuuttaa vuokralaisen aiheuttamalta vahingolta.
PS. Kannattaako kommentoida jos ei tiedä aiheesta mitään? - rdfg
Kerro toki kirjoitti:
No kerro toki minkä vakuutuksen vakuutusyhtiö myöntää vuokra-asuntoon. Tätä on nimittäin monesti kyselty näillä palstoilla ja harmiteltu kun ei ole olemassa vakuutusta jolla vuokranantaja voisi suojata omaisuuttaa vuokralaisen aiheuttamalta vahingolta.
PS. Kannattaako kommentoida jos ei tiedä aiheesta mitään?Ihan kuule selviää vakuutukset, kun lähdet ottamaan asiasta selvää. Kannattaisiko sinun jättää tuo sotiminen asioissa, joista et tiedä mitään?? Hae vaikka lääkitys itsellesi.
Olet muuten tehnyt pari patologista ylitulkintaa viesteistäni. Tosin se ei hätkähdytä ottaen huomioon aggressiosi. Onhan se toki parempi netissä kiukutella. :)
Kumma kyllä kävimme kolmesta vakuutusyhtiöstä kysymässä asiasta. yhdessä virkailija sanoi, että hän ei tiedä tästä, mutta otti selvää. Kahdessa virkailijat osasivat heti tehdä tarjouksen, kun vain itsellä oli mukana tarvittavat tiedot asunnosta. Muissa ei käyty, kun koimme, että kolme tarjousta oli tarpeeksi. Vakuutus on ollut voimassa jo 5 vuotta. - joo, varmaan...
rdfg kirjoitti:
Ihan kuule selviää vakuutukset, kun lähdet ottamaan asiasta selvää. Kannattaisiko sinun jättää tuo sotiminen asioissa, joista et tiedä mitään?? Hae vaikka lääkitys itsellesi.
Olet muuten tehnyt pari patologista ylitulkintaa viesteistäni. Tosin se ei hätkähdytä ottaen huomioon aggressiosi. Onhan se toki parempi netissä kiukutella. :)
Kumma kyllä kävimme kolmesta vakuutusyhtiöstä kysymässä asiasta. yhdessä virkailija sanoi, että hän ei tiedä tästä, mutta otti selvää. Kahdessa virkailijat osasivat heti tehdä tarjouksen, kun vain itsellä oli mukana tarvittavat tiedot asunnosta. Muissa ei käyty, kun koimme, että kolme tarjousta oli tarpeeksi. Vakuutus on ollut voimassa jo 5 vuotta.Kyllähän ne tyhmälle vakuutuksen myöntää, mutta sitten on toinen ääni kellossa kun pitäisi korvata jotain.
Minkäs niminen vakuutus oli kyseessä ja missä yhtiössä? Mitä se korvaa ja paljonko maksaa? - rdfg
joo, varmaan... kirjoitti:
Kyllähän ne tyhmälle vakuutuksen myöntää, mutta sitten on toinen ääni kellossa kun pitäisi korvata jotain.
Minkäs niminen vakuutus oli kyseessä ja missä yhtiössä? Mitä se korvaa ja paljonko maksaa?Edelleen saat tietää vakuutuksista, kun menet vakuutusyhtiöön ottamaan asioista selvää. Kerro heille asiasi, mutta koita se tehdä edes hiutsen asiallisemmin mitä minun kanssani yrität. En nimittäin usko,että noin sivistymättömän käytöksen omaavalle ihmiselle tarjotaan mitään muuta kuin oviaukon osoittamista. Eli opettele nyt edes käyttäytymään.
vakuutusyhtiö ei voi mistään sille kuuluvista korvauksista luikerrella ja ne korvaukset sitten on lueteltu sopimuksissa. Tyhmä on se, joka ei sopimuksia lue. Hyvin meillä on tähän asti pelittänyt. - 432432
rdfg kirjoitti:
Edelleen saat tietää vakuutuksista, kun menet vakuutusyhtiöön ottamaan asioista selvää. Kerro heille asiasi, mutta koita se tehdä edes hiutsen asiallisemmin mitä minun kanssani yrität. En nimittäin usko,että noin sivistymättömän käytöksen omaavalle ihmiselle tarjotaan mitään muuta kuin oviaukon osoittamista. Eli opettele nyt edes käyttäytymään.
vakuutusyhtiö ei voi mistään sille kuuluvista korvauksista luikerrella ja ne korvaukset sitten on lueteltu sopimuksissa. Tyhmä on se, joka ei sopimuksia lue. Hyvin meillä on tähän asti pelittänyt.Haha. Taidat olla varsin hyvin höynäytettävissä kun sinulle on myyty kuvitteellisia vakuutuksia. Kerro nyt ihan oikeasti mikä on vakuutuksen kohde ja tyyppi? Kiinteistöhän on vakuutettu taloyhtiön vakuutuksessa ja vuokralaisen irtaimistolle et voi ottaa mitään omaa vakuutusta nimiisi. Että mitä ihmettä oikein meinasit vakuuttaa?
- rdfg
432432 kirjoitti:
Haha. Taidat olla varsin hyvin höynäytettävissä kun sinulle on myyty kuvitteellisia vakuutuksia. Kerro nyt ihan oikeasti mikä on vakuutuksen kohde ja tyyppi? Kiinteistöhän on vakuutettu taloyhtiön vakuutuksessa ja vuokralaisen irtaimistolle et voi ottaa mitään omaa vakuutusta nimiisi. Että mitä ihmettä oikein meinasit vakuuttaa?
Menepä selvittämään asiaa vakuutusyhtiöön, edelleen saat sivitystä sieltä. Opettele myös käyttäytymään asiallisemmin.
En ole aikeissa vakuuttaa (miksi vääristelet?), olen jo vakuuttanut ja hyvin on toiminut.
sen jälkeen voit ottaa ne kaksi aivosoluasi käyttöösi ja mennä eteenpäin. - 4323223
rdfg kirjoitti:
Menepä selvittämään asiaa vakuutusyhtiöön, edelleen saat sivitystä sieltä. Opettele myös käyttäytymään asiallisemmin.
En ole aikeissa vakuuttaa (miksi vääristelet?), olen jo vakuuttanut ja hyvin on toiminut.
sen jälkeen voit ottaa ne kaksi aivosoluasi käyttöösi ja mennä eteenpäin.Eli et ole vakuuttanut mitään, koska et pysty kertomaan mikä vakuutus on kyseessä ja kenelle. Selvä homma, asia ratkaistu: vuokranantaja ei pysty ottamaan vakuutusta vuokralle annettavaan huoneistoonsa, koska tähän ei ole mitään tarvetta.
- rdfg
4323223 kirjoitti:
Eli et ole vakuuttanut mitään, koska et pysty kertomaan mikä vakuutus on kyseessä ja kenelle. Selvä homma, asia ratkaistu: vuokranantaja ei pysty ottamaan vakuutusta vuokralle annettavaan huoneistoonsa, koska tähän ei ole mitään tarvetta.
Olenpa hyvinkin vakuuttanut ja pystyn kertomaan, mutta sinulle en sitä kerro, koska et osaa käyttäytyä sivistyneesti. Opettele käyttäytymään.
Sinä voi toki yrittää tulla uskossasi autuaaksi ja roikkua siinä, sillä välin minä nautin vakuutuksesta. rdfg kirjoitti:
Olenpa hyvinkin vakuuttanut ja pystyn kertomaan, mutta sinulle en sitä kerro, koska et osaa käyttäytyä sivistyneesti. Opettele käyttäytymään.
Sinä voi toki yrittää tulla uskossasi autuaaksi ja roikkua siinä, sillä välin minä nautin vakuutuksesta.Eli sinua on kusetettu, mutta et suostu sitä myöntämään.
Edellinen kirjoittaja oli aivan oikeassa, toisen omaisuutta ei pysty vakuuttamaan, eikä suojautumaan toisen tekemisiltä.- rdfg
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Eli sinua on kusetettu, mutta et suostu sitä myöntämään.
Edellinen kirjoittaja oli aivan oikeassa, toisen omaisuutta ei pysty vakuuttamaan, eikä suojautumaan toisen tekemisiltä.Vuokrattava asunto ei muutu vuokralaisen omaisuudeksi ellei vuokralainen osta sitä.
Edelleenkin: ei ole kusetettu. Herranen aika, oletteko te oikeasti noin tyhmiä? - 43444433344
rdfg kirjoitti:
Vuokrattava asunto ei muutu vuokralaisen omaisuudeksi ellei vuokralainen osta sitä.
Edelleenkin: ei ole kusetettu. Herranen aika, oletteko te oikeasti noin tyhmiä?Minä asun omakotitalossa, minulla on 2 vakuutusta, ensimmäinen on rakennukselle ja toinen on irtaimistolle, mitään muita vakuutuksia en voi ottaa, eikä tietysti ole tarvettakaan kun jompi kumpi edellä mainituista vakuutuksista kyllä korvaa kaiken mitä nyt ylipäänsä vakuutusyhtiö aikoo missään tapauksessa korvatakaan.
Jos omistat kerrostalo/rivitaloasunnon, todellisuudessa omistat vain osakkeet asunto-osakeyhtiöstä jotka oikeuttavat asunnon hallintaan. Näin ollen asuntosi rakenteet ym omistaa tuo as oy, et sinä. Tällöin et myöskään voi luonnollisesti ottaa omassa hallinnassa olevalle asunnolle rakennusvakuutusta koska et omista sitä. En minäkään voi ottaa naapurin talolle vakuutusta. Eli as oy on jo vakuuttanut koko rakennuksen/rakennukset, siitä maksat vastikkeessa.
Sitten ei jää enää kuin irtaimisto jonka voi vakuuttaa. No irtaimistohan taas on henkilö/perhekohtainen, eli sen vakuuttaa henkilö joka todellisuudessa asuu asunnossa.
Toki vakuutuksen saa maksaa kuka tahansa. Eli jos haluat niin voithan toki maksaa vuokralaisesi vakuutuksen hyvää hyvyyttäsi. Olettaen siis että vuokralainen otti jonkun vakuutuksen.
Nyt on vastattu asiallisesti, sivistyneesti ja hyvien käytöstapojen mukaan. Ja koska en ole tällä hetkellä vuokraamassa mitään, ei minun kannata lähteä vakuutusyhtiöihin kyselemään. Siksi olisikin mielenkiintoista kuulla nyt sinulta minkä nimisen vakuutuksen olet saanut ja mitä se korvaa?
- Näin se on
Jos saamasi vuokra kattaa asunnon menot silloinhan asunto maksaa itse itsensä. Samahan se sit on jos halvalla voitte asua anopin kämpässäkin. Olisihan vastikkeet yms maksettava omasta asunnostasikin.
- itsekinvuokraan..
Kannattaa vuokrata hyvälle!
Laskelma helppo.
Kysy asiantuntijalta pankista tai LKV-välittäjältä, voi myös löytää sinulle vuokralaisen kustannuksella 1kk vuokra alv 23%.
Siksi yleensä minimi vuosi ettei kuluja tule 1 vuokra per vuosi.
Voi myös tehdä 0-3 v määräaikaisen sopparin jolloin vuokra ei muutu!
Molemmille eduksi jos sopiva löytyy! - Laita vuokralle
Ensimmäisenä tulee mieleen että lainan korkovähennys menee eri tavalla. Oman asunnon lainasta vähennetään 28% veroista, kun taas sijoitusasunnossa korot vähennetään kokonaisuutenaan vuokratuloista. Lopputulos on kuitenkin ihan sama, mutta toimintatapa tosiaan eri. En tiedä pitääkö pankin muuttaa lainan käyttötarkoitus tms. Kannattaa ainakin kysyä sitä pankista tai verottajalta.
Vuokratulosta pitää maksaa veroa. Onko tuo vastike pelkkää hoitovastiketta, vai onko osa siitä rahoitusvastiketta. Ota huomioon että rahoitusvastikkeeseen ja lainan lyhennykseen menevä raha on myös tuloa, josta pitää maksaa veroa.
Kyllähän sinä noin uudesta asunnosta saat varmasti noin 600€ vuokraa.
Mikäs sen fiksumpaa kuin että maksattaa asunnon vuokralaisella.- mikäs sen fiksumpaa
.... ja vuokralainen yleensä maksattaa vuokrat veronmaksajilla.
- ei ole ikiliikkuja
mikäs sen fiksumpaa kirjoitti:
.... ja vuokralainen yleensä maksattaa vuokrat veronmaksajilla.
Mutta aina vain osan siitä...
- mini vuokramoguli
Vuokralle vaan... omaisuutta ei pitäisi koskaan hukata. Tiedän yhden perheen (nyt jo vanhuksia) jotka ostivat aina uuden asunnon ja entiseen tuli vuokralaiset kun oli saatu velkaa sopivasti lyhennettyä. Vanhuuden turvana on nyt puolenkymmentä asuntoa ja he olivat vain keskituloisia akateemisia.
Tuolta löytyy vinkkiä tuleville vuokramoguleille :D
http://www.investori.com/b/index.php/asunto101/ - Näin se on
Hauta vie sit vanhukset siinäpä se elämästä nauttiminen meni. Lainalla kuin vuokrausbisnestä jakuvati pyörittää asuntoja välillä myydessä saa tuloja eipä muuten. Perillisille riitaa jaettavaksi jos heitä on.
- Luterilaisuutta...
En ymmärrä tuollaista asennetta ja köyhäilyn ihannointia.
Meinaatko että tuo edellä mainittu pariskunta olisi elelyt vähävaraisena onnellisemmin?
- Dndmsls
Vakuutus ja veroasiassa on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Jos olet vuokranantajana rivarissa, olet asuntoyhtiön osakkeenomistaja, et vähempää etkä enempää. Osakkeenomistajana maksat niitä kuluja joita yhtiökokous päättää. Asunto-osakeyhtiö on ottanut kiinteistölle vakuutuksen ja maksaa kiinteistöveron. Näitä kerätään sitten osakkeenomistajilta vastikkeen muodossa. Eli vuokranantaja ei voi/joudu maksaa kiinteistöveroa. Eikä myöskään rakennuksen vakuutusta koska se on jo vakuutettu. Et myöskään voi ottaa irtaimistovakuutusta toiselle ihmiselle, eli tässä tapauksessa vuokralaiselle. Tai vaikka joku vakuutusneuvoja saisi jotenkin muka huijattua tällaisen sinulle, ei se mitään korvaa. Siksi vuokrasopimuksessa on yleensä ehto jossa vuokralainen sitoutuu ottamaan kotivakuuksen. Erityisen tärkeä osa tuota vakuutusta on vastuuvakuutus, tällöin vuokralaisen aiheuttama vaikkapa vesivahinko korvaa kolmannen osapuolen vahinkot. Tätäkään et vuokranantajana voi ottaa asuntokohtaisesti, koska se on vakuutuksen ottajan henkilökohtainen vakuutus.
On kyllä aika pelottavaa antaa neuvoja kun joka kohta oli väärin.Tuo vakuutusehto on naurettava. Jos vuokralainen aiheuttaa vesivahingon huolimattomuuttaan, niin vakuutus ei käytännössä korvaa mitään. Muissa tilanteissa se hyödyttää vain vuokralaista, etenkin tilanteessa kun on eri mieltä vuokranantajan kanssa on helppo mennä käräjille kun vakuutusyhtiö maksaa.
- mnvghcfdxz
Eli 47m2 Turussa. optimisti 470e vuokraa.
Vuokratulo 470-264 yhtiövastike (ja muut yhteenlasketut vuokramenot).
=206e.Ko summasta maksetaan vero 30%,eli 61e80c.
Puhdas vuokratuotto siis näinollen 144,20e.
Eli sinulle jää tuolloin maksettavaksi lainanlyhennystä kuukausittain 295,80e.
tietenkin saat sitten vähentää ensiasunnon lainojen korkoa verotuksessa jne,jotenka summa pienee tuosta.
Minusta sikäli ihan kannattavaa,että saat parillasadalla eurolla pidettyä itselläsi asuntoa varalla,jos jokin siinä rivariasumisessa menee vikaan.
Lisäksi se on hyvä pakkosäästökeino.
Kunhan vaan otata vuokralaisen jonkun toimiston kautta,etkä vuokraa itse suoraan.Huono vuokralainen voi romuttaa taloudellisen tilanteesi.
Jääkaapit ja muut ko asuntoon voit vähentää samanvuoden verotuksessa vuokratuloista.Sama kai maksatko valtiolle ko summan vai jollekkin kodinkonefirmalle.
Ja mikseivät ihmiset edelleenkään osaa vastata asiallisesti yksinkertaisesti esitettyyn kysymykseen? - asunnonvälittäjä
Ainakin osassa vakuutusyhtiöitä on ollut myynnissä vakuutuksia jotka vuokranantaja on voinut ottaa asuntoon esimerkiksi siltä varalta että vuokralainen aiheuttaa asunnossa vahinkoa.
- Vapaassa maassa
Mitähän tuommonen vakuutus sitten tosipaikan edessä oikeasti korvaa? Entä kuka maksaa vakuutusmaksun? Voiko vuokranantaja ylipäätään velvottaa vuokralaista ottamaan jotain tiettyjä vakuutuksia tietyistä yhtiöistä? Voiko vuokranantaja määritellä myös vuokralaisen nettioperaattorin & liittymätyypin? Sähkönmyyjän ja mittaustavan? Tuskinpa voi, koska jokaisella täytyy olla vapaus valita itse vakuutuksensa, vakuutusyhtiönsä, nettioperaattorinsa ja liittymätyyppinsä, sähkönmyyntiyhtiönsä, myyntisopimuksensa tyypin, mittaustavan jne.
- asunnonvälittäjä
Mikäli nimimerkki "Vapaassa maassa" tarkoitit minun mainitsemaani vakuutusta niin kyseessä oli vapaaehtoinen vakuutus minkä vuokranantaja voi ottaa ja myös itse maksaa (ei siis kotivakuutus). Kysymykseen mitä tuollainen vakuutus sitten tosipaikan edessä oikeasti korvaa, sitä pitäisi kysyä vakuutusyhtiöstä.
- vuokraaja
Minulla on rivari vuokrattuna hintaan 670 eur/kk, josta vähennän n. 200 euroa vastiketta ja lainan korkoa menee n. 30 euroa/kk. Eli tuloa jää karkeasti 440 euroa/kk. Tästä kuitenkin vähennän vielä kaikki maalit, tapetit yms mitkä olen ostanut varsinaiseen asuntooni missä asun. Karkeasti minulle vuosittain syntyy n. 2000 euroa pääomatuloa josta maksan veroa. Jonain vuonna on mennyt "tappiollekin" kun olen tehnyt varsinaiseen asuntooni wc-remppaa. Se on tietysti vähän kyseenalaista että minkä verran sitä laittaa vähennyksiä, mutta mielestäni yhden tonnin voi hyvällä omalla tunnolla laittaa per vuosi. Jotkut hakee kelasta/sossusta vuosittain kaiken rahansa mitä käyttää!!
- vuokranantaja85858
Laitoin kerrostalo-osakkeeni vuokralle ja IF:stä sain kotivakuutuksen tähän vuokrattuna olevaan asuntooni. Vakuutus sisältää irtaimistovakuutuksen, osakkeenomistajan kunnossapitovastuulla olevan kiinteän kalustuksen vakuutuksen ja sitten mulle oikeusturvavakuutuksen jos tulee riitoja vuokralaisen kanssa ja menee käräjille.
Tietty vuokralaisen olisi hyvä ottaa myös vakuutus jossa on vastuuvakuutus vahingonkorvausvelvollisuuden varalta.Hauska nähdä mitä se korvaa jos tositilanne tulee, tuskin ainakaan vuokralaisen aiheuttamaa vahinkoa, ja muu osa huoneistosta on taloyhtiön vakuutuksen piirissä. Oikeusturvavakuutus sisältynee ihan sinun oman kodin kotivakuutukseen, joten maksat todennäköisesti turhaan päällekkäisistä vakuutuksista.
Muutenkin kannattaa miettiä vakuuttamisen järkevyyttä, lapsen tai lemmikin vakuuttaminen on tietenkin järkevää (ja kannattavaa), eikä kukaan ole niin hullu että jättäsi kiinteistönsä vakuuttamatta. Liikennevakuutus on pakollinen, sen sijaan johonkin 5.000 € kiesiin on ihan turha ottaa kaskoa, kotivakuutusta ottaessa kannattaa miettiä miten monta muiden vakuutuksen ottajien kännipäissään rikkomaa silmälasia olet valmis korvaamaan yhtä saamaasi korvausta vastaan.
Ja tärkeimpänä, muista tämä, sitten kun olet kymmeniä vuosia maksanut muiden töppäilyistä, niin se vakuutus ei välttämättä maksa sinulle senttiäkään!- vuokranantaja85858
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Hauska nähdä mitä se korvaa jos tositilanne tulee, tuskin ainakaan vuokralaisen aiheuttamaa vahinkoa, ja muu osa huoneistosta on taloyhtiön vakuutuksen piirissä. Oikeusturvavakuutus sisältynee ihan sinun oman kodin kotivakuutukseen, joten maksat todennäköisesti turhaan päällekkäisistä vakuutuksista.
Muutenkin kannattaa miettiä vakuuttamisen järkevyyttä, lapsen tai lemmikin vakuuttaminen on tietenkin järkevää (ja kannattavaa), eikä kukaan ole niin hullu että jättäsi kiinteistönsä vakuuttamatta. Liikennevakuutus on pakollinen, sen sijaan johonkin 5.000 € kiesiin on ihan turha ottaa kaskoa, kotivakuutusta ottaessa kannattaa miettiä miten monta muiden vakuutuksen ottajien kännipäissään rikkomaa silmälasia olet valmis korvaamaan yhtä saamaasi korvausta vastaan.
Ja tärkeimpänä, muista tämä, sitten kun olet kymmeniä vuosia maksanut muiden töppäilyistä, niin se vakuutus ei välttämättä maksa sinulle senttiäkään!Haluaisin hieman kommentoida tekstiäsi.
Lue alla olevasta linkistä vakuuttamisesta:
http://www.isannointitalo.fi/www/page.php?cat=22
Tuossa tekstissä sanotaan että taloyhtiön vakuutus ei korvaa osakkeenomistajan kunnossapitovastuulla olevaa kalustusta. Kuten esimerkiksi lattiat ja keittiön kaapit.
Näin ollen varmuuden vuoksi otin vakuutuksen sitä varten. - Asuntovälittäjä LVV
vuokranantaja85858 kirjoitti:
Haluaisin hieman kommentoida tekstiäsi.
Lue alla olevasta linkistä vakuuttamisesta:
http://www.isannointitalo.fi/www/page.php?cat=22
Tuossa tekstissä sanotaan että taloyhtiön vakuutus ei korvaa osakkeenomistajan kunnossapitovastuulla olevaa kalustusta. Kuten esimerkiksi lattiat ja keittiön kaapit.
Näin ollen varmuuden vuoksi otin vakuutuksen sitä varten.Kiinteistöillä KT/RT- yhtiöillä on omat kiinteistökohtaiset vakuutukset.
Meillä vuokralainen tekee aina laajan kotivakuutuksen, mikä kattaa
aina vuokrattavassa huoneistossa, vuokranantajan omaisuuden sekä
vuokralaisen omaisuuden. Että silleen !!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384629Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2712361Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532237- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289