Tarvitsisin teidän omia kokemuksianne ja mielipiteitä liittyen ongelmaani. Trolleihin en noteeraa mihinkään.
Okei. Olen siis 17-vuotias poika ja olen seurustellut vajaat 1,5-vuotta nuoremman tyttöystäväni kanssa vajaat kaksi kuukautta. Ennen seurusteluamme tunsimme toisemme vajaan kuukauden.
Ihastuimme, tulimme hyvin toimeen, vietimme paljon aikaa keskenään ja aloimme seurustella. Seurustelu sujui oikein hyvin kuukauden ajan, kunnes itselläni alkoi ilmetä suurta mielialavaihtelua, jota minulla on ilmennyt jo 1,5 vuotta, tosin ei koskaan näin voimakkaasti. Mielialavaihteluihin en oikeastaan yhtä syytä tiedä, koska siihen tuntuisivat vaikuttavan varsin pienet asiat. Yksi syistä oli se, että tunsin olevani huono poikaystävä ja muutenkin vaan "huono" ihminen, vaikkei tyttöystäväni sellaista kuvaa minulle antanutkaan. Seurustelen siis ensimmäistä kertaa, olen hyvin vaativa itseäni kohtaan sekä itsetuntoni on varsin heikko. Mielialavaihtelut omalla kohdallani siis tarkoittavat sitä, että välillä tunnen oloni hyvin "masentuneeksi". Silloin minua ei naurata mikään, en innostu mistään, enkä halua mitään, en edes tyttöystävääni. Mielialavaihtelua ilmeni siis 2-4 kertaa viikkoon. Tuntuu vaikealta hyväksyä sitä, että välillä tunnet olevasi ihatunut/rakastunut (miten sen ottaa, jokainen ymmärtää kuitenkin) toiseen ja välillä taas et. Kun tunnen oloni "normaaliksi" minulla siis on tunteita häntä kohtaan. Nyt tilanne on edennyt siihen, että nämä masennuksen ja surullisuuden tunnetilat ovat vähentyneet, mutta tunteeni tyttöystävääni kohtaan heittelevät tiheämmin. Välillä harkitsen eroa vakavastikin, välillä taas ajatus erosta kuulostaa kamalalta. Jos eroaisimme haluaisin kuitenkin, että pysyisimme hyvinä ystävinä. Olen tottakai puhunut asiasta tyttöystäväni kanssa. Hän sanoo ymmärtävänsä mielialavaihtelujani ja haluaisi auttaa. Olen sanonut, ettei hänen pidä ottaa tästä itseensä, eihän se ole hänen vika, mutta niin vaan ottaa. Nyt olemme viikon tauolla ja selvittelemme hieman ajatuksiamme. En halua tehdä mitään päätöksiä hetken mielijohteesta, koska suhteemme on todella hyvä ja hän merkitsee minulle paljon. Kuten jo aiemmin sanoin, suhteemme ja minun ainut ongelma on se, että itseäni häiritsee se, että tunteet häntä kohtaan heittelevät. Kuitenkin järki sanoo, että ei pitäisi erota, koska hänen kanssaan on hyvin hauskaa, luotamme toisiimme jne jne.. Se on kuitenkin selvää, että suhteeseen en jää roikkumaan, jos itselläni ei ole tunteita toista osapuolta kohtaan, vaikka kuinka hänestä muuten välittäisin.
Olen puhunut asiasta myös äitini, sekä ystävieni kanssa. Äiti sanoo, että tuollainen on normaalia, mutta voi olla myös niinkin, että tyttöystäväni riittäisi minulle ystävänä. Ystävienkin mielestä se on normaalia ja heilläkin on kuulemma ollut samankaltaista heittelyä tunnemaailman puolella. Minulle on sanottu, että kannattaa odottaa, ja se itsestänikin tuntuu järkevältä. Kaikki päätökset teen tietysti itse, mutta muiden mielipiteet, neuvot ja kommentit tottakai kovasti kiinnostavat.
Kysymykset siis lukijoille kuuluu:
Onko tällainen mielialavaihtelu normaalia ikään kuuluvaa tunteiden myllerrystä?
Onko teillä samankaltaisia kokemuksia?
Kannattaisiko minun:
A) Odottaa tunteiden tasaantumista
B) Erota ja yrittää pysyä hyvinä ystävinä
C) Pysyä yhdessä ja odottaa, että tunteet tasaantuvat.
Anteeksi pitkä saarna ja kirjotusvirheet, mutta halusin kirjoittaa niin selkeän tekstin, että minua voidaan auttaa.
Kaikki muu aiheeseen littyvät kommentit, mielipiteet, huomautukset ja vastaava on tarpeen vaikken suoraan kysyisikään.
Kiitos etukäteen vastauksista!! :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nooo mulle tulis nyt mieleen että ensinnäkin jos teillä on jonkinlainen tauko menossa niin millanen tauko on kyseessä? Ette nää, juttele keskenänne tms.?
Toiseksi, luulen että kun suhteenne on kuitenkin vielä niin alussa ettei sun tarvi suoraan erota vaan katsoisit juuri ehkä viikon-pari ainakin että miltä se tuntuu. Jos sen tietyn ajan jälkeen oot sitä mieltä, että haluat olla tyttösi kanssa niin ole. Jos kuitenkin huomaat, ettet ole kaivannut häntä yhtään (ei nyt pelkästään ihmisenä, vaan ihan tyttöystävänä) niin sitten vois miettiä että tossa jutussa ei ole järkeä.
En ole varma käsitinkö kaiken nyt ihan oikein kuin luin aika nopeasti ton juttus joten sori jos on jotenkin outo vastaus. :D
Ja noi mielialanheittelyt, ootko käynyt jossain tutkimuksissa että onko sulla jotain masennukseen viittavaa tai semmoista..? Kun toi kuulostaa vähän siltä.
Ja on se kyllä ihan normaalia, että sen alkuhuuman jälkeen tulee semmonen pieni stoppi, toisaalta kaikkien tuttujen suhteessa alkuhuuma on kestänyt reilusti pidempään kui toi teidän seurustelunne.
Ehkä kyse tosiaan vaan on siitä että susta tuntuu ettet ansaitse sitä tai jotain? Jos susta tuntuu siltä niin hyväksy nyt se asia että se tyttö ei ottais ketään itellensä huonompaa, sillä jos alat ton tapasta juttua heittää päivittäin että yhyy olen paska ihminen ja plaaplaa niin sitä ei kyllä kukaan kauaa kestä kuunnella.
Sinuna eroisin nyt heti ja pysyisin hyvänä ystävänä , koska jos eroat myrskyisissä merkeissä , niin tuskin tyttöystäväsi silloin tahtoo olla sun kaveris .