Milloin suomalaisravintolat avaavat syyskautensa Inglesissä, ja

Onkos nyt joku suomalaiskuppila jo auki Inglesissä, ja onko tietoa milloin Apilaniitty, Alepubi, Iskelmäbaari, ja Tiaisen Jukan uusi tanssiravintola avaavat paikkansa. Ja tietääkö kukaan avataanko Tiffanya tällä kaudella.
693883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Lokakuun 10. päivään mennessä avaavat suomalaiskuppilat. Tuskin vielä auki.

Äänestä

Tällä Torniossa on suomalaiskuppilat auki, tervetuloa. On myös kotimaista karaokea.

Äänestä
  • vähä kaukana tai keskellä ei mitään

    Äänestä

Kolmesta ensinmäisestä paikasta en osaisi sanoa vielä mitää, että koska aukeaa. Luultavasti ens kun puolivälissä. Inglesssä tällä hetkellä olevat kertoivat, että Tiasen ns. uuden tanssiravintolan paikalla ei ole tapahtunut vielä mitään. Lehtijuttujen ja kuulemani radiohaastattelun mukaan Tiffany aukeaa kuten ennen. Sitä en tiedä kuka tulee sitä pyörittämään. Jorma Kalevi taitaa touhuta enampi keikkoja sun muuta Suomen puolella. Saas näkkee?

Äänestä

Mummola on ainakin aukaissut jo.

Äänestä
  • Mummolassa voi käydä toteamassa Inglesin kalleimmat oluen hinnat, jolleivät ole vaihtaneet hinnoitteluansa.

    Äänestä

Iskelmä avajaiset 14.10.
Apilaniitty lienee n. 10. pvä lokakuuta?

Äänestä
  • Kontulan Helmi avaa 11.10.

    Äänestä

Eikös pikkukuppila ole ollut auki koko kesän?

Äänestä

Toivottavasti eivät avaa koskaan oviaan. Apilaniityssä olemme käyneet yhden kerran ja se riitti. Kaikki mitä pihviannokseen kuului oli joko poltettu tai vetistä mössöä. Mahdollisimman kauas kun menee kaikesta mikä viittaa sanaan Suomi/suomalaiset/suomalainen ruoka niin hyvin menee...

Äänestä
  • Mahdat olla hoikassa kunnossa, edellyttäen että kotimaasi on Suomi? 5500 kilometriä ei ilmeisesti ole tarpeeksi kaukana Suomesta/suomalaisista/suomalaisesta ruuasta?

    Äänestä

  • Apilaniityssä ei ole muuta kuin nimi ja suomalainen henkilökunta suomalaista. Ruoan taso on tosiaan heikko, mikä ihmetyttää, kun saman espanjalaisen omistuksessa kävelykadun toisella puolella oleva CANA (canja) on (ainakin ollut) parhaita ruokailupaikkoja alueella. Vai onko kokin palkkaaminen Apilaniittyyn liian kallista?
    Senkin ymmärtää, koska päivällä ei väkeä juuri ole ja illalla rahat tulee kalliista juomista. Minä söin viimeksi siellä:
    lohikeiton (perunamössö kattilan pohjalta, lohi oli uinut edelleen)
    lihapiirakan (johon oli löytynyt jostain kuiva, sitten poltettu nakki).

    Äänestä

  • vielä kokeillaan kirjoitti:

    Apilaniityssä ei ole muuta kuin nimi ja suomalainen henkilökunta suomalaista. Ruoan taso on tosiaan heikko, mikä ihmetyttää, kun saman espanjalaisen omistuksessa kävelykadun toisella puolella oleva CANA (canja) on (ainakin ollut) parhaita ruokailupaikkoja alueella. Vai onko kokin palkkaaminen Apilaniittyyn liian kallista?
    Senkin ymmärtää, koska päivällä ei väkeä juuri ole ja illalla rahat tulee kalliista juomista. Minä söin viimeksi siellä:
    lohikeiton (perunamössö kattilan pohjalta, lohi oli uinut edelleen)
    lihapiirakan (johon oli löytynyt jostain kuiva, sitten poltettu nakki).

    Kiitos noista muutamista asiallisista vastauksista. On se kumma, että kysyit mitä vain, niin aina löytyy niitä jotka eivät osaa, tai eivät halua ymmärtää mitä tietoa täältä hakee. Jos kysyy, tietääkö milloin suomalaisravintolat avaavat oven, niin en mä kaipaa kommenttia Apilaniityn lihapiirakoista tms. Nyt kun vihdoinkin täällä paikan päällä itse, niin voi rauhassa käydä paikkoja läpi. Sääli kun ei ilmeisesti oo mitään yhteisesitettä mistä suomalaisravintolat löytyisivät.

    Äänestä

  • olen.suomalainen kirjoitti:

    Kiitos noista muutamista asiallisista vastauksista. On se kumma, että kysyit mitä vain, niin aina löytyy niitä jotka eivät osaa, tai eivät halua ymmärtää mitä tietoa täältä hakee. Jos kysyy, tietääkö milloin suomalaisravintolat avaavat oven, niin en mä kaipaa kommenttia Apilaniityn lihapiirakoista tms. Nyt kun vihdoinkin täällä paikan päällä itse, niin voi rauhassa käydä paikkoja läpi. Sääli kun ei ilmeisesti oo mitään yhteisesitettä mistä suomalaisravintolat löytyisivät.

    Onko uusi Mummolan "AlaCarte "jo auki? Kuulema nimi vaihtuu, toivottavasti taso ruuassa/palvelussa kuitenkin pysyy ennallaan. Muita Suomimestoja emme juurikaan kaipaa no jos Iskelmäbaarissa on joku hyvä esiintyjä voi siellä sentään käydä. Muut hyvät ruokapaikat Inglesissä on ainakin Riminit (samalla kadulla kaksi versioata) ja "Guarapo" niistä toisen Jardin del solin puoleisen vieressä. Kahviloista taas kaksi Cafe de Parisia "on ehdottomia" joista toinen on rannassa ja toinen taas Teneriffa kadulla. Nähdään Marraskuussa saarella :-) Edellisestä kerrasta onkin vuosi aikaa jollon oltiin Lapassa, mutta käytiin Inkussakin taas parina päivänä fiilistelemässä kun kerran oltiin siellä alkuvuodesta 2011. Muutenkin on kiva käydä vähän joka puolella saarta, eikä koko lomaa olla siellä minne hotelli on satuttu bookkaamaan. Nyt olisi tarkoitus käydä Galdarissa, Puerto de Moganissa ja Teldessä ja vietää muu aika San Agustin-Inkku-Maspalomas-Meloneras akselilla ja voishan San Fernandossakin piipahtaa.

    Äänestä

  • EkuKu kirjoitti:

    Onko uusi Mummolan "AlaCarte "jo auki? Kuulema nimi vaihtuu, toivottavasti taso ruuassa/palvelussa kuitenkin pysyy ennallaan. Muita Suomimestoja emme juurikaan kaipaa no jos Iskelmäbaarissa on joku hyvä esiintyjä voi siellä sentään käydä. Muut hyvät ruokapaikat Inglesissä on ainakin Riminit (samalla kadulla kaksi versioata) ja "Guarapo" niistä toisen Jardin del solin puoleisen vieressä. Kahviloista taas kaksi Cafe de Parisia "on ehdottomia" joista toinen on rannassa ja toinen taas Teneriffa kadulla. Nähdään Marraskuussa saarella :-) Edellisestä kerrasta onkin vuosi aikaa jollon oltiin Lapassa, mutta käytiin Inkussakin taas parina päivänä fiilistelemässä kun kerran oltiin siellä alkuvuodesta 2011. Muutenkin on kiva käydä vähän joka puolella saarta, eikä koko lomaa olla siellä minne hotelli on satuttu bookkaamaan. Nyt olisi tarkoitus käydä Galdarissa, Puerto de Moganissa ja Teldessä ja vietää muu aika San Agustin-Inkku-Maspalomas-Meloneras akselilla ja voishan San Fernandossakin piipahtaa.

    Hyvä tapas ravintola on Gran Canaria avenuella, Gran Chapparilta vähän eteenpäin, nimeltään TANGO. Saat listan, johon ruksaat mitä lajia otat ja montako. Tilaamme noin kaksi laatua per henki ja espanjalaiseen tapaan jokainen ottaa lautaselta omalleen. Eri laadut tulee yksi toisensa jälkeen. Ravintola on pieni ja viihtyisä, usein täynnä. Skandinavien suosiossa. Viime tammikuussa siellä oli vielä suomalainen rimpseä tyttö tarjoilemassa. Edulliset hinnat. Suosittelen.

    Äänestä

  • Chica kirjoitti:

    Hyvä tapas ravintola on Gran Canaria avenuella, Gran Chapparilta vähän eteenpäin, nimeltään TANGO. Saat listan, johon ruksaat mitä lajia otat ja montako. Tilaamme noin kaksi laatua per henki ja espanjalaiseen tapaan jokainen ottaa lautaselta omalleen. Eri laadut tulee yksi toisensa jälkeen. Ravintola on pieni ja viihtyisä, usein täynnä. Skandinavien suosiossa. Viime tammikuussa siellä oli vielä suomalainen rimpseä tyttö tarjoilemassa. Edulliset hinnat. Suosittelen.

    Löytyy Gran Canarialta vielä parempikin tapas-ravintola kuin tuo tango, mutta koska paikka on niin suosittu(pakollinen pöytävaraus) ja pieni, niin en ala sitä täällä lisää mainostamaan.

    Äänestä

kyllä kaikista saa hyviä lihapullia ja muusia ruisleipä puuttui muuten oikein hyvä

Äänestä
  • Lihapullia = bollos flacas :-) ja muussia ilman pärjää hyvin viikon pari, vaikka hyviä ovatkin. Keskityn kyllä aivan muihin ruokiin saarella, eikä ne ryppyperunatkaan mojo kastikeella, vaikka ovatkin paikallisia meidän mielestä kovinkaan hääppöisiä ole olleet on niitä niin monessa paikassa syöty. Suomen uudet perunat, voi, tilli ja silli voittaa ne mennen tullen. Mutta startteriksi vaikka lasi hyvää Cavaa ja ruuan kanssa laadukasta punkkua. Itse ruoka vaikka kunnon pihvi, kermaperunat (tai valkkarit), hyvällä salaatilla. Samoin varsinkin kala ja miksi ei kana ruokakin on todella hyvää Granilla.
    Jälkkäreissäkin piisaa vaihtoehtoja jos vain enää jaksaa. Monesti kuitenkin pelkkä expresso riittää jälkkäriksi.

    Äänestä

kyllä ruoka täytyy olla kotimaista ja juomaksi tietysti lasi maitoa tai piimää ja jälkkäriksi käy pannukakku

Äänestä

Aiheessa pysyäkseni parit kopiot:
Talvikauden avajaiset Pub Ryysyrannassa lauantaina 6.10. klo 18 alkaen. Tervetuloa!

Ennen tuloasi Ryysyn avajaisiin suosittelen poikkeamaan lauantaisaunassa, koska Berry pitää sitä lämpimänä klo 17-21! Ja Ryysyrannassa loppulöylyt 18-03 :)

Äänestä
  • Kuparipannu aukeaa 15.10 mennessä.
    Kokeilkaa vaikka heidän Kanarianperunoitaan. Vievät kielen mennessään.

    Äänestä

  • Ihanko tosiaan tänään 06.10. Vaikka vasta 10.10 Aurinkomatkat ja 13.10 Träjeborg lentää ekat lennot suomesta,Gran Canarialle.
    Tai onhan siellä Finnmatkalaisia...
    Ajattelin vaan että eikös se ole Suomalaisten paikka !

    Äänestä

  • Mitenkä Berry hinnoittelee tuon saunomisen, tuntitaksa?

    Äänestä

  • Maaliskuussa Agaete kirjoitti:

    Mitenkä Berry hinnoittelee tuon saunomisen, tuntitaksa?

    Ainakin alkuvuodesta oli nk. kertamaksu joka sisältää tunnin kylpemisen, mutta vaikka jokusen kerran tuli kylvettyä parikin tuntia mukavien ihmisten ja tarinoiden kera, niin ei Berrylle kelvannut lisämaksu ylitetystä ajasta vaikka sitä ihan tosissaan tarjottiin!! :)
    Naamakirjasta löytyy:
    https://www.facebook.com/pages/Kontulan-Helmi/349946371756016

    Nettisivutkin on:
    http://www.kontulanhelmi.com/1#.UIbvrWeNc40

    Suosittelen lämpimästi viimekertaisten kokemuksieni perusteella!!

    T. Vilperi

    Äänestä

Missä Tiaisen Jukan Hell-sinki ravintola avaa ovensa ??

Äänestä

Täällä toinenkin asiasta kiinnostunut milloin tanssiravintola Hell-sinki aukeaa ja missä, samassa paikassako?

Äänestä

  • Joko löysit vastauksen? Green Fieldin alakerrassa, huhu kertoi. Onkohan iso paikka?

    Äänestä

  • Kuulin jostain, että Tiaisen Jukka ois saanu lähetä jonkun jengin käskystä koko saarilta ja Hell-sinki ois lyöty kii ja alepub ois myyty paniikissa kymmenellä eurolla.. jos joku tietää paremmin, niin vois kertoa..

    Äänestä

Vilperi voisitko kertoa mistä löysit tiedot Ryysyrannan avaamisesta?

Äänestä

Naamakirjasta tuo teksti oli kopioitu!! :))
Hell-singistä ei ole tullut mitään viestiä ja heidän nettisivustonsakin on päivittämättä joten on mahdollista, että yritys on lopettanut toimintansa.
Myös facebookissa on sillä osiolla hiljaista.
Mummola pyörii jo täydellä teholla.;)

Äänestä
  • Mummolasta vielä. Onko "AlaCarte puolikin" jo auki? Mummolan "karvalakki puolesta" emme ole kiinnostuneet ja sen muuttumisesta ei mitään infoa ole ollutkaan, jatkaa ilmeisesti samalla nimellä saunoineen päivineen. Kiitos tiedosta, reilu kuukausi ja ollaan taas vaimon kanssa saarella viikon reissulla.

    Äänestä

Parin viikon päästä Inglesiin. Suomalaisia ravintoloita muutama tuntuu löytyvän. Voisiko joku kertoa minkälaisia tansseja niissä järjestetään lähinnä kaipaisin perinteistä tango, valssi, humppa linjaa.

Äänestä

Apinaniitty täyttänee toiveesi!?.))) Greenfieldiä vastapäätä.

Äänestä
  • Syyskauten avajaiset Krutsissa alkaa pian.

    Äänestä

Tavallisena Härmän junnuna sanon että mielestäni Kanarian viihdemaailmassa on kaksi mahtavaa ja reilua naisihmistä. Apila niityn Ulla ja Tiffanin Mimmi. Nauroin itseni hepuliin Ullan imitoinnille Jope Ruonansuusta ja ihan samoin kun Mimmi murjaisi muutamat mustalais vitsi Tiffanissa. Nämä naiset ei tee numeroa itsestään mutta ovat työssään kerrassaan lyömättömiä. Yritin pikkuisen vispilän kauppaakin Mimmin kanssa mutta eipä tuo kerennyt seuraa pitämään. Pitää toivoa että kumpikin tulee ilostuttamaan meitä tänäkin talvena. Ainakaan Tiffaniin ei viitsi täältä keskustasta talsia ellei pääse Mimmiä jututtamaan. Tulee mukaan kaveri joka laulaakin kun minä en.

Äänestä

Tänään oli ainakin Iskelmäbaarin avajaiset. Hyvää briiffiä olivat Finskille antaneet kun ke Aurinkomatkojen lennolla purseri asiasta erikseen mainitsi. Iskelmäbaaria on rempattu, ja sitä voi kyllä suositella niille jotka tykkkäävät käydä kuuntelemassa eri artisteja. Tanssipaikkana apilaniitty hyvä, ja livemusaa joka päivä. Tiaisen Jukan uudesta paikasta ei ole muuta tietoa, kuin se että pitäisi avata ovet marraskuun alussa. Tiffany aukeaa reilun viikon kuluessa. Tanssimisesta pitävien kannattaa ehdottomasti käydä Tropica-aukealla, ja ei se ruotsalaisten tanssiravintolakan paha paikka ole, tais olla nimeltään Costa Sol tms.
Matkatoimistojen tietojen perusteella ns suomalaisravintoloille tulee kaikkien aikojen talvisesonki.

Äänestä

Talviasukas on muuttanut "talveksi" Gran Canarialle. Kysykää, jos haluatte tietoa paikan päältä. Nyt yli 30 astetta lämmintä. Katu on taas uusittu Apilaniityn ja Green Fieldin välissä, nyt on puolet kadusta jalkakäytävää ja toinen puoli ajoväylää. Ehkä se tällä kertaa kestää useamman vuoden. Apilaniitty oli "boikotissa" eilispäivän, kun aidat olivat ympärillä tietöiden vuoksi. Kuten täällä on jo kerrottu, ainakin Apilaniitty, Ryysyranta, Iskelmäbaari, Kuparipannu ja Mummola ovat auki. Hell-sinki ei enää avaudu, mutta viereen tulee entistä ehompi uusi ravintola.

Myös Gran Canarian suomalainen ev.lut. seurakunta aloittaa messut Las Palmasissa torstaina 18.10. klo 18 ja Playa del Inglésissä perjantaina 19.10. klo 17 (ks.www.grancanariansrk.net).

Kuntavaalien ennakkoäänestys on 17.-19.10. Las Palmasin kunniakonsulaatissa klo 10-15.

Äänestä
  • eikö ennakkoäänestys ole tällä kertaa myös San Agustinissa siellä ruotsalaisen koulun vieressä kirkon tiloissa?

    Äänestä

  • varmistus? kirjoitti:

    eikö ennakkoäänestys ole tällä kertaa myös San Agustinissa siellä ruotsalaisen koulun vieressä kirkon tiloissa?

    Yritin etsiä, mutta ilmeisesti ainoa äänestyspaikka on Las Palmasissa Suomen kunniakonsulaatissa. Eduskuntavaaleissa tosiaan oli äänestyspaikka ingelissä ruotsalaisen kirkon tiloissa, kävin itsekkin siellä äänestämässä.

    Tässä linkkiä:

    http://192.49.229.35/K2012/s/ulkomaiset/uap_espanja.html

    Äänestä

Kuten kerroin, ei valitettavasti ole, vaan ainoastaan Las Palmasissa.

Äänestä

Onko Ale Pub G.C. auki?Legendaarisia Karaokeiltoja odotellessa...

Äänestä

Talviasukas, kiitos asiallisesta ja kaiken kattavasta tiedoituksestasi. Oli ilo lukea täällä sateisessa ja aika koleassa kotomaassa. Kiva oli kuulla seurakunnankin asioita ja jatkossa nyt odotellaan mitä ravintoloissa tapahtuu ja onko porukkaa ja super esiintyjiä.. Täällä on iso huhu että tämä Kanervan kaataja kohu blondi on aikeissa tulla sinne esiintymään kahdeksi viikoksi marraskuun alussa. Missähän mahtaa Johanna Tukiainen siskoineen ja homo kavereineen esiintyä?? Edelleenkin kivojen asiallisten tietojen toivossa...

Äänestä
  • Siinäpä sitä onkin odotettavaa. Onko peräti loman kohokohta tiedossa?

    Äänestä

Tottakai on odotettavaa, ja kyllä se loma itse on kohokohta ja sitten katsotaan mitkä siellä kohoaa loman kohokohdaksi. On aina myös mielenkiintoista nähdä onko elämä siellä saarilla ennallaan vai mitä kivaa ja uutta on tapahtunut.. Nyt on mahtavaa lukea näitä kommentteja kun täällä on niin uskomattoman mukavia ihmisiä. Suuri ystävällisyys vallitsee kaikkien kesken ja sulassa sovussa mietitään näitä jutskuja.Joskus täällä on ollut piruilijoita mutta onneksi ne on kuolleet sukupuuttuun. Ihanaa ,syksyistä, kipakan viileää päivää kaikille.

Äänestä

Kävin kokeilemassa Alepubin ovea toissailtana, ei ollut vielä auki, mutta varmasti avataan pian. Tänään on juuri nyt 30 astetta, puolipilvistä. Esiintyjistä ei ole vielä mitään havaintoa, ainoastaan tiedän, että Kanarian Mikki tulee saarelle tänään ja aloittaa esiintymisen Apilaniityssä pian. Eilen siellä oli karaokekisa, kuten aina tiistaisin. Ullakin oli paikalla. Ja kiitos kiittämisestä, kkcjecee!

Äänestä

Nythän täällä kirjoitellaan ihan asiasta.Talviasukas, olisikin kiva jos kertoisit Inglesin kulumisia ainakin silloin tällöin,kiva lukea jos ei itse sinne pääse.

Äänestä
  • Samaa mieltä lovisa-muorin kanssa. Talviasukas kertoilee asiallisesti Inglesin kuulumisia. Tämän kauden matka taitaa valitettavasti jäädä väliin osaltamme. Senpä takia tulee luettua näitä palstoja enempi. Aurinkoa ja lämpöä kaikille siellä lomaileville!

    Äänestä

No just joo, kuulin Tukiaisen itsensä suusta että lamuuri ladyt tulee esiintymään tiffanyyn ja Amigoon.. Saatte uskoa että soppa syntyy sen takaan. Siellä se tunkki pyörii pitkin lattioita ja jullikka pyllistelee housuitta ,unohtamatta homo poikaa joka kuulemma tulee myös mukaan. Ei voi muuta sanoa kuin pitäkäähän hauskaa..

Äänestä
  • KIITOS että varoitit:)) Ei noi suomi baarit muutenkaan ois kiinnostanut, mutta nyt todella paljon vähemmän. On Jormalla taso kyllä laskenut!!
    Niin ja kuulemma marraskuun alussa ovat esiintymässä... siis jos ovat...

    Äänestä

  • lomailija kirjoitti:

    KIITOS että varoitit:)) Ei noi suomi baarit muutenkaan ois kiinnostanut, mutta nyt todella paljon vähemmän. On Jormalla taso kyllä laskenut!!
    Niin ja kuulemma marraskuun alussa ovat esiintymässä... siis jos ovat...

    "Ei noi suomibaarit (yhdyssana ym.) muutenkaan ois kiinnostanut".
    Ihme kun kuitenkin viitsit lukea juuri Suomibaareja koskevan ketjun. Eihän ne sitten yhtään kiinnosta, vai mitä? Sitten vielä vastaat trollille ja jaksat mainita Kanarialla pisimpään ahertaneen suomalaisravintoloitsijan Jorman.

    Äänestä

  • taxitaxi kirjoitti:

    "Ei noi suomibaarit (yhdyssana ym.) muutenkaan ois kiinnostanut".
    Ihme kun kuitenkin viitsit lukea juuri Suomibaareja koskevan ketjun. Eihän ne sitten yhtään kiinnosta, vai mitä? Sitten vielä vastaat trollille ja jaksat mainita Kanarialla pisimpään ahertaneen suomalaisravintoloitsijan Jorman.

    No jaksoithan sinäkin väkertää tämän pikkusievän tarinasi vaikkei sinulla mitään asiallista asiaa ollutkaan.

    Äänestä

  • "unohtamatta homo poikaa joka "
    yäk mikä sivistymätön kommentti

    häpee kirjotteluas

    tuumailee
    kanarialla usein käyvä mies

    Äänestä

  • anti-jujukukuku kirjoitti:

    "unohtamatta homo poikaa joka "
    yäk mikä sivistymätön kommentti

    häpee kirjotteluas

    tuumailee
    kanarialla usein käyvä mies

    Mitä sivistymätöntä homoissa on? Kaveri itse toitottaa joka palstalla ja naamakirjassa että lähtee messiin ja itse myös ilmoittanut homo olevansa joten en näe tässä mitään sivistymätönntä. Kaikkihan on katsojan/kuulijan/lukijan vastaanotto laitteissa. Kuinkas tämä nyt kolahti kanarialla käyvään mieheen???? Tiedossa on varmaan unohtumaton esitys jos merkit pitää paikkansa. Hyvä Tiffani ja Amigo. Toivon että tiffanin kävijämääriin saadaan nostetta.

    Äänestä

Vai ei suomibaari kiinnosta. Taisi alkaa kiinnostamaan kun tuksukka tulossa.
Onpa mielenkiintoista päästä tuksuilemaan tiffanyyn ja Amigoon, voipi tulla muitakin tuksuilijoita kun näin hyvin mainostetaan. Toivottavasti pääsylipun hinta ei nouse kipurajani (5 euroa,johon kuuluu paukku).

Äänestä

Kiitos että tämä palsta pysyi näinkin kauan asialinjalla. Ei kuulu tänne homottelut eikä huorailut. Jorma Kaleville pitää nostaa hattua että jaksaa uudistaa konseptia tuomalla Johanna Tukiaisen saarelle. Toivottavasti tämä vahva huhu pitää paikkansa. Mitä Järkeä Tiffanyyn on roudata sinällän hyviä esiintyjiä kuten Dannya tai Frederikkiä, jotka ovat kymmeniä kertoja esiintyneet Tiffanyssä, ja muualla saarella. Ilmeisesti Jorma ei enää itse vedä Tiffanya, mutta sinällään se sivuseikka kuka paikan omistaa. Pääasia on ohjelman sisällössä, ja asiakkaiden viihtymisessä. Apilaniityssä tuli eilen testattua porsaankyljykset siiderikastikkeella. Oli paras illallinen mitä Apilaniityssä on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana illastettua. Maanantaina testataan Kuparipannun rosvopaisti, tai grilli-illallinen. Harmi kun Tiaisen Jukan uudesta paikasta ei saa luotettavaa tietoa. Harmittaa Jukan puolesta kun paikan ympärillä liikkuu turhia huhuja. Viime sunnuntaina oltiin Iskelmäbaarissa, ja paikka vaihtanut positiivisesti ilmettään. Ilmeisesti Ale- pubissa ei enää jatka Janne karaokeisäntänä, mikä on harmi jos tieto pitää paikkansa. Ja palatakseni Tiffanyyn, siellä on avajaiset ensi ma kello kahdeksan illalla. Tietääkö joku milloin Ale- pubi aukeaa, ja kuka tulee vetämään karaoketa ?

Äänestä

Kaikkea hyvää kaikille yrittäjille siellä saarilla. Ei se helppoa ole siellä auringon allakaan se pakertaminen. Kateellisuus tuppaa aina silloin tällöin pilkahtelemaan siellä ravintoloitsijoiden joukossa. Tiffany on kiva paikka ja sieltä on muistoja jo kolmenkymmenen vuoden takaa. Nyt on matkat matkattu ja onkin kiva saada uutisia sieltä päin. Harmi että Hell-sinki on suljettu,minusta oli rattoisa paikka ja suuren ravintolan tuntuinen mesta.. Toivonkin paljon asiakkaita kaikille ja iloista mieltä..

Äänestä
  • "Harmi että Hell-sinki on suljettu,minusta oli rattoisa paikka ja suuren ravintolan tuntuinen mesta.."

    Niinkö? Tämä taitaa kuitenkin olla nimestäkin päätellen eri ravintola kuin se "Helsinki" Las Palmasissa, jossa kävin piruuttani syömässä wieninleikkeen 70-luvun lopulla. Krouvi sijaitsi kellarikerroksessa sinänsä ihan hyvällä paikalla keskellä hotellialuetta. Esiintyjiä ei ollut, koska kukaan asiakkaistakaan ei laulanut!

    Äänestä

Kyllä Jorma vetää edelleen Tiffanya ja Anu Amigoa (papereissa Anu omistaa Amigon), mutta millä menestyksellä se on sit eri juttu.
Aikanaan Tiffanyssa esiintyivät Reijo Kallio, Jamppa Tuominen, Esko Rahkonen, Meiju, Lasse Hoikka, Frederik, Danny, jne jne...
Mutta jostain kumman syystä he jotka vielä keikkailevat, mieluiten esiintyvät nykyään iskelmä baarissa PD inglesissä ja ravintola Myllärissä Puertto Ricossa..
No onhan se tietty mukava mennä Amigoon syömään 9,90€ illallista kun Tuksu pyörittää itseään siinä vieressä :))

Äänestä

Tässä lainaus suoraan Johanna Tukiaisen omilta nettisivuilta!

"" KANARIA 2.11.2012-13.11.2012, KEIKKAILEMME YHDESSÄ JULIAN KANSSA SEURAAVISSA RAVINTOLOISSA: TANSSIRAVINTOLA AMIGO SEKÄ DISCO TIFFANY, MOLEMMAT SIJAITSEVAT PLAYA DEL INGLESISSÄ. JULIA EI TULE ESIINTYMÄÄN KAIKILLA KEIKOILLA KANSSANI, VAAN OSAN TEEN YKSIN.
MATKA ON SAMALLA MYÖS LOMAA, PÄÄSEN KUULEMMA MUIHINKIN PAIKKOIHIN KANARIALLA KUIN PLAYA DEL INGLESIIN. ""

Meidän loma ajoittuu tuohon väliin,,, itkisinkö vai nauraisinko, isäntä ainakin riemastuu....heheheh!

Äänestä

Tänään lauantaina 20.10. on Suomi-Kerhon avajaistanssit klo19-22 Las Palmasissa C/Portugal 13. Siitä se taas talvikausi lähtee käyntiin. Lue lisää www.suomikerho.net. Tavataan siellä!

Äänestä

Kiitosta taas Talviasukas, olinkin miettinyt milloin Suomikerho taas aloittaa. Sinne terveisiä täältä eteläsuomen kolkohkosta sadesäästä...

Äänestä

Kovin laiskasti ne ravintolat kanarialla päivittävät netti-sivujaan,esim. kippis-baari mainitsee että "tähti-iltoja" on tulossa mutta esiintyjistä ei mitään mainintaa ja sama juttu varmaan Inglesin paikoissa ja kyllä nyt jo luulisi olevan laulaja-listat valmiina kun kohta jo marraskuu alkaa

Äänestä

Suomalaisten ravintoloitsien kateus PD inglesissä on niin rajua, ettei esiintyjiä paljasteta kuin korkeintaa muutamaa päivää aikaisemmin.
Tämä siitä syystä ettivät kilpailijat vain saisi paremaan artistia...
Asiakkaista ei välitä muutakuin että saadaan rahat pois...

Äänestä
  • Kyllä nämä hiipuvat tähdet joka kuppilassa käyvät, ketkä heidät esiintymään tahtovat, ei taitaisi lyödä leiville yhden kuppilan maksella artistin matkoja ja hotelleja.

    Parempaa näistä dannyistafrederikeistävirverosteistajoperuuansuista ei tee toisistaan mikään. Saman hintaisiakin vieläpä

    Äänestä

  • 1+12 kirjoitti:

    Kyllä nämä hiipuvat tähdet joka kuppilassa käyvät, ketkä heidät esiintymään tahtovat, ei taitaisi lyödä leiville yhden kuppilan maksella artistin matkoja ja hotelleja.

    Parempaa näistä dannyistafrederikeistävirverosteistajoperuuansuista ei tee toisistaan mikään. Saman hintaisiakin vieläpä

    Näin Virve Rostin uuden Toyboys -yhtyeensä kanssa Helsingissä vastikään ja kova oli meno. Niitä hittejäkin on aika monta ja uusi bändi tiukka. Ränny ja Reetu ei pysty samaan. Jope on edelleen Suomen hauskin stand-up -mies.

    Äänestä

Kateus vie kalatkin järvestä ja se on tasan tarkkaan näin. Jos joku artisti tulee pariksi viikoksi lomailemaan ja haluaisi tienata pikkuisen extraa esiintymällä niin et saa esiintyä kuin korkeintaan yhdessä paikassa. Tiedän viimme talvesta että tangokuningas olisi esiintynyt mielellään hyväntekeväisyys tanssiaisissa mutta Hell-sinki ravintolan puolelta jossa hän esiintyi ,tuli karu käsky, että jos menet muualle esiintymään niin palkkoja ei tule.. Kuulostaa vähän omituiselle ,mutta ehkä kuninkaan matkat oli maksanut tämä Hell-sinki ravintola ja näinollen ostanut yksinoikeuden.Hupipuoleksi menee se kun ravintoloitsijat kiertää autolla sulkemisaikaan naapuri ravintoloita että tuleeko paljon asiakkaita ulos??? Olen tämän useaan kertaan omin silmin nähnyt.

Äänestä

tiaisella oli joskus traktori ja laakerifirma kimpas toisen kans..teki kuprun ja sit se putkifirma hesas...mitä tapahtui...muuttiko pysyvästi espanjaan siksi juuri...

Äänestä

Las Palmasin stadionilla, Estadio de Gran Canarialla, Siete Palmas
-kaupunginosassa, pelataan joka toinen viikonloppu jalkapalloa. Onko jollakin tietoa mikä on bussin numero, jolla pääsee paikalle ja kummalta linja-autoasemalta se lähtee? Kiitos vaan etukäteen sille joka tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olen.suomalainen. kirjoitti:

Onkos nyt joku suomalaiskuppila jo auki Inglesissä, ja onko tietoa milloin Apilaniitty, Alepubi, Iskelmäbaari, ja Tiaisen Jukan uusi tanssiravintola avaavat paikkansa. Ja tietääkö kukaan avataanko Tiffanya tällä kaudella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu