Olisko kukaan ollut R-kioskilla töissä ?. Työkaverit. Pääseekö tauolle. Palkka. Joutuuko olemaan kioskissa yksin töissä.
R-kioskille
17
997
Vastaukset
- näin ajattelen
Enpä ole myyjänä siellä ollut,mutta asioinut olen. Ja se on ainakin varmaa, ettei
siellä helpolla leipäänsä saa. Niin jumalattoman monenlaista palvelua ja toimintaa siellä on. Että , jos sattuu olemaan huono-oppinen ja vastahakoinen
uusille asioille, niin äitiä siellä tulee ikävä. Siltä ainakin näin sivusta tuntuu! - ...
Olen joskus ollut kesätöissä R-kioskissa, enkä unohda sitä koskaan. EI ENÄÄ IKINÄ SINNE.
- Vältä
En suosittele, menee terveys. Yksin illat ja aamut. Palkka menettelee. Tauot jää usein pitämättä. Orjan homaa.
- oijoidso
itse olen myös työskennellyt r-kioskilla ja huh huh.. onneksi löysin toisen työn. tekemistä oli monen ihmisen edestä ja vuoroissa olin yksin, tietenkin vaihtelee paikoittain että välillä voi olla jopa toinenkin työntekijä. taukojen pitäminen oli mahdotonta koska jopa vessaan mentyä saattoi asiakas joutua odottamaan tiskillä pitkään ja olla vihainen, että missä työntekijä luurasi. toki uskon myös niin etten vain itse sopeutunut hommaan ja moni voi pitää siitä, mutta tässä oma kokemukseni.
- EI koskaan enää!!
Täysin hullu duunipaikka ihan vain työharjoittelujakson ja yhden kesälomasijaisuuden perusteella. EI IKINÄ ENÄÄ SINNE! Sairaanhoitajan työkin tuntuu paljon leppoisammalta...
Nämä siis kokemuksia siitä R-kioskista missä minä olin: Olit aina työvuorossa yksin, koko ajan järjetön kiire, taukoja ei todellakaan ehtinyt pitämään MISSÄÄN välissä (edes sitä wc-taukoa), tuotesijoittelut, hyllyttämiset, postin lajittelu, kahvin keitto, karkkien pussittaminen, pelikoneet, suuri lehtivalikoima ja mitä ihmettä vielä!? Ja nämä kaikki oli tehtävä yksin, jos satuit olemaan aamuvuorossa. Iltavuorossa vähän vähemmän tuollaista näperrystä, tosin asiakkaita enemmän ja lopuksi siivous... Itse ainakin olin niin tönkkö ja hidas vähäisestä työkokemuksesta johtuen, että vedin siellä kaikki illat ylitöiksi... :D
Ei mun järki vaan kestä tuollaista. Kyllä moni varmasti pitää ja ihmisen pitää olla todella energinen ja näppärä ja nopea! Niin ja se palkka nyt oli aika huono... Kuten myyjänä yleensäkin... "Ei mun järki vaan kestä tuollaista. Kyllä moni varmasti pitää ja ihmisen pitää olla todella energinen ja näppärä ja nopea! Niin ja se palkka nyt oli aika huono... Kuten myyjänä yleensäkin..."
Mikä järki? Miksi et ole energinen ja nopea? Paljonko haluaisit tienata alle 100 äo:lla??
P.S.Kommunistit ja demarit myyvät ajatusmaailma joka ei vastaa todellisuutta!- Mitä mitä mitä
Niin siis tarkoitin, että ei vaan sopinut mulle tuollainen työ... En pitänyt työpaikasta yhtään enkä yleensäkään myyjän työstä. Työskentelen paljon mielummin sairaanhoitajana kuin R-kioskin myyjänä ja vaikka hoitoalakaan ei ehkä kaikkein inhimillisintä ole työntekijöiden kantilta, niin vähemmän inhimillistä oli juurikin tuo kioskityö... Ja missä mainitsin etten ole energinen ja nopea? En varmaan R-kioskin kassalla, mutta sairaalassa kentällä kylläkin.
- Vaikka mitä tahansa
Ärrällä ei ole taukoja. Siellä on myös kaupan alan huonoimmat lisät. Jopa siwassa on paremmat iltalisät. Ylityöt on enemmän sääntö kuin poikkeus, ja tietysti ilman palkkaa, ilmoittaminen on nimittäin tehty todella hankalaksi. Jos sairastut viikonloppuna, ei henkilöstöpalvelu ole auki, saat siis itse etsiä tuuraajan.
Koska ärrällä käy "kaikki", voit olla varma että osa asiakkaista on ihan oikeasti sekopäitä, vaaratilanteita, ryöstöyrityksiä jne. riittää.
Asiakkaat myös muistaa kertoa sinulle mikä olet; huora, tyhmä akka, et tajua mistään mitään.... Ja kuten monessa muussakin asiakaspalvelutyössä, asiakkaan omat virheet on SINUN syytä. Mutta koska olet yksin, et voi edes väittää vastaan.
Töitä saat kyllä tehdä, ärrällä on krooninen työntekijäpula, osaksi syynä on huonot työolosuhteet, osaksi huono palkkaus työnmäärään nähden.
Huono johtaminen, palkkasekoilu jne. tulee kyllä tutuksi... En suosittele.- Ärräntäti
Toi on ihan totta, että lisät on huonot -mutta onpahan ainakin perustuntipalkka reilusti parempi. Ja siihen päälle vielä kannustepalkkiot. Miten niin ylitöiden ilmoittaminen on tehty hankalaksi? Soitto vaan henkilöstöpalveluihin seuraavana arkipäivänä -> tuntipalkkalaisille maksetaan tietenkin palkkana, kuukausipalkkalaiset puolestaan ei saa tehdä ylitöitä niin niistä pidetään sitten myöhemmin ylityövapaita ihan niinkuin muissakin työpaikoissa. Ja itse ainakin olen tyytyväinen palkkaukseeni. Ja hankalista asiakkaista, se nyt on oikeestaan vaan asenne- ja järjestelykysymys, mulla on ihan turvallinen olo yksin töissä kun tietää miten pitää vaaratilanteissa toimia. Johtamisesta on myös pelkästään hyvä kuva. Ei tää työ tietenkään sovi kaikille ;) mutta samat asiakkaat ne melkein jokaisella muullakin aspalaisella käy asioimassa.
- Ärräntäti
Ja ärrällä saa pitää taukoja. Sellaiset kioskit jotka on niin ruuhkaisia ettei yksin työskennellessä vessaankaan ehdi niin on sitten enemmän päällekkäisaikaa toisten myyjien kanssa. Ja koska taukoja pidetään työn ohessa silloin kun on sopiva hetki niin myöskin niihin käytetty aika on palkallista. Silloin saa siitä 8h työpäivästä palkkaakin 8h, ei 7,5h.
- Ei mee niiiiin
Ärräntäti kirjoitti:
Ja ärrällä saa pitää taukoja. Sellaiset kioskit jotka on niin ruuhkaisia ettei yksin työskennellessä vessaankaan ehdi niin on sitten enemmän päällekkäisaikaa toisten myyjien kanssa. Ja koska taukoja pidetään työn ohessa silloin kun on sopiva hetki niin myöskin niihin käytetty aika on palkallista. Silloin saa siitä 8h työpäivästä palkkaakin 8h, ei 7,5h.
No kerroppas miten onnistuu tää päällekkäisaika toisten myyjien kanssa, jos olet aamuvuorossa. Siinä saat aika monta tuntia pinnistää vessahädän tai nälän kanssa! Koettu on.
- ärrän täti myöskin
Ärräntäti kirjoitti:
Toi on ihan totta, että lisät on huonot -mutta onpahan ainakin perustuntipalkka reilusti parempi. Ja siihen päälle vielä kannustepalkkiot. Miten niin ylitöiden ilmoittaminen on tehty hankalaksi? Soitto vaan henkilöstöpalveluihin seuraavana arkipäivänä -> tuntipalkkalaisille maksetaan tietenkin palkkana, kuukausipalkkalaiset puolestaan ei saa tehdä ylitöitä niin niistä pidetään sitten myöhemmin ylityövapaita ihan niinkuin muissakin työpaikoissa. Ja itse ainakin olen tyytyväinen palkkaukseeni. Ja hankalista asiakkaista, se nyt on oikeestaan vaan asenne- ja järjestelykysymys, mulla on ihan turvallinen olo yksin töissä kun tietää miten pitää vaaratilanteissa toimia. Johtamisesta on myös pelkästään hyvä kuva. Ei tää työ tietenkään sovi kaikille ;) mutta samat asiakkaat ne melkein jokaisella muullakin aspalaisella käy asioimassa.
perustuntipalkka reilusti parempi??? että häh? missä päin? täällä päin kyllä siwassa tienaa paremmin (paremmat lisät, palkka sama..)
- 10+9
Olen ollut useaan eri otteeseen ärrällä töissä ja ei siellä sitä päällekkäistä työaikaa pahemmin ole. Vessaan ei tahdo päästä ja ruuhkaisimpina aikoina ei ehdi syömään.
Töitä tehdään todella paljon yksin. Kuormanpurku oli kamalaa, kun olit yksin ja asiakkaita paljon. Yritä siinä sitten laittaa jäätelöt pakastealtaisiin ja nehän piti olla tietyssä järjestyksessä siellä!
En enää ikinä halua ärrälle töihin!- Työtyytyväisyys
Olin liian monta vuotta töissä R-kioskilla. Onneksi viisastuin ja kouluttauduin hoitoalalle. Kaduttanut ei ole päivääkään.
- ärräntäti
Tällä hetlkellä olen ärrällä töissä yhdessä yhden suuren kaupungin vilkkaimmista kioskeista. Meillä käy asiakkaita päivässä 500-1000. Aamuvuoro on yhtä juoksentelemista, lehdet paikoilleen, tilausten tekemistä, pottijulisteiden esillelaittoa, mainostenvaihtoa, RAY:n pelikoneiden tyhjentämistä ja vaikka mitä muuta.
Jos haluan käydä vessassa, laitan kyltin, jossa lukee että "hetkinen, palaan pian". Silti noin puolilla näistä kerroista olen kuullut vessaan huhuilua, että onko täällä ketään, saako täällä palvelua, hei olis vähän kiire jne. Nykyään käyn hyvin harvoin vessassa, helpompi käydä sitten kun se työkaveri tulee iltavuoroon, vaikka siinä välissä pitäisi ehtiä kertomaan jos on tapahtunut jotain ihmeellistä, laskemaan pohja ja oma kassa, laskemaan edellisen päivän tilitys ja purkamaan sinä päivänä tullut kuorma.
Aasiakkaat ovat aivan oma lukunsa, kaljavarkaista humalaisiin idiootteihin. Niitä kai on kaikissa töissä, mutta ikävä kyllä (kuten aikaisempi keskustelija mainitsi), KAIKKI käy ärrällä.
Eli summa summarum: varsinaisia taukoja takahuoneessa, rauhassa syöden, en ole pitänyt koskaan. Tauot on niitä, että hiljaisimpina hetkinä (joskus 30sec, joskus jopa pari minuuttia ilman asiakkaita) istutaan alas ja lapataan jotain suuhun. Palkka on huono verrattuna vastuuseen, mikä meillä on. Minulla on 8h 45min vuoroja, joista olen yksin tuon 8h. Se loppu 45min on sitten aikaa tehdä edellä luetellut hommat. - a p u a
Onkos tuo hoitoala sitten se vihoviimeinen paikka johon kaikki ärräntädit/elämäänsäkyllästynyneet jne pääsevät.
Voi meitä! - Entinen Orja
Onhan siellä hyviäkin puolia mutta en enää ikinä menisi töihin liikkeeseen jossa pitää olla yksin eikä ole kuin teoreettinen mahdollisuus käydä wc:ssä tai syödä mitään kunnollista. Sama se on vaatekaupoissa tai muissa putiikeissa joissa ollaan yksin tai pienissä ruokakaupoissa. Jossain voi olla lupa laittaa ovi kiinni mutta siinäkin on aina se hankaluus että ei liikkeessa sillä verensokerin laskun hetkellä olevia asiakkaita voi ajaa ulos kun itse haluaa. Lopulta katoaa se merkitys jos jonain päivänä saakin syötyä vaikka lämpimää ruokaa osissa koska kusella käynti ja ruokailu ovat niin perusasioita että ei niitä pitäisi joutua miettimään.
Yksi elämäni parhaita hetkiä kun lähti pois sieltä, tuo tauottomuus on vain jäävuoren huippu kaiken muun keskellä. Ja nuoret työnhakijat, hakekaa paikkoihin jossa on kaupan alan TES, niillä on hyvät lisät. Ärrä noudattaa omaa heikompaa TESsiä ja myös huoltoasemilla ym. lisiä ei käytännössä ole. Ja kannattaa hakea myös paikkaan joka EI ole auki mihin tahansa kellonaikaan vuoden jokaisena päivänä ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391