Se oli, kuin Titanic
Tunsi itsensä suureksi ja voittamattomaksi.
Ylväästi ja voimansa tunnossa
se eteenpäin puski. Täynnä uskoa ja luottamusta.
Aavistamatta, ettei koskaan
se pääsisi perille.
Ei koskaan sitä riemuiten otettaisi
satamassa vastaan.
Yön pimeydessä
jossakin edessäpäin vaani
petollinen jäävuori.
Ei sen olisi pitänyt olla siellä.
Uskoen ja luottaen
se kulki pimeydessä tuhoaan kohti.
Mitään aavistamatta, mitään epäilemättä
törmäsi suoraan petokseen.
Sen ylväs kuori mureni ja repeytyi.
Jäinen hyytävä vesi syöksyi sen sydämeen.
Mikään sitä ei voinut enää pelastaa.
Tuhoon se oli tuomittu.
Sinä lyhyenä pimeän hetkenä
purkaantui kaikki maaliman tuska ja epätoivo.
Sinä pimeänä hetkenä, sinä kylmänä yönä
rakkaus koki haaksirikon.
Se upposi syvälle kyynelten meren pimeyteen,
jossa se ruostuu ja liukenee pikkuhiljaa
osaksi kyynelten loputtomuutta
ja katoaa meren äärettömyyteen.
Ehkä se vielä hämmästyttää jotakin
noiden syvien vesien outoa vaeltajaa,
Ehkä jollekin tarjoaa vielä hetkeksi suojaa,
joku outo kulkija levähtää tuokion sen suojassa.
Enää koskaan se ei nouse purjehtimaan ylväänä,
ei leikkaamaan keulassaan tyrskyäviä aaltoja.
Se on kuin Titanic. Senkin upotti
yksi ainoa petollinen jäävuori.
Tunsi itsensä suureksi ja voittamattomaksi.
Ylväästi ja voimansa tunnossa
se eteenpäin puski. Täynnä uskoa ja luottamusta.
Aavistamatta, ettei koskaan
se pääsisi perille.
Ei koskaan sitä riemuiten otettaisi
satamassa vastaan.
Yön pimeydessä
jossakin edessäpäin vaani
petollinen jäävuori.
Ei sen olisi pitänyt olla siellä.
Uskoen ja luottaen
se kulki pimeydessä tuhoaan kohti.
Mitään aavistamatta, mitään epäilemättä
törmäsi suoraan petokseen.
Sen ylväs kuori mureni ja repeytyi.
Jäinen hyytävä vesi syöksyi sen sydämeen.
Mikään sitä ei voinut enää pelastaa.
Tuhoon se oli tuomittu.
Sinä lyhyenä pimeän hetkenä
purkaantui kaikki maaliman tuska ja epätoivo.
Sinä pimeänä hetkenä, sinä kylmänä yönä
rakkaus koki haaksirikon.
Se upposi syvälle kyynelten meren pimeyteen,
jossa se ruostuu ja liukenee pikkuhiljaa
osaksi kyynelten loputtomuutta
ja katoaa meren äärettömyyteen.
Ehkä se vielä hämmästyttää jotakin
noiden syvien vesien outoa vaeltajaa,
Ehkä jollekin tarjoaa vielä hetkeksi suojaa,
joku outo kulkija levähtää tuokion sen suojassa.
Enää koskaan se ei nouse purjehtimaan ylväänä,
ei leikkaamaan keulassaan tyrskyäviä aaltoja.
Se on kuin Titanic. Senkin upotti
yksi ainoa petollinen jäävuori.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos oikein ymmärsin niin Titanicin tuhoutuminen oli
verattavassa sydämen tuhoutumiseen. Rakkaus särkee
monia sydämiä kuten jäävuori särki Titanic´in.
Upeasti ja vangitsevasti kirjoitettu runo.
Kiitos Liona kommentista.
Juuri jotain tuon tapaista olin hakemassa aiheella. Ajatuksena verrata jäävuorta petokseen, joka rikkoo lujan luottamuksen ja uskon, jättäen jälkeensä vain pettymyksen, epäuskon ja suvään yksinäisyyden.
Titanoc, kuin uskoa ja luottamusta uhkuva sydän, joka murtuu kylmään ja petolliseen jäävuoreen, uppoaa uskonsa menettäneenä syvälle pimeyteen.
'
No tulipa kerralla ainakin yhden päivän näppäilyvirheet.
...hupsista.