Ihmisluonto

Keneenkään et voi luottaa tässä maailmassa pätkääkään. Ihmiset ovat täysin moraalittomia, itseensä käpertyneitä impulssien varassa toimivia olentoja. Jos sinä tulet väärinkohdelluksi, niin voit odottaa tosien ihmisen asettuvan puolustamaan sinua vain, mikäli hän voi kuvitella itse joutuvansa samanlaiseen tilanteeseen. Jos hän uskoo ettei riskiä ole, niin hän asettuu systeemin ja sortajien puolelle, koska väleissä pysyminen heidän kanssaan on hänen etujensa mukaista. Oli kyse sitten nettipalstan moderoinnista tai perintätöimistojen mielivaltaisista ahdisteluista, kuvio on aina sama. Täällä elämässä ei kannata konsultoida muita ihmisiä moraalisissa kysymyksissä. Et voi odottaa heidän argumentoivan järkipohjalta, vaan omien eläimellisten viettiensä ja impulssiensa pohjalta, oman edun maksimoinnin, itsekkyyden ja ahneuden. Vain omaa sydäntäsi kuuntelemalla pääset sinne minne haluat. Jos sinulle joskus sanotaan, että sinun tulisi kuunnella muita eikä luulla itse olevasi aina oikeassa ja tietäväsi kaikkea ja näkeväsi muita selkeämmin ja olevasi muita jalompi, niin he valehtelevat - olen saanut tämän kantapään kautta oppia. He sanovat sen kaiken vain siksi että heillä itsellään on jotain intressejä pelissä. Eivät siksi että sinun tilanteessasi toimisivat välttämättä yhtään eri tavalla kuin sinä nyt toimit ja mistä tulet kritisoiduksi. Saati että voisivat edes kuvitella joutuvansa sinun asemaasi joskus. Eivät koskaan voi. Huonoon asemaan joutuminen on aina omaa syytä, ja koska jokainen omasta mielestään edustaa mitä parhaimpia ominaisuuksia kaikessa, niin ei ole mitään mahdollisuuksia että kukaan voisi koskaan joutua itse huonoon asemaan. Esimerkiksi nemmy ja misaki eivät koskaan voisi sairastua vakavaan masennukseen, joten he eivät koskaan voisi käyttäytyä kuten minä, joten jos minä käyttäydyn heidän mielestään huonosti, on minua oikeudenmukaista rangaista siitä ankarimman mukaan ja haukkua niin paljon kuin sielu sietää (ja sehän sietää), koska olen itse tilanteen aiheuttanut. Loogista. Ihmiset ovat vitun selväjärkistä ja loogista porukkaa!

Jos Nemmyn ja Misakin kaltaiset ihmiset saisivat kunnolla poliittista valtaa, niin se olisi lakiin kirjattu, että ihminen joka kerrankin elämässään käyttäytyy kuten alieni olkoon siitä eteenpäin lainsuojaton. (Sopivan tulkinnanvaraisesti kirjoitettu laki.) Ja lakia aina kätevästi muutettaisiin sen mukaan, missä tilanteessa itse ollaan ja millä mielellä. Elämä on pelkkää Animal Farmia.

Tätä on turha yrittää kiistää. Olen sen henkilökohtaisesti kokenut.
062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

AlienIndie kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu