Käyn kahden eri seuran alkeiskurssia,eroja on tosi paljon. Mitä mieltä olette siitä, että tavallaan loppujen lopuksi kurssilaiset opettavat toisiaan,opettajat vain katsovat. Toisella kurssilla on todella taidottomia miehiä, miten siinä opit tanssimaan. Niinsanotussa vaihtoringissä turhautuu kun tanssista ei tule mitään, kun kukaan ei osaa edes perusaskelta. Toisella kurssilla on onneksi varattuna konkaritanssittajia vaihtorinkiin. Siinä vain on se vaara, että taiturit eivät ota tarpeeksi huomioon kurssin alkeellisuutta. Jos nainen on tanssinut vähemmän, voi itseluottamus horjua kun ei kaikkia hienouksia osaakaan. Pitäisikö joskus opettajienkin tanssia kurssilaisten kanssa ja antaa palautetta.
tanssikurssit
Ullakirsikka
25445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Meillä ns.konkaritanssittajat tanssivat sitä mitä opettaja opettaa, eivät sooloile !!
Meillä taas eläkeläiset ovat 5 x kertaa alkeiskurssilla, no hyvä että on jotain tekemistä iltaisin.
Siihen tulisi opettajien tai siis ohjaajien puuttua jos vaihtoringin tanssista ei tule mitään.
Karuselli pysäytetään ja ohjaajat tulevat keskelle näyttämään korjaamaan havaitsemiaan virheitä.
Ei oppilaiden tule opettaa toisiaan. Se on väärä tapa.
Vaihtorinki kursseilla ohjaajat harvoin alkavat tanssimaan oppilaan kanssa.
Tanssiseurojen tanssitunneilla missä parit tanssivat keskenään opettajat ottavat usein oppilaita käsittelyynsä kun näkevät tarpeelliseksi.
Noissa "tanssittajissa" on vain yksi iso mutta. Nimittäin se että naiset hullaantuvat heihin ja erehtyvät antamaan pitkät oikeille herroille. Lopputulos on se että viejiä ei kehity eikä nuo "tanssittajat" oikeasti välitä noista tanssitaidottomista daameista.
Tai en minä ainakaan koske tuollaiseen daamiin jolta on kerran pitkät saanut.
Harjoittelen mieluummin vaikka yksin sitten. Yhdellä salsakurssilla meinasi käämi palaa totaalisesti kun mustat pojat tanssittelivat daameja ja minulle ei riittänyt ollenkaan. Ja minä kun sentään tavallaan maksoin noiden mustien poikin palkan. Tai mihin sitten tuo raha joutuikin.
Asiasta voi olla montaa mieltä ja minun mielipiteeni oli että lopetin koko kurssin
Tanssiseuroissa ei oikein voi vaatia mitään kun homaa talkoilla tehdään mutta
seuran tuollainen touhu tuhoaa. Jostain syystä naapuriseurassa missä asiat ovat paremmin hoidettu on huomattavasti vilkkaamman olinen meininki.
Ullakirsikka ajattelee vain itseään eikä sitäkään ihan loppuunasti. Nimittäin paritanssi taidoilla ei ole paljoa virkaa jos viejiä ei ole. Tärkeämpää kuin oma tanssitaito on että maine on kunnossa. Tanssiva kansanosa on niin pieni että isommallakin paikkakunalla ihmiset tunnetaan. itä enemmän harrastaa sitä tunnetummaksi tulee. Siksi minä tanssin kaikenlaisten tanssijoiden kanssa
enkä jakele pitkiä.
Kauko hyvä. Oletko ajatellut millaisen vaikutelman kirjallisen ilmaisusi puutteet antavat asiaosaamisestasi sekä yleisesti että tanssipedagogiikan osalta erityisesti.
ABC....ööö. anna Kaukolle anteeksi kirjoitusvirheet. Kun kirjoittaa innostuneesti, kaiken muun kiireen keskellä, ei keskity epäolennaiseen oikein kirjoittamiseen.
Voit ottaa Kaukon kirjoituksen koneellesi, ja korjata siinä olevat puutteet ja ihailla omaa osaamistasi. Ja vaikka taputtaa itsellesi - tietenkin oikeaan rytmiin.
Annan minäkin sinulle anteeksi, vaikka ojensitkin Kaukoa.
Todella typerää arvostella toisen kirjallista ilmaisua. Kaukon teksti on kuitenkin täysin ymmärrettävää, jos vain lukijalla on itsellään kaikki palaset kohdallaan.
Tarkoitus ei ollut loukata. Ihmisluonne vain on sellainen että viestin perillemenoon vaikuttaa, ehkä enemmän kuin ainsaitseekaan, tekstin huoliteltu ja virheetön ulkoasu.
Esimerkiksi menestyneimmät konsultit ovat ennenkaikkea taitavia kielen- ja kynänkäyttäjiä.
Alkeiskursien vikana on se ,että mennään liian nopeaan tahtiin eteenpäin.
Kun paikalle uskaltautuu mies, joka ei ole kuullutkaan ennen sanaa esim. fusku ,eikä osaa etsiä musiikista rytmiä.
10 minuttia perusaskelta, ja sitten jo ensimmäinen kuvio, koska ohjaaja näkivät , että kaikki jo askeltivat oikein.
Miehellä saattaa mennä perusaskel yhteen suuntaan vahingossa, mutta sitten pitäisi viedä vielä naistakin. Viennin aikana perusaskel katoaa ja putoaa rytmistä - vien nyt sitten naiselle taka-askel ja käännä hänet ensimmäisellä etuaskeleella.
Ja nainen tietysti odottaa vientiä ja yrittää keskittyä omaan tanssiinsa, mutta kun vientiä ei tule niin naisen naamasta näkyy heti turhautuminen(ymmärrettävää), mutta ei se ole miehenkään syy ( mies yrittää parhaansa, mutta ei onnistu, kun ei osaa vielä peruaskeltakaaan).
Syy nopeaan etenemiseen on monentasoiset alkeiskurssilaiset. On vasta-alkajia,monet alkeiskurssit käyneitä, aijemmin oppineitamutta unohtaneita.
Pitäisi olla alkeis-alkeis kurssi, jossa keskityttäisiin perusaskeleen opettamiseen, ja korkeintaan kahteen kuvioon koko 16 illan kestävällä kurssilla. Nämä kurssit valmentaisivat etenkin miehiä siitymään alkeiskurssille, joissa naiset odottavat mieheltä ,jo vienti taitoja.
Jos mies turhautuu liioista paineista, ja jättää kurssin kesken, niin se ei palvele tulevaisuudessa naisiakaan lavoilla.
No joo, kyllähän tietysti kaikille olisi hyvä olla sopivan tasoisia kursseja, mutta kaikkeen ei riitä resursseja. Sitäpaitsi liian hidas eteneminen potuttaa kurssilaista ihan yhtä lailla kuin liian nopea. Moni aloittelijakin (jopa mies) oppii perusaskeleen aika nopeasti ja turhautuu, jos pelkästään sitä jauhetaan yksikin ilta. Oppimisen nälkä on monesti alussa kova ja yhden asian mennessä välttävästi haluaisi jo tehdä muuta. Omaa oppimiskykyäänkään ei oikein tiedä ennenkuin on käynyt ensimmäisellä kurssilla. Tuntuisi rahan ja varsinkin ajan haaskaukselta, jos huomaisikin pystyvänsä oppimaan parissa illassa koko 16 illan ohjelman.
Pitää vain käydä alkeiskurssit moneen kertaan, jos ei kerralla opi.
Tuosta asiasta olen kirjoittanut muutaman vuoden mutta kommentit ovat olleet vähätteleviä.
Fakta on että alkeiskurssit ovat varmaankin 1/3 liian haastavia.
Pitäisi todellakin olla alkeis-alkeiskurssi.
Joo, vanhan kirjanpitoni mukaan kävin ensimmäisenä syksynä tanssiharrastuksen aloitettuani yhteensä kurssilla 74 kertaa... foksikursseja oli 12 ja fuskua 11. Noin 5 kertaa viikossa...
Mielestäni tanssiseurojen tulisi järjestää vaihtorinkiin muutama hyvän tanssitaidon omaava mies- ja naispuolinen tanssija. Silloin kurssilaiset oppisivat oikeaa tekniikkaa, eivätkä samat virheet toistuisi joka kerralla. He voisivat antaa palautetta tanssijoille, kun opettajat eivät ehdi kaikkia seurata.
Tanssikoulu HappyDance; siellä homma toimii
Tanssimaan ei opita kursseilla,itse olen oppinut tanssimaan hakelalla
rohkeasti pitkiä naisia tanssimaan,pian askeleet sopii yhteen.
Tanssikurssit pelkkää rahastusta,rohkeasti naistakohti,jos pakit
annetaan,,niinkauan pokkuroin kun saan naisen lähtemään.
Yksi hyvä keino ottaa hakiessa naista kädestä kiinni pakko lähteä.
Tanssikurssit on hyvä juttu...siellä ainakin pääsee tanssimaan ja on omasta asenteesta kiinni mitä siellä oppii.
Kuka sen sanoo että sen peruskurssin saa käydä vaan kertaalleen, Kertaus on opintojen äiti...eikös se näin ole. Sitten, kun perusaskeleet lajiin kuin lajiin on selkäytimessä, niin siitä on hyvä hakea se oma tyyli tanssia.
Asenne ei ole se joka ratkaisee, kyse on siita hallitseeko kehon liikkeet, musiikin rakentee, ajoirukset yms.
Valitettavasti näitä taitoja ei opita alkeiskurssilla vaikka kävisi ne 100 kertaa.
Toisekseen tulee turhautuminen, jos kurssilla ei tapahdu edistysta kerta toisensa jälkeen sitä lakkaa ukomasta oppimistaitoon ja lopttaa koko touhun.
Jos taasen ammatin osaava kouluttaja ohjaisi syrjään erilliselle kurssill sellaiset joilla on nämä perusalkeet oppimitta niin heidän mahdollisuudet oppia tanssimaan kohenevat ratkaisevasti.
Mutta fakta on että jos kurssilta ohjattaisiin 1/3 oppilista erikoiskurssille meinaisi se vastaavaa kurssimakun korotusta.
Nykyisellä systeemillä hyväksytään "tappio" kustannusten varjolla.
Saavathan nämä 2/3 edullisemmin tanssitaidon.
Muuta syyta nykyiseen systeemiin en keksi.
Tosi asia han on se että meistä kukaan ei ole seppä syntyessään...toisille vai tietyt asiat on helpompi omaksua. Toisille vaatii jonkun asian oppiminen useamman toiston. Se mitä kukin kurssilta hakee on oma asia. Jollekkin riittää ihan perustaidon oppiminen toisilla on taas tavoitteet paljon korkeammalla.
En tiedä missä kursseilla käyt mutta sielä missä itse käyn ei nuo jatkotanssioiden tunnit ole yhtään sen kalliimpia kuin nuo alkeetkaan.
Jokainen voi itse arvioida tai kysyä opettajilta, milloin on valmis ottamaan haasteita itselleen vataan tai on valmis siirtymään haasteellisimmille tunneille...
jotkut eivät ole valmiita koskaan, mutta onneksi kaikilla on vapaa tahto ja oikeus valita.
Jos alkeissa ärsyttää huonot tanssijat, niin eiköhan ole sitten itelle aika vaihtaa astetta haasteemmillisille tunneille.
Et nyt ymmärtänyt asian pointtia.
Kyse ei ole siitä että jotkut oppivat hitaammin ja toiset nopeammin.
Kyse on siitä että toisilla on jo valmiiksi tiettyjä taitoja ja toisilta ne puuttuu.
Valitettavasti alkeiskursseilla ei ajan ja muiden turhautumisen takia opeteta näitä perusasioita.
Kun niitä ei opeteta niin miten ihmeessä ne voisi oppia käymällä useammin alkeiskurssilla?
Tuo useammin käynti kurssilla tukee taloudellisesti osaavampien kurssia sillä kurssimaksut pysyvät pienempinä.
Jos ihan oikeasti pongattaisiin heti alkuun syrjään oppilaat joilta puuttuvat perustaidoot ja pistetään heidät kurssille joka palvelee heidän oppimistavoitteita heidän oppiminen olisipaljon varmempaa.
Tähän ei ryhdytä koska nuo jäljellejäänet joutuisivat maksamaan täyden kurssihinnan porukan pienenimisen takia.
Joten lopetetaan tuo puhe siitä että ei viitsi opetella ja rampata aina uudelleen kurssilla jossa ei opeteta oikeita asioita.
Kuvio kuuluisi mennä siten että esin opetetaan ihan perusalkeet ja sitten vasta siirrytään alkeiskurssille.
Olen nähnyt monia jotka ovat rampanneet alkeiskursseilla ja lopettaneet homman kun eivät ole oppineet tanssimaan, sekö on se tavoiteltava asia?
Jotenkin musta tuntuu, ettet sä ole käynyt yhdelläkään tanssikurssilla, niin paperin makuinen tuo sun kirjoitus on!
Että sellaiset jotka ovat saaneet nämä alkeet jo äidinmaidossa (musiikkiterapiaa syntymättömälle lapselle, vauvaikäisille suunnattua musiikkiterapiaa, musiikkiesikoulua, satubaletteja, yms., yms.) eivät voi ymmärtää eikä käsittää että joltakin voi nämä taidot puutua.
Että sellaiset jotka ovat saaneet nämä alkeet jo äidinmaidossa (musiikkiterapiaa syntymättömälle lapselle, vauvaikäisille suunnattua musiikkiterapiaa, musiikkiesikoulua, satubaletteja, yms., yms.) eivät voi ymmärtää eikä käsittää että joltakin voi nämä taidot puutua.
Olen ihan 100% varma että tanssinopettajiksi ei hakeudu tuollaisia henkilöitä joilta on lapsuudessa jäänyt nuo taidot puuttumaan joten hekään eivät ymmärrä ongelmaa.
No miksi minä kirjoitan tästä ongelmasta?
No sen takia kun hahkkasin kursseilla päätäseinään ja olin jo heittää hanskat nurkkaa.
Päätin kuitenkin yrittää yksityisopetuksen kautta, enkä sielläkään hyväksynyt mitään laskemisia enkä muistikikkoja vaan halusin että muiikki pistää minut liikkumaan.
Hilkulla oli että senkin jälkeen heitin hanskat tiskiin sillä kaikki oli väkisinvääntämisen tuntuista, jouduin itse pähkäilemään missä vika.
Ja enkä todellakaan jättäytynyt pelkästään kurssien varaan vaan tein tuhottomasti töitä sen lisäksi.
Tietoisuus siitä mikä mätti alussa tuli vasta muutama vuosi myöhemmin kun uus
en tanssien oppiminen oli todella helppoa ja opettajat kehuivat että on hyvä rytmitaju ja osaan hyvin liikkua rytmin mukaisesti.
mutta kuten kerroin sellainen joka ei ole tätä kokenut ei ymmärrä asiaa.
Myös vierastan laskemista, vaikka tiedän laskemisen hyödyn , kun opettaja sanoo, että 5; nellä iskulla tapahtuu sitä ja tätä.
Ehkä siinäkin on se ajatus, että ei voi tehdä monta-asiaa kerralla.
Kun on uudet askeleet, vienti,vartalonkäyttö, naisen liikkeiden katseella seuraaminen, laskeminen, ym.
Tanssintäytyy mennä tuntemalla perille - ei laskemalla.
Edelleen kannatan alkeis-alkeis kurssien tärkeyttää. Tai alkeiskursseilla täytyy vetää miehet jotka jankkaavat perusaskeleita - eri ryhmäksi.
Tiedän kyllä syyn miksi huonosti oppivat miehetkin pidetään kuvioringissä mukana, vaikka se ei palvele heidän parempaa oppimistaan.
Syy on se että, koska naisia on koko kurssilla 30 enemmän kuin miehiä, niin naiset täysin turhautuisivat, jos osakin miehistä siirrettäisiin sivuun harjoittelemaan.
Mutta kuitenkin miehien määrä laskee kurssin edetessä ja kuinka turhauttavaa on naisten väkisin vieminen, kun ei osaa perusaskeltakaan kunnolla.
Laskemisesta on hyötyä silloin kun kerrotaan ja selkeytetään milloin missäkin tapahtuu jotakin, esim masurkassa.
Valitettavasti näkee ihmisiä tanssimassa jotka eivät nyt aivan ääneen mutta mielessään laskevat miten askeleet menevät, jos kätetään laskemista opetuksessa siitä pitää myös opettaa pois.
No mitenkä siitä opetetaan pois? Opettamalla se miten musiikki liikuttaa ja määrittelee nuo askeleet.
1. tanssikurssilla kysyin suoraan opettejalta (oli kyseessä pienryhmä 2 paria) mikä tangossa kertoo hitaan ja nopean paikan, ei kyennyt, osannut, viitsinyt, tai jotain muuta.
En saanut vastausta.
Käsittääkseni opettajalle tuo tapahtui automaattisesti ja sellaista on vaikea opettaa joka vain tapahtuu.
Kuten totesit nämä henkilöt joilta puuttuu alkeet uhrataan kylmästi yhteisen hyvän takia, heitä ei yritetäkkään auttaa.
Mutta miettikää tilannetta jos todella tuotettaisiin tanssista nauttivia yksilöitä enemmän tarkennetulla opetuksella, mikä merkitys sillä olisi koko tanssikulttuuriin?
Uskallan väittää että 1/3 alkeiskurssilaisista lopettaa heti kättelyssä, 1/3 oppii ulkoa tanssimaan ilman mahdollisuutta kehittyä ja 1/3 omaa taidot jo alussa kehittyäkseen tanssista nauttiviksi yksilöiksi.
Itse aloittaessani koin laskemisen hyödylliseksi. Nyt kun on kilometrejä kertynyt niin tanssin enemmän sillä "tuntemalla". Joskus joutuu kyllä vieläkin laskemaan.