Olen 1,5 vuotta sitten irtisanoutunut erittäin henkisesti raskaasta työstä oman uupumukseni ja työhön väsymiseni vuoksi. Nyt työkkäristä osoitettiin minulle haettavaksi paikka juuri samalta alalta samoista työtehtävistä. Ahdistuin jo pelkästä ajatuksesta palata noihin tehtäviin. Olen jo 60 - vuotias, pitkä työuran tehnyt kyseisellä alalla. Jos/kun haen pakosta tuota paikkaa, kannaattaako tuoda ilmi, että on kysymys työosoituksesta ja irtisanoutumisen syy edellisesistä tehtävistä? Tuleeko tästä sitten karenssia. En kyllä kykene valehtelemaankaan, että olisin kovin innostunut tarjotusta paikasta. En ole ns. lusmuaja, en yksinkertaisesti henkisesti jaksa ko. alan töitä.
Hmmm
ei enää!!!!
5108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos vähänkään vihjaiset, ettei kyseinen työ kiinnosta niin karenssia paukkuu. Ei työkkäriä kiinnosta sinun uupumuksesi vain kyykytys ja yhden työttömän tilastoista pois saanti.
Laita hakemus, mutta ilmaise epäsuorasti sen pakollisuus ja oma vastahakoisuutesi. Älä sano suoraan, vaan anna ymmärtää. Mieti tarkkaan. Minulle tulee mieleen jotain siihen tyyliin, että sanoisit: "Tulisin mielelläni takaisin tälle alalle, josta vasta työssä loppuunpalaminen pakotti minut lähtemään puolitoista vuotta sitten. Minulla on paljon kokemusta tältä alalta." Jne. Tylsästi kirjoitettua puuroa, jossa olet muka halukas työhön, mutta et kuitenkaan tee itsestäsi mitään ihannetyöläistä.
Riski on, että osaavat lukea liiankin hyvin rivien välistä. Harkitse tarkkaan. Niin, he saattavat lukea tätä palstaakin, tietysti, tai työkkärin muija saattaa lukea.
Jos saisit tuon työpaikan, ei voisi kuin onnitella.
Näillä palstoilla vakuutellaan koko ajan että yli 50-vuotias ei enää saa töitä.
Ei "nuorikaan" saa töitä.
T: Korkeasti koulutettu 30v, joka ei ole vielä päiväkään ollut palkkatöissä.
Jos pääaine olis ollut psykologia, sosiaalityö, logopedia, oikeustiede, matematiikka tai vaikka kauppatiede, niin olisit mitä todennäköisimmin töissä. Tiedän kyllä omasta kokemuksesta, että jos joku ala vaan kiinnostaa, niin sinne sitä kuitenkin lähtee, vaikka tietäis, että työn saaminen on kiven alla.