Pihlajavaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalouslupa mietityttää

Hyödyt ja haitat

http://www.avi.fi/fi/virastot/pohjoissuomenavi/Ymparistojavesitalousluvat/Ymparistoluvat/Documents/Päätökset/2012/psavi_paatos_97_12_1-2012-09-18.pdf

Jätevettä pukkaa Puolangalla:
"Ympäristöluparatkaisu
Aluehallintovirasto myöntää Mondo Minerals B.V. Suomen sivuliikkeelle
(Mondo Minerals B.V. Branch Finland) ympäristöluvan, joka koskee niiltä
osin kuin tällä päätöksellä ei toisin määrätä hakemuksen mukaista ja laajuista
Pihlajavaaran kaivoksen kaivostoimintaa sekä malmin ja sivukivien
varastoimista, sivukivien murskausta ja kaivannaisjätteen jätehuoltoa alueella
sekä muodostuvien jätevesien johtamista Pihlajavaaran kaivokselta
vesistöön Puolangan kunnassa. Toiminnassa on noudatettava jäljempänä
ilmeneviä lupamääräyksiä.
Toiminnan päästöistä ei ennalta arvioiden aiheudu vesistöön tai sen käyttöön
kohdistuvaa vahinkoa. Ennakoimattoman vahingon varalta annetaan
ohjaus."

Mielenkiintoista kaivostoiminnan luparatkaisussa ovat monet muistutukset tms. mitä lupapäätökseen liittyy. Eräskin muistuttajataho toteaa, että alueen kaikkien tilojen omistajat eivät ole saaneet tietoa hakemuksesta eikä muille
omistajille ole varattu riittävästi aikaa asiakirjoihin tutustumiseen. Kyseiset muistuttajat ovat vaatineet, että jatkossa asia hoidetaan lain edellyttämällä tavalla. Lisäksi kyseiset muistuttajat "ovat vaatineet, että Pihlajavaaran kaivoshankkeesta tehdään ympäristövaikutusten arviointi. Kaivoshankkeen koko nykyisellään ei edellytä ympäristövaikutusten arviointia, mutta hakija on hakenut valtauslupaa nykyisen kaivospiirin vierestä, mikä toteutuessaan mahdollistaa kaivostoiminnan laajenemisen moninkertaiseksi. Kysymys on yhdestä kaivoshankkeesta, vaikka lupia haetaankin monessa vaiheessa."

Edelleen muistuttaja toteaa: "Kaivoshankkeen toteutuessa kaivosvesi laskettaisiin jokeen, joka sen seurauksena samentuisi ja rehevöityisi. Veden samentumisen seurauksena lohikalat ja jokisimpukat häviävät joesta. Lisäksi aiotaan oikoa joenuomaa polvien kohdalta sekä rakentaa joen yli silta, joka toteutuessaan vahingoittaa maiseman. Suunnitelmissa on oikoa myös luonnontilainen, jokeen laskeva puro, jotta kaivosvedet saadaan paremmin lasketuksi jokeen.
(Kaivosjankeen) Hakija suunnittelee kaivosvesien johtamista selkeytyksen jälkeen suoraan jokeen. Muistuttajat ovat pitäneet kyseisen toiminnan sallimista kohtuuttomana ottaen huomioon vaatimukset, joita yksityisille asetetaan jäteveden käsittelyn suhteen."

Ja vielä "Hakemuksessa ei ole mainittu radioaktiivisten aineiden mahdollisista vaikutuksista ja leviämisestä ympäristöön räjäytysten, louhinnan, murskaamisen ja kuljetusten aikana."

14

1414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On aikoihin eletty!

      On se aika hassua, että mökin mummolta vaaditaan kalliit pesu- ja tiskivesijärjestelmät, mutta muutaman työpaikan (mahdollisesti!?!!) tuova kaivos saa laskea vesistöihin valtavat määrät kaikkea ruonaa.

      • Jopa töitä

        Jos kuusi viikkoa vuodessa nostetaan kaivoksella, niin työllistäminen on aika olematonta, mahtaa nekin työllistettävät tulla muualta kuin suomesta!


    • vaiettu asia

      Aika erikoista, että tuossa kaivoksen lupapäätöksessä ei näy Puolangan kunnan ja kunnan ympäristötarkastaja Peltolan kädenjälki lainkaan. Onko kunnalle ollut tärkeintä vaan saada jonkunlaista kaivostoimintaa kuntaan hinnalla millä hyvänsä kaikista ympäristöhaitoista ja kaivosalueen lähialueen maanomistajien kielteisestä suhtautumisesta huolimatta?

    • YLIOPPILAS LARVANTO

      YHÄ PARANOO PIKKUKISSALLE SILIMÄ. MITÄHÄN NE VIELÄ KEKSII TÄNNE SELEKOSILLE KUN TALKKI KAIVO ON JO TULOSSA TNNE. TEHKÄÄ VAAN UUSIA EHDOTUKSIA NIIN KUNTA KYLLÄ NIITÄ TOTEUTTAA.

      • PaSka

        Parempihan se on että tulloo vaikka paskoa..verrattuna siihen että ei tule mittään..
        Eikun kaivosta pystyyn ympäri pitäjeä, hakataan loputhii metät nurin ja sotketaan järvet.. Ei tarvihe jäläkipolovie ennää ajatella painukoot etelään tae pohjoseen...


    • JuLiKuLi

      Natura Kiiminkijoki on jo alajuoksulla niin samea ettei siellä vesi voi enää mennä huonommaksi, ojitukset ja turvesuot ovat tuhonneet joen lähes täysin, ettäpä siinäpä tätä eu naturaa jolla kyykytetään pientä ihmistä, mutta isot saavat mellastaa miten tahtovat, tämä on sitä EU-politiikkaa..

    • päättäjän pakeille

      P. Eltola on muutaman epävarman työpaikan toivossa valmis myymään vaikka mummonsa.

    • havainto vaan

      Eltoloita on muitakin!

    • Anonyymi

      Puolangan kunnanhallitus on saanut Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta ratkaisun 21.12.2021

      Siinä todetaan muun ohessa "Jakelu: Kirjeitse Puolangan kunnanhallitus, jonka on julkaistava viipymättä tieto tästä päätöksestä kuntalain 108 :ssä säädettynä kunnan ilmoituksena"

      Sitten pääasia eli HaO:n ratkaisu.

      Hallinto-oikeus kumoaa valituksenalaisen päätöksen ja palauttaa asian Tukesin uudelleen käsiteltäväksi.

      Perusteluissa todetaan muun ohessa seuraavaa: Tukesin ei voida katsoa antaneen kaivostoiminnan luonteeseen ja vaikutuksiin sekä alueen olosuhteisiin nähden riittäviä yleisten ja yksityisten etujen turvaamiseksi annettavia tarpeellisia määräyksiä kaivoslain 52 §:n 3 momentissa edellytetyllä tavalla. Tukes ei myöskään hallintolain 31 §:n mukaisesti huolehtinut asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä tyytyessään ainoastaan kaivospiirin mykytilaa koskevaan selvitykseen.

      • Anonyymi

        Taitaa olla ensimmäinen kerta Puolangan historiassa, kun maksajaksi oikeudessa määrätään Tukes. Ensimmäinen kerta kun Tukes joutuu käsittelemään ja kuuluttamaan uudelleen puolangan kunnan alueella lupa-asian.


    • Anonyymi

      Hyvää ja rauhallista joulua!

      • Anonyymi

        Kiitos samoin. Hyvää joulua ja hyvää tulevaa vuotta.
        Kiitos myös niille neljälle paikalliselle aktiivihenkilölle, jotka puolustivat oikeuksiaan omaan elinympäristöönsä hallinto-oikeudessa. Kaikki aktiivit asuvat kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti Heinijoen varrella. Ympäristö kiittää tulevanakin vuonna!


    • Anonyymi

      Heinijoki on koko maan mittakaavassa luonnonarvoiltaan yksi maamme arvokkaimpia puroja. Sen sotkeminen olisi järkyttävä katastrofi.

    • Anonyymi

      Kaet antauvattava on. Kevät tulvien mentyä joka suvi ongin lieraongella harreja pari paistin pannulista voe jäähä alle mitan. Kesällä tonkoja könkään alajuoksulta jopa puolenkilon mötkyjä. Näihin asti lähiruokoo. Tulevaisuuvessa Norjan pussikala lähievästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3703
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3085
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      53
      2281
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      13
      1503
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1269
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1146
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      971
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      955
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      942
    Aihe