Topfield TF-3000COT

Tuli hankittua otsikon mukainen laite ensimmäiseksi digiboxiksi maanpäällisiä lähetyksiä varten.

Vähän aikaa sitten muutin kaapelitaloudesta antennitalouteen, jossa näkyy hyvällä kuvanladulla (parempi kuin kaapelissa) 5 kanavaa. No siihen Subtv:hen tottuneena digiboxsi oli väistämätön hankinta.

Vähän testanneena laitetta en osaa haukkua. Kanavat vaihtuvat todella nopeasti eikä muutakaan suurta hämminkiä ole. Kuvan laatu parani enstisestään. Tai no tätä vertaan sillä, kun kaapelitaloudessa telkkarin kaikki kuvanparannuspiirit oli maksimissa. Kun muutettiin piirin vaikutukset piti säätää minimiin koska antenni kuva oli laadukas. No, nyt digiboxin kanssa kaikki piirit on kytkettynä pois käytöstä. Onneksi TV:n hankinnasta on jo kulunaut aikaa joten noihin "piireihin" panostaminen ei nyt enää harmita.

No, on mulla asiaakin. Huomasin laitteesta että sen ohjelmistopäivitys on huhtikuulta 2004, vaikka uusin on kesäkuulta 2004. Liikkeessä (postimyyntiliike eteläsuomessa) lupasivat laittaa viimeisimmän, mutta eivätpä laittaneet! Ostin laitteen alkuviikosta.

Laitteenhan saa itse päivitettyä, mutta onko tietoa miten? Ei hirveesti ole kokemusta.
laitteessa on RS232-portti johon laitetaan kuulemma "nollakaapeli". Mikäs tämä "nollakaapeli" on, siis oikealta nimeltä? Ilmeisesti laite kytketään ko. kaapelilla tietokoneeseen, mutta mitäs sitten? Onnistuuko Win98se käyttiksellä olevalla ikäkoneella? Manuaaleissa ei puhuta tästä operaatiosta mitään. Onko tietoa?

No, onhan tässä aikaa nyt pohtia koska mitään vikoja en laitteessa ja laitteen tuottamassa kuvassa ja äänessä ole havainnut. Kertokaahan kuiten kokemuksianne laitteesta!
31257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos laite toimii moitteettomasti, miksi haluat päivittää sen?

Olen lukenut, että ihmiset ovat päivittäneet liian aikaisin boksinsa ja sitten on ongelmat alkaneet. Päivityksessä on ollut bugeja.

Jos kaikki toimii hyvin, älä päivitä.

Äänestä
  • Ettäkö miksi? No en osaa sanoa, totta puhut. Kait se on sitä ku pitää saada heti kaikkein uusinta siinä toivossa että se olis jotenki parempaa! Onko yleistä Suomalaisilla? Täytyy nyt vaan rauhassa käyttää laitetta ja tutkailla. Hyvin se on mielestäni toiminut.

    Eipä ole kyllä vertailukohtaakaan. Tai on, mutta kaikki on netistä luettua, ja tyypillisesti ne ovat oleet negatiivisia kokemuksia, siis DigiTV:stä noin yleensä. Pelkkää plussaa vaan meikäläiseltä!

    Kieltämättä teki mieli kyllä soittaa liikkeeseen ja torua, koska eivät olleet laittaneet viimeisintä softaa. No turha kait tollaisista on heti narista. Onhan tässä vuoden takuuaika!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hola kirjoitti:

Tuli hankittua otsikon mukainen laite ensimmäiseksi digiboxiksi maanpäällisiä lähetyksiä varten.

Vähän aikaa sitten muutin kaapelitaloudesta antennitalouteen, jossa näkyy hyvällä kuvanladulla (parempi kuin kaapelissa) 5 kanavaa. No siihen Subtv:hen tottuneena digiboxsi oli väistämätön hankinta.

Vähän testanneena laitetta en osaa haukkua. Kanavat vaihtuvat todella nopeasti eikä muutakaan suurta hämminkiä ole. Kuvan laatu parani enstisestään. Tai no tätä vertaan sillä, kun kaapelitaloudessa telkkarin kaikki kuvanparannuspiirit oli maksimissa. Kun muutettiin piirin vaikutukset piti säätää minimiin koska antenni kuva oli laadukas. No, nyt digiboxin kanssa kaikki piirit on kytkettynä pois käytöstä. Onneksi TV:n hankinnasta on jo kulunaut aikaa joten noihin "piireihin" panostaminen ei nyt enää harmita.

No, on mulla asiaakin. Huomasin laitteesta että sen ohjelmistopäivitys on huhtikuulta 2004, vaikka uusin on kesäkuulta 2004. Liikkeessä (postimyyntiliike eteläsuomessa) lupasivat laittaa viimeisimmän, mutta eivätpä laittaneet! Ostin laitteen alkuviikosta.

Laitteenhan saa itse päivitettyä, mutta onko tietoa miten? Ei hirveesti ole kokemusta.
laitteessa on RS232-portti johon laitetaan kuulemma "nollakaapeli". Mikäs tämä "nollakaapeli" on, siis oikealta nimeltä? Ilmeisesti laite kytketään ko. kaapelilla tietokoneeseen, mutta mitäs sitten? Onnistuuko Win98se käyttiksellä olevalla ikäkoneella? Manuaaleissa ei puhuta tästä operaatiosta mitään. Onko tietoa?

No, onhan tässä aikaa nyt pohtia koska mitään vikoja en laitteessa ja laitteen tuottamassa kuvassa ja äänessä ole havainnut. Kertokaahan kuiten kokemuksianne laitteesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu