Pentujen teko?

Onko 1v 3kk vanha pieni terrieri narttu vielä liian nuori pentujen tekoon?
10462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Parempi odottaa n 2v ikään. Kerkeää sitä ennen katsomaan, ettei ole mitään jäänyt tekemättä mitä vaaditaan pentujen rekisteröintiin.

Äänestä

Yleensa kkapiokoirien alimmais ika pentuihin on 1,5 vuotta ja siita isommille aina 2 vuotta. En tekisi pentuja niin nuorella. odota ja anna koirasi kasvaa ja kun se itse on aikuinen voit alkaa pennuttamaan sita.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista, täytyy sitten odottaa vielä!

    Äänestä

  • Terrieri2 kirjoitti:

    Kiitos vastauksista, täytyy sitten odottaa vielä!

    ... olen odottanut koirilleni ns. toista juoksua, josta sitten olen astuttanut ne.
    Eli koiran iäksi on tullut se n. 1,5 vuotta ja niistä on tullut hyviä emoja.

    Äänestä

  • Susa* kirjoitti:

    ... olen odottanut koirilleni ns. toista juoksua, josta sitten olen astuttanut ne.
    Eli koiran iäksi on tullut se n. 1,5 vuotta ja niistä on tullut hyviä emoja.

    Toisesta juoksusta on vielä liian aikaista astuttaa, vaikka koirasta tulisikin "hyvä emo". Nyrkkisääntönä 2-vuoden ikä, niin koira on sekä henkisesti että ruumiillisesti kehittynyt. Minusta on törkeää astuttaa jo toisesta juoksusta!

    Äänestä

  • Fanny kirjoitti:

    .. siinähän ei tietysti ole mitään "nyrkkisääntöä" milloin voi koiran astuttaa.
    On vain kennelliiton suositukset, jotka ovat kääpiö roduilla minimissään 1.5v ja isoilla roduilla minimi 2v.
    Itse en ole huomannut koirissani mitään ongelmia kehityksessä enkä fyysisessä terveydessäkään, vaikka olen koirani astuttanut reilun 1.5 vuoden ikäisenä (pennuthan syntyvät n.kuudenkymmenen vuorokauden kuluessa astutuksesta jolloin koira on jo lähes kahden vuoden ikäinen.

    Meillä on myös käynyt niin että tämä toinen juoksu on tullut vasta lähemmäksi kahden vuoden ikää, joten kyllä koiramme on olleet "riittävän" kehittyneitä niin fyysisesti kuin henkisestikkin.

    PS: koiramme ovat kaikki kääpiörotua!

    Terveisin TÖRKIMYS

    että mitä eroa voi olla pienen ja ison nartun kehittymisellä?

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    että mitä eroa voi olla pienen ja ison nartun kehittymisellä?

    ...sinun täytyy kysyä mahdollisesti Suomem kennellittosta, joka antaa tallaiset ohjeet kysyttäessä koirien minimi ikää joka olisi kohtuullinen pentujen saantii.
    Tai eläinlääkärikin osaa varmaan vastata kysymykseesi.

    Itse olen tietoni saanut Suomem kennelliitosta sekä lukuisista koirakirjoista, sitä mikä ero on isolla ja pienellä rodulla asian suhteen, en ole käynyt tarkemmin selvittämään, koska minulla on vain kääpiökoiria.

    Mutta jos ajatellaan maalaisjärellä niin fyysisesti kehittyäkseen isokokoinen koira yli 50cm tarvitsee pitemmän ajan kuin pieni alle 28cm säkäkorkeudeltaan oleva kääpiökoira.

    Luulen, en tiedä! että pienikoira on esim. luuston kehitykseltään aikaisemmin "vamis" kuin isokokoiset rodut.

    vain keskikokoisia, joten empä lähde pienistä kyselemään, kun eivät ole niitä "minun rotuja". Itse olen astuttanut aikaisintaan 2.5 vuotiaina! Kuulostaa vain niin perin kummalliselta, mutta kun en pieniä harrasta, niin johtunee kaiketi siitä ;)

    Äänestä

Minkä ikäinen uroksen täytyisi olla pentujen teossa? Omasta mielestä 2-7.v. vai???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Terrieri2 kirjoitti:

Onko 1v 3kk vanha pieni terrieri narttu vielä liian nuori pentujen tekoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu