Ongelmani on koirapelko. Nyt kaikki koiraihmiset antakaa hyviä neuvoja! Esimerkiksi: olen mökkitien läheisyydessä lenkillä ja vastaani tulee koira kiihdyttäen vauhtia suoraan minua kohtia. Koira hyppelee ympärilläni ja minä olen kauhusta jäykkänä. Miten minun tulisi käyttäytyä tilanteessa, mistä tiedän onko koira vihainen vaiko vain leikkisä. Miten saan koiran jatkamaan matkojaan että pääsisin itsekin jatkamaan lenkkeilyä.
neuvokaa
koirapelkoista
2160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Musta tuntuu, että, jos vieras koira tulee hyppimään vastaan, niin kannattaa olla, niinkuin sitä koiraa ei siinä olisikaan... Koita kävellä eteenpäin, mutta jos ei onnistu, niin oota vaan, niin kyllä se kohta pois lähtee, jos et siihen kiinnitä huomiota... Jostain oon kuullut, että koirapelkoinen on ottanut koiran ja siten päässyt pelostaan, mutten en nyt sitten tiiä...
Ei ehkä kannata kokeilla. :)
Olen itsekkin aiemmin hieman pelännyt koiria, mutta nyt meillä on kaksi isokokoista koiraa, eikä pelko ole vaivannut koko koirien olon aikana. Jos kuulet, että joillekkin tutuillesi tai vaikka vähemmänkin tutuille on tulossa pentu, niin kysy ihmeessä, jos voisit aina välillä käydä katsomassa koiraa. Ainakin yksi meidän tuttu poikkesi usein meillä, kun eka koira tuli taloon, ja nyt kun koira on aikuinen, hän ei ainakaan meidän koiraa pelkää.
On vastuutonta antaa koiran olla vapaana niin, että se pääsee hätistelemään ohi kulkijoita. Meillä on mökkeillessä hiukan sama ongelma, kun siellä ei aina viitsisi koiria pitää kiinni. Välillä koirat onkin ampaissut mökin takana kulkevalle tielle räkyttämään lenkkeilijöitä (=mökkinaapureita), kun vahtivat omaa reviriään. Me sitten vaan juostaan kuin viimeistä päivää komentamaan koiria takaisin pihaan ja on muuten tosi noloa...
On tosiaan vaikea sanoa puolustavatko tapaamasi koirat reviriään, vai onko niistä vain hauskaa mennä tervehtimään uutta tuttavuutta. Jos tiedät kenen koirasta on kyse, voisit ottaa omistajaan yhteyttä ja kertoa pelostasi. Fiksu omistaja kyllä ymmärtää ja olisi hienoa jos voisit vaikka poiketa tervehtimään koiraa heille, jotta tutustuttuanne toisiinne, et ehkä pelkäisi niin paljoa.