kumpi halvempi?

Kertokaas köyhälle mutta erittäin säästäväiselle henkilölle seuraava asia:

kumpi tulee halvemmaksi rakennuttaa - yksitasoinen talo, n. 120m2 vai puolitoistakerroksinen talo, suunnilleen vastaavan kokoinen?

Talo siis teetettäisiin ammattilaisilla, pohjana talopaketti. Oman työn osuus pientä, koska oma päivätyö hoidettava moitteettomasti ja poissaoloja ei oikein sallita.

Lähinnä siis sitä kysyn että onko puolitoistakerroksisen perustukset esim. halvemmat, tai onko toisaalta lämmitysjärjestelmän (patterit myös yläkertaan jne) rakentaminen kalliimpaa.

Toivon asiallisia vastauksia, kokematon olen näissä asioissa, mutta monen monen vuoden säästämisen jälkeen viimein säästöt kasassa ja lainan myönnetty. Ikääkin alkaa jo olla, mutta ei ollut rahaa toteuttaa haavetta aikaisemmin.
61804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä se kahteen tasoon tekeminen aina työläämpää ja samalla myös kalliimpaa on. Prosentteja en osaa sanoa, mutta työmäärässä kyllä eroja syntyy.

Tuon kokoisen talon tekisin muutenkin yhteen tasoon: 120 m2 on yhdessä tasossa ihan kohtuullinen, mutta kahteen tasoon jaettuna alkaa todennäköisesti ahtaus vaivata.

No tässä vaan omia mietteitä; kukin ratkaiskoon kohdallaan miten parhaaksi näkee.

Äänestä
  • neliöhinnaltaan halvemmaksi kuin 1-krs. ratkaisu, edellyttäen että ovat kulmien yms. vastaavia eli vertailtavissa.

    Äänestä

  • Jep. Aina 1-taso on halvin!
    Muista vain 4 nurkkaa. Erkkerit ovatkin poissa muodista...nehän ovat RUMIA!

    Äänestä

  • Raksaaja04 kirjoitti:

    Jep. Aina 1-taso on halvin!
    Muista vain 4 nurkkaa. Erkkerit ovatkin poissa muodista...nehän ovat RUMIA!

    Pienellä lisähinnalla saadaan 50-70 % lisää tilaa yläkertaan. Erkkerit ovat ehkä pois muodista, mutta eivät monimuotoiset talot.

    Äänestä

Kyllä minäkin ole 1-tason kannalla. 120 m2 kahdessa tasossa on auttamatta ahdas. Portaat ja aulatkin nielevät neliöitä.

Äänestä
  • 90 neliön pohja ja siihen yläkerta n. 60 m2. Ovat aika ahtaita nämä suomalaiset "aravan jälkeläiset" kun on ripoteltu pieniä makuuhuoneita talon joka nurkaan ja keittiö-olohuone mysteerio keskelle taloa, siihen liian pienen ja pimeän eteisen kupeeseen, johon tietysti johtaa pienenpieni tuulikaappi johon yleensä aukeaa ovi joka estää tehokkaasti sen käytön.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


köyhis kirjoitti:

Kertokaas köyhälle mutta erittäin säästäväiselle henkilölle seuraava asia:

kumpi tulee halvemmaksi rakennuttaa - yksitasoinen talo, n. 120m2 vai puolitoistakerroksinen talo, suunnilleen vastaavan kokoinen?

Talo siis teetettäisiin ammattilaisilla, pohjana talopaketti. Oman työn osuus pientä, koska oma päivätyö hoidettava moitteettomasti ja poissaoloja ei oikein sallita.

Lähinnä siis sitä kysyn että onko puolitoistakerroksisen perustukset esim. halvemmat, tai onko toisaalta lämmitysjärjestelmän (patterit myös yläkertaan jne) rakentaminen kalliimpaa.

Toivon asiallisia vastauksia, kokematon olen näissä asioissa, mutta monen monen vuoden säästämisen jälkeen viimein säästöt kasassa ja lainan myönnetty. Ikääkin alkaa jo olla, mutta ei ollut rahaa toteuttaa haavetta aikaisemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu