VAROKAA

Olemme olleet Alanyassa viikon. Tänä aikana olemme saaneet kokea turkkilaista kaksinaamaisuutta oikein olan takaa. Tässäpä pari varoituksen sanaa teille, ettette mene samaan halpaan kuin me:

Satamassa veneretkiä kaupitteleva Niko voi aluksi vaikuttaa hyvin mukavalta ja sympaattiselta. Älkää missään nimessä ostako veneretkeä häneltä, tai jos niin teette, älkää maksako retkeä ennenkuin olette veneessä. Hän huijasi meiltä kylmänviileästi 120 liiraa. Sitä olemme periaatteen vuoksi koittaneet periä takisin häneltä, sekä käyneet turkkilaisen poliisin puheilla kolme kertaa (hyödytöntä). Poliisilla toiminta oli erittäin epäammattimaista, perusturkkilaista, tuntui että heistä olisi paljon mukavampi vain istuskella teetä juoden, ja kun tulemme kertomaan ongelmastamme kukaan ei suostu auttamaan (flirttailu sen sijaan sujui).

Tiedämme, että olimme itsekin liian sinisilmäisiä maksaessamme retken etukäteen, emmekä kaipaa kitkeriä kommentteja siihen liittyen. Haluamme vain varoittaa muita Alanyaan matkaavia ensikertalaisia.

Muuten Turkki on oikein mukava paikka, täällä on erittäin helppo tavata muita skandeja, mutta turkkilaisista kannattaa pysyä erossa!! Sitäkin enemmän kehotamme tutustumaan norjalaisiin, ruotsalaisiin ja tanskalaisiin ;)
212479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mitähän poliisi voi tuolle tehdä? Itsepähän eutkäteen hölmöinä maksoitte, kylmä totuus!

Äänestä

Oi joi..., harmillista. Jotta muille ei kävisi samalla lailla, niin oikea menettely on seuraava: varausta tehdessä maksetaan depot, ehkäpä 20%. Riittänee, koska noiden myyjien palkka on sen suuruinen ;-). Saadaan kuitti maksetusta summasta ( kuitissa mainittuna myös koko sovittu hinta )ja loput maksetaan, kun mennään retkelle / astutaan laivaan
Ja jos joutuu poliisille asioimaan, niin oikea poliisi siihen on Zapita..

Äänestä
  • Hei!
    Voitko kertoa missä ja miten saa yhteyden Zapitaan?
    Olisimme viime keväänä monet kerrat tarvinneet "Baarijätkien" lähentelyn vuoksi Zapitan apua ,vaan emme tavoittaneet mistään??
    Samoin kun olimme ostamassa laukkua eräästä liikkeestä,alkoi myyjäukko nimitellä kirosanoilla vaikka miksi ,kun emme maksaneet keinonahkalaukusta 100 ekua ,paiskoi laukun hyllylle ja huuteli perään hulu suomalaine läskilorto??

    Näin siis TURISTEJA kohdellaan Alanyassa!!! :(

    Äänestä

  • Vohveli. kirjoitti:

    Hei!

    http://www.alanya.bel.tr/belediye/organizasyon.asp?pID=21

    Äänestä

  • Vohveli. kirjoitti:

    Hei!
    Voitko kertoa missä ja miten saa yhteyden Zapitaan?
    Olisimme viime keväänä monet kerrat tarvinneet "Baarijätkien" lähentelyn vuoksi Zapitan apua ,vaan emme tavoittaneet mistään??
    Samoin kun olimme ostamassa laukkua eräästä liikkeestä,alkoi myyjäukko nimitellä kirosanoilla vaikka miksi ,kun emme maksaneet keinonahkalaukusta 100 ekua ,paiskoi laukun hyllylle ja huuteli perään hulu suomalaine läskilorto??

    Näin siis TURISTEJA kohdellaan Alanyassa!!! :(

    johtuu suomaalaisista pikkulutkista.

    Paikalliset ovat tottuneet saamaan ilmaiista pikkulutkaa helposti.

    Äänestä

  • Vohveli. kirjoitti:

    Hei!
    Voitko kertoa missä ja miten saa yhteyden Zapitaan?
    Olisimme viime keväänä monet kerrat tarvinneet "Baarijätkien" lähentelyn vuoksi Zapitan apua ,vaan emme tavoittaneet mistään??
    Samoin kun olimme ostamassa laukkua eräästä liikkeestä,alkoi myyjäukko nimitellä kirosanoilla vaikka miksi ,kun emme maksaneet keinonahkalaukusta 100 ekua ,paiskoi laukun hyllylle ja huuteli perään hulu suomalaine läskilorto??

    Näin siis TURISTEJA kohdellaan Alanyassa!!! :(

    Mina anta sinule hieno nahkalauku ja upota patuka sinu paksu ahteri syvale pohja asti nii eta sina nauti suuresi.Kaveri kans voi ola mukana ja mina huoka sinu korva ihana sana.

    Äänestä

Jos olisit suomessa Mikä olisi reaktio poliisin. ottaisi korvasta kiini hujarin ja ota raha takaisin niinkö. Miten olet niin tyhmä Turkki on iso valtio ja turkiissa on laki Kuten kaikki Euroopan. mutta juntit ei ymmärtää.

Äänestä

Mikähän tuo aloittajan tarina oikein on? Maksoitte, mutta miksi retki ei toteutunut vai toteutuiko? Miksi halusitte rahat takaisin? Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä siellä on suomalaisittain sählätty ennen kuin turkkilaisia syytetään.

Itseäni ei ole retkimaksuissa huijattu.

Äänestä

Oliko tässä aloituksessa pointti nyt se, että älä maksa retkeä etukäteen?? Siis todellakaan kukaan ei niin tee, vaikka olisikin ekaa kertaa reissussa niin on kai se nyt järki kuiten päässä??

Äänestä

Käyttäkää aina kortsuja niin ei ole muuta pelättävää kuin satiaiset, siis kumit päälle jo suomessa. Naisten kannattaa pelätä.

Äänestä
  • Mina käyta myös kortsu jos joku halua,paljaana käy myös ja hanuri haikeana soi palmu juuri.Sina suominaine ole nii ihana ja pulska mina tule päin sinu naama.

    Äänestä

  • Mahamud kirjoitti:

    Mina käyta myös kortsu jos joku halua,paljaana käy myös ja hanuri haikeana soi palmu juuri.Sina suominaine ole nii ihana ja pulska mina tule päin sinu naama.

    Onpa todella hauskaa, kun suomalainen nuorimies yrittää kirjoittaa muka turkkilaista huonoa suomea. Kaksoiskonsonantit ja ääkköset väärin ja sanoista viimeinen konsonatti pois, niin se on Mahamud kun kirjoittaa. Lapsellista.

    Äänestä

  • mutlu kirjoitti:

    Äla sina mutlu hermostu sina saa myös patuka jos vaan halua.

    Äänestä

  • mahamud kirjoitti:

    Äla sina mutlu hermostu sina saa myös patuka jos vaan halua.

    Niin saankin.

    Äänestä

  • Nyt oli alkuperäisen kirjoittajan aihe: veneretket ,ei mikään ällö Turkinpoikien p....juttu ,elikkä järkeä saa KÄYTTÄÄ!!!

    Äänestä

  • HH :( kirjoitti:

    Nyt oli alkuperäisen kirjoittajan aihe: veneretket ,ei mikään ällö Turkinpoikien p....juttu ,elikkä järkeä saa KÄYTTÄÄ!!!

    Turkinpoikien? Taitavat kuitenkin olla peruskoululaiset Ville ja Kalle asialla. :)

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    Turkinpoikien? Taitavat kuitenkin olla peruskoululaiset Ville ja Kalle asialla. :)

    Ala sina Kalle esita viisas,vaika peruskoulu käyt.Souturetki minaki puhu,välil vaa huila palmujuuri ja katso nahkalauku onko kortsu ja liukari mukan.

    Äänestä

Terve Mahamud!!! Sina taitanu saada paljon pesä viime aikoina,muista huilata vaha kohta tule uusi lasti pulska pimu suomest.

Äänestä
  • siis mitä paskaa täällä lässytetään...totuus on se ,että kun vertaan esim.espanjan lomaa turkin lomaan on ero kuin yöllä ja päivällä...
    Espanjassa sai olla rauhassa,eikä kukaan ollut katukauppiaista tunkemassa suuhun ja huutelemassa että mistä maasta olette..norja ,tanska,ruotsi, suomiiii..
    Nuoret kollit kokoajan tyttäreltäni pyytämässä puh .num. ja facebook kaveriksi ??!!
    no haloo ..ei tod. :7 haluta antaa numeroita tai muitakaan yhteystietietoja :(
    Sitten mentiin sellaiseen kauppan missä myödään kaikenlaisia matkamuistoja mm.vesipiippuja ja lasiesineitä ym. tuli vanha ukko ja alkoi esitellä meille sellaisia puukyrpiä ,joita oli eri kokoisia ??? kysyi tosin ensin mistä maasta ollaan ja sitten osoitti pientä puukyrpää ja sanoi tuo olla suomimiehen ja sitten osoitti isoa puukyrpää ja sanoi että se on turkkilaisen miehen ... HALOO.. mitä paskaa ja ahdistelua..sitten ukko vielä lisäsi perään että suomi mies paska...
    NO mistähän nämä turkkilisukot ja kollit moista ovat oppineet...herää kysymys...
    Jos suomessa joku kauppais vastaavanlaisesti käyttäytyisi turisteja kohtaan , kyllä häkki heilahtaisi...
    no onneksi meillä kaikilla on vapaus valita matkakohteemme ja kokemus opettaa sen minne kannatta mennä uudestaankin :)
    Kun sitten olen keskustellut useimpienkin turkissa käyneiden kanssa on monenlaista tarinaa..joku on saanut aivan erinomaisen hyvää kohtelua jotakin toista taas on huijattu esim. sanomalla että tällä retkellä kaikki juomat kuulut hintaan ja kun takaisin maihin tultiin pyydettiinkin juomista rahaa..ja esitettiin jopa laskut :D ha,ha ,haa kylläpä siinä kohtaa piti nauraa makeasti :D

    Äänestä

Ei kylla ole minula puukyrpa,se kaupias yriti kuse sinu silmä.Mina voin vaika nayttä ni nahkahuilu on housus.

Äänestä
  • ai jaa, turkkipojat laukeavat kuulemma jo reisille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

öfhksöf kirjoitti:

Olemme olleet Alanyassa viikon. Tänä aikana olemme saaneet kokea turkkilaista kaksinaamaisuutta oikein olan takaa. Tässäpä pari varoituksen sanaa teille, ettette mene samaan halpaan kuin me:

Satamassa veneretkiä kaupitteleva Niko voi aluksi vaikuttaa hyvin mukavalta ja sympaattiselta. Älkää missään nimessä ostako veneretkeä häneltä, tai jos niin teette, älkää maksako retkeä ennenkuin olette veneessä. Hän huijasi meiltä kylmänviileästi 120 liiraa. Sitä olemme periaatteen vuoksi koittaneet periä takisin häneltä, sekä käyneet turkkilaisen poliisin puheilla kolme kertaa (hyödytöntä). Poliisilla toiminta oli erittäin epäammattimaista, perusturkkilaista, tuntui että heistä olisi paljon mukavampi vain istuskella teetä juoden, ja kun tulemme kertomaan ongelmastamme kukaan ei suostu auttamaan (flirttailu sen sijaan sujui).

Tiedämme, että olimme itsekin liian sinisilmäisiä maksaessamme retken etukäteen, emmekä kaipaa kitkeriä kommentteja siihen liittyen. Haluamme vain varoittaa muita Alanyaan matkaavia ensikertalaisia.

Muuten Turkki on oikein mukava paikka, täällä on erittäin helppo tavata muita skandeja, mutta turkkilaisista kannattaa pysyä erossa!! Sitäkin enemmän kehotamme tutustumaan norjalaisiin, ruotsalaisiin ja tanskalaisiin ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu