Kun tuntuu ettei selviä

..ei maailmasi lopu. olet vain shokissa.(nnin minäkin olin )
Sinä selviät, usko pois. Meitä on monia sinun tilanteesi läpi käyneitä, vaikkei se nyt yhtään lohduta.

Mies haluaa erota, mutta elämän on jatkuttava. teillä on ihanat yhteiset lapset.
olen läpikäynyt samat tuntemukset kuin sinäkin(ja moni muu)

Hae sairaslomaa hetkeksi. Ja rupea sitten pikkuhiljaa järjestelemään käytännön asioista.

Sinun täytyy jaksaa itsesi ja lastesi takia. Unohda mies. Niin minäkin tein.
Älä enää pidä kulisseja yllä, vaan kerro asiasta lähimmillesi. Heiltä saat tukea ja apua. Muuten et jaksa.

Ja varaa itsellesi aika terapiaan(minä sain sieltä hyvän avun)

Elämä voittaa usko pois, vaikka nyt tuntuukin, että kaikki romahtaa.

Halaus ja tsemppiä sinulle.

Pakko oli kirjoittaa sinulle Surusilmä,vaikka alkaa olla pian kiire töihin.Pari lohdutuksen sanaa.Kirjoituksesi oli tismalleen kuin minun elämästäni puoli vuotta sitten.Nyt kaksi kuukautta olemme asuneet erillämme ja on helpompi hengittää.Olisi pitänyt varmaan lähteä jo aiemmin.Saman katon alla asuminen rakastaman ihmisen kanssa oli yhtä tuskaa.Silloin alussa tuntui todella että maailma romahtaa.Ei paljon lohduttanut kun minulle hoettiin että selviäisin joskus,että aika parantaa haavat.Mutta näin se vaan on.Pikkuhiljaa helpottaa,vaikka ikävä on vieläkin.Itse olen huomannut,että kaikenlainen tekeminen pitää mielen edes joskus poissa menneessä.Silloin alussa muutto,asioiden järjestely.Nykyään harrastukset,työ,ystävät jne.Ystävät ovat olleet tukenani.Kysyivät alussa päivittäin kuinka voin.Itse en jaksanut aina heille soittaa.Ammattiapuakin kannattaa hakea,niin minäkin tein.Ja ulkopuoliselle on helpompi puhua.Nyt olen aloittanut eroseminaarin.Olen vielä matkalla vapauteen , olen päättänyt selvitä!Sinäkin selviät Surusilmä!Kaikkea hyvää sinulle.

Heti terapiaan, ellet saa kunnallisesta, sitten yksityiselle. Kaikki läheiset tukemaan, kerro heille, pura asioitasi, miehesi on toiminut todella vastuuttomasti. Kun löydät itsestäsi kiukun, alkaa helpottaa.

AP.n kirjoitus laittaa miettimään todella.
Mies ilmoittaa vain ykskaks, että haluaa erota, kun ei tunne muuta kuin ystävyyttä puolisoaan kohtaan, vaikka perhe on perustettu, lapsiakin on perheessä.

Toiselle asia tulee täytenä yllätyksenä, se on karmivaa.
Mitä tämänkin miehen päässä oikein liikkuu, mistä toinen tunne on tullut hänelle.
Tiedän kyllä ihan omana kokemuksena, kuinka tyhjäksi nuoren äidin vetää, kun käy työssä ihan samalla tavalla kuin miehensäkin ja vaativassa, tulotkin ovat samat tai enemmään kuin miehen, Kotiin tultua on oltava ruoka lapsille, vaatteiden pesu, silitys, niin lapsien, miehen ja omien, sillä en koskaan ketään kodistani päästänyt ulos ryppyisissä ja epäsiisteissä vaatteissa.
Ruokaaine allerginen lapsi, lisäksi kodin siisteydestä huolehtiminen, mieheni ei oikein koskaan ole osannut osallistua niihin. Olen joutunut monesti ajattelemaan hänen omaa kotiaan ja tilanteita siellä ja se on sittan saanut ymmärtämään, että hänelle ei ole koskaan mitään näistä opetettu.

Hän halusi harrastaa, sallin senkin. Yritin olla myös aviovaimo, vaikka olen saanut kuulla aika ala-arvoisia kommentteja, en ole ottanut niitä omiksensi, vaan miehen kiukutteluksi, kun ei oikein ymmärrä edes itseään.
Sallin tämän kaiken syystä, että en edes ehtinyt ajattelemaan näiden kaikkien tekemisten välissä mitään eroajatuksia, toki monesti satuttivat.
Lapsille niinä hetkinä, jolloin hän jousi olemaan isä, eikä kiukutteleva pikkupoika hän oli ainutlaatuinen ja kun lapset olivat vauvoja, hän kyllä yöllä huolehti heistä ja antoi minun nukkua. Kiitos siitä .
Luoja toi sitten vaikeuksia hänelle paljon, hänen äitinsä, jonka pauloissa poika eli, sairastui vakavasti ja kuoli hyvin nuorena pois. Tästä alkoi tämän miehen kasvu aikuisuuteen ja alkoikin tämä kotimme olla hänelle hyvin tärkeä paikka.

Aina silloin tällöin tuo pikkupoika palaa hänen elämäänsä, mutta pääosin hän kuitenkin on parantanut aika paljon.

Tärkeintä lienee kuitenkin, että yritättäe kaikista kiireistänne huolimatta olla myös aviovaimoja, sillä mies taitaa kaivata sitä pään silitystä, joskus enemmän kuin lapsenne ja näin se elämä ei muutu niin helposti vain ystävyydeksi.
Toinen lienee, että ei lähde kovin kiistasille noista kodin töiden jaosta. Ne kyllä ajavat miehen heti pois kotoaan.

Monet miehet ovat näitä pikkupoika aika ajoin hamaan loppuunsa saakka. Vakuuttavin sanoma tästä tuli kerran sairaalan päivystyksessä, kun jouduin vanhan äitini kanssa sinne moniksi tunneiksi.
Lauantia-ilta, sinne tuotiin moni juovuksissa, kenellä kaatuminen ja kenellä tappelu, mutta yhteistä näille machoille oli, että kun siihen baareillla olivat kipujaan hautomassa, huutelivat äitiä, isot miehet, eivät enää edes pari-kolmekymmpisi vaan neli- ja viisikymppisiä.
Tuntui, että kyllä nämä miehet ovat aika ressuja, tosin luultavasti eronneita ja karanneita kavereita.

Niin mitä siellä ap:n miehen päässä liikkuu, mitä samalla haasteli lapsista, tai äidin ja lasten toimeentulosta, puhuttivatko ne yhtään sanellessa , että eron haluaa. Oliko tässäkin vain se pikkupoika etsimässä jotaktin äitiä jostakin.

Jos nyt haluaa eron, ole lastesi kanssa sen verran vahva, että todella haet sinne terapiaan, saat apua kaiken järjestämiseen ja aikaa myöten ymmärtämiseen.
Huolehdi itsestäsi ja lapsistasi mahdollisimman hyvin. Hae tukea vanhemmistasi, ystävistäsi, pyydä heitä käymään olemaan yökylässä, silloin et ole niin yksin, puhu ulos paha mielesi.
Muista myös vaatia mistä edes rahalliseen vastuuseen, sillä lapset ovat yhteisiä.
Mutta älä hae uutta suhdetta paikkaamaan tätä.

Kyllä se pistää tosiaan miettimään, että miksi en mitään huomannut ja itseäni syytin minäkin...asiasta nyt puoli vuotta, kun mies ilmoitti aivan samoin sanoin halunsa erota....shokkivaiheessa järjestelin asioita ja tein muuttoa, liityin eroseminaarin ja sain sieltä uusia ystäviä ja mikä tärkeää vertaistukea, kaikki puhuimme samaa kieltä.
Hieman on jo helpottanut mutta yksinäisiä hetkiä tulee ja nekin varmaan pitää kohdata. Se tuntuu pahalta, että toisella on oikeus lopettaa avio ja yhteiselämä ilman sen suurempaa selittelyä ja asian käsittelyä..on sen vain itse suunnitellut ja sitten kaikki poksahtaa ihan tyhjästä...mutta kyllä siitä selviää usko pois...

Surusilmä, nyt lopetat kulissien pidon ja kerrot läheisillesi ja työtovereillesi mitä on tapahtunut. Se ei ole sinun vikasi ja on normaali reaktio, että olet sokissa. Juuri nyt ei ole muuta tärkeää kuin sinnitellä hengissä, tunti kerrallaan ja päivä kerrallaan. Toivottavasti vastuuton miehesi muuttaa nurkista pois PRONTO! Uusi nainen sillä on katsottuna, typeryksellä. Raukkis tekee tuollaisen tempun.

Tarinasi oli kuin omasta elämästäni. Ilmoitus luonteisesti minunkin mieheni vain ilmoitti, että ei enää rakasta minua ja heti perään tuli sitten ilmoitus, että hän on rakastunut erääseen toiseen! Mies oli kaiken eroon liittyvän jo omassa päässään käsitellyt, joten hän laittoi eroasiat heti ilmoituksen kerrottuaan rullaamaan. Täydellinen sokki oli tuo ilmoitus, niin kaksinaamaista elämää hän osasi elää! Minulta meni kaksi vuotta erosta selviytymiseen.

Nyt jo parempi mieli. Sain kerrottua töissä sekä hyvälle ystävälle sekä äidilleni. Kävin myös työterveydessä ja sovin ajan lääkärille mitä kautta pääsen terapiaan. Lapsille pitäisi vielä kertoa ja sitten pikkuhiljaa muille lähipiirin ihmisille.

Tämä ei tunnu todelta. Oli vielä kerran pakko kysyä onko hän tosissaan. Kyllä on. Joten pankissa käynti ja siten hiukan selkeytyi tuleva. Lastenvalvojalle varattu aika. Huomena pitäisi miettiä ositusta. Kun on pakko selvitellä asioita ei ehdi surra niin paljon.

Viime yö oli aallonpohja. Toivon että en toiste tipahda yhtä syvälle. Hieman helpottaa kun joku sanoo että selviän kyllä. Onneksi on lapset että ei tarvitse jäädä ihan yksin.

En pysty luopumaan ajatuksesta että mies on paras ystäväni ja rakas ihminen kaikesta huolimatta. Tästä tulee niin ristiriitainen olo.

Niin todellakin kerro kaikille, pura pahaa oloasi. Mies ei olen sen arvoinen että syyllistät itsesi ja vajoat. Hae apua ja todella pyydä vaikka vieraita yökylään, jotta et ole niin yksin. Kyllä siitä selviää.

Kaikki muuttuu vielä parempaan, kunhan annat ajan kulua. Turhaa kuitenkin syyttelet itseäsi. Vaikka olisit tehnyt kaiken ja vielä jotain ekstraa päälle, miehesi olisi silti voinut tuntea sinua kohtaan vain ystävyyttä ja olisi siitä huolimatta halunnut erota.

Kerää itsetuntosi rippeet ja ala koota niistä entistä moninverroin ehompi itsetunto. Perusta se todella itseesi. Olet ainoa ihminen maailmassa, jonka kanssa olet varmasti syntymästä kuolemaan. Ole itsellesi hellä, rakasta itseäsi. Kyllä se siitä.

Eilen kerrottiin lapsille. Kamalaa katsoa heidän suruaan. Vaikea tietää miten heitä tukea ja auttaa surussaan. Syliä, halia ja huomiota. Sillä mentiin ilta. Vain aika näyttää miten käy. Lapsillakaan ei ollut edes aavistusta että näin voisi käydä. Miten olisi voinut ollakkaan kun ei itselläkän ollut. Ei riitoja ei mitään mikä olisi varoittanut että näin käy.

Voi Surusilmä, minuun sattuu kun ajattelenkin noiden lasten surua, olen sen liian omakohtaisesti saanut kokea.

Nyt kokisin hyvin tärkeänä, että annat lasten tavata ja itsekin vanhempiasi ja lasten isovanhempia, kaikki niitä omia tuttuja, joita lapset tapasivat yhdessä ollessanne, koeta siihen saada mahdollismman vähän muutosta.
Ensin kuitenkin kerro näille ihmisille, mitä teillä on sattunut ja sopikaa, että lasten kanssa jatketaan kuten ennenkin.
Pyydä kotiisi käymään näitä ihmisiä tiuhaan tahtiin, jotta olette mukana elämässä, älä sulje oviasi.

Lapsille ottaa koville, sillä he kaipaavat sitä heidät jättänyttä isääkin, sillä eiväthän lapset tiedä mikä heitä sielläkään odottaa, uskovat vain entiseen.
Lapset yrittävät pelossaan kätkeä surunsa ja pahan mielensä, saattavat olla levottia, vatsaa koskee ja osketuskin tulee helposti, tämä kaikki on syvää pelkoa lapsen sydämessä.
Tiedän erään äidin, joka vain huusi lapselle kun tämä oksensi, kukaan tuskin koskaan ymmärtää, kuinka tuo sattuu välittävään ihmiseen.

Te tarvitsette kaiken tuen ja turvan ja hakekaa sitä läheisiltänne, sillä uskon heidän kuitenkin olevan se turvallisin taho, vaikka ovat myös jonkinlaisessa tunnemyskyssä, mutta se laantuu paremmin, jos olet heille avoin ja kerrot totuuden ja vain totuuden, älä yritä salata, sillä se ei onnistu. Siitä seuraa vain entistä enemmän niin syvää surua.
Asia ei mene ohi hetkessä, siihen tarvitaan paljon aikaa, joka on vuosia, aina riippuen siitä miten pahoin kaikki on tapahtunut.

Nuoremmat lapset eivät eroa kunnolla ymmärrä mutta isommat pelkäävät. Eritoten että menettävät välittävän isän ja tämän rakkauden. On paha antaa heille lupauksia joita ei voi mahdollisesti pitää.

Isovanhemmat pysyvät lasten elämässä ja samoin muut miehen sukulaiset. En ole heistä eroamassa. Myös miehen toivon voivan olla lasten kanssa mahdollisimman paljon ja hän on sen luvannutkin.

Sattui vain hyvin pahaan aikaan sillä lapset joutuneet vuoden seuraamaan serkkujen tuskaa riitaisassa erotilanteessa. Eroamisista on paljon puhuttu ja luottamus siihen että heidän vanhemmat eivät eroa on ollut kantava kallio lasten elämässä kun ovat käsitelleet serkkujen tilannetta.

Myös lasten mummo omassa elämässään isossa kriisissä. Iso riitaisa oikeudenkäynti menossa lasten mummon ja ex vävyn välillä omaisuudesta. Mahdollisuutena että menettää kaiken ja lapset samalla mummolan milijöön joka heille todella tärkeä.

Heillä siis paljon vaikeita asioita elämässään samaan aikaan. Tämä tekee kaiken vaikeammaksi. Myös itseni on vaikea saada tukea kun tärkeimmät ihmiset jotka voisivat tukea ovat itsekkin tuen tarpeessa. Tähän asti minä olin se jolla kaikki elämässä hyvin ja saatoin olla heidän tukenaan. Nyt ei voimat siihen tahtoisi riittää ja heilläkään tuskin voimia minun tukemiseen kovin paljoa.

Suurin energia menee arjen pyörimiseen ja järjestelyihin. Silti pitäisi pystyä olemaan kasassa niin että saisi oltua lapsien tukena. On vain niin vaikeaa kun ei tiedä mitä sanoa.

Surusilmä, kun luin sun tekstiä surusta ja siitä käsittämättömän pahasta olosta jonka toinen voi toiselle aiheuttaa, löysin siitä itseni.
Meillä tilanne todella hankala, kaks pientä lasta löytyy ja kolmas tällä hetkellä mahassa. Mies kun kuuli että odotan kolmatta,sai siitä jonkinmoisen kimmokkeen vaan häipyä ilmottamatta itestään mitään. Jätti siis mut ja lapset ihan tosta noin vaan. Se kävi vaan välillä nukkumassa kotona,mut siinä se sitten olikin. Yhtenä sunnuntaina mun piti päästä töihin ja soitin mun miehelle, että tulee vahtimaan lapsia illaks,samalla meidän piti alkaa selvittämään meijän suhteen tilannetta, joka ei ainakaan mun mielestä voinut olla enää kauheen hyvällä mallilla. No tivaamalla sitten selvisi että mies käynyt lämmittämässä jonkun toisen naisen sänkyä. Väitti siis sen tapahtuneen tuona aikana kun ei ollut enää kotona,ja vaan sen ainoan kerran.
Mun maailma romahti TÄYSIN, luulin että mies haluaa vaan miettiä rauhassa tulevaa elämää 3 lapsen isänä,mutta totuus olikin sitten toinen.
Ja vielä sen lisäksi että meni pettämään raskaana olevaa vaimoaan,halusi itse lopettaa avioliiton, koska ei kestänyt sitä pahaa oloa minkä oli meille aiheuttanut.(tekosyy kenties)?
Mies väittää rakastavansa mua ja perhettään enemmän kun mitään muuta,mutta ei jaksa enää riidellä.
Sanoi hakevansa eroa,mutta eipä oo saanut sitä aikaiseksi,joten haluaako sitä nyt oikeesti vai mitä ihmettä sen päässä liikkuu?
EI voida keskustella asioista,koska välit jotenki todella hankalat.
Mäkin haluan jaksaa lasten takia, ja niin oon joutunut tekemäänkin. Pettämisuutisesta nyt n.viikko ja siitä lähtien ollaan siis oltu näkemättä toisiimme, ikävä on kuitenkin valtava, ja tää raskausaika pahentaa tätä tunnetta vieläkin enemmän. Mutta mäkin uskallan jo toivoa parempaan huomiseen,vaikka paljon sattuukin. Ja ammattiapu on paras,itse menin työterveyspsykologille heti.
Tsemppiä ja jaksamista sinne.

Ihan kuin olisin omista kokemuksistani lukenut, kun AP:n viestiä joskus viikko sitten luin. Sittemmin on selvinnyt että miehelläni on todennäköisesti toinen nainen, joka siis on ainakin osasyynä eroomme. Elämältäni on pudonnut pohja, mieheni on vienyt kaikki ilon aiheet elämästäni tällä avioerolla. Ensimmäisen viikon itkin, toisen viikon olen oksentanut silkasta pahasta olosta ja ahdistuksesta.
Meilläkin on kaksi alle kouluikäistä lasta, joiden puolesta suren myös. Aikuinen kyllä selviää, vaikka miten olisi sydän särkynyt, mutta miten saada pienille lapsille se tunne ettei heitä hyljätä ja edelleen rakastetaan, vaikka äiti ja isä ovatkin eronneet. Meillä kun vanhemman lapsen käytöksen kanssa ollut muutenkin haastetta.
Olen menossa ensi viikolla itsekseni keskustelemaan parisuhdeterapeutille, sillä koen tarvitsevani jonkun puolueettoman keskustelukumppanin. Olen yrittänyt miestäkin saada sinne mukaan, mutta nyt kun tieto tästä toisesta naisesta tuli, niin ymmärrän miksei halua lähteä.
Surusilmä, miten sinulla tällä hetkellä menee?

Hei ! Olet nyt surusillmä vaikeassa elämäntilanteessa, se voi kohdata meitä kaikkia. ei varmaan helpota et aika parantaa...niin se vaan menee; jäin viitisen vuotta sitten 55 vuotiaana yhtä yllättäen kahden lukioilaisen kanssa jatkamaan elämää. Nainen tekee kuitenkin parhaansa, tee Sinäkin kaikki lastesi parhaaksi, älä ajattele muuta.

Ikäviä ja vaikeita asioita nämä...ainut mikä tuntuu olevan helppoa on kaataa kaikki ratkaisun tehneen niskaan..ja väittää tosiaan että lähtenyt/jättänyt vaan naureskelisi...vaikka tosi-asiassa suurin osa varmaan itkeskelee.....

..voi rakkaat naiset... täällä taas yksi samassa tilanteessa oleva..Meitä on niin paljon samassa tilanteessa olevia tässä suomen maassa..se ei helpota sitä omaa tilannetta, ehkä Mutta kyllä me jaksetaan.

Naiset ja ennen kaikkea äidit ovat niin vahvaa tavaraa. Kyllähän synnytyskin se jo kertoo. Haetaan ammatti apua, puhutaan ja muistetaan, lasten takia menee vaikka läpi harmaan kiven...ja elämä jatkuu. " kuin mummo lumessa" eteenpäin" Haleja teille kaikkille. Viis niistä miehistä.