"Sade peittää onnellisten jäljet..."

Sade peittää onnellisten jäljet, niihän häissäkin sanotaan. Meille suomalaisille syyssateet tuntuvat useinkin riesalta, mutta ymmärsin asian ihan toiselta kannalta, kun sain käsiini Suomessa asuvien somalialaistaustaisten naisten runokokoelman Yhdeksän syyssadetta. Siellä sade on onnen ja elämän vertauskuva, ikä lasketaan syyssateissa.Meillä puhutaan varsinkin nuorista : kuusitoistakesäinen neito, tai Meriluotoa siteeraten "kakskymmentä suvea sulta sain, oi elämä." Tuulta täällä meren rannalla syskyisin riittää, syysmyrskyjä ja aaltojen tyrskyjä, voimaa niistä saa.

Susmorsiamen aloitus herkistää, sade tuntuu tänä kylmänä aamuna lempeältä, se pehmentää ääriviivat myös luonnon ja ihmisen välitä. En malta olla siteeraamatta psalmin sanoja "Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla."

Muutto on varmasti paitsi stressaava, myös hyvä välitilinpäätös. Ehkä jäivät kauniit krassisi entiseen kotiisi vielä kukkimaan. Dramaattiselta kuulostaa tuo "piuhat irti", mutta yhdista ne uudessa kodissa ensitöiksesi ja kerro tunnelmistasi. Onnea uuteen kotiin, leipää ja suolaa ojennan virtuaalisesti !

Kaikki varmasti sujuu hyvin, ja ja puhdas matto jolle sen puheen pidit odottaa varmasti pääsyä kunniapaikalleen!
Omat nimet sitten vain kirjoihin ja kirjan kannet kiinni, elämä alkaa sujumaan ja pian vanha unohtuu, mitä nyt kauneimmat muistot tietysti pidät mukana.
Täälläkin seutukunnalla on tuo sadettaja jumittunut, kaikki me sateen alla annetaan hyviä ajatuksia uuteen kotiisi, viihdy ja elä!

Kaikkea hyvää sylin täydeltä vaikka tulevaa aurinkoa!

Muutto on voimia koetteleva tapahtuma todella, mutta sitten sen uuden kodin sisustaminen onkin jo toinen juttu! Kun kaikki on paikoillaan, alkaa utelias tutustuminen uuteen ympäristöön.
Toivon että onnistuit valinnassasi! Lykkyä tykö uuteen kotiisi! :)

Minne susmosrian muuttaa ? kauaskin suomesta, vai vain paikkakuntaa suomessa ?

muutto on aina iso juttu, vanhemmalla ijällä voimia vaativaa hommaa,

kymmenen vuotta sitten muutimme toiselle paikkakunalle,, ennakko valmistelut vei ainaki intensiivisesti 2 viikkoa,
ulkovaraston tyjennykseen meni 2päivää oli 5 ulkopuolista työntekijää, samoin sisätiloissa meni paljon aikaa.

Huikea oivallus Sus! Varsinkin kunnon talvimyräkkä peittää äkkiä jäljet vaikka Rover Rangerilla vieraissa, tarkoitan varkaissa kävisi.

Mutta poetiikkaa kehiin. Lämpimillä kesäsateilla puen päälle hyvän sadeasun ja gummisuapikkaat. Lähden ulos sateessa kävelemään kävelyreittejä.
Siellä kun pitkään ja hartaasti käveleskelee - pääsee huokeimmin astraalitasolle.

Tuon koin vielä eilen lähtiessäni kävelylle jo hämärtyvässä sadesäässä. Hyvä villatakki sadeviitan alla, antoi nauttiakin kosteudesta hengittää hapekasta ilmaa.
Liikenne oli hiljentynyt,..järvi lepäsi sumun kattaessa kaislikon, ja lähes autuaallinen rauha lepäsi hiljaisessa sateessa kylpevän tienoon yllä.
Istahdin kumollaan olevalle jollalle katsellen simpukankuoria rannalla,..suuria tyhjiä helmiäishohteisia puolikkaita. Varmaan istuin lähes puolituntia nauttien tunnelmasta, sorsien ääntelyistä, kunnes lähitienoon ikkunavalot saivat tajuamaan illan jo lähes pimentyneen.
Ihmisen on joskus hyvä olla vain yksin luonnon keskellä, poikanikin on saaressa par'aikaa vaimonsa kanssa, vain he ja luonto :) Niin koin minäkin siellä, lapset ympärilläni,-- luonto --- ja Luojani!

No niin, myöhäinenpä muuttolintu minäkin, ei kaukaisiin maihin kurkien matkassa, vain paikkalintujen, mitäs niitä lieneekään. Kiitos noista ystävällisistä matkaansaattamisista. Kotoisaksi tunsin heti paikkani, ei mitään kaihoa tunnu entiseen, vaikka edellinen lähes yhdeksän vuoden paikoillaanolo kenties olikin tärkeimpiä muuttumisen ja tapahtumien aikoja.
Juuri siksihän olikin uuden jakson aloittaminen elämässä tärkeää, sehän tapahtui tavallaan äkkirysäyksellä, ei suunnitellusti, vajaan kuukauden sisällä kaikki. Mutta sehän kuuluukin juuri minuun, ei jahkaillen, vaan menoks, jos siltä tuntuu.

Kerron kyllä myöhemmin, kunhan jaksan, miten todella voimia vievää on yksin muuttaminen, ja kuinka monia asioita yhteiskunta vaatii asuinpaikkaa vaihdettessa.

Mutta nyt minulla on pysyvä "kotipaikka", vaikka tuli kyllä jo mieleen, että lähiaikoina olis tehtävä vielä ne puutuvat reissut kaipailemiini maihin, Prahakin jäi keskeneräiseksi...sieluni sympatian kaupunki.
Näin täydellistä voi olla vain "elämä."

Palstan muonavahvuudessa olen taas minäkin, erikoistoivottuine " minä-minä-minä- juttuineni !!!

Minä..minä..minä jatkan, ja toivotan sinut terve tulleeksi "muonavahvuuteen",
olen jo tämän alkuviikon seuraillut muuttoilmoitustasi.

Nyt on sitten suurin urakka takana ja elämä tuntuu mukavalta kirjoituksestasi päätellen, niinhän pitää ollakin.
Oma viehätyksensä on aina uuden kodin sisustamisessa voimia se kysyy,
taitojakin tarvitaan kaikesta selviää jos ei mitään haavereita tule.
Sinullekin on kertynyt muuttoja olethan kertonutkin nuiistä, joten hyvin varmasti 'juurrut' uuteen maaperään.
Uudet maisemat ikkunanäkymissä joita on mielenkiintoista seurata.
Kotiutumista nyt sitten, kyllä se siitä!

Muutto vie voimia, mutta jos sen jälkeen tuntee olevansa kotona, on kaikki ollut vaivan arvoista.
Itse olen myymässä asuntoani, en sitä jossa nyt asun, vaan entistä kotiani.
Kun taloudellinen tilanteeni nyt muuttuu, en tiedä mitä tekisin. Ostaisinko uuden kodin ja taas muuttaisin? Kuinka menetellä kaiken muun elämään liittyvän kanssa, sillä täällä on sosiaalinen yhteisö ympärillä, tuttua ja turvallista, vaikka vain muutaman vuoden olen asunut tässä ympäristössä.
Taan alkaisi se ystävystyminen uusien ihmisten kanssa, tai ainakin tutustuminen, ellei ihan ystävyyteen asti.
Sosiaalisena,muiden seurassa viihtyvänä olen kyllä saanut täällä jopa ystäviä! Avaamalla uusia ovia ja etsimällä muiden ihmisten kiinnostuksen kohteita, menemällä mukaan ja olemalla oma itseni, siinä se salaisuus jolla olen kotiutunut.
Kannattaako vielä ostaa asunto, kun vuokralaisenakin on niin helppoa olla.
Sus. Toivotan onnellisia päiviä ja tulevaisuutta uudessa kodissasi.
Minäkin olen suunnittelemassa pientä matkaa, olisiko se Praha, en tiedä?

Siinäpä se...Itse itsessäni tunsin jollain lailla alitajuntaisestikin, että nyt jos milloin on tultava vielä muutosta elämääni, aloin jo liikaa "tottua" rutiinimaiseen elämään. Seuraavat ajat niissä mukavuuden totutuissa ympyröissä olisivat vanhettaneet minut liian aikaisin.
Tavallaan taas tätä " sattuman satoa" oli muuttoni. "Joku" paiskasi " äkkirysäyksellä ottamaan vielä irti elämästä sen, mitä puuttuu. Ja minähän sitten teen, mitä minun Jokuni ohjaa tekemään.

"Minä ite" on ensimmäisiä lapsen lausahduksia, ja minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.Kaikilla meillä on minä ite -juttumme täälläkin, luonnollistahan se on.
Muutto on ollut varmasti voille käypä varsinkin kun yksin on sen joutunut järjestelemään. Muutos on aina stressaava, vaikka se olisi onnellinen tapahtuma, kuten avioituminen tai lapsen syntymä. Välittömänä avoimena persoonana liikut siellä uudessa ympäristössäsi varmaan pian kuin kala vedessä.

Minä olen ollut hyvin paikoillani pysyvä, tämä on neljäs ja toivon mukaan viimeinen kotini avioiduttuani, kaikki melko lähekkäinkin. Yksi kodeista oli mielenkiintoinen vaihe Upinniemen varuskunta-alueella asuen tämän talon rakennusaikana. Siellä alettiin vuokrata siviileille edullisesti asuntoja reilut kymmenisen vuotta sitten, ja niin meistä tuli runsaaksi vuodeksi upinniemeläisiä. Paikka on mitä upein meren syleilyssä, suojaisa satama ja satumaiset saaret , hieno metsäinen ja kallioinen maasto ympärillä, sai käydä upseerikerholla syömässä ja sotilaskodissa munkkikahveilla ja hakea pitsoja. Oli jännittävää seurata paraateja ja harjoituksia, katsella sota-aluksia ja sukeltajien koulutusta, kuunnella tykkien jylinää. Tarvittiin tietysti kulkulupa itselle ja vieraille, ja meillä kävikin sinä vuonna erityisen paljon vieraita, laivan keulaa muistuttava Merikappelikin houkutti muun lisäksi. Äkkiä oppi, missä ja miten saa liikkua, metsässä törmäsi myös Porkkalan vuokra-ajan muistoihin.

Vielä saattaa nähdä myöhäisen kurkiauran ja hanhiparvet kuulee usein ennen kuin näkee. Joutsenet ovat vielä isoiksi kasvaneiden, mutta vielä harmaiden poikastensa kanssa kotilahdellaan, merivesi säilyy kauan sulana, viimeksi oli 14-asteista. Mustarastaat hakkaavat koloja omeniin, lopuksi tekevät selvää aronian marjoista. Varikset ja harakat pesivät lähimetsässä ja ilmaantuvat pikkulintujen ruokintapaikoille norkoilemaan, kun ruokintakausi alkaa, luulen että samat suvut vuodesta toiseen. Yhden variksen tunnistamme vammautuneesta nokasta.

Niin...mitähän tästä muutostani kertoisin, kun oma elämäni ei todellakaan ole aina ollut, kuten laulussa " kevyesti" rallatetaan....."elämä se on kuin silikkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan....". Mutta niinhän olen juuri tehnyt, kahmaissut elämää sylillisen kerrallaan, sehän on niin vahva luonnekysymys, miten elämään suhtautuu. Toinen ottaa aina riskejä, toiselle riittää mahdollisimman tasainen, se tavallaan rutiinienomainen elämänkulku, jotkut jopa välttelevär riskejä.

Oikeastaan koin ehkä elämäni pahimman kriisin, tiedän hyvin itse, miksi. Tähän saakka on pitänyt paikkansa lasteni käyttämä sanonta, että äiti putoaa jaloilleen aina kuin kissa, olipa kuinka tiukka paikka tahansa. Senkään takia eivät ole osanneet olla huolissaan, kun nytkään en kysellyt apua, itsepäisesti ryhdyin toimeen taas ihan yksin. Enpä ennakoinut, että voimani ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti huomattavasti vähentyneet.
Organisoinnillani selvisin, nipin napin kuitenkin. Järkevöimällä asiat, pakkohan minun oli kaikki tehdä, tapanani on lupaamani asiat kunnolla hoitaa, eihän muutakaan mahdollisuutta ole...kukas ne voisi tehdä.

Sanoin alussa että kriisi.....kyllä. Kriisihän ei ole sairaus, josta tulee parantua, vaan elämäntilanne, joka on elettävä. Kaikki menneitten vuosien kestämättömätkin vaiheet konkretisoituivat tässä muutossa....kestät, jaksat, tai et. Kriisi on tilanne, jossa aiemmin opitut ongelmien ratkaisukeinot eivät riitä.

Kriisissä oleva kokee avuttomuuden tunnetta ja hätää, perusturvallisuuden tunne heikkenee ja ote elämästä tuntuu katoavan.
Kriisistä selviämisen jälkeen tuntuu todellakin kuin uusi elämä olisi edessä, taas monta asiaa ajattelee eri tavalla. Aina pääsee lähemmäksi itseään ja siten myös muita.

Aatella, miten kriisit vahvistavat, jopa jälkeenpäin ilahduttavat, antavat ymmärrystä kestää monia menneitäkin vaikeitakin asioita. Varsinkin, jos on kuitenkin itse vielä jaksanut keksiä keinot kriisistä nousemiseen.

Joten tässä aamun kynttilänvalossa, tuntuvat jo alkaneen päivän äänet ilahduttavilta....aikaisin autolla liikkuvat...bussit kulkevat....elämä jatkuu.

Hyvää Huomenta kriiseistä huolimatta!

Tuo kriiseissä elämisen koettelemukset riivaavat minua jo toista kuukautta, alkoi kun oli hammaslääkäri aika ja se peruttiin koska käteen oli tullut tuskallinen kipu, no nyt se alkaa ratkeamaan koska ensi viikolle on aika.
Lapsenlapseni ajoi rusakon kanssa kolarin ja mopoauto meni lunastukseen, jotain kuttaperkkaa se koko kori on, onneksi poika ei saanut vammoja, mutta minä säikyin, oli pidättelemistä etten aamuyöstä lähtenyt tekemään tarkastusta.
Auton katsastuksesta tuli varsinainen sirkus, sekin on jo ohi ja auto kunnossa.
Yhtä ja toista melkein päivittäin, no eilen piti katsoa uutiset tvstä, avasin ja teksti "ei singnaali" oli ainut joka ilmestyi ruutuun, katsoin netistä onko kaapelijutuissa uutisia, oli ja iltapäivällä jo jotain katkoksia ollut.
Tuossa se nyt odottaa jotain näppärää tekniikan ihmettä, toivottavasti ei mitään isompaa vikaa.
Viime yön oli pelkkää torkkumista ja heräilyä, on vain otettava päiväunet, kaikista selvitään vaikka nyt jo tuntuu että olisi ollut tarpeeksi näitä 'kompurointeja'.

Monesti olen kuullut kerrottavan, että vasta koettelemusten jälkeen elämä kirkastuu ja löytää auringon sateellakin.
Niin se varmasti sus on kohdallasi että halusit tuon suuria vaativan muuton elääksesi taas huoletta ja sait purettua liiat energiat pakkaamiseen ja purkamiseen.

Uusi ympäristö antaa mahdollisuuden suuriinkin muutoksiin, ja pian muuton tuoma väsymys ja kipeytyneet lihakset taas toimii ja ajatus kulkee ja antaa puhtia.

http://maakunta.kainuu.fi/kriisit

En ole sitä mieltä että minulla ollsi kriisi noista, arkisia tapahtumia jotka eivät ole miellyttäviä, ja niitä tuppaa tulemaan peräkanaa.
Kukaan ei ole kuollut, ei loukkaantunut, ei sairastunut.
Näin minä nään tämän 'kompurointi' vaiheen, pian ne loppuu eihän yhdelle ihmiselle vai sattua kaikki peränjälkeen, voisin kyllä antaa osan pois ;-D!

Piruuttani vielä raapasen asiasta telkkari... olin Lahdessa koko päivän ja ajattelin että haen Tarjoustalosta uuden ja halvan boxin, ei ollut kaapelitalouteen sopivaa, joten MustaanPörssiin, sielläpä jo onni taisikin kääntyä.
Myyjät kertoivat että edelleenkin kaapelityö jatkuu ja ei tarvitse vielä ainakaan ostaa uutta boxia.
Hammaslääkärin aika siirtyi 1 ½ kk, pitkä aika odottaa kun kyseessä on keinojuurihampaat, että tiedoksi vaan, saa taas joku tulla oikomaan jos vielä niin haluaa.
Kai nyt saa kertoilla täällä tosiasioita, mutta tuo täysin vieraan ihmisen puuttuminen ja vähättely ei ole tarpeen!

Minäkin vaan muutaman asian lopuksi tähän, eihän nää ole kuin pintaraapasuja ihmisen tiestä. Ehkä käytin väärää sanaa - kriisi - kuvaillessani yli voimieni mennyttä tilannetta. Sehän oli kuin piste i:n päälle, ainakin osittain, vuosienkin patoutumia irtosi vihdoin.

Eihän kriisi ole mikään hetkellinen pläjäys, vaan vuosiakin kestävää, mutta tässä tapauksessa kriisin vihdoin akuutti tilanne oli positiivinen, puhdisti kasautunutta tuskaa. Voiko sanoa olleensa kriisin silmässä, josta oli vielä voimia pelastua. Juu, niin se on.

Ja onpa mukava tunne, kun ei voi itseään palauttaa siihen "silmässäolon" toivottomuuden tilaan, millainen kokemus. Se stressin huipentuma oli positiivinen, pelastus, keräytyneet tuskan kuonat saivat purkautua ulos.
Hissukseen ovat uudet voimat palautuneet ja on rauhoittuneempi, tasapainoisempi mieli.
Jatketaanpa taas matkaa !

Luin jostain asiallisen kirjoitusen stressistä, se on huomattu hyvin terveelliseksi kaiken ikäisille, mutta pitkittyneenä siitä on vain haittaa.
Pienet stressijaksot silloin tällöin antavat lopulta hyvän mielen ja auttavat hallitsemaan elämää, kunpa muistaisin sen aineen jota kehittyy elimistöön tuosta painetilasta.
Kiireistä ja työntäyteistä elämää nuoruudressa eläneenä en kyllä kaipaa yhtään tuota edes sanana, paine lienee jotenkin pehmeämpi muoto, ei ole noita konsonantteja niin paljon ;-D.
Stressi, kriisi ja hermopaine kaikki samaa tarkoittavat 'luokitus' vain on joko keveämpää harmillista tai todella lamauttavaa, niitäkin on ollut yllin kyllin.
Kukapa täällä maallista elämäänsä pumpulissa elää, pitää olla draivia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita niistä selviydyttyä voi hidastaa ja nauttiakin ikävyyksien voitosta.
Vauraillakin vauraiden murheet, jos on rahaa ei rakkaus mahdu saman katon alle, aviopuolisoita vaihdetaan kuin vuodevaatteita viikottain!

Kun puhutaan stressistä, kriisistä, muutoista, jne. itselläni on kyllä näistä aiheista kokemuksia viimeisten vuosien ajalta ihan liiankin kanssa.
Kun vuokraa oman asuntonsa ja saa vain p..kaa silmillensä, vuokria ei makseta, pitää hakea häätö, siivota asuntoa kuukausi kaupalla, maksaa oikeudenkäyntikuluja, kuunnella solvauksia ja uhkauksia muutama vuosi, ei kyllä paljon kriisiltä vpoi välttyä.
Onneksi olen niin vahvahermoinen ja omistan ystäviä, ettei ole tarvinnut vielä rauhoittaviin lääkkeisiin turveutua, vaikka verenpaine on kyllä joskus huippulukemissa.
Pienillä murheilla ei ole selvitty, uusia kertyy ja oikeudessa käydään hakemassa päätöksiä milloin mistäkin tyhjänpäiväisestä he keksivätkään minua syyttää. Pian kai syytetään siitä että postilaatikkoon on tullut mainoksia! Kai siitäkin jonkin oikeusjutun saa!
Tyhjätaskut saavat ilmaisen oikeudenkäynnin, minä poika makselen niitä tuomareiden laskuja, onneksi ei sentään loppuikääni, sillä toivon selviäväni laskuistakin kun pääsin heistä eroon.
Suku on pahin, koskaan en tee mitään kauppoja sukulaisten kanssa, enää en edes sinunkauppoja.
Tätä se elämä on, mutta vastamäkeenkin käyden elämä on ainutkertainen mahdollisuus nähdä ja koke, joskus nämä vastamäetkin on käyty ja sitten helpottaa.
Istun vain elämäni kelkkaan ja liu'uttelen alamäkeen laulellen... "en päivääkään vaihtaisi pois", tai vaikka vaihtaisinkin, niin tulevat ovat minun elämääni, kuten meneet päivätkin.

Rakastetaan elämää vastoinkäymistenkin keskellä. Kaikki voitetut vaikeudet ovat voimavaraa tuleviin.

"Rakastetaan elämää vastoinkäymistenkin keskellä.
Kaikki voitetut vaikeudet ovat voimavaraa tuleviin."

Tuo lopputulemasi oli aivan loistava, juuri niin teen minäkin.

Tuo vuokralaisrumba on meilläkin tanssittu, emme tunteneet ennestään isoa paskiaista, joka vuokrasi sijoitusasuntomme,
kaikki hänen ilmaisia asianajajiaan myöten meni samoin.
Syy irtisanomiseemme oli muiden sen talon (Vantaalla) asukkaiden häiriintyminen hänen öisistä juoppojuhlistaan.

Siitä alkoi se rumba.

Todistajiksi oikeuteen tulivat sen talon johtokunnan puheenjohtaja ym., voitimme oikeudenkäynnin, mutta eihän paskiaisella ollut mitään millä maksaa, kaikki meni kurkun koskesta alas koko ajan. Ulosotto sellaiselta on plus miinus 0.

"Rakastetaan elämää vastoinkäymistenkin keskellä. Kaikki voitetut vaikeudet ovat voimavaraa tuleviin."

rikkailla kriisiä ja kärsimystä kerrakseeen kun köyhät vuokralaiset sijoitusasunnoissa heittäytyy hankaliksi. Miksi tähän ketjuun tulette vuokralaisia haukkumaan, perustakaa oma ketju. Miettikää miten iso kriisi on pois potkitulla vuokralaisella, ei kattoa pään päällä. Teillä kattoja on liikaakin, kiskurivuokria revitte. Vuokran tosin maksaa usein yhteiskunta .Jotenkin vaan tuntuisi että jos itse vuokransa maksaa, kannattaisi ostaa oma asunto. Tuhannella eurolla ei kummoistakaan luukkua saa ainakaan Hesasta vuokratuksi.

so soo! kylläonkin

Ei varmaan ilman syytä potkita ketään pois, sama laki kaikilla sekä rikkailla että köyhillä, on ymmärrettävä ettei vuokrahuoneusto oikeuta häiriköintiin.
Lähtö tulee jos ei asuminen onnistu talon- ja lain ehdoilla.
Omastakin huoneustosta saa häädön kolmannen muistutuksen jälkeen.
Niin kävi tässä talossa, isä ja kaksi poikaa jotka haali koko kylän nuorison, yöt juoksivat rappukäytävässä, mennen tullen raavittiin metallikaiteita ja huuto siinä vielä mukana, 4 kk ja ulos, seoli riehumisen ja haistattelun tulos.
Tällä isällä oli oma osake.

Isolla paskiaisella oli myös nainen siellä, ei mitään ilmoitusta vuokranantajalle hänestä, nainen teki kaikki työt ja maksoi tililtään laskut, miehen tulot menivät suoraan naisen tilille, sillä hänellä oli ulosmittaus menossa myös edellisestä asunnostaan.

Naista pahoinpideltiin juopon toimesta siellä ja huudot että mä tapan sut kuuluivat öisin muihin asuntoihin saakka, väliin taas kova jumputtava rytke musiikin soidessa täysillä.

'laittomasta irtisanomisesta' yhteiskunnan verovaroin kustantama asianajaja k.o. paskiaiselle, 200-kiloinen äijä,
joka oli ihan vihkiytynyt tällaisiin hommiin.

Sankka sumu peittää myös onnettoman jäljet. Olen eksynyt kerran yllättäen maastoon levinneeseen usvaan. Autonvalot läpäisivät tuon sumuseinän.
Osasin kävellä metsässä hapuillen niitä valoja päin ja osuin maantielle. Iltaöinen traktorikuski ajoi tiellä ja otti minut kyytiin.

Tuntui varmaan pahalta eksyminen.

Hääpäivänä satanut sade tietää onnea. Riittihän se onni ja rakkaus kun molemmat joustivat, antoivat tilaa toiselle.
Hänen kuolemansa tapahtui aurinkoisena päivänä, kuolinkellojen soidessa paistoi aurinko ja hautajaispäivä oli kesän helteisin.
Sade peittää jäljet, itkevän kyyneliä ei sade paljasta, salainen suru on silloin mahdollista.

Muuten muuttokuormaa ei voi lastata seteella, kastuvan kuorman purkaminen on ikävää.
Minä odottelen syksyn sateiden päättymistä ja mietin missä ja kuinka uusi elämä alkaa.
Missä on minun kotini, minne kuuluu tyhjä sydämeni?
Surulla ei ole siipiä, se asuu minussa.

No miltä nyt tuntuu, Susmorsian? Oliko muutto hyvä valinta?

Noin suoraan kysymykseen pitänee vielä yrittää vastata. Ensinnäkin - kyllä heti ensimmäiset tuntemukset asuntoonikin, onhan Hervanta jo ennestäänkin minulle aika tuttua, ennenkin mielelläni olen täällä käynyt.
Se minun "Jokuni" , joka yleensä minua johdattelee, oli nyt kyllä osittain oma poikani.
Ei tämä mikään oma valintani ollut, vaan poikani ehdotus. Kerron nyt kuitenkin koko stoorin.
Pojallani oli omistamansa yksiö-kaksio vuokralla Helsingin Kalliossa, taloon oli tulossa suurremontti, hän ei sitä mielestään kaivannut, joten hän möi asunnon. Äkkäsi, että Helsingin hinnoilla saisi muualta vaikka kaksi asuntoa. Osti tämän ja kysyi yllättäen - olisinko muuttamassa. No, olinhan toki, valmis kuin Melperi sotaan. Maksan tietysti ihan normaalin vuokran näissä maisemissa.

Täällähän on mahdollisuuksia vaikka mihin, jos jotakin tekemistä, osallistumista haluaa. Saa nyt nähdä, tarvitsenko...."normaalivanhusten harrastuksiin" en kylläkään vielä tunne olevani kypsä.
Vaikken niin urbaani-ihminen olekaan, jo tuo ihmisten vilske....tai oikeestaan monenkin lorviminen, kaduilla ilahduttaa. Se on tällainen elämänvaihe nyt.

Tekee ihan mieli sanoa....en yhtään hurskastele - koettelee, koettelee, muttei hylkää Herra (herra). Vaikka kuitenkin ilkikurisena ihmisenä muutakin mielessä....