kunnallisvaalit

Älkää antako,ääniä rikkaille.Niillä rahaa laittaa mainokseen 10 000 euroa.Köyhä ei voi ,mainostaa itseään.
27105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

palauttaa yhteiskuntaan.

nyt on tärkeät vaalit, kannattaa äänestää rehellisiä ihmisiä EI ainuttakaan vanhaa, niitä jotka panee vain omaan taskuun suurta palkkaa,
kuunnelkaa tarkaan mitä ehdokkaat puhuu kuka oikeesti ajattele suomen ja suomalaisten parasta,
suosittelen perussuomalisia ja keskustaa, , kokoomus PITÄÄ NYT SYRJÄYTTÄÄ kaikista kunnista,

Äänestä
  • kuntavaaleissa tulee ajatella kunnan ja kuntalaisten etuja

    Äänestä

  • vaiheessa kepulaiset ovat aloittaneet Suomessa suomalaisten etua (?), tuota ihmettä en ole vielä nähnyt. Vallassa ollessa he sen sijaan on jo näyttäneet sen taidon minkä osaavat ja taitavat !

    Äänestä

älä huolta kanna. puolue on asettanut ehdokkaat niin, että tietävät kenellä on oikeasti mahdollisuus valtuustoon, sopivat sinne menee, loput ovat äänien kerääjiä puolueelle

eilinen keskustelu eräällä saitilla yllättävästi paljasti ettei läheskään kaikki aikuiset ihmiset edes tietä mihin hommaan ehdokastaan äänestää, moni ei tiennyt edes kunnan hallituksen ja -valtuuston eroa

Äänestä
  • suomalaisessa koulutuksessa myös jotain vikaa, opettajat ainakin näyttävät osaavan erityisen hyvin sen valehtelu taidon.

    Äänestä

Jytkyä täytyy taas kannattaa kuntavaaleissa, Soinin porukka voittoon!

Äänestä
  • Liian yksisilmäisiä vailla kokonaisnäkemystä. Keinot kuin sähkömiehellä joka sulakkeen vaihdon sijaan pisti rautanaulan.

    Äänestä

  • Samoin ajattelen.Olen asunut tässä kaupungissa alle vuoden, eikä minulla ole mitään tietoa nykyisestä kunnan johtohenkilöistä. Mutta se sanon, että äänestän persua, jos vain on ehdokkaana. Jos ei yhtään persua ole, en äänestä ketään! Vain persut ovat realistisia, muut puolueet haihailee eun:n perässä. Persujen myötä myös loisijoiden tulo Suomeen loppuisi tai ainakin vähenisi! Onneksi täällä ei hirveän paljon mamuja ole vaikka asun suhteellisen lähellä pääkaupunkiseutua. Karmeaa käydä esim. Malmilla, ei siellä suomalaisia juuri näekään!

    Äänestä

aion äänestää Nazinaa, kunhan jostain saan numeron? Näin sisäilmaihmisenä on vaikeata saada tolkkua kuka on mitäkin. Sillä itseäni en hermostuta telkassa puhuvien tyhjillä lupauksilla.

Äänestä
  • Pitäisi olla laki, että vain syntyperäinen suomalainen voi asettua ehdokkaaksi niin kunnallis- kuin eduskuntavaaleihin. Muuten kohta Suomessa ollaan kaikki muslimeja. Minä en ikinä äänestäisi vierasmaalaista. Enkä puoluetta, joka ottaa ehdokkaaksi näitä mamuja!

    Äänestä

  • oma koti kallis kirjoitti:

    Pitäisi olla laki, että vain syntyperäinen suomalainen voi asettua ehdokkaaksi niin kunnallis- kuin eduskuntavaaleihin. Muuten kohta Suomessa ollaan kaikki muslimeja. Minä en ikinä äänestäisi vierasmaalaista. Enkä puoluetta, joka ottaa ehdokkaaksi näitä mamuja!

    nyt sanoa noin.
    Mutta nämä nykyiset lupasivat myös tuota samaa 2007 kuntavaaleissa, ja kuis on käynyt ? Meillä ainakin on jopa kolminkertaistunut tuon 2007 jälkeen mamut.

    Kokoomus on meillä suurin puolue kunnassa, ja sossut ovat täälläkin heidän apu-puolue kolmanneksi isoimpana.

    Et silleen se varmasti jatkuu taas seuraavat neljä vuotta.

    Siis juuri kunta ja sen valitsemat poliitikot voi tuohon asiaan tehdä päätöksiä ei siis eduskunta.

    Äänestä

MÄ äänestän perussuomalaisia

ÄÄNESTÄKÄÄ TEKI,,,

suomi suomalaisille,,

IRTI EMUSTA,,

ITSENÄISYYS TAKASI

riistopolitiikalle LOPPU

EMME OSALLISTU ETELÄEUROOPAN velkojen maksuun, se on PISTE NYT.

OTAMME RUOTSISTA ESIMERKIN kuinka hoidetaan politiikkaa oikein !

Äänestä
  • hei haloo, nämä on kuntavaalit!
    Hyvä olisi jos persuja saataisiin kunnanvaltuustoihin, nähtäisiin sitten heidän kykynsä asioiden hoitoon ja vastuun kantamiseen.
    Omassa kunnassa valtuutettujen toimet koskevat henkilökohtaisemmin ja ne tiedetään paremmin kuin edustajien puuhailut
    Kansa tietäisi sitten seuraavissa eduskuntavaaleissa kannattaako äänestää vai ei
    vielä emme ole heitä nähneet päättävillä paikoilla ja pienemmästä olisi parempi aloittaa, mokat eivät olisi silloin niin suuria

    Äänestä

  • avoin muutoksille kirjoitti:

    hei haloo, nämä on kuntavaalit!
    Hyvä olisi jos persuja saataisiin kunnanvaltuustoihin, nähtäisiin sitten heidän kykynsä asioiden hoitoon ja vastuun kantamiseen.
    Omassa kunnassa valtuutettujen toimet koskevat henkilökohtaisemmin ja ne tiedetään paremmin kuin edustajien puuhailut
    Kansa tietäisi sitten seuraavissa eduskuntavaaleissa kannattaako äänestää vai ei
    vielä emme ole heitä nähneet päättävillä paikoilla ja pienemmästä olisi parempi aloittaa, mokat eivät olisi silloin niin suuria

    Onhan se näinkin, mutta ei kunnanvaltuustoissa toimimisen perusteella mielestäni voi kovin hyvin päätellä sitä, soveltuuko henkilö valtakunnan johtopaikoille.

    Jos puolueen yksi ajatus ylitse muiden on se, että takkia ei käännetä, niin miten he demokraattisessa päätöksenteossa pystyisivät toimimaan?

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    "bessie*"

    Demokratia toteuttaa itseään äänestysten kautta.
    Ja lehdistön tehtävänä on on äänestysten alla vaikeuttaa Demokratian toteutumista, sen Lehdistö tekee Päätoimittajansa kautta, pää-osakkeenomistajien tahdon mukaisesti.

    Eduskunta muodostaa sitten Hallituksen, jolle antaa mandaattiensa mukaiset toimeksiannot.
    Hallitus muodostaa niistä yhteisen Hallitusohjelman.
    Jos ohjelmaa ei saada kasaan, jonkun puolueen periaatteiden vuoksi, kysytään joltain toiselta puolueelta, pyrkien tietenkin enemmistöhallitukseen.
    Hallitusneuvottelujen kuluessakin, voi puolue aina kysyä puoluekokoukselta tarvittavista takin-käännöksistä ja ohjata hallitusehdokastaan. Kansanedustaja voi aina haistattaa pitkät omalle puolueelleen, mutta silloin saattaa joutua perustamaan oman Eduskuntaryhmän. Usein se johtaa sitten Eduskunnasta putoamiseen, seuraavissa vaaleissa.
    Vähemmistöhallituksiakin on nähty, jopa toimitusministeriöitäkin, vaan harvoin ovat ne pitkä-ikäisiä Suomessa, Belgiassa kylläkin.
    Eduskunta-tason demokratia on kyllä useimmiten huvittavaa.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa."
    (Winston Churchill)

    No, minä kyllä uskon demokratiaan, vaikkakaan en usko täydelliseen toteutumiseen koskaan ja missään, ellei nyt sitten joissain hyvin pienissä yhteisöissä.

    Jos "eduskunta-tason" demokratia on huvittavaa, niin silloin äänestäjistäkin osa on.

    Eikö demokratian tärkein päämäärä ole olla oikeudenmukainen ja tasapuolinen päätösten ja lakien teossa, ottaa tasavertaisesti kaikkien intressit huomioon?

    Takinkääntämisestä puhuminen nyt vain on tyhmää. Jos on sitä mieltä, että aikaisemmat eduskunnat ja hallitukset ovat ohjanneet Suomi laivan karikkoisille vesille, niin silloinhan pitäisi pyrkiä komentosillalle.

    "Eikö demokratian tärkein päämäärä ole olla oikeudenmukainen ja tasapuolinen päätösten ja lakien teossa, ottaa tasavertaisesti kaikkien intressit huomioon?"

    Näinhän se on. Juhlapuheissa ja aina ennen vaaleja. Sitä vain ei olla koskaan toteutettu käytännössä. Eikä tulla toteuttamaan.
    Kommunismillakin oli ihan hyviäkin aatteita. Niitäkään ei koskaan toteutettu käytännössä.

    Äänestä

  • sitroen. kirjoitti:

    Vaan eipä taida parempaakaan vaihtoehtoa olla, Sitroen?

    Luulen, että poliittiset henkilöt juhlapuheissa ja ennen vaaleja puhuvat enemmänkin oman ryhmänsä onnistumisista ta tavoitteista ja linjasta. (Ne joilla niitä on.)

    Eihän vaalitulos koskaan voi olla jokaisen äänestäjän mieleen, ja demokratian tilasta onkin hyvä käydä keskustelua jatkuvasti, mielestäni.

    Oppositiollakin kai on oma tehtävänsä. Rahasta jos puhutaan - ja ainahan siitä puhutaan - niin minua henkilökohtaisesti vähän harmittaa maksaa kenellekään palkkaa pelkästä räksyttämisestä ja sutkauttelusta, puhumattakaan sellaisesta toiminnasta, josta on maalle ja joillekin ihmisryhmille haittaa. Nyt en puhu talousasioista.

    Talousasioista puhuttaessa on yksinkertaisesti pakko pystyä yhteistyöhön, koskaan ei voi tulla sellaista tilannetta, että kaikki kansalaiset olisivat yhtä mieltä siitä miten raha pitäisi jakaa ja millä keinoin ja kuinka paljon sitä pitäisi hankkia.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    "Paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa."
    (Winston Churchill)

    No, minä kyllä uskon demokratiaan, vaikkakaan en usko täydelliseen toteutumiseen koskaan ja missään, ellei nyt sitten joissain hyvin pienissä yhteisöissä.

    Jos "eduskunta-tason" demokratia on huvittavaa, niin silloin äänestäjistäkin osa on.

    Eikö demokratian tärkein päämäärä ole olla oikeudenmukainen ja tasapuolinen päätösten ja lakien teossa, ottaa tasavertaisesti kaikkien intressit huomioon?

    Takinkääntämisestä puhuminen nyt vain on tyhmää. Jos on sitä mieltä, että aikaisemmat eduskunnat ja hallitukset ovat ohjanneet Suomi laivan karikkoisille vesille, niin silloinhan pitäisi pyrkiä komentosillalle.

    "bessie*"

    sitroen olikin jo näköjään jo vastannut aikasti tyhjentävästi.
    Lisään vielä yhden asian.
    Vaaleissakaan ei Demokratia toimi puhtaasti, on listoja, junttausta, haluttujen nimien nostamista eniten esiin jne.
    Mutta tuo piirre on hyvä.
    Jos Demokratian annettaisiin rehottaa puhtaimmillaan ja ihan valloillaan, tarkoittasi se sitä että kuka tahansa saa äänestää, missä tahansa, minkä ikäisenä tahansa.
    Ja kuten Euroviisuista huomasimmekin, silloin olisivat Eduskuntamme kaikki tuolit miehitetty poppareilla ja hevi-miehillä.
    Muista että Vihreät ajavat äänestysikärajan laskemista 16V,
    Sama vaara, kääntäen, olisi, jos kaikki alkaisivat äänestämään eläkeläisiä.
    Höperyys ottaisi vallan.
    Suomalaisessakin Demokratiassa pitää vaalia niitä keinoja, joilla säilytetään edes jonkinlainen osaavuus, tietämys ja viisaus.
    Valtiomuodossamme on onneksi suhteellisen vakaa virkamiehistö, jota ei noin vain pystytä irtisanomaan ja vaihtamaan toisiin.
    Valitettavasti virkamiehetkin eläköityvät ja kuolevat ja silloin on aina paikka poliittiselle nimittämiselle ja suosimiselle.
    Kuten sitroen viittasikin, minkään ismin ei saa päästää ottamaan valtaa kokonaan.

    H.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Vaan eipä taida parempaakaan vaihtoehtoa olla, Sitroen?

    Luulen, että poliittiset henkilöt juhlapuheissa ja ennen vaaleja puhuvat enemmänkin oman ryhmänsä onnistumisista ta tavoitteista ja linjasta. (Ne joilla niitä on.)

    Eihän vaalitulos koskaan voi olla jokaisen äänestäjän mieleen, ja demokratian tilasta onkin hyvä käydä keskustelua jatkuvasti, mielestäni.

    Oppositiollakin kai on oma tehtävänsä. Rahasta jos puhutaan - ja ainahan siitä puhutaan - niin minua henkilökohtaisesti vähän harmittaa maksaa kenellekään palkkaa pelkästä räksyttämisestä ja sutkauttelusta, puhumattakaan sellaisesta toiminnasta, josta on maalle ja joillekin ihmisryhmille haittaa. Nyt en puhu talousasioista.

    Talousasioista puhuttaessa on yksinkertaisesti pakko pystyä yhteistyöhön, koskaan ei voi tulla sellaista tilannetta, että kaikki kansalaiset olisivat yhtä mieltä siitä miten raha pitäisi jakaa ja millä keinoin ja kuinka paljon sitä pitäisi hankkia.

    "bessie*"

    Valitettavasti Kiinan vanha viisaus näyttää olevan ylivoimainen.
    Se on vuosikymmenien aikana hivuttanut kansalaisiaan länsimaisiin opin-ahjoihin, ostanut länsimaiden tuotteita ja laittanut insinöörinsä mittaustöihin.
    Ja alkanut syytää halpoja kopioita, vanhan Japanin malliin.
    Koulutettuaan tarpeeksi kansalaisia on Kiina kertonut asiasta ulkomaillekin, valikoidusti, luonut sopivan palkkatason ja sopivat olosuhteet.
    Nyt ovat he sitten saaneet kaikki tuoteet ihan ilmaiseksi ja firmat maksavat mukavasti päästäkseen halvan työvoiman keskelle.
    Kiina on myös pitänyt huolta että lasta ja kakaraa syntyy, reippaasti Miljardi on heitä.
    Yhdenlapsen taktiikankin osaavat he varmaan lopettaa,kun kuolleisuus alkaa mennä kriisirajoille.
    Eikä maa ole mennyt naurettaviin sopimuksiinkaan mukaan, siellä saa paskaa lentää, omiin ja taivaan tuuliin, Rikkidirektiivi on heillä vitsi, samoin luonnonsuojelu ja muut kalliit hömpötykset.
    Ja mikä pahinta, heillä on siihen oikeus, niin länsimaatkin tekivät nousuaikojensa alussa, ihan orjatyölläkin.
    Valitettavasti, kaikilla ihmisillä ei ole oikeutta niissä maissa, jotka pitävät kansansa ytimen terveenä ja kotimaataan arvostavana. Siellä ei koululla tasapäistetä väkisin, eikä kallista tukiopetusta tarvita, siellä saa ja joutuu tekemään sitä työtä mihen on itse kykenevä.
    Ihan kuin Suomessa ennen vanhaan.

    H.

    Äänestä

EHDOTON EI KOKOOMUKSELLE !! muistakaa se !

nyt alkaa uudet tuulet puhaltamaan suomessa,

ensin kunatvaalit ja asiat kuntoon ILMAN KOKOOMUSTA,

sitten EROTAAN EMUSTA ,, kokoomus pannaan syrjästä katsomaan.

Äänestä
  • Älä viitsi HUUTAA!

    Äänestä

Tätä paikallista elämänmenoa olen tietyllä silmällä katsellut ja sen mukaan äänestän.Eipä raha ratkaise.

Viime torstainen vaalikeskustelun aloitus tvssä oikein tympäisi, jossa pääministeri esitti semmoista showta, että hui olkoon. Vieläkin puistattaa se politiikan irviminen ja hehkuttaminen kuinka mukavaa se on. Joltakin nuorelta ja kokemattomalta sen olisi vielä sulattanut, mutta pääministeri... kuinka levällään nämä suomen asiat ovat ja kuinka nuoleskellaan vain eurooppaa viis omista vaikeuksista.

Ehdokkaan kannan kuntaliitokseen otan selville ennen äänestämistä.
En ymmärrä kuinka yhdeksän kuntaa yhteenliittyessään voivat hoitaa asiat muka paremmin kuin eivät pysty nytkään niitä hoitamaan.
Esim Jyväskylään liittyi muutama kunta ja kunnan menot kasvoivat 50 miljoonalla, entäs kun siihen liittyisi nämä muut yhtä persaukiset kunnat, niin...

Äänestä

perussuomalaisethan saivat ison miljonakassan valtiolta puoluetueksi sun muuta varten, joten hyvä kun neuvoit. Ei heille ääniä.

Äänestä

perussuomalaisia !!!

Kaikki j ä r k e v ä t äänestää perussuomalaisia,

muutos on välttämätön paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi,

emme tahdo olla j a t k u v a n kiristyksen kohteena,

ei rahaa eu maihin, se on loppu nyt,

itsenäisyys takasi,

ruotsista hyvä esimerkki suomen tulevaisuuden suhteen.

Äänestä

Kun niitä kunnallisvaaliehdokkaiden argumentteja ehdokkuutensa vastaanottamisesta lukee, nousee hiukset pystyyn.
Ei ole puolueilla eikä ehdokkailla veistä väliin pantavana.
Kaikki ovat lähipalveluiden säilyttämisen kannattajia.
Kaikki haluavat 100 megan tietoyhteydet omaan kuntaansa.
Kaikki haluavat vanhusten hoidon tason parantamista.
Kaikki haluavat parantaa terveyspalveluiden parantamista jokaisen kotipaikkakunnalla.
Kaikki haluavat lapsiperheiden hyvää ja viihtyisää kotiasumista ja onnea.
Kaikki haluavat säilyttää koulut joka niemessä ja notkossa.

Kaikki haluavat parantaa joukkoliikenteen saatavuutta kotikuntaansa.
Kaikki haluavat luoda työpaikkoja kosolti kotikuntaansa.
Kaikki ovat parantamassa juuri Sinun elämäsi laatua.
Sinulta eivät pyydä mitään muuta, kunhat uskot heitä ja annat äänesi heille.
Juuri nämä ehdokkaat ovat huomanneet sen kamalan tosiseikan, että entiset edustajat eivät ole olleetkaan niin päteviä, mitä olisimme ansainneet.
Nyt kaikki muuttuu taikaiskusta.
Kyllä taas kuntalaisen kelpaa elellä vaalien jälkeen.

Äänestä
  • "tase-pappa"

    tutuntuntuinen tapa laatia asioista luettelo :)

    Lisää siihen tämä:
    Vihreiden Ville Niinistö näyttää kaipaavaan kunnilta verojen kiristämistä,
    jotta nuorien syrjäytymistä voitaisiin estää. YLE.fi

    On se niin kivaa vaatia, varsinkin kun maksajasta ei ole huolta.
    Kansalaispalkka?

    H.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huom kaikki! kirjoitti:

Älkää antako,ääniä rikkaille.Niillä rahaa laittaa mainokseen 10 000 euroa.Köyhä ei voi ,mainostaa itseään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu