Mikä mättää?

Olen tuntenut erään pojan nyt puoli vuotta. Ennen sitäkin olen tuntenut kyseisen pojan jo pari vuotta, mutta viimeinen puolivuotta on muuttanutta suhtautumistani häneen. Taidan olla ihastunut, mutta en tiedä tunteeko poika samoin.
Välillä tuntuu, että minä olen se suhteen "innokkaampi" osapuoli. Olen kuitenkin yrittänyt "hillitä itseni" ja yrittää edetä hitaasti. Mitä pitäisi tehdä, kun pojan elämästä ei tunnu juurikaan löytyvän aikaa tapaamisillemme? (Poika on jo töissä. Minä vasta koulussa. Ikäeroa 3wee ja tuntuu, että kaikki muu menee itseni edelle)
Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta poika sanoo, että panikoin turhaan.
En tiedä, miten tästä eteenpäin.. Välitän pojasta liikaa, jotta voisin vain "unohtaa" ja mennä eteenpäin yksin, mutta tilanne todella vaivaa minua.

Olisin kiitollinen, jos sellaiset ihmiset tytöt/pojat voisivat vastata, jotka ovat olleet tai ovat tällä hetkellä samassa tilanteessa.
3273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yks tyttö joka on samas koulus on ihan kuses muhun. Ja on ollu jo melkein vuoden. Se oli aina mua innokkaampi, osotti mulle kaikin tavoin et on kiinnostunu jne. Mäki osotin kiinnostusta tossa joskus joulun aikaan, mutta joululoman jälkeen se muija muuttu. Rupes polttamaan ja hengaamaan "pissisten" kanssa. Sen kans on kiva jutella, en oo montaa samanlaista muijaa tavannu vaik on aika monen kanssa tullu oltuu. Mut siis, mun kiinnostus loppu kun se muuttu. Silti edelleenki se on kiinnostunu, yrittää jopa LIIANKIN KOVASTI kiinnittämään mun huomion, mut en mä voi sille mitään jos en pysty enää olee sen kans kaiken ton ajan jälkeen. Varmaan se on sisimmässään edelleenki sama henkilö, pirtee ja ymmärtäväinen, mut sen ulkokuori on muuttunu, se yrittää olla jotain mitä se ei oo. Ehkä se muuttu jopa munkin takia. Kenties luuli et saa enemmän huomiota multa jos se hankkii itelleen tollasen "kovan ulkokuoren". Surullinen tarina mut mä en voi mitää sille, ikävöin sitä vieläki.
Tämmönen on mun tarina, ei oo ihan sama ku sulla, mut aattelin kuitenki kirjottaa..

Äänestä
  • ...et edes joskus tapaa tuollasiakin poikia, jotka ajattelee noin. Siis kun yleensä tuntuu, että kaikki pojat kattelee just tuollasia "pissiksiä" tms. vastaavaa... Tai sit ne ei uskalla näyttää et ne on muistakin kiinnostunu, mut kuitenki.
    No mut tsemppiä sulle poika kuitenkin, kyllä sä löydät ihan varmasti vielä jonkun joka on oma itsensä ym.! =)

    Äänestä

  • Tyttö -88 kirjoitti:

    ...et edes joskus tapaa tuollasiakin poikia, jotka ajattelee noin. Siis kun yleensä tuntuu, että kaikki pojat kattelee just tuollasia "pissiksiä" tms. vastaavaa... Tai sit ne ei uskalla näyttää et ne on muistakin kiinnostunu, mut kuitenki.
    No mut tsemppiä sulle poika kuitenkin, kyllä sä löydät ihan varmasti vielä jonkun joka on oma itsensä ym.! =)

    mä ainaki haluun itelle TAVALLISEN tytön enkä pissiksii... ne on niin tyrkkyjä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tytsy kirjoitti:

Olen tuntenut erään pojan nyt puoli vuotta. Ennen sitäkin olen tuntenut kyseisen pojan jo pari vuotta, mutta viimeinen puolivuotta on muuttanutta suhtautumistani häneen. Taidan olla ihastunut, mutta en tiedä tunteeko poika samoin.
Välillä tuntuu, että minä olen se suhteen "innokkaampi" osapuoli. Olen kuitenkin yrittänyt "hillitä itseni" ja yrittää edetä hitaasti. Mitä pitäisi tehdä, kun pojan elämästä ei tunnu juurikaan löytyvän aikaa tapaamisillemme? (Poika on jo töissä. Minä vasta koulussa. Ikäeroa 3wee ja tuntuu, että kaikki muu menee itseni edelle)
Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta poika sanoo, että panikoin turhaan.
En tiedä, miten tästä eteenpäin.. Välitän pojasta liikaa, jotta voisin vain "unohtaa" ja mennä eteenpäin yksin, mutta tilanne todella vaivaa minua.

Olisin kiitollinen, jos sellaiset ihmiset tytöt/pojat voisivat vastata, jotka ovat olleet tai ovat tällä hetkellä samassa tilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu