Selitän mahd. lyhyesti tän:
(Mun puolesta trollit ja lissut ja muut sellaset vois lopettaa lukemisen tässä vaiheessa, kiitos)
Tiiän et jokanen on valmis seurusteluun omalla ajallaan, ja ettei tarvi kiirehtiä, vaikka kaverit seurusteleekin. Mulla on kumminki paha vika verrata itteäni ympärillä oleviin, kuten varmaan muillakin ja vaikkei sillä yleensä ole huonoa vaikutusta mun itsetuntoon, mä olen alkanut miettiä pitäiskö jutella jonkun kanssa tästä.
Mun yks kaveri seurustelee 18-20-vutoiaan pojan kanssa, ja suhteen vakavuus käy ilmi kaverini järkevästä käytöksestä vastakkaista sukupuolta kohtaan (meinaan etttä on sitten kyse miehestä tai pojasta, se ei ihan heti hyppää sänkyyn) ja kaverin kaulasta löytyneestä fritsusta.
Sama kaveri on tapaillut useampaa poikaa.
No, kaks muuta kaveria ovat ilmeisesti pihkassa johonkuhun, ainakin mitä viimeksi olen huomaillut.
Sitten on vielä kaksi muuta kaveria, joilla toisella on huono itsetunto, niin ettei oikein ihastumisen kertominen tai edes pojista juttelu onnistu ja toinen on niin ujo, ettei me puhuta näistä jutuista.
Sitten on vielä minä. Pehmusteeksi voisin sanoa, ettei munkaan lapsuus ole ollut näitä väkivallattomimpia (vaikka henkisellä väkivallalla onkin eri vaikutus kuin fyysisellä) ja setvityimpiä ja toinen vanhemmista siirtynyt rajan taakse (outo ilmaus).
Mulla on ollut kanssa oudompia kaverisuhteita, missä kaveri ei olekaan se järkevin ja vaikkei kaikenlaista tyhmää olekaan tullut kokeiltua, niin silti, sillon niistä kavereista on yrittänytkin päästä eroon (en tiedä miksi) niin se ei tietenkään olekaan onnistunut.
Mä olen vaihtanut koulua pari kertaa ja joka kerta kavereiden jättäminen toiselle paikkakunnalle tai toiseen kouluun on ollut helpompaa kuin kaverisuhteen jatkaminen. Mä en muutenkaan ole mitenkään kovin syvällinen useimpien kavereideni kanssa, vaikka kyllä mä ainakin olen ymmärtäväinen ja kuuntelen, jos jollakin on jotain sanottavaa.
En ajattele että olisin varsinaisesti masentunut, mutta lapsuuden kokemuksilla on varsinaisesti osuutensa tässäkin hässäkässä. (ei piru että kädet tärisee ja hermostuttaa)
Mä en rehellisesti sanottuna ole ollut ihastunut kehenkään mun koko ikäni aikana (mitä ei vielä ole paljon, onneksi). Oon väittänyt olleeni ihastunut useampaankin poikaan, mutta ne on tuntuneet pakotetuilta yrityksiltä olla tyttömäinen tai edes normaali.
Mä olen pyörinyt suomi24:ssa jo muutaman vuoden ja chaiteissakin, vaikkei saisi ja turhan usein juttu kääntyy jossei nyt seksiin niin vastakkaiseen sukupuoleen ja "niihin" juttuihin.
Muutaman kerran on törmännyt poikaan, jonka kanssa voisi olla jotain vakavampaakin. (En tarkoita ees suutelua, vaan lähinnä juttelua, harrastusten jakamista ja sellasta yhessä oloa, enemmän kavereina olemista kuin seurustelua.)
Mutta se päättyy aina samalla tavalla. Jokin kysymys tai lause onkin liian iso askel. Ehkä vaan tapaamisehdotus, ehkä puhelinnumeron kysyminen on liikaa. Eikä se johdu siitä että olisin epärehellinen, feikkaisin iän tai vastaavaa, vaan ihan siitä, että alkaa kuvottaa.
Enkä mä tykkää tytöistä, mä olen ajatellut sitäkin, mutta tytötkin hermostuttaa, ja on pakko poistua sivulta kokonaan, ja koko päivän on hiljaisempi olo.
Ja joka kerta kun ajattelee, että onhan tuosta jo aikaa, niin silti käy samoin.
Mä en halua puhua mun vanhemmalle tai vanhempipuolelle, koska mä en puhu tälläsiä juttuja yleensä niiden kanssa, vaikka vakavista jutista tuleekin usein puhetta.
Mutta mä en halua myöskään kohdata ketään kasvotusten, en mä tietäis mitä mun pitäis sanoa, ja parhaat kysymykset tulis vasta jälkeen päin.
En mä oikeen edes tiedä miksi mä tän tänne kirjotin, mutta jos joku vaikka jaksais lukea, löytäis vastaavia kokemuksia, osais rauhoitella tai pystyis puhumaan, niin olishan se kiva tietää.
Kiitos ja anteeks.
Mä luulen.
(Mun puolesta trollit ja lissut ja muut sellaset vois lopettaa lukemisen tässä vaiheessa, kiitos)
Tiiän et jokanen on valmis seurusteluun omalla ajallaan, ja ettei tarvi kiirehtiä, vaikka kaverit seurusteleekin. Mulla on kumminki paha vika verrata itteäni ympärillä oleviin, kuten varmaan muillakin ja vaikkei sillä yleensä ole huonoa vaikutusta mun itsetuntoon, mä olen alkanut miettiä pitäiskö jutella jonkun kanssa tästä.
Mun yks kaveri seurustelee 18-20-vutoiaan pojan kanssa, ja suhteen vakavuus käy ilmi kaverini järkevästä käytöksestä vastakkaista sukupuolta kohtaan (meinaan etttä on sitten kyse miehestä tai pojasta, se ei ihan heti hyppää sänkyyn) ja kaverin kaulasta löytyneestä fritsusta.
Sama kaveri on tapaillut useampaa poikaa.
No, kaks muuta kaveria ovat ilmeisesti pihkassa johonkuhun, ainakin mitä viimeksi olen huomaillut.
Sitten on vielä kaksi muuta kaveria, joilla toisella on huono itsetunto, niin ettei oikein ihastumisen kertominen tai edes pojista juttelu onnistu ja toinen on niin ujo, ettei me puhuta näistä jutuista.
Sitten on vielä minä. Pehmusteeksi voisin sanoa, ettei munkaan lapsuus ole ollut näitä väkivallattomimpia (vaikka henkisellä väkivallalla onkin eri vaikutus kuin fyysisellä) ja setvityimpiä ja toinen vanhemmista siirtynyt rajan taakse (outo ilmaus).
Mulla on ollut kanssa oudompia kaverisuhteita, missä kaveri ei olekaan se järkevin ja vaikkei kaikenlaista tyhmää olekaan tullut kokeiltua, niin silti, sillon niistä kavereista on yrittänytkin päästä eroon (en tiedä miksi) niin se ei tietenkään olekaan onnistunut.
Mä olen vaihtanut koulua pari kertaa ja joka kerta kavereiden jättäminen toiselle paikkakunnalle tai toiseen kouluun on ollut helpompaa kuin kaverisuhteen jatkaminen. Mä en muutenkaan ole mitenkään kovin syvällinen useimpien kavereideni kanssa, vaikka kyllä mä ainakin olen ymmärtäväinen ja kuuntelen, jos jollakin on jotain sanottavaa.
En ajattele että olisin varsinaisesti masentunut, mutta lapsuuden kokemuksilla on varsinaisesti osuutensa tässäkin hässäkässä. (ei piru että kädet tärisee ja hermostuttaa)
Mä en rehellisesti sanottuna ole ollut ihastunut kehenkään mun koko ikäni aikana (mitä ei vielä ole paljon, onneksi). Oon väittänyt olleeni ihastunut useampaankin poikaan, mutta ne on tuntuneet pakotetuilta yrityksiltä olla tyttömäinen tai edes normaali.
Mä olen pyörinyt suomi24:ssa jo muutaman vuoden ja chaiteissakin, vaikkei saisi ja turhan usein juttu kääntyy jossei nyt seksiin niin vastakkaiseen sukupuoleen ja "niihin" juttuihin.
Muutaman kerran on törmännyt poikaan, jonka kanssa voisi olla jotain vakavampaakin. (En tarkoita ees suutelua, vaan lähinnä juttelua, harrastusten jakamista ja sellasta yhessä oloa, enemmän kavereina olemista kuin seurustelua.)
Mutta se päättyy aina samalla tavalla. Jokin kysymys tai lause onkin liian iso askel. Ehkä vaan tapaamisehdotus, ehkä puhelinnumeron kysyminen on liikaa. Eikä se johdu siitä että olisin epärehellinen, feikkaisin iän tai vastaavaa, vaan ihan siitä, että alkaa kuvottaa.
Enkä mä tykkää tytöistä, mä olen ajatellut sitäkin, mutta tytötkin hermostuttaa, ja on pakko poistua sivulta kokonaan, ja koko päivän on hiljaisempi olo.
Ja joka kerta kun ajattelee, että onhan tuosta jo aikaa, niin silti käy samoin.
Mä en halua puhua mun vanhemmalle tai vanhempipuolelle, koska mä en puhu tälläsiä juttuja yleensä niiden kanssa, vaikka vakavista jutista tuleekin usein puhetta.
Mutta mä en halua myöskään kohdata ketään kasvotusten, en mä tietäis mitä mun pitäis sanoa, ja parhaat kysymykset tulis vasta jälkeen päin.
En mä oikeen edes tiedä miksi mä tän tänne kirjotin, mutta jos joku vaikka jaksais lukea, löytäis vastaavia kokemuksia, osais rauhoitella tai pystyis puhumaan, niin olishan se kiva tietää.
Kiitos ja anteeks.
Mä luulen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meis on itseasias aika paljonki samoja piirteitä:O Jotkut noista jutuista kerto suoraa musta. Esimerkiks se, etten puhu ikinä kenenkää kanssa syvällisesti omista asioista. Jos keskustelu meneeki sinne "syvemmälle" asteelle nii mun pitää aika äkkii laittaa välii jotai keventävää ja vaihtaa aihetta. Se ei must johu siitä et en luottais siihe kenen kans puhun, mut jotenki en vaa voi puhuu omista ajatuksista.
Onha onneks olemassa niitä jotai nuorten auttavii puhelinnumeroit jonne voi soittaa iha vaikka vaa siks ettei keksi mitää tekemistä. En oo ite vielä sitä kokeillu mut jos oikeesti on paljon asioita mitä ei enää kestä jauhaa omassa päässää nii kirjottaa vaik lapulle asiat mist haluu puhuu ja sit soittaa sinne joskus ku on yksin kotona. Sit pyrkii vaa puhumaa mahollisimman rehellisesti ja työntää sivuu kaikki sellaset ajatukset et se puhumine ois jotenki noloo tai ei yhtää sun tapasta.:)