10, 11...ja 12..puuuuh.. väänsin naama irvistyksessä ojentajasarjan loppuun ja huomasin sivusilmällä että salille saapui joku. Punttis oli auki enää vajaan varttitunnin ja minun lisäksi siellä oli treenailemassa vain vanhempi nainen. En katsonut tulijaa päin mutta tunsin selkäpiissani että se oli HÄN.
Vaihdoin salia muuton takia muutama viikko sitten ja melkein joka kerta törmäsin uudella salilla naiseen joka oli heti ekasta kerrasta lähtien jäänyt mieleeni. Me ei oltu ikinä vaihdettu sanakaan, mutta varsinkin viime aikoina kumpikin vuoron perään jäi kiinni vähän liian kauan toisessa viipyvästä katseesta.
Nainen oli kolmikymppinen, hiukset oli melkein aina tiukalla ponnarilla takaraivossa ja pitkät hiukset oli letitetty päähän asti. Nainen treenasi useimmiten ylävartaloa ja hänellä oli upeat hauikset ja olkapäät, nytkin hänellä oli tummansininen painijaselkäinen toppi joka korosti hänen parhaita puoliaan.
Siirryin tekemään selkää, vähän kauemmas peiliseinästä ja irtopunteista ja kun tulin takaisin nainen istui penkillä käsipainot molemmissa käsissään ja kun kävelin hänen ohitse hän kääntyi minuun päin ja kysyi voisinko jeesiä häntä yhdessä liikkeessä. Siis oikeasti! Hän jos joku tiesi miten liikkeet tehdään oikeaoppisesti, paremmin kuin minä! -Joo toki, vastasin. Mutta en tiennyt yhtään mitä hän odotti ja töllötin hetken vain hänen vieressä kunnes hän pyysi minua istumaan taakseen samallalailla hajareisin penkin päälle. Tunsin kuinka jännitys levisi joka puolella kroppaani istuessani hänen taakseen. Istuin kiinni häneen ja katsoin häntä peilin kautta kasvoihin. Hän hymyili ja pyysi minua tarkkailemaan käsien liikerataa hänen aloittaessa sarjan. Pari kertaa hän nosti kädet vaakatasoon kasvot peruslukemilla minkä jälkeen pieni ja söpö hymynkare ilmestyi hänen huulillensa ja hän työnsi selkeästi selkäänsä kaarelle ja takamuksensa ihan häpyyni kiinni. Karahdin punaiseksi ja en tiennyt mitä olisin sanonut saati tehnyt.
Nainen joka oli salilla katsoi meitä tuimasti ja häipyi. Katsoin kelloa ja se oli vain paria minuuttia vaille sulkemisajan. - Voitko laittaa omat käsivarret mun käsien taakse ja toistat tätä liiketta mun tahtiin niin katsotaan onnistuuko multa sama liikerata. Tiesin toki tämän koko jutun olevan flirttailua, mutta ei kylläkään yhtään epämieluisaa sellaista. Nostin käsivarret kiinni hänen käsiinsä ja hän käänsi päätään ja kuiskasi ihanasta huoahtaen -Sun tissit tuntuu vielä paremmalta kuin miltä näyttää. Kiihotuin hänen äänestä ja hengityksen kiihkeydestä aivan täysin ja tunsin kuinka häpyni alkoi sykkimään hänen pyöreää takamusta vasten. Annoin käteni sujahtaa hänen kätensä alta hänen vatsalle ja työnsin itseni vielä lähemmäs häntä. -Tule, hän sanoi, nousi ja veti mua kädestä pitäen kohti nurkkaa. -Shhh, hän sihahti kun aloin kysymään mitä ihmettä hän oikein meinaa. Kuulin lähestyviä reippaita askelia ja kuntosalin respa tuli sammuttamaan valot, telkkarit ja laittoi välioven lukkoon.
treeniapua
babbaduuda
0
973
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151650
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621595Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91333Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491070Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951069Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 188911
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757