treeniapua

10, 11...ja 12..puuuuh.. väänsin naama irvistyksessä ojentajasarjan loppuun ja huomasin sivusilmällä että salille saapui joku. Punttis oli auki enää vajaan varttitunnin ja minun lisäksi siellä oli treenailemassa vain vanhempi nainen. En katsonut tulijaa päin mutta tunsin selkäpiissani että se oli HÄN.
Vaihdoin salia muuton takia muutama viikko sitten ja melkein joka kerta törmäsin uudella salilla naiseen joka oli heti ekasta kerrasta lähtien jäänyt mieleeni. Me ei oltu ikinä vaihdettu sanakaan, mutta varsinkin viime aikoina kumpikin vuoron perään jäi kiinni vähän liian kauan toisessa viipyvästä katseesta.
Nainen oli kolmikymppinen, hiukset oli melkein aina tiukalla ponnarilla takaraivossa ja pitkät hiukset oli letitetty päähän asti. Nainen treenasi useimmiten ylävartaloa ja hänellä oli upeat hauikset ja olkapäät, nytkin hänellä oli tummansininen painijaselkäinen toppi joka korosti hänen parhaita puoliaan.

Siirryin tekemään selkää, vähän kauemmas peiliseinästä ja irtopunteista ja kun tulin takaisin nainen istui penkillä käsipainot molemmissa käsissään ja kun kävelin hänen ohitse hän kääntyi minuun päin ja kysyi voisinko jeesiä häntä yhdessä liikkeessä. Siis oikeasti! Hän jos joku tiesi miten liikkeet tehdään oikeaoppisesti, paremmin kuin minä! -Joo toki, vastasin. Mutta en tiennyt yhtään mitä hän odotti ja töllötin hetken vain hänen vieressä kunnes hän pyysi minua istumaan taakseen samallalailla hajareisin penkin päälle. Tunsin kuinka jännitys levisi joka puolella kroppaani istuessani hänen taakseen. Istuin kiinni häneen ja katsoin häntä peilin kautta kasvoihin. Hän hymyili ja pyysi minua tarkkailemaan käsien liikerataa hänen aloittaessa sarjan. Pari kertaa hän nosti kädet vaakatasoon kasvot peruslukemilla minkä jälkeen pieni ja söpö hymynkare ilmestyi hänen huulillensa ja hän työnsi selkeästi selkäänsä kaarelle ja takamuksensa ihan häpyyni kiinni. Karahdin punaiseksi ja en tiennyt mitä olisin sanonut saati tehnyt.