Negatiiviset ajatukset

unett0matyöt

Tässä nyt kirjoittelen kun ei perkele uni taas tule. Mua on vaivannut jo melko pitkään, ellei jopa vuosia, tällainen ongelma... Eli useimmiten kun menen sänkyyn ja yritän alkaa nukkumaan, niin luonnollisesti unelmoin asioita, ja sitä myöten pitäisi vaipua uneen. Noh, minulle yleensä näin ei käy, vaan päässäni unelmat muuttuu negatiivisiksi ihan automaattisesti halusta riippumatta. Jään tavallaan loukkuun siihen negatiiviseen unelmaan, eikä siinä pääse nukutuksi ollenkaan, pitää vaan havahtuu et jaha, taas ajatukset meni väärään suuntaan, ja sitten yrittää uudelleen. Näin jatkuu yleensä koko yö pyörien, kunnes alkaa olee jo aamu, ja että alan olee jo rättiväsynyt, niin sillon nukahdan huomaamattani. Ja tietenkin herään sitten päivis iltapäivis aikaan, että kiva.

Minulla on myös aina pienestä asti ollut taipumusta haluta valvoa aina öisin, jotenkin se sänkyyn meneminen tuntuu hankalalta, vaikka sinne menisikin ja nukahtaisi hyvin muttakun toinen aivopuolisko ei halua hyppää sänkyyn vaikka olisi kuinka väsynyt tahansa. Olen aika varma että tietokoneella istuminen on siihen osasyy. En tiedä mikä pakkomielle mulla on ollut ja on vieläkin valvoa aina erittäin myöhään, ja siitä on tainnut tulla vielä tapa. Koen olevani yöihminen, mutta aamutkin ovat musta kivoja, kunhan pääsisi ihmisen aikaan nukkumaan, ja että heräisi aamulla ja pysyisi virkeänä.

Mutta mennäänpäs takas asiaan. Tässä esimerkki: Sanotaanko että hyppään nyt tästä takas sänkyyn, ja alan nukkumaan. Unelmoin päässäni kaikenlaista, esimerkiksi nyt unelmoin että olin autokoulussa ajamassa autoa, kaikki sujui kivasti kunnes yhtäkkiä pyöräilijä ajaa auton eteen, ja kaatuu. Sitten ihan tyhjästä ajan sen pyöräiliän yli, vielä kaupan päälle, ja kuvittelen miten autokoulun opettaja huutaa mulle jne. Toinen esimerkki: Unelmoin että pussaillaan ihastukseni kanssa ja jutellaan mukavia, kunnes yhtäkkiä sen exä tai joku ryntää ovesta sisään aggressiivisesti, siinä toinen asia johtaa toiseen, ja me tapellaan väkivaltaisesti, siinä sitten ajan myötä saan puukosta mahaan ja verta tulee, sitten joku ampuu ihastustani ja hän alkaa itkee ja me molemmat pelätään kuolemaa... Tämä kaikki siis tapahtuu pään sisällä, kun yritän nukkua. Ihan random ajatuksia. Eli näin mun unelmoinnit muuttuu. Joudun ite havahtumaan taas että nyt ajatellaan negatiivisiä, vaihtaa kylkee ja yrittää uudelleen, jospa tällä kertaa ajatus ei muutu negatiiviseks. Tosiaan, jos olen valvonut koko yön, ja aamulla olen tosi väsynyt, niin silloin voin heittäytyy nukkumaan helposti.

Kertokaapa joku, mikä hemmettiä mua vaivaa? Kohta alkaa työt ja kaikki, niin en osaa kuvitella pärjääväni tämän uniongelman vuoksi.

Anteeksi jos tekstistäni ei saanut kauheen hyvin selvää.

6

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rohkeutta pyytääapua

      Ehkä tästä kannattaisi jutella jollekin ammatti-ihmiselle, joka osais auttaa sua löytää ratkaisuja. Luulen, että apua löytyisi ja saisit jotenkin rauhan itsesi kanssa ja pystyisit kontrolloimaan nukahtamistasi. Jotenkin onnistuis lopettamaan ajattelemisen kokonaan nukkumaan mennessäsi...

    • Onko aloittaja kokeillut koskaan uniongelmaansa rentoutusäänitteitä? Niistä saattaisi olla hyötyäkin.

    • ,,,

      Nukkumisen ulkopuolinen normaali elämä voisi palauttaa unen lahjoja...

      Nukkuminen heijastelee muuta elämää... kun se on kunnossa, niin unikin on kunnossa...

      • unett0matyöt

        Kuules, mun elämä on kunnossa. Et todellakaan tiedä mistä puhut, ei helkutti sentään mikä taliaivo. Ihmisen psyyke voi olla vaikka minkälainen, ja oman psyykkeen ei tunne ketään muu kun hän itse.


      • heheh.
        unett0matyöt kirjoitti:

        Kuules, mun elämä on kunnossa. Et todellakaan tiedä mistä puhut, ei helkutti sentään mikä taliaivo. Ihmisen psyyke voi olla vaikka minkälainen, ja oman psyykkeen ei tunne ketään muu kun hän itse.

        Kyllä se vaimokin tuntee...

        "oman psyykkeen ei tunne ketään muu kun hän itse. "


      • unett0matyöt
        heheh. kirjoitti:

        Kyllä se vaimokin tuntee...

        "oman psyykkeen ei tunne ketään muu kun hän itse. "

        Niin että mikä uni? Koittais eka nyt saada sitä unta ensin. Eikä unissani ole mitään vikaa, vaan sen unen saannissa. Ei terve.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      559
      1888
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      90
      912
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      737
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe