Mielenterveysongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneiden nuorten määrä löi viime vuonna kaikki entiset ennätykset.Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriön vuoksi eläkkeelle joutui 1 569 alle 30-vuotiasta suomalaista,eli neljä nuorta joka päivä.Masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle joutui 513 nuorta,eli enemmän kuin kertakaan 2000-luvulla.Viidessä vuodessa masennuksen takia eläkkeelle joutuneiden alle 30-vuotiaiden määrä on kasvannut 42 prosenttia.Tälle asialle pitää saada piste. Itse ehdokkaana yritän ajaa myös tätä asiaa.
TIESITTEKÖ tämän
nyt teen jotain
4125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten yrität ajaa asiaa? Aijotko kunnioittaa ihmisoikeuksia ja rationaalista loogista ajattelua?
Ja ainoa asia miten sille saadaan piste on politiikan muutos, ei ne ihmiset erilailla ala käyttäytymään vaan sinun komennostasi alla, paitsi jos ihmiset pelotellaan ja pakotetaan tottelemaan, mutta se on rikollista.
Muista myös että suomi allekirjoitti YK:n vammaisten (disabled, termi jota käytetään sisäistämään myös kuvailemasi ryhmät) sopimuksen, eli se sitoutuu olemaan rikkomasta vammaisten (disabled) ihmisoikeuksia kunnes se ratifioidaan eli saatetaan lainvoimaiseksi, ja se tunnustaa ihmisoikeusrikkomukset myös kuvailemiasi ryhmiä vastaan, oli ihmisoikeusrikkoja sitten hullu narkkari tai valtion virkamies, kummassakin tapauksessa on kyse yhdestä ihmisestä, rikollisesta saastasta.
Jos minä olisin ehdokkaana, olisin tomerana polkemassa jalkaa ja ajamassa vammaisten ihmisoikeuksia viimeiseen pisaraan asti, eli siihen pisaraan, joka estää vammaisia nauttimasta samoista ihmisoikeuksista, kuten me muut.
Samoista ihmisoikeuksista nauttiminen tarkoittaa myös sitä, että ihmisten pakottaminen työhön on niiden rikkomista, vaikka itse olisikin kova kommunisti työnpalvoja.
Minusta tyrannimieliset muidenkomentajat ovat halveksuttavia ja oksettavia.
Minusta sinä olet aika vastenmielinen ihminen.
Muistakaa ihmistein oman kehonsisäisyyden, itsensäomistajuuden, kunnioitus. Älä käytä ihmistä hyväksi vaan omien mielihalujesi tyydyttämiseen, vaikka kyseessä olisi vammainen, koska hekin ovat juuri samanarvoisia ihmisiä.
Jotenkin viestisi tuntuu tyrannimaiselta. Haistan palaneen käryä.
joo mulla on kyllä kyllä idea mitä voisit tehdä. Vedä ittes jojoon.
Minä tekisin sen jos olisin ehdokkaana, että kaikki jotka havittelevat epämoraalista tyranniaa saisivat joutua kemiallisen kidutuksen kohteiksi ja vapautensa riistetyksi epämääräiseksi ajaksi. Siitäpä saisivat pysyvät henkiset ja fyysiset vammat, jotka he takuulla ansaitsisivat.