Meillä on rapattu julkisivu ja pitäisi tehdä terassi pihalle. Kaikista paras olisi, kun terassin kansi tulisi suunnilleen samaan tasoon lattian kanssa. Mutta silloin terassin pinta olisi samalla tasolla mistä alkaa valkoiseksi rapattu seinä. Miten tuo rappaus mahtaa käyttäytyä kun terassin kannesta kuitenkin roiskuu sadevettä seinälle? Meneekö rappauksen alareuna roiskevedestä rumaksi?
Jos jollakulla on kokemuksia vastaavasta niin olisi kiva kuulla. Toinen vaihtoehto olisi laskea terassia alaspäin niin paljon että se olisi sokkelin kanssa rinnakkain, mutta silloin terassin käytettävyys kärsisi aika paljon (ja pitäisi rakennella portaita yms).
Rappaus ja roiskevesi
aku 434
3
263
Vastaukset
- 453
Vähän miettimällä vettä ei sen enempää lennä seinään kuin tuulisella sadesäällä ja hyvin ovat rappaukset pysyneet vaikka terassia ei olisikaan.
- tiptip
Ei se vesi likaista olekaan taivaalta sataessa, mutta kun se ottaa kontaktia tasaiseen pintaan ja muuttuu roiskeiksi niin likaahan siinä lentää mukana myös seinälle.
- drftgyu
Ei ole ainakaan kolmessa vuodessa mennyt miksikään. En suosittele porrasvirityksiä, kyllä terden pitää olla samalla tasalla lattian kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2062459
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401624Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1411276Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2911063Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3131025Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe561012Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen22965- 55926
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19804Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58773