HUNTU ON SOPIMATON

sellaiselle morsiamelle joka on jo esim. vuosia asunut yhdessä sulhonsa kanssa. Aivan naurettavaa muutenkin pukeutua huntuun, kun kerran "viattomuus" on jo viety. Mutta ennen kaikkea: jos on jo avoliitossakin eletty yhdessä, niin huntu on todellakin lähinnä koominen elementti.

Olen joskus jopa nähnyt vihkitilaisuudessa sulhon nostavan alttarilla morsiamen hunnusta sen pienen "etuosan" (morsiamen silmien edessä roikkuvan) morsiamen pään yli ja sitten suutelevan tätä. Kyllä oli naurussa pitelemistä!! Siis aivan perverssiä. Pariskunnalla oli yhteinen asuntokin, siitä puhumattakaan, että morsian oli aikanaan pelehtinyt ties keiden äijien kanssa. Olikohan tarkoitus vakuutella suvu(i)lle jotakin...
112379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kaikkein korneinta on katsoa niitä hunnullisia morsiamia, jotka ovat synnyttäneet tai menevät toista kertaa vihille. Hyi hitto! Punainen huntu niille. Neitsytmorsiamia ei taida olla kuin promille morsiamista!

Äänestä

Mielestäni osoittaa järkyttävää kateutta ja naurettavan vanhanaikaista patriarkalismia väittää, että ei-neitsyt morsian ei voisi huntua pitää. Eräskin huntuun liittyvä selitys on tämä: "Kreikkalaiset ja Roomalaiset morsiamet pitivät keltaista tai punaista huntua, jotka symbolisoivat tulta, karkottaakseen pahoja henkiä." Minä käytin huntua omissa häissäni, vaikka olin asunut nykyisen mieheni kanssa jo 3 vuotta ennen avioliittoa. Käytin huntua, koska halusin sen suojaavan minua näin tärkeässä siirtymäriitissä. Ja se suojelikin ainakin tuollaisilta pahoilta ajatuksilta, mitä juuri näppäimistöltäsi päästit.

Nykypäivänä on pikemminkin naurettavaa vaatia neitsyyttä morsiammelta, koska silloinhan morsian (ja sulhanen) ovat typeriä, koska menevät ostamaan sian säkissä. Jos yhteistä elämää ei ole harjoiteltu eikä tunneta toisen ihmisen seksuaallisuutta, voi tulla karvaitakin pettymyksiä ja turhia avioeroja. Esim. libidot voivat olla täysin erilaiset tai toinen voi olla kokeilunhaluisempi, yms.. Näin kävi mm. eräälle lukioaikaiselle ystävättärelleni, joka meni naimisiin 20-vuotiaana neitsyenä. Eivät olleet edes asuneet yhdessä, etteivät "lankeaisi". Avioliittoa kesti vuoden ja sitten avioero. Nykyisin ei onneksi pakoteta epäsopivia aviopareja pysymään yhdessä niinkuin mummon aikaan, mutta jos ei tarkkaan kokeile ja harkitse kumppaniaan, niin niitä tilastoja rumentavia avioeroja tulee ja paljon.

Äänestä
  • Mieti ovatko asiat muuttuneet viimeisen 50 vuoden aikana. En ota kantaa siihen ovat asiat hyvin vai huonosti nykyään... Ennen ei asuttu yhdessä ennen avioliittoa tai jos asuttiin asiaa paheksuttiin. Silloin morsiamet olivat pääasiallisesti neitsyitä. Luulen, että asiasta on turha kiistellä, sillä koska ehkäisyä ei tavallinen kansa käyttänyt... Mielestäni tämä huntu on jonkinlainen historiallinen riitti, jota nykyajan morsiamet käyttävät koska kuvittelevat sitten olevan jotenkin puhtaampia. Ensinnäkin huntujen materiaalit ovat nykyään hirveää kärpäsverkkoa. Jos on ihan pakko laittaa huntu, niin hyvät morsiamet valitkaa laatumateriaalia kuten sifonkia ja siis laadukasta sifonkia.

    Mitä edellisen kirjoittajan katkeruusyytöksiin tulee, olen tämän vuoden puolella avioitunut ja en käyttänyt huntua, sillä en täyttänyt hunnun käyttämiselle asetettavia vaatimuksia. Lisäksi mielestäni kärpäsverkkomaisen hunnun käyttäminen näyttää halvalta ja typerältä!

    Viittauksesi avioeroihin ja niiden todennäköisyyksiin ei perustu muuhun kuin näkemykseesi. Ei ole tilastollisesti pystytty osoittamaan minkälaiset avioliitot pysyvät kasassa. Faktaa on se, että joka kolmas aviopari eroaa jossakin vaiheessa. Ei muuta kuin tehkää työtä avioliittonne eteen, tuskin huntu siihen auttaa!

    Äänestä

  • Rouva kirjoitti:

    Mieti ovatko asiat muuttuneet viimeisen 50 vuoden aikana. En ota kantaa siihen ovat asiat hyvin vai huonosti nykyään... Ennen ei asuttu yhdessä ennen avioliittoa tai jos asuttiin asiaa paheksuttiin. Silloin morsiamet olivat pääasiallisesti neitsyitä. Luulen, että asiasta on turha kiistellä, sillä koska ehkäisyä ei tavallinen kansa käyttänyt... Mielestäni tämä huntu on jonkinlainen historiallinen riitti, jota nykyajan morsiamet käyttävät koska kuvittelevat sitten olevan jotenkin puhtaampia. Ensinnäkin huntujen materiaalit ovat nykyään hirveää kärpäsverkkoa. Jos on ihan pakko laittaa huntu, niin hyvät morsiamet valitkaa laatumateriaalia kuten sifonkia ja siis laadukasta sifonkia.

    >Mieti ovatko asiat muuttuneet viimeisen 50 vuoden aikana. En ota kantaa siihen ovat asiat hyvin vai huonosti nykyään... Ennen ei asuttu yhdessä ennen avioliittoa tai jos asuttiin asiaa paheksuttiin.

    Aivan ja pakollisella kirkollispainostuksella myös onnettomia avioliittoja tuettiin puoliväkisin, ohuolimatta siitä olipa mies juoppo tai pettäjä. Ja ennen ei asuttu tosiaan yhdessä, mutta kyllä sitä kuherreltiin ja kokeiltiin mitä sen toisen housuissa/hameen alla oli. Sitä vaan ei olisi ikinä myönnetty ääneen.

    >Silloin morsiamet olivat pääasiallisesti neitsyitä.

    Juu eivät olleet. Suomessa on vanha perinnen riillakäymisestä.

    >Luulen, että asiasta on turha kiistellä, sillä koska ehkäisyä ei tavallinen kansa käyttänyt...

    Tutkimuksen mukaan sitä oli keksitty kaikenlaista "otettu se pois ennekuin..", suolia, pessareita, yms.

    >Mielestäni tämä huntu on jonkinlainen historiallinen riitti, jota nykyajan morsiamet käyttävät koska kuvittelevat sitten olevan jotenkin puhtaampia.

    Minä en ainakaan kuvitellut. Sitä paitsi mikä puhtauden merkki se neitsyys muka on? Puhdas ihminen on saippualla pesty tyyppi. Nainen on neito kunnes saa lapsen. Sitten hän on äiti. Ovatko äidit jotenkin saastaisia? Entä äitien lapset, kun ne on seksistä syntyneet? Kuulostaa kovin ahtaalta ja keskiaikaiselta ajattelulta. Valkoinen merkitsee japanissa kuolemaa. Älä niputa kaikkia morsiammia massaksi, kun et tiedä jokaisen yksilöllisiä motiiveja.

    >Ensinnäkin huntujen materiaalit ovat nykyään hirveää kärpäsverkkoa. Jos on ihan pakko laittaa huntu, niin hyvät morsiamet valitkaa laatumateriaalia kuten sifonkia ja siis laadukasta sifonkia.

    Kaippa makuasia. Ja muotiasia.

    >Mitä edellisen kirjoittajan katkeruusyytöksiin tulee, olen tämän vuoden puolella avioitunut ja en käyttänyt huntua, sillä en täyttänyt hunnun käyttämiselle asetettavia vaatimuksia.

    Oletpa laittanut vaatimukset huikeiksi itsellesi. Muista kuitenkin, että sinun arvosi eivät ole muiden arvoja. Jos ymmärrät olla edes hiukan suvaitsevainen tajuat, että muilla ihmisillä saattaa olla toisenlaiset motiivit.

    >Lisäksi mielestäni kärpäsverkkomaisen hunnun käyttäminen näyttää halvalta ja typerältä!

    Eikö jokaisella ole oikeus rakkautensa juhlapäivänä pukeutua siten kuin häneltä tuntuu ja oman luonteen mukaan? Tärkeämpää on itse juhlan aihe, kuin ulkoiset puitteet. ja siksi sillä ei pitäisi olla merkitystä muidenkaan silmissä, onko morsiammella huntu vai ei. Tärkeää pitäisi olla halu ilahtua muiden rakkaudesta.

    >Viittauksesi avioeroihin ja niiden todennäköisyyksiin ei perustu muuhun kuin näkemykseesi. Ei ole tilastollisesti pystytty osoittamaan minkälaiset avioliitot pysyvät kasassa.

    Totta. Mutta se on todistettu, että mitä paremmin pari tuntee toisiaan, sitä vähemmän tulee "ikäviä yllätyksiä", jotka jäytävät avioliiton kivijalkaa.

    >Faktaa on se, että joka kolmas aviopari eroaa jossakin vaiheessa. Ei muuta kuin tehkää työtä avioliittonne eteen, tuskin huntu siihen auttaa!

    Niinpä. Ja mitä paremmin kumppaninsa (varsikin nen huonot puolet) tuntee, sitä paremmat mahdollisuudet on pitää rakkaudesta kiinni.

    Äänestä

  • Rouva kirjoitti:

    Mieti ovatko asiat muuttuneet viimeisen 50 vuoden aikana. En ota kantaa siihen ovat asiat hyvin vai huonosti nykyään... Ennen ei asuttu yhdessä ennen avioliittoa tai jos asuttiin asiaa paheksuttiin. Silloin morsiamet olivat pääasiallisesti neitsyitä. Luulen, että asiasta on turha kiistellä, sillä koska ehkäisyä ei tavallinen kansa käyttänyt... Mielestäni tämä huntu on jonkinlainen historiallinen riitti, jota nykyajan morsiamet käyttävät koska kuvittelevat sitten olevan jotenkin puhtaampia. Ensinnäkin huntujen materiaalit ovat nykyään hirveää kärpäsverkkoa. Jos on ihan pakko laittaa huntu, niin hyvät morsiamet valitkaa laatumateriaalia kuten sifonkia ja siis laadukasta sifonkia.

    Mitä edellisen kirjoittajan katkeruusyytöksiin tulee, olen tämän vuoden puolella avioitunut ja en käyttänyt huntua, sillä en täyttänyt hunnun käyttämiselle asetettavia vaatimuksia. Lisäksi mielestäni kärpäsverkkomaisen hunnun käyttäminen näyttää halvalta ja typerältä!

    Viittauksesi avioeroihin ja niiden todennäköisyyksiin ei perustu muuhun kuin näkemykseesi. Ei ole tilastollisesti pystytty osoittamaan minkälaiset avioliitot pysyvät kasassa. Faktaa on se, että joka kolmas aviopari eroaa jossakin vaiheessa. Ei muuta kuin tehkää työtä avioliittonne eteen, tuskin huntu siihen auttaa!

    itsellä oli huntu päässä. olen asunut 5v mieheni kanssa, ja meillä kaksi lasta.

    huntu suojaa pahoilta hengiltä.
    ja mielestäni huntu on piste i:n päälle.
    ..ja jos tuolla kantilla mennään, niin silloinhan ei saisi olla edes valkoista hääpukua, jos ei neitsyt. saati edes mennä naimisiin .
    vaatteitahan ne vain on loppupelissä..

    Äänestä

enää nykyään ajatellaan asiosta noin, vaan pikemminkin siksi että huntu on joka tapauksessa osa hääpukua jotkut sen haluaa, jotkut ei.
Eikä ne syyt miksi huntua pidetään liity aina noihin asioihin mistä nyt jahkaatte, oletteko unohtaneet ettei kirkossa saisi paljastaa olkapäitään, eli jos hääpuvussa ei ole hihoja, saatikka mitään sellaista joka peittäisi edes jotenkin olkapäät, huntua olisi käytettävä, ei mikään pakko, mutta se olisi soveliasta...ja kyllähän sen ymmärtää nykymuotia kun katsoo...ja se muoti kun on levinnyt hääpukuihinkin, mutta miksipä ei olisi..niinhän se on jotakin uutta ja jotakin vanhaa..jne..uusi nykyajan puku, vanha perinteikäs häähuntu...

Äänestä

Mutta sittenhän myös valkoinen hääpuku joutaa roskakoriin. Ja punaisia kukkia käyttävistä hääkukkina käyttävistä 30% rikkovat jossain vaiheessa punaisten kukkien lupauksen ikuisesta rakkaudesta. Myös kukkaseppeleille on kehitetty merkitys morsiammen puhtaudesta. Tiaaralla taas on tekemistä kuninkaallisuuden kanssa, säästetäänkö tiarat vain aidoille prinsessoille.

Okei, mitä meille jää... mennään naimisiin säkkikankaassa =)

Äänestä
  • Hmm.. juurikin noin. Minusta se oli ihan itsestään selvää. Olen mieheni kanssa avoliitossa ja touhunnut ennen häntäkin niin paljon sellaista mitä en kyllä hänelle tunnustaisi. Nyt kun olemme menossa naimisiin, minulla on kullan värinen puku, ei huntua, ei tiaraa tms naurettavaa pelleilyä, ei kukkia eikä varsinkaan isää saattamassa. Juhlathan ne ovat, mitkä järjestetään vihkimisen kunniaksi. Turha siihen on sotkea mitään typeriä ajatuksia siirtymisestä tai naimisesta sanan oikeassa merkityksessä saati raiskata hienoja perinteitä.
    Todennäköisesti emme edes harrasta seksiä hääyönä, aiomme nimittäin juhlia kunnolla, aamuun asti ystävien kanssa ja sitten painua kotiin heräämään avioelämään. Hyvä meiniki.

    Äänestä

  • morsian05 kirjoitti:

    Hmm.. juurikin noin. Minusta se oli ihan itsestään selvää. Olen mieheni kanssa avoliitossa ja touhunnut ennen häntäkin niin paljon sellaista mitä en kyllä hänelle tunnustaisi. Nyt kun olemme menossa naimisiin, minulla on kullan värinen puku, ei huntua, ei tiaraa tms naurettavaa pelleilyä, ei kukkia eikä varsinkaan isää saattamassa. Juhlathan ne ovat, mitkä järjestetään vihkimisen kunniaksi. Turha siihen on sotkea mitään typeriä ajatuksia siirtymisestä tai naimisesta sanan oikeassa merkityksessä saati raiskata hienoja perinteitä.
    Todennäköisesti emme edes harrasta seksiä hääyönä, aiomme nimittäin juhlia kunnolla, aamuun asti ystävien kanssa ja sitten painua kotiin heräämään avioelämään. Hyvä meiniki.

    Jokainen tyylillään, pukusi ja juhlasi kuulostavat oikein upeilta...

    Mutta hän joka tuntee olonsa onnellisemmaksi valkoisessa puvussa, tiarassa ja hunnussa, pitäköön niitä.

    Tuskin tämän maailman pahin tai haitallisin petos =)

    Äänestä

Ota selvää asioista, ennen kuin alat noin parjata. Morsiushunnun alkuperäisellä merkityksellä ei ole mitään tekemistä neitsyyden kanssa, ei muuten sillä puvun valkoisella värilläkään.

Äänestä

sillä hunnulla joskus peitetty rumat morsiammet niin että sulhanen vasta vihkimisen jälkeen näki morsiammen kasvot, muttei enää ehtinyt perääntyä? Siksi se isäkin sinne saattelemaan tarvittiin.
Itse en ikinä ottaisi huntua enkä muutkaan koristeellista meininkiä, mutta vain siksi että se ei sovi minulle. Kukin tehköön miten haluaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kimmo kirjoitti:

sellaiselle morsiamelle joka on jo esim. vuosia asunut yhdessä sulhonsa kanssa. Aivan naurettavaa muutenkin pukeutua huntuun, kun kerran "viattomuus" on jo viety. Mutta ennen kaikkea: jos on jo avoliitossakin eletty yhdessä, niin huntu on todellakin lähinnä koominen elementti.

Olen joskus jopa nähnyt vihkitilaisuudessa sulhon nostavan alttarilla morsiamen hunnusta sen pienen "etuosan" (morsiamen silmien edessä roikkuvan) morsiamen pään yli ja sitten suutelevan tätä. Kyllä oli naurussa pitelemistä!! Siis aivan perverssiä. Pariskunnalla oli yhteinen asuntokin, siitä puhumattakaan, että morsian oli aikanaan pelehtinyt ties keiden äijien kanssa. Olikohan tarkoitus vakuutella suvu(i)lle jotakin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu