Yleislakko Kreikassa

eilen, eka sitten kevään kun maalle asetettiin ehtoja. Rodoksen lentojen aikataulut oli ainakain muuttuneet. Lakot äityivät mellakoiksi ainakin Ateenassa. Lisää vastaavaa saattaa tulla koska troikan raportti julkistetaan kohtapuoliin.
14483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Joo harmin paikka, sanoisin! Onneksi lähtö vasta parin viikon päästä, toivotaan, että tilanne rauhoittuu!

Äänestä
  • Saattaa hyvinkin olla niin että yli kansallisten rajojen AY-pohjalta ovat sopineet mielenosoituksista ja lakoista. Eikös Italiassa ollut lakko tulossa nyt?
    Toki kreikkalaiset osaavat mellakoita organisoida ihan omiin nimiinsä.
    Kyllä matkalle varmasti pääsee, aikataulu vain saattaa muuttua jos pistävät lentokentät kiinni, siitä on kokemusta.
    Toviotaan parasta, ilman mitään takuita rauhallsiuudesta.

    Äänestä

Täällä Kreetalla lakkoa ei ole huomannut mitenkään, eikä mitään mellakoita ole ollut. Lentoaikatauluista en tiedä kun eivät ole olleet juuri nyt ajankohtaisia. Lentokenttähenkilökuntaa ja lennonjohtajia on kai ollut lakossa, joten aikataulumuutokset saattavat olla mahdollisia. Uskon, että tilanne rauhoittuu pian. Mellakoista pitää muistaa myös se, etteivät ne ole yleensä mielenosoittajien aiheuttamia vaan tilaisuutta hyväkseen käyttävät anarkistit muuttavat rauhalliset mielen osoitukset mellakoiksi. Näin kävi taas eilen Ateenassa.

Äänestä
  • kiitos tiedosta! Vaikka en olekaan mikään hysteerikko, kirjoituksesi kuitenkin rauhoittaa, koska tästäkin asiasta voidaan kirjoittaa varsin yliampuvasti täällä palstalla, niinkuin varmasti olet huomannut.

    Odotellaan vielä rauhassa pari viikkoa, silloin olisi tarkoitus lomalle lähteä sinne Kreetalle.

    Äänestä

  • juu juu, mutta lakkoja organisoivat ammattiliitot ja sekaan mahtuu monemoista väkeä. Mikä ammattiryhmä tuo anarkistit muka on, siitä toitotetaan aina kreikan yhteydessä? Ovat kyllä kreikkalaisia, siitä ei pääse mihinkään.
    Hirveännäköistä touhua näyttää olevan jo TVstä nähtynä, ei houkuta mennä lähellekään.
    Rodoksen lentojen aikataulut muuttuivat, Kreetasta en tiedä, ei kait sinne joka päviä lentoja ole. Ovat sulkeneet kenttiä määrätyiksi ajoiksi jo aiemminkin eli viime vuonna ainakin.
    Kyllästyttää koko touhu, yrittäisivät elää eikä syytellä ulkopuolisia.

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    juu juu, mutta lakkoja organisoivat ammattiliitot ja sekaan mahtuu monemoista väkeä. Mikä ammattiryhmä tuo anarkistit muka on, siitä toitotetaan aina kreikan yhteydessä? Ovat kyllä kreikkalaisia, siitä ei pääse mihinkään.

    Kaikkialla maailmassa lakkoja organisoivat juuri ammattiliitot, laittomiakin niin kuin juuri Suomessa ollut stevecolaisten satamalakko.

    Kreikassa mellakoivista anarkisteista suuri osa on muita kuin kreikkalaisia. Samoja anarkisteja saattanee löytyä myös Italiasta ja Espanjasta. Aikanaan Ranskan mellakoissa pidätettiin anarkistinuoria, jotka olivat eri puolilta Eurooppaa mm. Suomesta. Ryhmien aatemaailmasta en tiedä mutta toiminnan tarkoituksena on aikaan saada sekasortoa ja epäjärjestystä siellä, missä maaperä on muutoin sellaiselle otollinen. Näitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Toimintaa voisi vähän verrata jalkapallohuligaanien toimintaan.

    Lähelle ei tietenkään kannata mennä, koska kumpikaan osapuoli ei tunnista rauhallisia ulkopuolisia. Itse olen ainakin saanut tuntumaa kyynelkaasusta muutama vuosi sitten Ateenassa. Sen jälkeen vaihdoinkin kesämökkipaikakseni tämän rauhallisen ja mukavan Kreetan.

    Tänne on muuten Suomesta sesonkiaikana lentoja lahes joka päivä. Löytyy lomalennoissa ja myöskin reittilennoissa. Täällä asuu ympäri vuoden enemmän tai vähemmän vakituisesti (pitkäaikaisesti) suuri joukko suomalaisia, joita eivät hätkäyttele Kreikan taloudellinen tilanne sen enempää kuin näiden palstojen provosoivat kirjoitukset ja kannanotot. Tervetuloa vaan nauttimaan Kreetan kesästä joka ainakin vielä jatkuu. Tänään lämpötila 33 C ja merivesi noin 25 C.

    Äänestä

  • Apokoronas kirjoitti:

    "Tänään lämpötila 33 C"

    Siellä on toisin sanoen epämiellyttävän kuuma. Ihminen ei tarvitse 27 asteen lämpötilassa mitään vaatteita tunteakseen olonsa miellyttävän lämpimäksi, jos suhteellinen kosteus on normaali 60 prosenttia eikä tuule kohtuuttomasti.

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    juu juu, mutta lakkoja organisoivat ammattiliitot ja sekaan mahtuu monemoista väkeä. Mikä ammattiryhmä tuo anarkistit muka on, siitä toitotetaan aina kreikan yhteydessä? Ovat kyllä kreikkalaisia, siitä ei pääse mihinkään.
    Hirveännäköistä touhua näyttää olevan jo TVstä nähtynä, ei houkuta mennä lähellekään.
    Rodoksen lentojen aikataulut muuttuivat, Kreetasta en tiedä, ei kait sinne joka päviä lentoja ole. Ovat sulkeneet kenttiä määrätyiksi ajoiksi jo aiemminkin eli viime vuonna ainakin.
    Kyllästyttää koko touhu, yrittäisivät elää eikä syytellä ulkopuolisia.

    Espanjan ja Portugalin mielenosoitusten/mellakoiden jälkeen et sitten voi mennä sinnekkään :)

    Äänestä

  • ei vain kreikassa kirjoitti:

    Espanjan ja Portugalin mielenosoitusten/mellakoiden jälkeen et sitten voi mennä sinnekkään :)

    Krekut ovat mellakoineet jo 3 vuotta!! Siinä on eroa.

    Äänestä

  • Apokoronas kirjoitti:

    Kaikkialla maailmassa lakkoja organisoivat juuri ammattiliitot, laittomiakin niin kuin juuri Suomessa ollut stevecolaisten satamalakko.

    Kreikassa mellakoivista anarkisteista suuri osa on muita kuin kreikkalaisia. Samoja anarkisteja saattanee löytyä myös Italiasta ja Espanjasta. Aikanaan Ranskan mellakoissa pidätettiin anarkistinuoria, jotka olivat eri puolilta Eurooppaa mm. Suomesta. Ryhmien aatemaailmasta en tiedä mutta toiminnan tarkoituksena on aikaan saada sekasortoa ja epäjärjestystä siellä, missä maaperä on muutoin sellaiselle otollinen. Näitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Toimintaa voisi vähän verrata jalkapallohuligaanien toimintaan.

    Lähelle ei tietenkään kannata mennä, koska kumpikaan osapuoli ei tunnista rauhallisia ulkopuolisia. Itse olen ainakin saanut tuntumaa kyynelkaasusta muutama vuosi sitten Ateenassa. Sen jälkeen vaihdoinkin kesämökkipaikakseni tämän rauhallisen ja mukavan Kreetan.

    Tänne on muuten Suomesta sesonkiaikana lentoja lahes joka päivä. Löytyy lomalennoissa ja myöskin reittilennoissa. Täällä asuu ympäri vuoden enemmän tai vähemmän vakituisesti (pitkäaikaisesti) suuri joukko suomalaisia, joita eivät hätkäyttele Kreikan taloudellinen tilanne sen enempää kuin näiden palstojen provosoivat kirjoitukset ja kannanotot. Tervetuloa vaan nauttimaan Kreetan kesästä joka ainakin vielä jatkuu. Tänään lämpötila 33 C ja merivesi noin 25 C.

    Suomalaiset maksavat veroja, kreikkalaiset ei. Nyt ei ole kyse Suomesta vaan konkurssimaa Kreikasta. Valhetelet että muka jotkut ulkomaalaiset ovat kreikkalaisten ammattiliittojen jäseniä. Sinne menee suuria määriä ulkomaalaisia töihin eikä ne liity muutamaksi kuukaudeksi liittoon. Asuvat muualla.
    Tyhmät suomalaiset voi asua tietty krekuissa ja viis veisaavat mistään. siellä on kaikenmaailman napatanssijoita Suomesta kun täällä eivät menesty työelämässä - ovat saaneet potkut.

    Äänestä

Ei Kreeta ole ainoa paikka jossa on mellakkavapaa-alue. Oikeastaan mielenosoituksia suuremmassa mittakaavassa löytyy vain Ateenasta ja Thessalonikista.
Ei ole pakko mennä juuri sinne missä mellakoidaan, ovathan nuo alueet meille jo uutisistakin tuttuja.
Tavallinen Kreikka elää normaalia elämää mielenosoitusten suhteen.
Pienissä lomakohteissa ei huomaa mitään eikä siellä puhuta politiikkaa turisteilla, ei heitä haluta karkottaa.
Turha tehdä Kreikasta tarpeettoman suurta numeroa.

Äänestä
  • Nyt kun h-hetki lähenee oli myös eräässä mantereen lomakohteessa ollut yleislakon jälkeen ainakin yksi lakko joka sekoitti lomalaisten, eräälle bussiretkelel osallistuneiden retkipäivän.
    Pargasta Albaniaan asiakkaita kuljettanut kreikkalaisbussi oli pysähtynyt raja-asemalle - lakko. Päivä oli perjantai just tuona yleislakkoviikkona. Albaniasta oli jouduttu soittamaan bussi hakemaan, puolitoista tuntia sen odotusta. Retki myös typistyi tuosta syystä.
    Seuraavalla viikolla oltiin Pargassa ja tuolla vastaavalla retkellä, ei ollut lakkoa.
    Nyt ei enää lakot pure niin hyvin kun Kreikassa ei juurikaan ole turisteja.
    Sanottakoon että meidän retkemme opas(Kreikkalainen) piti omisn sanojensakin mukaan saarnan siitä miten kansalaiset evitä ole syypäitä tilanteeseen (!!!!), eivät ole laiskoja niinkuin väitetään kuulemma. Uskokoot ken tykkää! Tosiasai on että ovat korviaan myöten veloissa - se maa siis. ja msitä syystä? Eivär maksa veroja, itkevät sitten ettei ole sosiaalipalveluita. Ei titenkään, millä niitä kustannettaisiin kun verotulot ovat mitä ovat.
    Palvelut toimivat moitteettomasti kyllä.

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    Nyt kun h-hetki lähenee oli myös eräässä mantereen lomakohteessa ollut yleislakon jälkeen ainakin yksi lakko joka sekoitti lomalaisten, eräälle bussiretkelel osallistuneiden retkipäivän.
    Pargasta Albaniaan asiakkaita kuljettanut kreikkalaisbussi oli pysähtynyt raja-asemalle - lakko. Päivä oli perjantai just tuona yleislakkoviikkona. Albaniasta oli jouduttu soittamaan bussi hakemaan, puolitoista tuntia sen odotusta. Retki myös typistyi tuosta syystä.
    Seuraavalla viikolla oltiin Pargassa ja tuolla vastaavalla retkellä, ei ollut lakkoa.
    Nyt ei enää lakot pure niin hyvin kun Kreikassa ei juurikaan ole turisteja.
    Sanottakoon että meidän retkemme opas(Kreikkalainen) piti omisn sanojensakin mukaan saarnan siitä miten kansalaiset evitä ole syypäitä tilanteeseen (!!!!), eivät ole laiskoja niinkuin väitetään kuulemma. Uskokoot ken tykkää! Tosiasai on että ovat korviaan myöten veloissa - se maa siis. ja msitä syystä? Eivär maksa veroja, itkevät sitten ettei ole sosiaalipalveluita. Ei titenkään, millä niitä kustannettaisiin kun verotulot ovat mitä ovat.
    Palvelut toimivat moitteettomasti kyllä.

    Kreetalle en mene ikinä - tympeitä ihmisiä. Me täällä Suomessa tehdään töitä jotta saadaan krekujen velat maksettua, itse kun eivät edelleenkään halua maksaa veroja. Lakkoilevat kun uhkana on veronmaksupakko, tosi kummaa porukkaa. Itkevät vielä kun ei maassa ole sosiaaliturvaa, herra jestas, siihen tarvitaan verovaroja.

    Äänestä

  • 2 gånger i år kirjoitti:

    Miten olis, voisitko sinä harkita kirjoituslakkoa? Jäis pois nuo sun turhat löpinät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lomamies.... kirjoitti:

eilen, eka sitten kevään kun maalle asetettiin ehtoja. Rodoksen lentojen aikataulut oli ainakain muuttuneet. Lakot äityivät mellakoiksi ainakin Ateenassa. Lisää vastaavaa saattaa tulla koska troikan raportti julkistetaan kohtapuoliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu