Minun koirani alkaa vain heiluttamaan häntäänsä ja riemastuu, jos sitä tuijotetaan silmiin.
Ovatko monet "koira-asiantuntijat" vähän liian ennakkoluuloisia koirien suhteen. Kyllä koirien pitäisi ihmisiin tottua sen verran, etteivät ne piittaa katseesta tai ainakaan pidä sitä aina uhkana. Koira voi käsittää katseen monella tavalla, kuten ihmettelynä, jännityksenä, uhkailua, dominoimisena, leikin haastamisena ym. Kai koira osaa erottaa vihaisen katseen muuta tarkoittavista katseista?
Ainakin pikkulapsista koiran pitäisi ymmärtää, että se on vain ihmettelyä, jos ne silmiin tuijottaa, mutta yleensä koira sen ihmettelynä ymmärtääkin, koska koirat tietävät lasten olevan vasta mitään tajuamattomia pentuja.
Erään tuttavani koira ei piittaa silmiin katsomisesta, mutta jos sitä tuijotetaan hampaat näkyvillä (kuten ihmiset yleensä hymyillen tekevät), niin se alkaa murisemaan "takaisin". Eli hampaiden näytön se kokee uhkaavaksi. Mutta se on kumminkin monesta kymmenestä tuntemastani koirasta ainut, joka reagoi hampaiden näyttämiseen ja tuijottamiseen sillä tavoin. Mutta se ei olekaan ollut melkein muiden kuin omistajansa kanssa tekemisissä, joten se ei paljoa ole tottunut ihmisten eleisiin.
Eikö koiraa oikeasti saa ikinä katsoa silmiin?
23
477
Vastaukset
Se on varmaan lähinnä vain vieraiden koirien kanssa, meidän koirat ottaa tuijottamisen leikkiin haastamisena ja jos pidempään niitä vieraskin tuijottelee niin kohta on lelu kourassa :D
- vbgrgv
Minä ainakin katsoin irrallaan ollutta saksanpaimenkoiraa silmiin kun lähestyin sitä katuharja kädessä. Se juoksi karkuun.
- oikea luonne sitten
Sellainen susimaisesti pakeneva koiran juuri kuuluu ollakin, eli joka pelkotilassa pakenee, eikä pure :-) Jos koira hyökkää vapaana ollessaan, vaikka se voisi paetakin, niin silloin piikki on kohdillaan.
- rerevrev
oikea luonne sitten kirjoitti:
Sellainen susimaisesti pakeneva koiran juuri kuuluu ollakin, eli joka pelkotilassa pakenee, eikä pure :-) Jos koira hyökkää vapaana ollessaan, vaikka se voisi paetakin, niin silloin piikki on kohdillaan.
Niin no ensin se kyllä yritti uhitella.
- ...........,,,...
rerevrev kirjoitti:
Niin no ensin se kyllä yritti uhitella.
Mutta huomasi sitten, että turhaan uhittelee ja päätti ottaa jalat alle :-D Parempi niin kuin hampaat käyttöön :-)
- retgreg
...........,,,... kirjoitti:
Mutta huomasi sitten, että turhaan uhittelee ja päätti ottaa jalat alle :-D Parempi niin kuin hampaat käyttöön :-)
Joo. Itse asiassa juoksin sitä kohti katuharja kädessä, ja samalla karjuin ja näytin hampaita. Ja tuijotin kyllä silmiin. Tuijotin kyllä omistajaakin tämän jälkeen silmiin.
- gdhfghfhjgj
Kun koira luottaa ihmiseen ja sen kehonkieli on ok niin koira ymmärtää ettet uhkaa. Koira on oppinut ihmisen käytöksen mutta jos vieras tulee ja kumartuu koiran ylle ja katsoo tiiviisti koiraan saattaa koira kokea sen uhaksi. vielä matala ääni lisäksi.
Koirat katsoo toisiaan mutta kuten ihminenkin antaa katseen välillä väistyä kohteesta jottei ole liian tungetteleva.
Koko kehonkieli ratkaisee myös .
Omaani pystyin katsomaan niin iloisesti että moittienkin ja ymmärsi noiden eron. :)- gdhfghfhjgj
Lisään vielä että tuijottava katse plus koiran lähitilan omiminen eli katsoo hyvin läheltä on uhkaus..myös jälleen ihminen kokee saman varsinkin lapset eli ihminen tulee ihan "naamaan" kiinni ja tuijottaa..häiritseekö? Näin usein tehdään lapsille ja sitten ihmetellään kun lapsi menee äidin selän taakse piiloon.
- aloittaja...
Aika harva ihminen viitsii joka hetki katsoa muualle päin kuin koiraa silmiin, jos tulee koiraa rapsuttelemaan. Samoin kuin ihmisillekin, niin koirillekin ihmiset osoittavat ystävällisyyttä katsomalla silmiin päin. Eivät koirat minun kokemusteni perusteella normaalisti piittaa silmiin katsomisesta, joskin silti monet tulevat ihmisten luokse häntä heiluen, kun niitä silmiin katsoo, eli useammin koira innostuu kuin suuttuu ihmisten katseista. En tarkoita aloituksellani koirien omistajia, vaan ihmisiä yleensäkin.
- gdhfghfhjgj
aloittaja... kirjoitti:
Aika harva ihminen viitsii joka hetki katsoa muualle päin kuin koiraa silmiin, jos tulee koiraa rapsuttelemaan. Samoin kuin ihmisillekin, niin koirillekin ihmiset osoittavat ystävällisyyttä katsomalla silmiin päin. Eivät koirat minun kokemusteni perusteella normaalisti piittaa silmiin katsomisesta, joskin silti monet tulevat ihmisten luokse häntä heiluen, kun niitä silmiin katsoo, eli useammin koira innostuu kuin suuttuu ihmisten katseista. En tarkoita aloituksellani koirien omistajia, vaan ihmisiä yleensäkin.
Et ihan lukenut kunnolla tekstiäni eli koira erottaa ystävällisen katseen ja uhkaavan katseen paljolti lukemalla myös muuta kehonkieltä katse on vain yksi eleistä ei kokonaisuus.
Koirat osaa tulkita ;)
Ja itse katson koiria silmiin eikä ole moksiskaan mutta kehonkieleni saoo silloin etten ole uhka.
- molossi ei rek onn
Riippuu tämäkin,mistä roikkuu...
Koiran luonteesta osaltaan.Avoin koira ei ota nokkiinsa,epävarma voi ottaa.Koira,joka on aggressiivinen,voi ottaa nokkiinsa hyvinkin.Riippuu tietenkin tilanteesta,miten on omistajansa hallinnassa.Mutta reviirin vartijat on sen verran tosikoita,ettei kannata tuijotella suoranaisesti vieraan.
Yleensähän koirat erottaa erilaiset katsomiset.Intenssiivinen tuijottaminen on ihan eri asia,kuin satunnainen,hetkellinen ns.katsominen ym.
Koira tuskin osaa erottaa varsinaisesti vihaista katsetta.Lähinnä se huomioi,miten intenssiivistä on ja usein myös ihmisen muut eleet,millä siis viestittää tahtomattaankin.
Tuijotteluhan koiran kielessä merkitsee myös haastetta(uhkaa) ja esim.vieraat koirat harvemmin edes katsoo ihan suoraan vastaantulevaa silmiin,vaan hieman sivuun.Jos ja kun ne haluavat olla hyvin korrekteita ja esim.rauhoitella vastaantulevaa tai tilannetta,syystä tai toisesta,ne ei katso silloin lainkaan edes kohti.
Aivan eri jutut on sitten esim.tuttujen koirien tai yleensä selkeät leikkiinkutsu"katseet" ym.
Katse siis voi merkitä paljon,ja koirat voi tulkita niitä myöskin itsestään riippuen hieman eri tavoin,tai paremmin sanoen,luonteestaan johtuen,osaltaan. - hullivilli
Jos koirani tekee jotain mitä ei saisi torun häntä ja katson silmiin. Koirani tuijottaa takaisin keskittyneesti kunnes käännän katseeni pois sitten se jo on sylissä häntä heiluen
- hulivili-
"Jos koirani tekee jotain mitä ei saisi torun häntä ja katson silmiin. Koirani tuijottaa takaisin keskittyneesti kunnes käännän katseeni pois sitten se jo on sylissä häntä heiluen" -Eli joidenkin oppien mukaan olet hävinnyt tuijotuskilpailun.
Eläinten kanssa touhutessa ei pidä koskaan kiinnittää huomiota ainoastaan yhteen eleeseen, koska eläin tavallaan etsii "vastustajastaan" heikkoja kohtia, eli jos tuijotat koiraa tuimasti silmiin, mutta samaan aikaan muu "kehonkieli" kertoo pelosta miten luulet koiran suhtautuvan. - ?kysyn vaan?
hulivili- kirjoitti:
"Jos koirani tekee jotain mitä ei saisi torun häntä ja katson silmiin. Koirani tuijottaa takaisin keskittyneesti kunnes käännän katseeni pois sitten se jo on sylissä häntä heiluen" -Eli joidenkin oppien mukaan olet hävinnyt tuijotuskilpailun.
Eläinten kanssa touhutessa ei pidä koskaan kiinnittää huomiota ainoastaan yhteen eleeseen, koska eläin tavallaan etsii "vastustajastaan" heikkoja kohtia, eli jos tuijotat koiraa tuimasti silmiin, mutta samaan aikaan muu "kehonkieli" kertoo pelosta miten luulet koiran suhtautuvan.Niinpä. Sellainen koira on syytä viedä pikimmiten piikille jos se koko ajan etsii heikkoja kohtia ja valmistautuu hyökkäämään (tai "puolustautumaan" puremalla, ihan sama).
Tai sitten se on syytä pitää poissa ihmistenilmoilta.
Miten ihmeessä tämän koirapalstan kirjoittelijoilla on niin paljon koiria jotka jo pelkästä katseesta valmistautuvat yhteenottoon tai stressaanutva, hermostuvat tms. Miten te niitä koirianne oikein pidätte? - Bullipoju
?kysyn vaan? kirjoitti:
Niinpä. Sellainen koira on syytä viedä pikimmiten piikille jos se koko ajan etsii heikkoja kohtia ja valmistautuu hyökkäämään (tai "puolustautumaan" puremalla, ihan sama).
Tai sitten se on syytä pitää poissa ihmistenilmoilta.
Miten ihmeessä tämän koirapalstan kirjoittelijoilla on niin paljon koiria jotka jo pelkästä katseesta valmistautuvat yhteenottoon tai stressaanutva, hermostuvat tms. Miten te niitä koirianne oikein pidätte?Käväise hakemassa kirjastosta koirakirja ja tutustu asiaan jos kiinnostaa. Ei tästä kommentista päätellen ole koiran "käyttöohjeet" ihan hallussa.
Minun koirani on sellainen että jos vieras tahtoo koiraa rapsuttaa tai edes siihen koskea, sanon heti että älä katso tai puhu sille mitään, ole kuin et näkisikään koko koiraa tai muuten et oikeasti edes pääse näkemään koiraa! Koirani on varautunut vieraita kohtaan ja jos vieras katsoo sitä silmiin ja puhuu, se pakenee paikalta. Minuun se on ihan alusta asti ottanut katsekontaktin ja paljon silmien avulla sitä myöskin ohjeistan mutta koska meillä kävi pentuaikoina niin vähän vieraita, se ei ole vieläkään oikein tottunut niihin. Joskus se saattaa hyväksyä naiset heti mutta miehet ovat aina yhtä pelottavia koirani mielestä.
Tutut saavat tulla ja tehdä mitä haluavat mutta outoja vieraita koirani katselee loitompaa ja jos vieras koiran mielestä osoittautuu vaarattomaksi (eli ei katso silmiin eikä puhu koiralle) se tulee tutustumaan. Silmiin katsominen on oudolta vieraalta ok sen jälkeen kun koira näkee hänet seuraavan kerran.
Yleensäkin tutustumistilanteessa ei kannata tuijottaa koiraa silmiin. Siinä vaiheessa kun koira on hyväksynyt kosketuksen, yleensä silmiin katsominenkin on ok. - !vastaan vaan!
?kysyn vaan? kirjoitti:
Niinpä. Sellainen koira on syytä viedä pikimmiten piikille jos se koko ajan etsii heikkoja kohtia ja valmistautuu hyökkäämään (tai "puolustautumaan" puremalla, ihan sama).
Tai sitten se on syytä pitää poissa ihmistenilmoilta.
Miten ihmeessä tämän koirapalstan kirjoittelijoilla on niin paljon koiria jotka jo pelkästä katseesta valmistautuvat yhteenottoon tai stressaanutva, hermostuvat tms. Miten te niitä koirianne oikein pidätte?"Miten ihmeessä tämän koirapalstan kirjoittelijoilla on niin paljon koiria jotka jo pelkästä katseesta valmistautuvat yhteenottoon tai stressaanutva, hermostuvat tms. Miten te niitä koirianne oikein pidätte?"
Sinä olet joko tyhmä, tai ymmärrät tahallasi väärin asiat, niin kuin suurin osa tälle palstalle kirjoittavista koiravihaajista, että pääset haastamaan riitaa... Miksi olet niin aggressiivinen ja vihamielinen?
Se nyt vaan on niin, että eläimillä on elekieli - onhan ihmisilläkin, ja koira ei suinkaan ole ainut eläin jolle tiivis silmiin tuijottaminen on haaste tai uhka. Myös kissat kokevat asian täsmälleen samalla tavalla, ylläri pylläri!
Siitä johtuu, että kissa änkeää aina sen kissavihaajan syliin, koska kissavihaajahan ei katso edes siihen päin, joten kissa ajattelee että "siinäpä kiva tyyppi, menen sylkkyyn..." Sitten taas joku kissoista pitävä saattaa saada osakseen luimistelua, sähinää ja pakoon menevän kissan, tai jopa räppäisyn kynsistä ja pureman kun toljottaa kissaa suoraan silmiin.
Aloittajan ihmettelyyn taas voisin vastata, että jos sinulla itselläsi koira on, niin kumma ettet tästä silmiin tuijottelusta ja sen merkityksistä ole tietoinen... OMAA koiraa kyllä SAA ja PITÄÄ PYSTYÄ katsomaan silmiin, ilman että se on siitä moksiskaan, mutta vieraita koiria ei pidä mennä kyyläämään, sillä ne kokevat sen usein ahdistavana ja uhkaavana, ja reaktio voi olla ikävä koiran luonteesta, rodusta ja sosiaalistamisesta jne. riippuen...
Mieti itsekin omalta kohdalta, että miten suhtaudut siihen, jos vaikka oma äitisi katsoo sinua silmiin todella intensiivisesti, tai sitten joku ventovieras alkaa tuijottamaan vaikka bussipysäkillä... Eikö vain tuntuisikin ahdistavalta, kun et tiedä mitä hän oikein kyylää ja onko aikeet ystävälliset vai ei... Tai kokeile itse mennä kyyläämään jotain ventovierasta jossain, niin huomaat että saat hänen olonsa ahdistuneeksi ja ärsyyntyneeksi. Kenties hän voi sanallisesti ilmaista sinulle, ettei pidä katseestasi, tai saatat saada jopa nyrkistä - riippuen henkilön luonteesta ja tavasta reagoida epämiellyttäviin asioihin.
Sama juttu halailun ja pussailun kanssa - mieti miten suhtaudut siihen, jos ystäväsi jota et ole nähnyt pitkää aikaan juoksee yllättäen kadulla luoksesi ja kapsahtaa kaulaasi halailemaan, ja kenties pussailemaan. Entäpä sitten, jos joku täysin ventovieras tekee saman... Eikö vain käy mielessä, että hän aikoo pahoinpidellä sinut, on jollain tapaa hullu, tai vähintäänkin penkoo taskusi ja ryöstää lompakkosi?
Ja koiravihaajille sellainen juttu, että eikö se ole ihanaa kun ei tarvi olla kiinnostunut ihmisten koirista?! Suurin osa meistä koiranomistajista ei todellakaan halua vieraiden tulevan ottamaan kontaktia ilman lupaa koiriimme, joten eikö ole ihanaa, että te SAATTE suhtautua näihin vihaamiinne eläimiin kuin ilmaan?
Miksi se tuntuu vituttavan sinuakin niin kovasti, jos joku sanoo että vieraita koiria ei saa tuijottaa eikä niihin saa koskea? Eikö sen pitäisi pikemmin olla vain hyvä juttu - varsinkin kun suhtautumalla koiriin kuin ilmaan, nekään eivät ole sinusta kiinnostuneita pätkän vertaa. Eivät käy kimppuusi, tai mikä kauheinta - ole vailla silitystä!
- god dog
Saa varmaan jos sitä tapittamalla koira alistuu heti, mutta esim. paimen- tai vahtikoira ottaa eri kannan siihen silmiin tuijottamiseen hyökkäys tilanteena. Koira on saanut oppinsa esi-isiltään. Suden tai vaikkapa karhun rohkeus ja uho näkyy silmien kautta aivan kuin nykyisten koirienkin.
Ettekö tosiaankaan ole joutunut koskaan tilanteeseen, kun oma koiranne lähestyy vastaantulevaa koiraa? Sen katse kiinnittyy vain yhteen paikkaan. Se ei näe eikä kuule mitään muuta kun oletetun vihulaisen silmät ja niiden perusteella se tekee päätösensä. Jos toinen koira alistuu siirtämällä katseensa pois, niin tilanne on hallussa mutta jos molemmat vain tuijottaa toisiansa silmiin, syntyy siitä tappelu ilman omistajiensa koulutustaitoja.
Sama systeemi on ihmisten ja koirien tasolla. Kun ihminen pelkää koiria, se rupee jostain kumman syystä tapittaan koiraa silmiin, joka on usein merkki siihen, että murinaa rupee kuuluun ja vaikka mitään hyökkäystä ei tapahtuisikaan, sen ihmisen pelko vain kasvaa ja kasvaa.
Älkää siis hyvät ihmiset tuijottako tuntemattomia koiria silmiin vaikka kuinka peloissanne olisittekaan. Tuijotus on aina hyökkäyksen merkki.No ei kyllä aina ole! Ei meidän koirat ota sitä minään muuna ku leikki haasteena. Ja jos koirani rupeisivat MURISEMAAN sen takia että joku niitä silmiin katsoo, rupeisin miettimään mikä meidän johtajuusasetelmassa on pielessä. Ei kyllä meillä mennä noin.
- kyr_pä pystyssä
Koiranpitäjät ovta tohkeissaan kun heidän koiransa ovat pelottavia ja ihmisten pitää "osata tulkita" niitä.
- vervresv
mis.sy kirjoitti:
ei tarvitse, mutta älä kuitenkaan lähesty vierasta rekkua ilman omistajan lupaa :)
Samoin vieraan rekun ei kannata lähestyä minua ilman minun lupaani. Mulla on nimittäin yllätys taskussa.
vervresv kirjoitti:
Samoin vieraan rekun ei kannata lähestyä minua ilman minun lupaani. Mulla on nimittäin yllätys taskussa.
Voih, sinäkin olet näitä turhalla väkivallalla uhkailijoita. Suomen laki ei kiellä koiran ulkoilutusta yleisillä paikoilla.. jos siellä satut kävelemään vastaan, oletatko että juoksen koirani kanssa ojaan jotta sinä pääset kävelemään koko tien leveydeltä? :D en tietenkään päästä koiriani vieraiden ihmisten lähelle elleivät he pyydä mutta en kyllä sinne ojanpohjallekkaan hyppää.
- vervresv
mis.sy kirjoitti:
Voih, sinäkin olet näitä turhalla väkivallalla uhkailijoita. Suomen laki ei kiellä koiran ulkoilutusta yleisillä paikoilla.. jos siellä satut kävelemään vastaan, oletatko että juoksen koirani kanssa ojaan jotta sinä pääset kävelemään koko tien leveydeltä? :D en tietenkään päästä koiriani vieraiden ihmisten lähelle elleivät he pyydä mutta en kyllä sinne ojanpohjallekkaan hyppää.
Eihän tässä väkivallasta ole vielä puhunut kukaan. Mistä sitä tietää, mikä yllätys mulla on taskussa. Ja voihan mulla olla monenkinlaisia yllätyksiä taskussa.
Voihan se olla niin, että jos koira lähestyy minua ilman lupaani 98 cm etäisyydelle, otan taskusta 1. yllätyksen, käden, ja osoitan sillä toruvasti koiraa ja sanon "don't come any closer".
Mutta jos koira lähestyy minua esim. -10 cm etäisyydelle, eli negatiiviselle etäisyydelle ihostani, ja puristaa hampaansa yhteen, saatan kaivaa taskustani yllätyksen numero 2., mikäli sellainen yllätys sattuu jostain syystä sillä hetkellä taskussa olemaan. Se on hieman pisteliäämpi yllätys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362314Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381559
- 141372
- 1281310
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2681293Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275