Rakennusoikeudettomalle luodolle asumaan.

meri-ilmaa

Hei.

Viimeiset kymmenen vuotta olen asunut säästellen.

Asun vuokrayksiössä, vuokra 210€/kk. Lähes kaiken omaisuuden olen realisoinut turhana, auto vain on jäänyt työn vuoksi.
Olen asunut nuukasti, maksanut vuokran, sähkön, veden. Syönyt yksinkertaisesti. Säästöjä on kertynyt.

Haluaisin ostaa ystävältäni luodon Lounais-Suomen saaristosta. Saarelle ei ole rakennusoikeutta, koska se on todella aika pieni. Näinollen hintakin jää alhaiseksi.
Tälle saarelle voisin mennä tuulettumaan puoleksi vuodeksi tai vuodeksi kerrallaan.

Mutta olen kuitenkin ihminen.

Tarvitsen:
-Seinät
-Katon
-Lattian (mukavuudenhaluinen kun olen)
-Lämpöä. Onnistunee kaasulämmittimellä = ei tulisijan tarvetta.
-Ruokaa. Rahalla saa suuren määrän säilyvää tavaraa kerralla. Kalaa merestä. Lämmittämiseen kaasuliesi.
-Vettä. Sitä saan lähisaaren kaivosta. Sille iso tynnyri tai kanistereja.
-Lämmintä vettä. Pihalle muuripata?

En siis vaadi paljoa.

Minkälaisen rakennelman luodolle saisi, kun rakennusoikeutta ei ole? Työmaakoppi pyörillä, hinataan talvella perille asti?
Ei houkuttele, mutta miksi ei jos ei ole muutakaan.

Entäs joku hirsirakennelma. Jos sellainen on tolppien päällä maassa, vaatiiko lupia? Jos on vähän niin ja näin, liikkuuko siellä tarkastajia ahkerastikin? En usko siihen itse.

Esimerkiksi tällainen: http://www.hirspek.fi/aitta_9.pdf

Miten on lupien laita?

3

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vene tai lautta

      Turha sinne on mitään kiinteää rekennella, joku pikkusieluinen ohikulkija käräyttää kuitenkin.
      Miten olisi ns. asuntolautta. Käsittääkseni se on vesikulkuneuvo eikä tarvitse rakennuslupaa.

    • 9+1

      Ei taida valitettavasti olla kovin realistinen suunnitelma. Kaasulämmitin tarvitsee paljon kaasua, jota tarvitsee kuljettaa ja se maksaa myös paljon. Ja miten jätehuolto?

      Osta tai vuokraa ennemmin joku syrjäinen mummonmökki, joka ei kuitenkaan ole mikään homepommi (jos sellaista nyt löytyy).

    • jdnhsssss

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      174
      5008
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1620
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1595
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1451
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1283
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      48
      1036
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      181
      901
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe