Tietämätön

Poliisikoira puri miestäni kiinniotto tilanteessa jossa mieheni seurassa olevaa miestä epäiltiin rikoksesta. Mieheni oli maassa kyykyssä ja neljä poliisia olivat tulossa hänen luokseen. Mieheni ei ollut lähdössä tilanteesta karkuun tai mitään oli istunut maassa ihan rauhallisesti. Miksi poliisikoiraa ei tässä vaiheessa voitu kutsua luokse vaan päästettiin hyökkäämään kimppuun. Poliisi myönsi itsekin että ei todellaaan ollut tarkoitus että koira olisi käynyt mieheni kimppuun. ja pyysi anteeksi. Käteen tuli todella syvät haavat ja reseptilääkkeet maksavat. Samoin uusi takki repeytyi ja paita. Voikom korvauksia hakea ja millä todennäköisyydellä niitä saa?
20230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tuota
Koska itse rikollinen todennäköisesti saatiin kiinni, niin poliisit suorittavat esitutkinnan tapahtuneesta. Juttu päätyy oikeuteen, missä selvitetään kuka teki ja mitä. Siellä selviää myös korvaukset.
Jos koiran pureminen katsotaan poliisin virheeksi, niin valtio maksaa, ellei teko poliisin osalta ole tahallinen, tai törkeä tuottamus, jolloin poliisi maksaa.

Äänestä
  • Se, että poliisirikollinen usuttaa rakkinsa jonkun kimppuun ei tee kenestäkään rikollista. Vaikka poliisi miten haluaisi.

    Äänestä

  • 4. kirjoitti:

    Se, että poliisirikollinen usuttaa rakkinsa jonkun kimppuun ei tee kenestäkään rikollista. Vaikka poliisi miten haluaisi.

    Lukihäiriö ilmeisesti ! Aloittajahan kertoi, että hänen miehensä oli rikollisen seurasssa, jota poliisi oli ottamassa kiinni ja joutui syyttömänä koira puremaksi !!

    Äänestä

  • 12+001 kirjoitti:

    Lukihäiriö ilmeisesti ! Aloittajahan kertoi, että hänen miehensä oli rikollisen seurasssa, jota poliisi oli ottamassa kiinni ja joutui syyttömänä koira puremaksi !!

    Lukihäiriö on itselläsi: "mieheni seurassa olevaa miestä epäiltiin rikoksesta". Ei siis ole ollenkaan sama asia kuin rikollinen, joka tässä tapauksessa siis oli poliisi. Tottahan tuon poliisikoiraepisodin jälkeen on jotain syytteitä pakko keksiä. Kun poliisi mokaa on uhri kusessa.

    Äänestä

  • 5. kirjoitti:

    Vedähän nyt vähän henkeä. Tottahan toki asia menee käräjille. Kyllä siellä selviää, kuka teki ja mitä ja jos on aihetta hutkia, niin oikeus silloin hutkii.
    Tällä palstalla taas ensin hutkitaan asiaa tutkimatta ja ratkaistaan asiat ns. huutoäänestyksellä. Onneksi oikeus toimii toisin.

    Äänestä

  • 00+00=100 kirjoitti:

    Niin oikeudessa asiat on päätetty jo ennen oikeudenkäyntiä, faktoilla, lailla tai totuudella ei ole merkitystä. Oikeus on vain poliisin kumileimaisin.

    Äänestä

  • 00+00=100 kirjoitti:

    Vedähän nyt vähän henkeä. Tottahan toki asia menee käräjille. Kyllä siellä selviää, kuka teki ja mitä ja jos on aihetta hutkia, niin oikeus silloin hutkii.
    Tällä palstalla taas ensin hutkitaan asiaa tutkimatta ja ratkaistaan asiat ns. huutoäänestyksellä. Onneksi oikeus toimii toisin.

    Oikeuden tärkein tehtävä Suomessa on suojella poliisia.

    Äänestä

  • ¾ kirjoitti:

    Oikeuden tärkein tehtävä Suomessa on suojella poliisia.

    Väärin. Oikeuden tehtävä on soveltaa Suomen lakia ja Suomen tekemiä oikeudellisia sopimuksia.

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Väärin. Oikeuden tehtävä on soveltaa Suomen lakia ja Suomen tekemiä oikeudellisia sopimuksia.

    Väärin. Oikeuden tehtävä on luovasti soveltaa Suomen lakia ja Suomen tekemiä oikeudellisia sopimuksia poliisin ja poliisin mielivallan suojelemiseksi.
    Samaa tarkoitusta palvelee myös poliisin valheiden uskominen ja kaiken näytön vääristäminen poliisin päämäärien hyväksi.

    Äänestä

Tietystihän tuollaisessa oikeus toteaa että kyseinen poliisimies on kykenemätön hallinnoimaan koiraansa, joten isäntä on lopetettava ja haudattava koiransa kanssa samaan kuoppaan.

Jokatapauksessa tämä poliisimies pitää siirtää koirien ulottumattomiin seuraavaksi 10 vuodeksi.

Äänestä
  • Älä unta näe!! Ainakaan suomessa poliisi ei teoistaan vastuuseen juodu!!

    Laki voi sanoa ihan mitä vain, mutta sitä soveltavat tyypit, jotka tulkitsevat lakia luovasti. Luovalla tulkinnalla kaikki syy saadan pois poliiseilta.

    Äänestä

  • Satu Vaan kirjoitti:

    Älä unta näe!! Ainakaan suomessa poliisi ei teoistaan vastuuseen juodu!!

    Laki voi sanoa ihan mitä vain, mutta sitä soveltavat tyypit, jotka tulkitsevat lakia luovasti. Luovalla tulkinnalla kaikki syy saadan pois poliiseilta.

    Suomessa on poliisien, syyttäjien ja tuomarien hyvävelikerho...ja se voi hyvin, elää todella paksusti, koska poliisien rikollisuus on tuottavaa toimintaa.

    Poliisit varastaa, syyttäjät unohtaa ja tuomarit hylkää..

    Äänestä

Fiksu asianajaja tekee juuri näin että tämä henkilö on kykenemätön hoitamaan eläintä, onko han silloin kykenevä hoitamaan edes poliisin tehtäviäkään?

Eli silloin olisi kysymyksessä siviili jolla koira ei ole hallussa, varsinkin jos poliisimiehellä on ikää yli 40v.

Äänestä

Kun ei ole kouluttaja paikalla, eikä koiran näköpiirissä missään, niin kunnolla koulutetun koiran kuuluu seista hiljaa paikallaan hyökkäämättä ihmisen kimppuun ellei sitä koiraa koske, vaan karjuu kovaa vaan korviin.

Äänestä
  • Pitää lopettaa.

    Äänestä

Kouluttaja pitää lopettaa silloin jos koira ei tuollaista kestä että karjutaan armeija-tyyliin komennusta ja muristaan korviin koskematta sitä.

Äänestä

Paljon en ymmärtänyt vastauksista, mutta asia on nyt viety eteenpäin ja lakimiehelle aika perjantaina. Eilisessä lääkärintarkastuksessa todettiin että käsi on pahasti tulehtunut. Saa nähdä paljon korvauksia saadaan

Äänestä

Aloittaja, ota yhteyttä sinne poliisilaitokselle vahingonkorvausvaatimuksen muodossa. Täältä et saa osaksesi muuta kuin vinoilua.

Äänestä
  • Pahimmat rikolliset pitää täällä virkapukua. Mut eihän kytät saa syytettä, eihän kytät joudu vankilaan!

    Äänestä

voi hommata itse rakin ja kouluttaa sen oikein vihaiseksi. Kostaa sitten kytälle jos ei saa (riittäviä) korvauksia. Tuollainen iso vihainen koira pääsee hyvin helposti vahingossa irti ja hyökkää kiinni vihamielisen kytän nähdessään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

henna_17 kirjoitti:

Poliisikoira puri miestäni kiinniotto tilanteessa jossa mieheni seurassa olevaa miestä epäiltiin rikoksesta. Mieheni oli maassa kyykyssä ja neljä poliisia olivat tulossa hänen luokseen. Mieheni ei ollut lähdössä tilanteesta karkuun tai mitään oli istunut maassa ihan rauhallisesti. Miksi poliisikoiraa ei tässä vaiheessa voitu kutsua luokse vaan päästettiin hyökkäämään kimppuun. Poliisi myönsi itsekin että ei todellaaan ollut tarkoitus että koira olisi käynyt mieheni kimppuun. ja pyysi anteeksi. Käteen tuli todella syvät haavat ja reseptilääkkeet maksavat. Samoin uusi takki repeytyi ja paita. Voikom korvauksia hakea ja millä todennäköisyydellä niitä saa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu