Mielestäni paperimiesten eläkkeet pitäisi puolittaa, koska heidän yksinkertainen työnsä on latistanut heidän ajatuskykyään ja henkisesti jälkeenjääneet eivät ansaitse täyttä eläkettä.
Tutkimuksissa on todettu pitkäaikaisen tylsän vuorotyön heikentävän ihmisen älyllistä ja henkistä kasvua ja siten tekevän heistä lähes vihanneksia vuosikymmenten kuluessa.
Tutkimuksissa on todettu pitkäaikaisen tylsän vuorotyön heikentävän ihmisen älyllistä ja henkistä kasvua ja siten tekevän heistä lähes vihanneksia vuosikymmenten kuluessa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mää pärjään puolikkaallakin ihan jees, entäs ite?
Koneenhoitaja eläkeläinen n. 5000 eur/kki br eläke
Sulla kävi tuuri, kun pääsit sieltä ajoissa pois. Kun Jämsän tehtailta kohta paperikoneita suljetaan, niin ne koneenhoitajat joutuukin jo työkkäriin. Kun kahden vuoden päästä on liiton rahat syöty niin se on sitten paskahommia sen jälkeen niille koneenhoitajille eläkeikään asti. Sinne vaan kaupungin puistopuolelle nurmikoita ajamaan alle 2 tonnin kuukausipalkalla.
Kyllä kateus on kamalaa. Ei voi muuta sanoa, vaikka en olekaan paperimies.
Joku ei ole päässyt tehas arskaksi.
käytettyjen autojen kaupiaiten eläkeet myös puoliksi.
Pääseväthän ne sieltä tehtaalta eläkeputkeen ja saavat nauttia liitonpäivärahaa vaikka seuraavat viisi vuotta eli kauanko heillä eläkeikään aikaa onkaan. Ei ne työppäristä enää eläkeputkessa olevia kaupungin puistotöihin laita.