Teemarippikouluja?

Elikkä eli.
Ajattelin nyt että kysäisisin että olisiko ihmisillä tietoa näistä ns. Teemaripreista?
Itse pidän kaikesta ivuja joilta saisi tietoa nyt. Itse en oikein haluaisi mennä oman seurakunnan leireille ihan seuran takia... Lähinnä tunnen muutaman ikävän tyypin liikaa... Lisäksi en lue itseäni uskovaiseksi, joten olisi kiinnostavaa saada tietää mitä muita mahdollisuuksia on.
Olen katsonut Nuorten Maailman (tai jonkun) sivuja kyllä, mutta mistä muualta näitä löytyy?
Onko nämä kivoja? Kokemuksia anyone? =D Millaisia teemaripareita oikein on?
469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pappien ammatissa on eniten pedofilejä.

Amerikkalaispappi lehdessä: Minut raiskattiin Suomessa
Nyt jo aikuinen mies kertoo vuoden 1968 tapahtumista Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomien haastatteleman miehen mukaan kirkkoherra raiskasi hänet, kun hän tuli Yhdysvalloista 16-vuotiaana hämäläisen kirkkoherran perheen vieraaksi kesällä 1968. Suomalais-amerikkalaisen pappisperheen poika on nykyisin eläkkeellä ja asuu pysyvästi Pietarsaaressa, Helsingin Sanomat kertoo.

Kirkkoherra kutsui pojan rippileirille, mutta vei hänet sitä ennen kotiinsa ja saunaan, missä raiskaus miehen kertoman mukaan tapahtui. Mies kertoo Helsingin sanomille tunteneensa häpeää tapahtuneesta, eikä siksi kertonut tapahtumista kenellekään.

Myöhemmin poika kirjoitti kirkkoherralle, joka pyysi anteeksi. Se ei vakuuttanut uhria, joka oli kuullut, että kirkkoherra oli raiskannut muitakin. Hänen vanhempansa kirjoittivat tapahtuneesta Suomen piispoille, mutta he olivat vain vaatineet todisteita. Uhri kysyy nyt Helsingin Sanomissa, että kuka raiskaa todistajien läsnäollessa?

Kirkkoherran uhri halusi kertoa kokemuksestaan tukeakseen Pietarsaarelaisen maallikkosaarnaajan hyväksikäyttämiä ihmisiä. Rauhan Sana -liikkeen maallikkosaarnaaja käytti seksuaalisesti hyväkseen useita lapsenlapsiaan 1970- ja -80-luvuilla. Ainakin osa lasten vanhemmista tiesi tuolloin asiasta, mutta vaikeni siitä.

Äänestä

Teemarippikoulujen valikoima on todella monipuolinen. Rippikouluja järjestetään paljon esimerkiksi yhteistyössä urheiluseurojen ja muiden harrastusyhdistysten kanssa. Luulempa että teemaripareista ei ole olemassa mitään valtakunnallista listausta missään ja parhaiten tietoa aiheesta saa eri seurakuntien/seurakuntayhtymien nettisivuilta. Riparin voi käydä hyvin muuallakin kuin omalla kotipaikkakunnalla.

Ei muuta kun rohkeasti siis vaan goolailemaan ja kyselemään asiasta :)

Sanna, erityisnuorisotyönohjaaja
NettiSaapas

Äänestä

Googlailin ja löysin tällasen listan. Nämä kristilliset järjestöt järjestävät valtakunnallisia ripareita, joissakin on "teema", toisissa ei. Koeta googlailla näiden yhdistysten sivuja josko saisit lisää tietoa ensi kesän ripareista.

Kansan Raamattuseuran Säätiö
Herättäjä-Yhdistys (Ite olin H-Y:n riparilla Aholansaaressa, oli parasta!!)
Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys
Nuorten Keskus
Suomen ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Suomen Karmel-yhdistys
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland
Suomen Lähetysseura
Suomen Merimieskirkko
Suomen Raamattuopiston säätiö
Suomen NMKY:n liitto
Församlings förbundet rf.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miettiväinen kirjoitti:

Elikkä eli.
Ajattelin nyt että kysäisisin että olisiko ihmisillä tietoa näistä ns. Teemaripreista?
Itse pidän kaikesta ivuja joilta saisi tietoa nyt. Itse en oikein haluaisi mennä oman seurakunnan leireille ihan seuran takia... Lähinnä tunnen muutaman ikävän tyypin liikaa... Lisäksi en lue itseäni uskovaiseksi, joten olisi kiinnostavaa saada tietää mitä muita mahdollisuuksia on.
Olen katsonut Nuorten Maailman (tai jonkun) sivuja kyllä, mutta mistä muualta näitä löytyy?
Onko nämä kivoja? Kokemuksia anyone? =D Millaisia teemaripareita oikein on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu