Te jotka olette lapsina leikkineet piiskaleikkejä kertokaa kokemuksia. Itse olen leikkinyt niitä 5henkilön porukassa. Siis lapsena. Kiinnostaisi kuulla onks muut tehny samaa
Te jotka olette leikkineet lapsina piiskaleikkejä
66
11565
Vastaukset
- Spankingman
Lukeneena käytte tääl ni voisitte kans kirjottaa jotakin -.-
- Kokemut
Mo! Mä oo leikkint niit. Oltiin vaa ja sit yks tyttö alko piiskaa mua ja siit se lähti. Olin 12.
- saanut ja antanut
Tuttua touhua. Varsinkin alle kymmenkesäisenä tietysti alapään paljastaminen kiinnosti. "Meidän piireissämme" alushousujen laskemista toisten nähden pidettiin hirveän sopimattomana, paitsi tietysti vanhempien nähden. Ja jos poika olisi tehnyt niin tytön nähden ja päinvastoin, niin olisi varmaan jouduttu vähintään psykiatrin puhutteluun. Ja tietysti se kielletty omana houkutteli. Nykyään puhutaan lääkärileikeistä. Silloin alapään paljastaminen tapahtui paljon useammin silloin, kuin sai piiskaa. Niinpä oli aivan luonnollista, että naapurin tytön kanssa leikittiin perhettä, jossa minä olin tottelematon pikkupoika. Ja asiaankuuluvasti housut alas ja kunnolla piiskaa. Tai siis aivan sybolisesti. Ja sitten toisinpäin. Tämä siis joskus 60 luvulla. Mitähän lapset nykyään leikkivät, kun piiskasta harvemmalla on kokemuksia?
- Anonyymi
Oltiin jotain 10 nurkilla kun minua vähän vanhemmat naapurin tytöt lupasivat minulle karkkia jos saavat piiskata ja katsoa pippeliäni. Olin silloin kovin lapsellinen ja minulla oli aina kurahousut ulkoleikeissä eli olin varmaankin sopiva kohde tytöille. Suostuin ja mentiin johonkin vajaan, tytöt riisuivat minulta alapään paljaaksi. Toinen otti jonkin piiskan ja alkoi piiskata takapuoltani ja toinen katseli edestäpäin. Yhtäkkiä pippelini osoitti elon merkkejä ja tytöt molemmat tuijottivat sitä ja nauroivat. Sitten he lähtivät juoksemaan karkuun ja jättivät minut vajaan. Minua hävetti ja pelotti, vasta myöhemmin selvisi mistä oli kysymys.
- paljon vitsaa saanut
Me leikittii systerin kanssa kotia ja minä olin se pikkutyttö nuorempana ja systeri äiti
,joka anto vitsaa mulle kun olin aina vaan tuhma.
Kerran sitten saunassa äiti kysyi et miksi on piiskan jälkiä pepulla et onko isä antanut vitsaa niin kerroin tän meidän koti-leikin sitten et saan aina vitsaa kun olen tyhma tyttö .Siihen loppu systerin antamat piiskaukset ja koto-leikit kun äiti haki vitsakimpun ja saunan pukkarissa piiskasi systerin tosi lujasti.
Oli kuulemma niin et se on äiti vaan meillä jolla oli oikeius antaa vitsaa.- Tiina vm75
Noin kävi mullekkin aikanaan kun 3v nuoremman siskoni kanssa leikin ja hän oli aina se tuhma tytttö ja minä äitinä niin kuin annoin piiskaa aina kun hän oli tuhma mukamas, Monta vuottahan se kesti ja systeri luuli et se kuuluu leikkiin eikä valittanut kun meillä sai vitsaa muutenkin pahoista teoista. Kerrasn sitten kans saunassa äiti huomasi et mitäs juovii on hänen pepulla ja hän tietty kertoi et leikeistä ja et hän saa aina piiskaa kun on niin tuhma ja siitä alkoi mun kuulustelu ja jestas sitä piiskan määrää minkä sain samana iltana et onneksi ei ollut koulussa mitään voimistelua tai uimista lähipäivinä niin oliis kyllä olleet komeet piiskan jäljet pakaroil ja kintuissa.
Loppu kotileikit hetkeksi mut piiskaus jatkui kyllä hetkien päästä ja nyt en antanutkaan kun oli saunaa tiiossa ja ei se systerikään valittanut osastaan. - masokistimies
Tiina vm75 kirjoitti:
Noin kävi mullekkin aikanaan kun 3v nuoremman siskoni kanssa leikin ja hän oli aina se tuhma tytttö ja minä äitinä niin kuin annoin piiskaa aina kun hän oli tuhma mukamas, Monta vuottahan se kesti ja systeri luuli et se kuuluu leikkiin eikä valittanut kun meillä sai vitsaa muutenkin pahoista teoista. Kerrasn sitten kans saunassa äiti huomasi et mitäs juovii on hänen pepulla ja hän tietty kertoi et leikeistä ja et hän saa aina piiskaa kun on niin tuhma ja siitä alkoi mun kuulustelu ja jestas sitä piiskan määrää minkä sain samana iltana et onneksi ei ollut koulussa mitään voimistelua tai uimista lähipäivinä niin oliis kyllä olleet komeet piiskan jäljet pakaroil ja kintuissa.
Loppu kotileikit hetkeksi mut piiskaus jatkui kyllä hetkien päästä ja nyt en antanutkaan kun oli saunaa tiiossa ja ei se systerikään valittanut osastaan.Tiina
Haluatko vielä leikkiä että sinä olet minun ankara äitini ja minä tottelematon poikasi? - Anonyymi
masokistimies kirjoitti:
Tiina
Haluatko vielä leikkiä että sinä olet minun ankara äitini ja minä tottelematon poikasi?Jos sinä sitä haluat ei muuten
- Anonyymi
masokistimies kirjoitti:
Tiina
Haluatko vielä leikkiä että sinä olet minun ankara äitini ja minä tottelematon poikasi?Jos haluat 040 589 4642
- vitsakurilaitos
Leikin niitä lapsena hyvin nuorena ja 8-12 vuotiaana erään parhaan kaverini kanssa.
Sitten myöhemmin aikusean kuten tänäkin aikana, vitsaa annetaan lujasti ja aidosti paljaalle posliinille "poikakotipoika-pyllylle" vanha hyvä aika 1960 luku jolloin aidot puuvilla-alushousut käskettiin laskea polviin ja mulla poikakodissa muovihousut ja vaipat kun olin kastelija.
Soitelkaa jotka haluaa tehdä aikamatkan 60 luvulle ja saada lujasti vitsaa.
050 5436714 - masokistimies
Me leikimme joka päivä isä äiti ja lapset ja minä olin lapsi ja se tyttö piiskasi minua aika kovaa pajuvitsalla,kyllä se kirveli ja minä nautin jo silloin vaikka olin niin nuori että en ymmärtänyt mitään mitä kiimainen on
- Pilipystyssä
Niin leikin minäkin kavereideni kansa, Olessani 7-13v välissä. Ja kun olin ehkä 10v mun pilini nousi joka kerta pystyyn, Ja siistä muut lapset siis tytöt tykkäsivät hyvin paljon, Katsokaa kun pojalla sojottaa tuo pystyssä. Ja piiskaamisen lopussa mun piliäni näytettiin, Kädet selän taakse, Ja pyllystä työntö eteen päin, Jotta kaikki paikalla olevat lapset näki, Että on pojan pili pystyssä nyt.
- vieras4
ei todd
- hävettää vieläkin
Me oltiin kaverin kaa vasta alotettu ala-aste ku joko sen huoneessa tai mun huoneessa leikittiin piiskaleikkejä, leikit loppu siihen, kun sen äiti tuli paikalle ja raivostui.
- Tytönpiiskaamapoika
Olen leikkinyt kavereiden kanssa, Ja paikalle tuli tyttö joka halusi leikkiä vihaista äitiä. Minä kysyi että miten sitä leikitään Se kävi istumaan kiven päälle, Ja käski minun tulla hänen luokse, Riisui minulta housut alas,Ja antoi piiskaa. Kun pääsin yläs, Juoksin äitini luokse kertomaan. Äitini meni kertomaan sen tytön äidille, Ja näytti sille mun piiskatun pyllyni. Sen äiti suuttui, Ja HUUSI että TYTTÖ TÄNNE JA HETI. Ja antoi sille tytölle selkään meidän kaikkien katsellessa.
- Piiskatutlapset
Mulle kävi myöskin saman lainen tapahtuma. Tarkastin tytön alapäätä kun hänen äitinsä tuli paikalle, olin silloin 12v poika ja tyttö 11v. Tytön äiti vei meidät minun äitini luokse ja kerto mitä oli nähnyt, ja naiset ottivat meiltä alapään paljaaksi, mun äiti piiskasi minua ja tytön äiti tyttöä.
Ehkä täällä on joku nainen joka halua leikkiä että sinä olet minun ankara äitini ja annat minulle piiskaa?
- Naistensaunapoika
Minä leikin lapsena usein piiska leikkijä toisten lasten kanssa. Ja kun tulin 13 vanhaksi ja kaluni rupesi toimimaan niin aikuiset ottivat mut lelukseen. Ne riisuivat alapääni paljaaksi, Ja heti kun penis hyppäsi yläs niin tuli vitsasta, remmistä tai mikä vain osui käteen. Kun olivat saaneet piiskattua poikaa niin siirtyivät runkkaamaan minua. Ja laittoivat mut usein nelin kontin, Kun tiesivät että tykkään siintä että minua runkataan ja piiskataan samaan aikaan, Ja aina kun oli naisten sauna vuoro, Olin aina vapaa ehtoinen tulemaan sauna kaveriksi niille. Ja ne riisuivat mut aina ensimmäiseksi. Sen jälkeen naiset riisuivat itsensä paljaaksi. Musta oli mukava katsella jalat levällään naisia. Naiset katselivat mun alapäätäni koko ajan, Ja kun viimeinen nainen sai vaatteet pois päältään, Minä menin pesu huoneeseen, Ja kävin selälleni penkin päälle, Ja rupesin odottamaan tarkastusta. Naiset runkkasivat minua ja kun laukesin niin antoivat mulle piiskaa, Kun olin lauvennut liian aikaisin heidän mielestään. Ja kun vanhenin niin tuli myöskin naiminen kuvaan. Ne peittivät mun silmäni, Ja yksi nussi minua, Sen jälkeen mun piti sanoa kuka pani minua, Jos vastasin oikein niin mun penistäni imettiin yksi satsi pois, MUTTA jos vastasin väärin mut piiskattiin.
- Maksullinenpoika
Hyvin monta kertaa lapsena ja nuorena miehenä ollessani. Keksin 12v rahan teko koneen jalkojeni välistä. Etsin ja löysin helposti mun ensimmäisen asijakkaani puistosta. Menin lähelle häntä, Ja rupesin pissaamaan niin että varmasti näki että olen poika. Kun olin valmis pissan kanssa, Hän seisoi mun vieressäni, Ja minä jätin mun tipuni mun housujeni ulko puolelle, Ja minä laitoin kummatkin käteni niskani taakse, Sen jälkeen se mies tarkasti mun tipuni ja kurkisti mun housujeni sisä puolelle myöskin. Sen jälkeen se mies kysyi multa että haluanko tienata hiukan rahaa häneltä. Minä vastasin että haluan tienata, Ja se mies saa tehdä mulle mitä vaan se tahtoopi tehdä. Sen jälkeen se mies vei mut lähelle olevaan puskan taakse, Ja veti multa kaikki housuni alas sekä nosti mun paidan helman ylös. Käski pitää paidan helmaa ylhäällä. Ja meni hiukan kauvemmaksi ja katseli minua. Lähes alastonta poikaa. Se sanoi erään raha summan jonka se halusi maksaa mulle, Mutta sillä ehdolla että olen kokonaan alasti hänen luona. Minä kysyin kuinka kauvan mun pitää olla alasti sen luona, Niin se vastasi mulle että puoli tuntia olet mun luona alasti, Niin se raha on sinun. Minä suostuin sen ehdotukseen ja läksin sen mukaan. Sen ukon kotona se otti mun päällys housuni pois multa, Ja laittoi sen rahan jonka oltiin sovittu mun taskuuni silleen että mä näin sen. Sitten ukko vei mut keittiöön ja nosti tuolin päälle seisomaan. Otti multa kaikki vaatteeni pois, ja laittoi mut selälleni pöydälle. Ja rupesi tutkimaan mun vehkeitäni, Kun olin lauvennut ehkä 2 tai 3 kertaa mua penikseni teki lakon, ( en ollut saanu oikeeta orkasmia), Koska mun penikseni EI toiminut vielä silloin. Sitten se ukko VAIN katseli mun vehkeitäni, Ja kysyi multa että kuinka vanha mä olen? Mä vastasin sille että olen 12v vanha. Okei nytten mä ymmärrän peremmin miksi toi EI toimi kunnolla. Nyt mä vain kopeloin sinua koko rahan edestä. Ja sen jälkeen se ukko kopeloi minun pippeliäni, Sekä kivi pussiani, Ja kun oli aika täynä se sanoi että mä olen ihan ok poika, Se haluaa että me tavataaan uudestaan, Ja joka kerta kun tavataan, Se tahtoo riisua multa KAIKKI mun vaatteeni pois, Se tahtoo nähdä miltä alaston 12 vuotias poika näyttääpi. Me ollaan tavattu monta kertaa sen ukon luona, Ja nyt mun penikseni on toiminut niin kuin se pitääkin toimia. HELPPOA RAHAN TIENAUSTA.
- Veljenirunkkupoika
Minä kävin sänkyyn selälleni ja isoveljeni otti multa alapään paljaaksi ja rupesi runkkaamaan minua, kun olin lauvennut 3 kertaa tuli äitimme paikalle, isoveljeni ei nähnyt selkänsä takana olevaa äitiämme, ja minä rupesin itkemään ja käskin veljeni lopettamaan, minä en tahdo että sinä kosket minua sinne. Veljeni löi minua takapuoleen ja käski olla hiljaa, ja runkkasi minua kova kouraisesti. Äitimme otti isoveljestä kiinni ja vei keittöön, ja minä menin perästä katsomaan mitä äiti tekee veljelleni. Äiti laittoi veljeni vatsalleen pöydälle ja sitoi kädet pöydän jalkaan kiinni ja otti veljeltäni housut pois jalasta, veljeni oli alapää paljaana ja äiti otti vitsan ja löi veljeäni pyllylle, äiti antoi vitsan mulle ja käski piiskata hyvin kovaan veljeäni, ja minähän annoin veljelleni hyvin kovan selkä saunan. Äitimme rupesi runkkaamaan veljeäni ja aina kun orkku lähestyi käski äitimme lyö lujaa veljeäsi nyt. Kun oli mennyt ehkä 10minuutttia käski äitimme minua lopettamaan piiskaamisen. Seuraavana päivänä kun tulin koulusta kotiin käski veljeni minut pöydälle vatsalleni ja otti multa alapään paljaaksi, ja sitoi mun käteni kiinni ja rupesi piiskaamaan minua. Kun veljeni oli valmis hän runkkasi multa vielä muutaman laukauksen pois. Kun äitimme tuli töistä kotiin kysyi hän onko mitään kerrottavaa teillä minulle, ei ole me sanottiin lähes samaan aikaan. Syönnin jälkeeen käski äitimme meidät viereikkäin ja hän riisui meidät aivan alasti. Nyt äitinne tarkistaa poikansa, Ja hän näki mun piiskatun pyrstön ja myöskin veljeni pyrstön, hän katseli vähän aikaa meitä, ei minä en piiskaa teitä nyt lisää käykää pöydälle selällenne minä tyhjennän teidät nyt, ja äitimme tyhjensi meidät sekä pesi poikansa.
- Jcifppdldbld
Mitä vittua!?
Ehkä täällä olis joku nainen joka vielä aikusena leikkiä piiskaaleikkiä?
- 50lukua
Olin jotain 10 - 11v ja naapureissa ja meillä oli paljon samanikäistä porukkaa. Naapurin tyttö sai aina joskus piiskaa, minä en. Hän ehdotteli, että hän haluaa antaa minulle piiskaa, että tietäisin, miltä se tuntuu ja jos antaisin, hän näyttäisi minulle "sitä". kerran olimme siinä tilanteessa, että hän otti minulta housut alas ja antoi sitä piiskaa vaikka vähän kielsinkin. Hammasta purren kestin "kuin mies", kun tiesin, että kohta leikitään jotain muuta.
- entinenpikkupoika
Kerran jäätiin kiinni naapurin tytön kanssa, kun leikittiin. Minä olin hoikutellut tytön riisumaan housut alas ja meinasin just alkaa piiskaamaan, kun siskoni tuli huoneeseen ja huusi äitille että tuu katsomaan mitä nuo tekee. Äitihän tuli ja antoi meille molemmille samantien piiskaa. Tätä oli kiva sitten muistella vähän vanhempana.
- ertyhujklö
Olin jotain 7 -10 vuotias, kun leikin vanhemman pojan kanssa, hän oli ehkä 7 vuotta minua vanhempi. Leikki oli sellainen, että minä yritin lyödä häntä, hän väisti, nappasi minut kiinni ja löi pakaroilleni kämmenellään. Sen jälkeen hän päästi minut irti. Ja minä yritin taas lyödä. Vaikka pakaroissa tuntui kova tälli, niin minä jatkoin, ilmeisesti leikki oli kiva ja olihan mahdollista että minä onnistuisin lyömään häntä.
- enoobotti
Muistan ihan pikkupoikana tilanteen, jossa olin mummolan takapihalla, edessä pyllisti kaksi paljasta serkkutytön pyllyä ja minä siinä neuvottomana risu kädessä. Minun piti leikissä antaa niille piiskaa, mutta minulla ei ollut hajuakaan mitä sillä risulla tai niillä pyllyillä olisi pitänyt tehdä;)
Tästä päätellen ei minua ainakaan ihan pikkulapsena oltu piiskattu.
10-vuotiaana ja kokemuksen kartuttua leikittiin viiden pojan porukassa jotain hipan ja sodan välimuotoa, jossa kiinni jäänyt poika sai muilta pajukepin sivalluksia takapuolelle, housujen päälle totta kai. Lyönnit oli kohtalaisen napakoita ja muistan että vitsojen laadusta ja lyöntitekniikasta juteltiin melkoisen asiantuntevasti. Taisi meillä kaikilla ola perskohtaista kokemusta kotoa. - TuttuaHommaa
Meillä leikitään vieläkin, kun tulen illalla kotiin, niin ukko haistelee tarkasti, jos haisee viina tai tupakka, niin taatusti ukko aloittaa piiskaleikin.
- Ei.leikitty.enää
Oltiin toisella kymmenellä, kun leikittin kylän muksujen kanssa piiskaleikkejä. Kerran muutaman vuoden vanhempi serkkuni yllätti meidät niissä hommissa. Hän päätti näyttää meille, kuinka oikea piiskaaminen tapahtuu. Minä joudui tutuimpana ja nuorimpana hänelle avustajaksi. Päästyään alkuun hän ei säästellyt tehoja, sain elämäni kauheimman selkäsaunan, se oli myös viimeinen sitä lajia.
Onko täällä joku nainen joka halua vielä aikuisena leikkiä piiskaleikkiä?Minä voin tehdä molemmat!Ottaa piiskaa vastaan ja anna!
- piiskaarkle
Oltiin vaimon koulukaverin tykönä kylässä ja puhe kääntyi nykynuorisoon ja ettei niihin saada kuria. Tiesin, että henkilö, jonka luona oltiin, on saanut piiskaa ja on kiinnostunut aiheesta, kun hän siitä niin mielellään puhuu. Me harrastamme vaimoni kanssa, mutta sitä ei muut tiedä. Rupesin tahallani vedättämään että ei se tuollainen piiskaus missään tunnu ja ei se mitään vaikuta vaikka niitä kakaroita piiskaiskin. Emäntämme väitti että kyllä varmaan sattuu ja minä vastaan, että tuskinpa vaan. Hän kysyi, olenko koskaan saanut ja vastasin että en. Hän väitti että jos hän antaisi minulle piiskaa niin ulvoisin kivusta. Minä että tuskinpa. Se johti lopulta siihen, että minulla oli takapuoli paljaana ja emäntämme haki pitkän kukkakepin ja antoi muutaman napakan iskun paljaalle takapuolelle. Minä tietenkin kohteliaana vähän valitin. Vaimoni katseli huvittuneena vierestä, koskapa meidän omat leikit on paljon kovempia.
- annapiiska
Varhaisin "piiskakokemus" oli alle kouluikäisenä, kun meidän "piika" eli kotiapulainen sai piiskaa. Hän oli varmaankin juuri koulunsa lopettanut nuori tyttö, jolla oli tapana läpsiä ja tukistella meitä lapsia. Kerran äiti sattui näkemään ja nosti kovan metelin ja haki jostakin kepin tai mikä se nyt oli, en muista ja antoi tytön paljaalle takapuolelle kovan kurituksen siinä meidän lapsien edessä. Tyttö sai jäädä meille kun kovasti lupasi, että hän parantaa tapansa
- omaapu
Joo on tullut leikittyä. Meillä ei kotona piiskaa annettu, mutta tiesin kyllä että lapsia on kuritettu ja kuritetaan lyömällä kädellä, remmillä, vitsalla tai hiusharjalla paljaalle pyllylle. Olin kovin utelias asian suhteen ja jossain määrin salaa halusin saada kuritusta pyllylle. Olin kuitenkin hyvin kiltti lapsi, joten eipä vanhemmilla ollut paljoa tarvetta minua kurittaa.
Kesäisin mökillä saatoin mennä metsään ja ottaa koivun tai pajunvitsan käteen ja miettiä miltä se tuntuisi. En kuitenkaan uskaltanut laskea housuja alas ja lyödä, kun pelkäsin että joku näkee. Kaupungissa menin joskus yksin kotona ollessani kylpyhuoneeseen äidin hiusharjan tai mattopiiskan kanssa, laskin housut alas ja läimin itseäni pepulle. Ehkä kymmenen kertaa? Sen jälkeen tavarat samoille paikoille missä olivat olleet. Pyllyä "kihelmöi" jonkun verran, mutta ei nyt varsinaisesti kovin paljoa sattunut. Tämä sai minut silloin miettimään kuinka kovia selkäsaunoja vanhemmat lapsilleen antavat. Koulussa opettajamme oli kertonut omista lapsuusajoistaan ja ystävästästään, joka oli lapsena saanut sellaisen kurituksen koivunvitsalla ettei ollut pystynyt kahteen viikkoon istumaan kunnolla. Jälkeenpäin olen alkanut epäillä jutussa taisi olla vähän liiottelua mukana. Sillä oli tarkoitus pelotella oppilaita. - Harjoittelijat
Vanhempi veli leikki piiskaleikkejä minun kanssa, minä en ollut aina ollenkaan niin innolla mukan. Veli halusi piiskata niin kuin oli kotona nähnyt tehtävän, minä hänen polvillaan pylly paljaana. Olin varmaan jo 13 täyttänyt, kun nämä leikinomaiset piiskajaiset loppuivat.
- Runkkupoika
Olin silloin 10 kun iso veljeni oli mulle valvojana. Jos on tarvista otat pojalta housut pois, Jos ei ymmärtänyt niin voit sen kyllä piiskata, Ja vanhempamme lähtivät juhlimaan. Nyt saat kiitosta kantelu pukki ja minä karkuun sekä iso veljeni perääni. Minä olin kannellut meidän vanhemmille
veljeni varasti isältä tupakin ja poltteli sen sekä ylpeili mulle kuinka iso poika hän on. Isämme veti veljeltäni housut ja paidan pois päältä, Vei pojan alaste pihalle otti vitsan ja piiskasi sillä veljeäni,
Sekä toi sisälle parkuvan alastoman pojan. Se on 15 anna noin isolle pojalle sun remmiä sanoi äitimme,
Ja isäni otti remmin pois housuistaan. Veljelläni nousi penis pystyyn kun se tuijotti äitiämme, sillä oli tissit paljaana. Perkeleen poika se on mun ja veljeni sai kunnolla selkään isältämme. Minä karkuun ja veljeni mun perääni, Vartus ja sitten se sai mut kiinni ja otti heti mut alaste sekä käänsi selälleni. Ja
itse meni poikittain mun päälleni. Minä olin sen kainalon alla ja sen selkä oli minuun päin.Sen koura löysi heti mun munani ja rupesi kourimaan niitä.Pienen pojan munat ja nousi pois päältäni. Kun pääsin
jalkojeni päälle rupesin sitä heti kiusaamaan. Se käski minua monta kertaa lopettamaan mutta kun ei
niin ei. Ja loppu tulos oli minä olin veljeni sylissä poikittain ja se läpsi minun paljasta takapuoltani.
Mulla koveni peli ja veljeni käänsi minut sylissään. Sulla seisoo toi ja veljeni laittoi mut pallin päälle
seisomaan ja rupesi tarkistamaan mun piliän i.Näytä mulle miten pojat runkkaa minä pyysin siltä.
Se katseli mun sojottavaa peliäni ei puhuta sitten meidän vanhemmille mitään vai. Ei puhuta minä lupasin sille heti ja oikein työnsi mun piliäni sille. Ok minä sanon ja sinä tottelet sitten ok. Ja se oli ok mulle. Veljeni tarkisti ekaksi että esinahka kulkee ja sitten opetti minua runkkaamaan itseäni. Mulla teki kalu lakon ja minä pyytelin näytä sinä kun olet noin vanha. Ok sinä olet mun aina kun minä tahdon
ja nämä on mun sitten ja kouri mun muniani. Sopii minä sanoin sille heti ja juoksin hakemaan vitsan ja
annoin sen sille sekä kävin pallin päälle seisomaan. Meidän vanhempamme tuntevat mut eli mulle samaa kuin sinäkin sait. Ja veljeni piiskasi mut sekä kopeloi mun muniani samalla. Sinä olet mulle mieleen ja likat näkevät huomenna sun munasi kunnolla se lupasi mulle. Minä olen muistellut meidän nuoruuutta veljeni kanssa usein nyt jälkeen päin. Minä pidin kun sain olla pallin päällä ja
mut riisuttiin piiskattiin sekä runkattiin kunnolla. - Runkkupoika
Usein leikittiin ja kun kävi käry tuli selkään. Sen jälkeen hommat muuttui ja jouduin vanhempien edessä näyttämään miten minä leikin munallani, Tai miteen muut kakarat leikkii mun munallani,
Kun tuli vieraita minä mun huoneeseeni ja housut pois multa sekä leikki päälle. Ja kun vanhemmat oli kahvitellut ne tuli paikalle ja heille näytettiin miten pojan munalla leikitään. Minä olin heidän leluna.
Nykyisin olen aikuinen ja vain muistelen mennyttä nuoruuttani. Joskus käyn "isäni" luona ja kerron sille jonkun runkku tarinan ja se piiskaa mut siintä hyvästä. Se on mun juttuni tänä päivänä. Ja huomenna on taas vierailu sen luona. Eli multa tarina sille/heille ja isi ottaa pojaltaan housut pois
ja piiskaa poikansa vitsalla aluksi ja lopuksi remmillä. Sekä tietysti runkkaa mut. - Leikkimielellä
Me leikittiin vanhemman veljen kanssa piiskaleikkejä, hän yritti ottaa minut polviensa päälle makaamaan ja piiskata minut siinä. Meidän vanhetessä veli onnistui yrityksessään yhä paremmin ja 13-vuotiaasta asti huomasin, että minulla seisoi kunnolla. En tiedä näkikö veli seisokkini, minua sen peittely kuitenkin häiritsi ja veli uskoi voimiensa karttuneen kun sai minut piiskattua joka kerta. Olin 16-v kun veli muutti kotoa ja meidän leikkimme loppui.
- Haaveissaelävä
Vaikka kuinka usein, Minä pidin olla se lapsi ja muut lapset sai olla mun vanhempiani, tai opena ja välillä poliisina. Minä karkuun heitä ja kun saivat mut kiinni retuuttivat rosvon laitokselle ja rupesivat
kuulustelemaan minua. Ne otti lähes heti multa housuni pois ja minä kuulustelia eteen ja kuulustelu alkoi mulle. Täysin samana kuin aikuiset minua kuulusteli eli pilistäni kiinni ja vitsalla mun takapuoleni
lämmitys. Aikuisilla oli se tapa mun kohallani että yksi käsi oli mun sukupuoleni kimpussa ja toisessa kädessä oli vitsa ja poikaa kuulusteltiin. Mun omilla vanhemmillani ei ollut sitä tapaa. Poika vain syliin tai pöydälle mahalleen ja vitsalla kuulustelu pojalle. Ja popuksi rankaistus sille hunsvotille. Alle 12 vitsalla ja kun tuli se 12 täyteen niin remmillä rankaistiin poikaa. Mutta lapset rankaisi mut aina vain vitsalla ja se sopi mullekin paremmin silloin 60-70 luvulla. Kaiholla niitä aikojani muistelen vain. - Piiskattupoika
Kun mut oli piiskattu minä sitä esittämään muille kakaroille. Eli me tehtiin sama mulle uusiksi ja jos oli joku kersa paikalla kun mut oli piiskattu niin se sai olla mun kuulustelijani. Eli pojalta housut alas ja käsi pojan pilille tai kivipussille ja toisessa kädessä sillä oli vitsa ja alkoi pojan kuulustelun. Ja lopuksi multa housut kokonaan pois koivistani ja välillä myöskin paitani otettiin pois multa. Sitten poika vatsalleen johonkin ja pojan piiskaus oli sille pojalle tosi asija. Välillä paikalle tuli aikuinen kun kuulivat että minä paruin ja vitsa lauloi laulujaan. Se tahtoi näyttää kakaroille miten poika piiskataan ja vaikka se tunsi mut ja tiesi että olen poika lapsi niin lähes aina se tai ne nosti minua jommasta kummasta koivestani yläs päin että näkivät kunnolla mun munani. Sitten poika takas alas ja piiskaus oli sille tosi asija silloin. Jos tämä olis tapahtunut 2-8 kertaa se olis ok. Mutta kun se tapahtui ehkä 50-60 kertaa vuodessa ja aina vain näyttämään piiskatun taka puoleni muille kersoille. Sen vuoksi EN ymmärrä omaa käytöstäni silloin kakarana ollessani. Eli mun tulkkaukseni on olin jo silloin tietämättäni MASOKISTI. Eli pidin kun minua piiskattiin.
- Vanhempienlelu
Minä en nauttinut itse piiskauksesta mutta mitä sen jälkeen tapahtui oli se mun juttuni silloin kauvan sitten. Heti kun olin parkunut riittävästi heidän mielestään jotka mut olivat kurittaneet. Poika heti pöydälle ja selälleni sekä koivet hiukan auki ja mun tarkistukseni oli heillä mielessä silloin.Se oli se mun juttuni silloin ihmeellisellä 60-70 luvulla. Ja nyt vanhana ukkona vain muistelen sitä saunassa muiden ukkojen kanssa.
- Haaveissaelävä
Oltiin ukko porukassa eilen saunassa ja puhe meni piiskaamiseen. No se oli jokaisen ukon kotona kasvatus systeeminä. Eli ekaksi varotettiin ja kun teki jotain mikä oli kielettyä lähti pojalta housut pois koivista. Ja monella perhellä oli sama kasvatus systeemi silloin kultaisella 60-70 luvulla. Me ukkojen kanssa muisteltiin niitä selkään saanteja oikein lämmöllä. Ja me kerrottiin toisillemme kuinka oli poika parkunut kun vieras antoi pojalle mitä se oli vaille. Ja kun kotia poika pääsi tuli sen vanhemmilta samaa lääkettä lisää. Et riiviö mene enää ikinä sinne piiskattavaksi sanoi isäni ja antoi pojalleen remmiä. Ja seuraavalla viikolla oli poika uudestaan samalla äijällä saamassa "lääkettä".
Se oli sitä aikaa mellä pojilla ja me vanhat ukot vain naurettiin sille meidän muistelulle silloin meillä. - Luimistelija-saunasta
Olen itse sattunut nuorena aikuisena miehenä tuollaiseen keskustelutilaisuuteen. Olin porukan nuorin, minulle tuli sellainen tuntu, että he puhuivat minusta. Puna siinä meinasi kasvoille levitä, ei sitä saunassa onneksi huomaa. Painauduin kumaraan ja vaikenin. Minulle jäi sellainen tuntu, että olin ainut, jota asia kainostutti, varmaankin piiskajaisistani oli liian lyhyt aika. Sitä paitsi taisin olla porukan ainoa, joka ei ollut ketään piiskannut.
- Pikkupoikana
Minä olen veljeäni kaksi vuotta nuorempi ja minua kiinosti veljeni kiusaaminen hyvin paljon silloin nuorena poikana 10- 16w luulisin. Veli tuli kotiinsa ja minä sitä kiusaamaan heti kun oli kenkänsä saanut pois koivistaan. Se käski mun lopettamaan mutta kun ei niin ei. Ja kohta oli mun veljeni mun kimpussani ja multa housuja pois koivistani. Kun olin 10 ne lähtivät helpolla pois multa. mutta kun vanhenin niin veljeni joutui tekemään enemmän mun kanssa töitä ennen kuin olin munat paljaana.
Ja veljeni piiskattavana se kouri aina aluksi mun munaani. sitten käänsi mut vatsalleni ja antoi avo-
kämmenellä mulle selkään. Ja jos olin sen mielestä vitsan tarpeessa se laittoi vitsan sopivan lähelle mistä sen oli helppo ottaa mukaansa. Eli kun se kouri ekaksi mun munani ja sitten käänsi mut vatsalleni. Se yritti päästä vitsan luokse samalla minusta kiinni pitäen. Ja minä toiseen suuntaan siintä vitsasta. Tietysti se onnistui aina välillä ja oli mun vuoroni parkua. Mutta ei siintä ole mulle hampaan koloon jäänyt mitään. Eli olisin valmis sen kokemaan vaikka uudestaan. - Moppauksen-kohteena
Teini-iästä muistan jonkinlaisia leikkipiiskauksia, en muista saiko muut niitä, mutta minulla oli kunnia olla kohteena.
Esim. Olin n. 15 v, kun seisoimme poikaporukalla meidän navetan heinäladossa, en kyllä muista oltiinko pahanteossa vai suunsoitossa. Yhtäkkiä porukan vanhin, luultavasti 19 v sai tarpeekseen minusta, kaatoi minut heiniin ja asettui seisomaan niin, että minä jäin puristusiin hänen jalkojensa väliin. Seuraavana sainkin muutaman lujan mäjäyksen pakaroilleni. En muista mitä muut tuumasivat, mutta minua nolotti ja takamusta kuumotti.
Saman tyyppisiä piiskajaisia sattui kyllä muitakin, en tiedä oliko minulla armolahja niiden hankkimisessa, vai kävikö muillekin samoin. Ehkä siinä poikaporukassa oli pikku sadisti. - Anonyymi
Pienenä leikittiin piiskaleikkejä ja vähän vanhempanakin. Minulla oli kaksi vanhempaa veljeä, jotka olivat minua kookkaampia ja minuun verrattuna paljon voimakkaampia, joten selkäsaunoja tosimielessä ja leikkimielellä on tullut vielä aikuisenakin.
- Anonyymi
Minulla oli vuotta vanhempi veli, jonka kanssa tuli erimielisyyksiä, silloin ruvettiin antamaan toiselle "selkäsaunaa" eli se voitti kumpi sai ensin annettua toiselle viisi läpsyä takapuolelle. Minä kyllä useimmat koitokset hävisin, mutta voittojakin tuli.
Mutta kerran olin tehnyt ison mokan, silloin isä sieppasi pääni kainaloonsa ja lähti talutamaan minua sisälle. Matkalla kuulin syyn ja että selkäsauna oli tulossa. Vaikka olin veljen kanssa harjoitellut vuosikaudet, niin minusta ei ollut isälle vastusta, se oli niin iso ja tosissaan, että en päässyt kunnolla edes alkuun. Sain remmiä paljaalle että raikui, eikä se ollut leikkiä.
Veli tietenkin naureskeli, kuinka 16-vuotias sai vielä selkäsaunan. Minua hävetti niin, että en pystynyt sanomaan mitään palautetta hänelle. Minä haluan vielä leikkiä piiskaaleikkiä!Onko täällä joku nainen joka halua olla mukana?Olen 60 v siis samanikäinen nainen!Haluan että olet vapaa ja voit asua mun luo koko ajan siis 24/7 suhdetta!
- Anonyymi
Joo minä haluan leikkiä piiska leikkiä mutta otetaan välillä pillu puoli ettei aina takapuolta
Anonyymi kirjoitti:
Joo minä haluan leikkiä piiska leikkiä mutta otetaan välillä pillu puoli ettei aina takapuolta
Kenelle vastat sinä joka otetaan välillä pillu?Oletko mies eli nainen?
- Anonyymi
strykpojke kirjoitti:
Kenelle vastat sinä joka otetaan välillä pillu?Oletko mies eli nainen?
Kyllä
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä
Mitä kyllä?Anteeksi että unohdan tämä sivu vaikka olen sisään siellä leikit ja fetissit joka päivä!Minä unohdan tämä perhesivu!
- Anonyymi
strykpojke kirjoitti:
Mitä kyllä?Anteeksi että unohdan tämä sivu vaikka olen sisään siellä leikit ja fetissit joka päivä!Minä unohdan tämä perhesivu!
No unohda
- Anonyymi
Anna numero
- Anonyymi
Kyllä leikimme Isommat tytöt antoivat piiskaa pienemmille tytöille,pojille minä sain piiskaavuoten vanhemmalta tytöltä sain myös antaa hänelle välillä jatkoimme tämän tytön kanssa piiska leikkejä kun toiset lopettivat monen vuoten ajan vielä teininikäisenä riisuimme toistemme pakarat paljaiksi hyväilimme toisiamme,piiskasimme.
- Anonyymi
Muistan sellaisen, kun olimme kakaraporukalla uimassa joen rannalla. Se oli yleinen ranta, kun siellä oli pukukoppi ja puusee. Yksi tytöistä meni puuseehen asioille ja meitä oli muutama poika, jotka meni sinne taakse katselemaan, sieltä puuttui näköeste ja paljas pylly oli reiästä näkyvillä. Tyttö tiesi koko ajan, että me oltiin siellä takana. Joku pojista haki sellaisen metrin mittaisen piiskan, jolla kutiteltiin tytön pyllyä. Tyttö pissasi ja pojat läpsyttivät samaan aikaan piiskalla. Tytölle tuli samalla kakkahätä ja me pojat seurattiin mielenkiinnolla. Tyttö huusi että odottakaa että saan pyyhittyä ja sitten että nyt voi jatkaa. Oltiin alle kymmenen ikäisiä.
- Anonyymi
Meillä oli kaverin kanssa tapana kertoa toisillemme tarinoita, kuinka meitä oli piiskattu. Itse sain tarinoissa useimmiten piiskaa n. 10 vuotta vanhemmalta rotsipojalta, joka kuristeli mopollaan pitkin kylän raittia. Paljon oltiin kumpikin saatu selkäsaunoja.
Tosiasiassa olen saanut kerran oikeasti piiskaa tuolta mopopojalta, silloinkin pelkästään kaverin kämmentä pakaroilleni, enkä edes itkenyt.- Anonyymi
Olisipa lyönyt pippeliin niin sitten sulta olisi varmaan tullut itku
- Anonyymi
Muistan kun joskus ekaluokka iässä ja alle leikittiin kotia pihapiirin lasten kanssa. Siinä tunki joskus mukaan pari lasta jotka olivat muutaman vuoden vanhempia ja isompikokoisia. He halusivat olla vanhempien roolissa vaikka emme heitä olisi edes halunneet mukaan leikkiin mukaan. Aika usein piti heidän kanssa leikkiä niin että oltiin oltu tuhmia ja meille piti antaa rangaistus. Tämä tarkoitti yleensä sitä että piti ottaa peppu paljaaksi ja sitten sitä läpsittiin kädellä tai puun oksalla tai jollain kepillä. Ei ollut hauska leikki. Joskus he halusivat leikkiä myös lääkäriä ja meille tehtiin "tarkastuksia". Ei ollut kivaa sekään.
- Anonyymi
Eräänlaista vitsaleikkiä minäkin harrastin lapsena. Olin kiltti tyttö akateemisesta perheestä ja meillä ei kotona kuritettu. Pienehkössä kaupungissaa suurin osa oli perus duunariperheitä ja viihdyin hyvin heidän lastensa kanssa enkä tuntenut minkäänlaista luokkaeroa vaan olin tassapuolisesti kaikkien kaveri. Ajan oloon kävi selväksi että monissa perheissä lapsia kuritettiin. Asia alkoi jostakin syystä kiinnostaa ja usein pyysin kavereitani näyttämään pyllynsä ja siinä olevat jäljet jos tämä oli kertonut että oli saanut selkäänsä. Tämä ei sinällään ollut poikkeuksellista koska ainakin tyttöjen kesken oli ihan tavallista että kerrottiin toisille selkäsaunoista ja näytettiin millaisia jälkiä oli tullut. Eräänlaista vertaistukea siinä varmaan haettiin. Kiinnostus selkäsaunan kokemiseen lisääntyi ja käytin hyväkseni yhtä kaveriani jonka tiesin saavan vitsaa jos myöhästyisi kotiintuloajasta. Pidin huolen että myöhästyisimme. Kun kaverini huomasi että oli myöhässä hän alkoi puhua että pitää varmaan hakea vitsa ennen kuin menee kotiin. Matkalla sanoin että vika oli oikeastaan minun joten minunkin olisi ehkä hyvä hakea vitsa. Niimpä me otettiin molemmat ojan penkalta pajun oksat ja käveltiin vaitonaisina kaverini kotiin. Kaverini äiti oli vihaisena ovella vastassa ja huusi kaverilleni että tietääkö tämä mitä kohta tapahtuu. Alkoi pelottamaan mutta sain kuitenkin sanotuksi että myöhästymisen syy oli itseasiassa minun. Kaverni äiti huomasi vitsat käsissämme ja huusi isää katsomaan tätä näkyä. Isä saapui ovelle ja jotenkin sain soperrettua että oli minun vika ja pyysin anteeksi. Hetken mietittyään hän komensi meidät sisälle ja käski odottamaan eteisessä. Kaverini vanhemmat kävivät jonkinlaista neuvonpitoa hetken ja palasivat erittäin määrätietoisina. He komensivat paikalle myös kaverini sisarukset. Kaverini piti siinä pikkuveljen ja siskon edessä laskea housunsa alas mennä nelin kontin lattialle ja ottaa vastaan aika kunnollinen selkäsauna jonka äiti antoi. Kun kaverini oli poistunut itkien paikalta ja muukin yleisö oli poistunut tuli minun vuoroni. Laskin housuni alas ja menin lattialle kontilleni. Voin kertoa että kaikki fantasiani ja ennakkokäsitykseni romuttuivat ensimmäisestä vitsan sivalluksesta. Se sattui aivan helvetisti ja sain useita lyöntejä pepulleni. Yritin kestää parhaani mukaan mutta huusin joka lyönnistä ja lopussa itkin. Tein vastaavia tempauksi muidenkin kavereiden kanssa ja nyt ymmärrän mistä oli kyse. Toiset vaan tykkää joistakin asioista.
- Anonyymi
Oltiin alta kymmenen ikäisiä, kansakoulun eka oli käyty. Sitä naapuruston porukkaa oli ja tehtiin vaikka mitä. Esimerkiksi sellaista, että kaksi poikaa, ikäisiäni, piti minusta kiinni ja usuttivat yhden nuoremman tytön piiskaamaan "paljaalle pyllylle" kuten tapana oli. Silloin ei huvittanut asia, mutta ei siitä sen enempää murehdittu. Sama porukka keksi aina jotain tekemistä
- Anonyymi
Me oltiin ehkä oman aikamme duudsonit ainakin siltä osin että teimme peppujekkuja lyömällä toisiamme pepulle. Mitä enemmän sattui sitä hauskempaa kaikilla oli. En osaa sanoa mistä tämä harrastus sai alkunsa. Kaikki saivat kotonaan selkään joten tämän olisi luullut olevan viimeinen harrastus jonka me teinit keksimme. Ehkä se alkoi siitä kun joku näytti mustelmat pepussaan kun oli saanut kunnolla remmistä. Muistan että joskus tuli vertailtua pyllyjä sen jälkeen kun oltiin kaikki saatu selkään samoista kolttosista kukin tahoillaan. Ehkä se alkoi siitä kun yksi meistä ei ollut saanutkaan selkään ja se tuntui meistä epäoikeudenmukaiselta. Silloin me piiskasimme hänet kaveriamme kanssa yhdessä hänen suostumuksellaan. Pojat usen mahtailivat miten kovaa olivat saanet selkään ja näyttivät jälkiä. Me tytöt olimme häveliäämpiä aluksi mutta kyllä mekin lopuksi näytettiin. Niin siitä sitten lopuksi kehittyi leikki jossa kaikki piiskasivat toisiaan. Kaikkia nopanheittoja ja arvontoja käytettiin siihen kenen vuoro olisi. Paljas pylly ei ollut mikään häpeän aihe mutta olihan se hieman rohkeatakin pyllistää kavereiden ja varsinkin poikien edessä.
- Anonyymi
Meillä oli yläasteella yksi vanha rouva(meinasin sanoa ämmä) uskonnon opettajana. Hänen mieli puuhiaan oli tupakan polttajien kiinni saaminen. Hän antoi aina vaihtoehdon eli sai tulla hänen jälkiäistuntoonsa tai valita virallisen tien joka tarkoitti että myös kotiin ilmoitettiin. Hän oli kovasti sitä mieltä että jos otti selkäänsä niin asiat voitiin unohtaan. Niimpä vitsa monesti lauloikin ja siitä tuli eräänlainen "miehuus" tai pikemminkinkin poikuuskoe jota kaveripiirissä arvostettiin. Eli moni kävi ottamassa selkäänsä vain sen takia että se oli jotenkin hienoa. Myönnän että oli outoa mutta se oli silloin.
- Anonyymi
Kerran oli sellainen tilanne, että naisrehtorimme antoi kaksi vaihtoehtoa: joko hän antaa kunnolla piiskaa, tai kotimuistutus ja käytöksenalennus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran oli sellainen tilanne, että naisrehtorimme antoi kaksi vaihtoehtoa: joko hän antaa kunnolla piiskaa, tai kotimuistutus ja käytöksenalennus.
Kumman vihtoehdon valitsit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumman vihtoehdon valitsit
Ei suinkaan. Itsekin olisin valinnut näin. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla pidettiin erittäin häpeällisenä jos jonkun lapsi oli käyttäytynyt julkisesti jotenkin sopimattomasti. Ja varsinkin koulussa piti olla kunnolla jottei perheen maine mene. Meillä esimerkiksi koulussa saatu jälki-istunto ei ollut ainoa rangaistus joka tekemisistä seurasi. Jälki-istunnosta piti viedä lappu kotiin ja siihen piti saada allekirjoitus. Jälki-istuntoa odottaessa, sen aikana ja sen jälkeen kotiin mennessä ehti miettiä aika monta kertaa sitä tilannetta kun veisi lapun isälle ja hakisi vyön ja laskisi housunsa selkäsaunaa varten. Jos olisi ollut edes pienikin mahdollisuus että koulussa olisi saanut kevyemmän selkäsaunan niin olisin ollut valmis ottamaan riskin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suinkaan. Itsekin olisin valinnut näin. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla pidettiin erittäin häpeällisenä jos jonkun lapsi oli käyttäytynyt julkisesti jotenkin sopimattomasti. Ja varsinkin koulussa piti olla kunnolla jottei perheen maine mene. Meillä esimerkiksi koulussa saatu jälki-istunto ei ollut ainoa rangaistus joka tekemisistä seurasi. Jälki-istunnosta piti viedä lappu kotiin ja siihen piti saada allekirjoitus. Jälki-istuntoa odottaessa, sen aikana ja sen jälkeen kotiin mennessä ehti miettiä aika monta kertaa sitä tilannetta kun veisi lapun isälle ja hakisi vyön ja laskisi housunsa selkäsaunaa varten. Jos olisi ollut edes pienikin mahdollisuus että koulussa olisi saanut kevyemmän selkäsaunan niin olisin ollut valmis ottamaan riskin.
Johan nyt
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124110MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822111Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216951Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848