YLEn uusi linjaus

Kiusaantunut

"Ylen hallitus teki kokouksessaan 31.1.2012 päätöksen uusista toimintatavoista, joiden avulla kaksikielisyyttä rakennetaan Ylessä. Linjauksia ovat mm. että Ylen tarjonnassa ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan määrä pysyy nykytasolla ja että koko yhtiö tukee toimivaa ja aktiivista kaksikielisyyttä."

http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/yle-maaritteli-kaksikielisyydelle-uuden-linjauksen



Osataan sitä muuallakin:

Opetushallitus:

"Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa häntä arvostamaan Suomen kaksikielisyyttä ja pohjoismaista elämänmuotoa"


Miksi oppilas pitäisi kasvattaa arvostamaan Suomen kaksikielisyyttä? Eikö oppilas saisi itse päättää, arvostaako hän sitä vai ei? Onko peruskoulun tehtävä aivopestä oppilaita tiettyyn poliittiseen ideologiaan?


Tämä on aivan selvää poliittista aivopesua!

Sekä ns. kaksikielisyys että pohjoismaisuus ovat molemmat vain poliittisia kantoja ja termejä.

Ei mitenkään verrattavissa esim. itsenäisyyteen, vapauteen, demokratiaan tai suomalaisuuteen.

Miksi ei saisi kannattaa samanlaista yhden kielen kielipolitiikkaa, kuin muissakin Pohjoismaissa ja naapureissa on?

Miksi ei saisi olla maailmankansalainen tai kannattaa eurooppalaisuutta painottaen EU-jäsenyyttä?

Missä ovat kaikki politiikan tutkijat, tutkivat journalistit ja totalitaarisuuden vastustajat nyt?
Missä "edistyksellinen" media? Missä anarkistit ja muut valtiopropagandan vastustajat?

2

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmeteltävää

      Tutkivalle journalistille tai nuorelle tutkijalle kiinnostava kohde olisi varmaankin meidän suurimmat mediatalot. Selvitystyön voisi aloittaa vaikkapa suurimmasta ja meidän kansalaisten näkökulmasta tärkeimmästä kohteesta eli YLE:stä, sillä olemmehan me sen maksumiehiä tahdoimme sitä sitten tai emme.

      Tutkimusta voitaisiin jatkaa muihinkin mediataloihin kuten MTV3:een ja muihin televisiota tarjoaviin yrityksiin ja tietenkin maan suurimpiin paperista mediaa tuottaviin mediataloihin. Koska jokapäiväisessä median seurannassani olen havainnut sen erityispiirteen varsinkin YLE:n toiminnassa, että kohtuuttoman suurella osuudella siellä leipätyötään tekevillä on ruotsi äidinkielenään, hänellä on ruotsinkielinen nimi tai hänellä on ruotsinkielinen puoliso.

      Toinenkin havainto joka mietityttää on se, että hyvin monet ovat joko avio- tai muussa suhteessa toisen saman median palkkalistoilla olevan henkilön kanssa, löytyypä jopa kokonaisia sukukuntia. Aina ei tietenkään nimet paljasta sukulaisuutta koska usein esiinnytään "omilla" vanhoilla nimilään.
      Tässä olisi asiasta kiinnostuneelle tutkivalle journalistille tai toiselle asiasta kiinnostuneelle työsarkaa vähäksi aikaa. Paljonhan tiedosta on jo nyt julkista mutta ei sentään ihan kaikki.

      Oma kiinnostukseni asiaan heräsi kun oivalsin, että meillä suomenkielisillä ei ole edes omakielistä televisiokanavaa joka puolestaan meidän pikkuisella ruotsinkielisellä vähemmistöllämme on. Ja kaiken lisäksi me suomalaiset veronmaksajat kustannamme Ruotsin valtiollisen televisiokanavan SVT-Worldin näkymisen Suomessa ja kaikista tekijänoikeudellisista kustannuksista me myöskin vastaamme 100-prosenttisesti, näin ovat vakuuttaneet YLE:n pääjohtaja Lauri Kivinen ja viestintäministeri Krista Kiuru kirjallisesti.

      Asiaan kuuluu vielä sellainenkin "pikkuseikka", että Ruotsissa asuvat suomenkieliset maksavat itse oman suomenkielisen tv-katselunsa ilman, että ruotsalainen veronmaksaja siihen osallistuisi. Ruotsissa on jopa vaikeutettu suomenkielisen tv-kanavan TV Finlandin katselua pistämällä se kanavanipun sekaan jolloin sitä ei saa katsoa kuin kahdeksan kanavan pakettina jolla on hintansa n. 250 kruunua eli noin 20 euroa kuukaudessa.


      .

    • Röyhkeyttä

      YLE:n ruotsalaismielinen johto kohtelee suomenkielisiä, kuin toisen luokan kansalaisina, jolle tarjotaan ruotsalaista roskaa sillä suomenkieliset pitää
      pakolla ruotsalaistaa ja skandinaavistaa.

      Se on YLE:n ruotsikiihkoisen johdon näkemys ja päämäärä ja kansalaiset
      pakotetaan maksamaan tuo ruotsitustouhu pakkoverotuksella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1563
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1214
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe