Eli tilanne on tämä; vesipullo oli vuotanut laukkuun, jossa kamerani oli. Vettä ei ollu paljoa, mutta huomasin vuodon vasta noin neljän tunnin kuluttua, jolloin kamera olis iis ehtinyt olla märässä laukussa jo pitkään. Vettä meni enimmäkseen ihmeellisesti vain akkukahvan sisäpuolelle, eli avatessani akkukahvan se oli sisältä aivan märkä. Akut toimivat ainakin sen verran, että kun laturiin laitoin ne alkoivat latautua. Olin sen verran tyhmä, että ensimmäiseksi kokeilin kameran virtoja päällä, ja pelkään että kamera meni oikosulkuun. Vettä ei ollut kamerassa muuten, vähän vain pinnassa. Kamera ei mene päälle enää ollenkaan, se on ollut kuivamassa nyt torstai-illasta lähtien.
Onko mitään keinoja saada kameraa enää toimimaan vai korvaisiko kotivakuutus tapahtuneen? Kastuminen oli kuitenkin täysi vahinko... :/ malliakaan ei tietääkseni myydä enää missään, Canon EOS 500d on kyseessä ja mun omistuksessa ollut puolitoistavuotta. Uutta mallia en oikeastaan haluaisi ostaa, kaikki tarvikkeet mitä mulla on (salama, akkukahva yms) sopivat vain tuohon malliin. Pystyykö kameraa enää korjaamaan vai tulisiko halvemmaksi ostaa uusi runko? Luulisin että akkukahvakin meni rikki koska sen verran siellä vettä oli ja se neljä tuntia tuskin auttoi asiaan. Ihan itkettää kun ajattelee että koko kamera voi olla mennyttä, osaisko joku asiantunteva auttaa?
kamera kastui, onko mitään enää tehtävissä?
2
325
Vastaukset
- sumut
Kotikuntasi mielenterveystoimistssa neuvotaan auliisti, miten elämän vaikeista solmukohdista ja voi selviytyä. Joskus kastuminen aihettaa läpipääsemättömän ongelmavyyhdin korvien vliin, josta ei selviä ilman ulkopuolisen apua.
Kokemusten ja sivistyksen karttuessa, voi tällainen pieni kastuminen kuivua melkein kokonaan, jättäen jälkeensä vain pienen sumun, jonka kanssa voi elää ja alkaa harrastaa esim. valokuvausta. Toivottavasti kamerasi kuivuu samaan tahtiin. Aika mahdotonta auttaa kun ei edes näe tuotetta. Toisaalta vanhat Nokialaiset kännykätkin toimivat vaikka putosivat WC-pönttöön.
Paras kun viet sen ihan ammattilaisen arvioitavaksi johonkin valokuvaus liikkeeseen.
Jossa joka lähettävät korjaukseen tai siiten ei.
Kannattaa kysyä kotivakuutuksesta, voisi hyvinkin mennä se riippuu taas täysin sopimusehdoistavkorvaako.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.3127567Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on563973PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23448Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a723201Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1142864"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin462688IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-512534Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.612300- 682063
- 1011963