Urologin vastaanotolla

Aikuinen mies

Tämä tarina löytyy blogista http://aikuinenmies.tumblr.com

Edessä oli pitkästä aikaa kesäloma kahdestaan vaimon kanssa, sillä jälkikasvu oli tullut siihen ikään, että ei lähtisi kanssamme enää mökille. Olin huolestunut tästä tulevasta yhteisestä ajasta, sillä yli kahdenkymmenen vuoden avioliittomme ei ollut parhaassa jamassa. Läheisyys oli kadonnut ja seksiä emme olleet harrastaneet enää muutamaan vuoteen. Kumpaakaan ei tainnut kiinnostaa. Tiesin että nyt loman aikana meidän pitäisi käsitellä tämä asia. Olen 55-vuotias ja minulla ottaa ihan mukavasti vielä eteen, mutta sytyslanka on pidempi kun nuorempana ja kaipaan kunnon hyväilyjä. Meillä töissä kemia toimii toisen osaston kolmikymppisen sihteerin kanssa ja seisokin hänen kanssaan saan jo tanssiessakin lähekkäin firman illanvietoissa. Saatillekin olen päässyt. Mutta nyt edessä oleva yhteinen aika vaimon kanssa huoletti, joten päätin varata ajan urologilta ja kysellä viagrasta. Etsin internetistä urologin, joka oli ikäiseni mies, sillä ajattelin että hänelle asia olisi helpoin esittää ja hän parhaiten ymmärtäisi asian.

Vastaanoton oven avasi harmaapartainen, valkoiseen lääkärintakkiin ja farkkuihin pukeutunut mies. Hän huusi sukunimeni, joten nousin tuolilta ja kävelin ovelle. Kätellessä vaihdoimme vain pikaisesti katseita ja astuin sisään huoneeseen. Se oli pitkulainen huone, jonka toisessa päässä oli työpöytä ja pari tuolia sekä toisessa päässä hoitopöytä. Lääkäri käveli työpöydälleen ja pyysi minua istuutumaan.

- “Mikäs miehellä on mielessä?”, hän kysyi ja hymyili hieman.

- “Tuota, ajattelin tulla kysymään viagrasta”, vastasin hieman epäröiden.

- “Sitä kyselläänkin paljon nykyään ja kyllähän se ihan toimivaa ainetta on. Pitää tehdä vain tehdä muutamia kokeita ensin ja katsotaan sitten sopisiko se sinulle. Voitko vähän ensin tarkemmin kertoa taustaasi?”

- “No, ei tässä varmaan mitään isompia ongelmia ole. Ottaa kyllä eteen edelleen kunhan on sopiva tilanne. Mutta eihän sitä ukkomies enää jaksa niin innostua kuin nuorempana, tiedät varmaan itsekin… Joten jos saisi vähän varmistusta”

- “Joo, ymmärrän kyllä. Eikä siinä mitään, kuulostellaan ensin vähän sydäntä ja otetaan verenpaine. Otatko paidan pois”, lääkäri vastasi. Samaan aikaan kun otin paidan pois, lääkäri kaivoi stetoskooppinsa esiin laatikostaan. Hän tuli ihan lähelleni ja laski stetoskoopin rinnalleni. Hän kuunteli sydämen lyöntejäni muutamasta eri kohdasta, ja sitten tokaisi nauraen: “Kyllä tämä pumppu sen verran vahva on, että se jaksaa pumpata verta ihan joka paikkaan”. Hän mittasi vielä verenpaineen, joka sekin oli ihan hyvin kohdallaan.

- “Katsotaan sitten vielä, onko eturauhasessa mitään ihmeellistä. Otatko päällyshousut pois ja käy makaamaan tuohon hoitopöydälle kyljellesi.”
Olin yllättynyt tästä, ja hieman epäröiden avasin housut ja otin ne pois jalasta. Nousin hoitopöydälle ja kävin vasemmalle kyljelleni makaamaan.

- “Tämä voi tuntua alkuun hieman oudolta, mutta koita vaan rentoutua ja hengitä syvään. Laitan sormen sisääsi ja tunnustelen hieman eturauhastasi. Se alkaa meidän ikäisillä miehillä yleensä kasvamaan, mikä sinänsä on ihan normaalia”

1

3236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikuinen mies

      Kuulin selkäni takana, kun lääkäri veti kumihanskan käteensä ja puristi tuubista jotain. Sitten hän laski toisen kätensä kyljelleni ja sanoi: “No niin, laitatko jalkoja hieman koukkuun”. Koukistin jalkojani ja tunsin samalla, kun lääkäri laski alushousujani ja laittoi toisen käden peräaukollani. Hän liikutti sormeaan ja toisti: “Koita nyt rentoutua, hengitä vaan syvään”. Suljin silmäni ja koitin rentoutua parhaani mukaan samalla kun tunsin sormen uppoavan sisälleni. Se tuntui heti alkuun epämiellyttävältä, mutta koitin olla ajattelematta asiaa.

      - “Noin, hyvä, ihan rauhallisesti vain”, lääkäri puhui rauhallisella matalalla äänellä ja jatkoi työskentelyään.

      Hetken päästä epämiellyttävä olo katosi, ja kääntyi yllättäen miellyttäväksi tunteeksi alavatsassa. Olin hämilläni asiasta. Tunsin kuinka lääkäri liikutti sormeaan sisälläni säännönmukaisesti ja mielihyväni kasvoi. Tajusin kullini alkavan paisumaan ja kohta se jo sojotti terhakkaasti kohti napaani. En ollut aikaisemmin tuntenut tällaista hyvänoloa ja lämpöä alakropassani. Koitin olla liikkumatta, mutta en pystynyt estämään satunnaisia alavatsan kouristuksia. En enää miettinyt, missä olin, vaan annoin hyvänolon täyttää minut. Tunsin lantionseudultani hitaasti lähtevän aallon ja purkauduin hoitopöydälle isommin kuin koskaan aikaisemmin. Tällaista orgasmia en ollut aikaisemmin kokenut!

      - “Kyllä tämä mies ihan kunnossa on kaikin puolin”, lääkäri naurahti ja otti sormen pois sisältäni.

      Otin vielä muutaman kerran pitkään henkeä, ja nousin sitten istuma-asentoon. Näin hoitopöydän suojapaperilla laakini, ja olin vielä hämilläni tapahtuneesta. Nousin kuitenkin pöydältä ja puin paidan ja housut päälle. Vasta sitten katsoin tarkemmin lääkäriä ja huomasin hänen katsovan hymyilevillä silmillään minua. Me molemmat purskahdimme nauruun.

      - “Eturauhasen kunnon tyhjentäminen hieronnan avulla auttaa vaivoihin. Kirjoitan sinulle kuitenkin vielä reseptin siihen viagrapakettiin, jota varten tulit. Olet viriili terve mies, eikä sen käytölle ole mitään esteitä”, lääkäri sanoi.

      Lääkäri kirjoitti reseptin ja antoi sen minulle. Kiitin häntä kädestä, ja käännyin poistuakseni. Ovella kuitenkin käännyin takaisin ja kysäisin: “Vai voisiko lääkärille varata säännöllisiä viikkoaikoja?”

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1114
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe