Suomalaisia käsityöalan yrittäjiä ulkomailla?

sp512

Niin, eli kuten otsikkokin kertoo, olisin kiinnostunut löytämään suomalaisia käsityöläisiä ulkomailta. Opiskelen artesaaniksi joka erikoistuu ohjaustoimintaan ja etsiskelen siksi mahdollisia työssäoppimispaikkoja. Olisin äärettömän kiitollinen, jos joku voisi ohjastaa oikeaan suuntaan.

Toki olen tietoinen miten erilaista on hakea perin pohjin ulkomaalaiseen yritykseen, ja mitä kaikkea sieltä voisi oppia. Haluaisin kuitenkin toisen suomalaisen oppiin, jotta voisin ammatillisten aiheiden lisäksi kuulla millaisiin tilanteisiin toinen maanmies on maailmanvalloitusmatkallaan joutunut. :)
Osaan toki Englantia varsin mainiosti, mutta ymmärsitte varmasti pointin.
Edellämainittuja oppisopimuspaikkoja haen niin keväälle 2013 kuin lukuvuodelle 2013-2014, ja jaksot ovat n. 7 viikon mittaisia. Mitään erityistä kiinnostuksen aluetta minulla ei ole, vaan tavoite on oppia niin monitaitoiseksi kuin mahdollista.

Kiitos jo etukäteen!

1

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dghdfhf

      Onkohan Brisbanessa vielä se Trappas-kenkäpaja? Se oli suomalaisten omistama. Esitä kysymyksesi dundernews.com: n sivuilla (olikohan siinä vielä .au, en muista). Sitä luetaan ympäri maata.

      Terveisin Suomeen hiljattain palannut entinen australialainen yhden hengen yrittäjä. Australia on ihana paikka mennä töihin. Suosittelen lämpimästi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      93
      2566
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      91
      1506
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1218
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      17
      942
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      848
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe