Signeeraa

itsesi tähän,
että tiedämme kuka on vielä lukemassa saittia.

Uusia kirjoittajia on onneksi ilmaantunut,
palsta varmaankin elää 'itsekseenkin'. :)

Olisi silti mukava tietää,
kuka vanhoista vielä piipahtaa täällä.
Pappakerholaiset?

Itse en ole katsonut yhtäkään uutuutta,
muksu kylläkin on karannut elokuvissa
kaiken tarjonnan katsomassa. :)

Iltayöllä olen katsellut ennen nukkumaanmenoa
vanhoja, jo tuhannesti nähtyjä elokuvia,
kuten huuliharppukostaja, tuulen viemää,
hyvät, pahat ja rumat jne.

Minusta ei ole nyt kirjoittajaksi näillä eväillä,
entä sinusta? :)





:D
4335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hei!
on sitä tullut katseltua tappajahaita sun muuta kesäleffaa. sateisenä kesänä on leffafriikit ne jotka selviää, hehhee! :)

Äänestä

Ja käynyt silloin tällöin vilkaisemassa onko hyviä juttuja tai näkyykö vanhoja tuttuja! No käynnit ovat kyllä harvenneet kun pappakerholaisiakaan ei ole näkynyt aikoihin.

On ollut remonttia ja lastenlasten kaitsemista joten elokuvat ovat jääneet luvattoman vähälle. Vanhimmalta pojalta sain lainaksi Ici the Killer (Koroshiya 1 ohjaus Takashi Miike) joka oli kyllä melko verinen pläjäys ja muutenkin outo. En kyllä pitänyt ollenkaan ja onneksi katsoin yksin. Vaimo olisi kyllä saanut hepulit jos olisin hänen ja Icin kanssa yhdessä viettäneet elokuvailtaa.

Helvetti 1944 oli muistoissani vaikuttava sotaelokuva mutta nyt katsottuna aika oli kyllä ajanut auttamattomasti ohi ja ehkä siihen vaikutti myös ajan kultaamat muistot.

2001: Avaruusseikkailu tuli ostettua ALE:sta, hienosti tehtyä ja ajatonta mutta en oikein vieläkään ymmärrä jutun jujua.

Animatrix oli aivan kelvollista animaatiota.

Auringonlaskun katu odottaa vielä hyllyssä katsomista samoin kuin City of God, Parallax View Ansa ja Täältä ikuisuuteen joiden pitäisi olla hyvää kamaa sekä uutta että vanhaa.

ET:n ja Kirikou ilkeä noita tuli pojan poikien kanssa katsottua. Eritoten Kirikousta he tykkäävät ja se onkin yllättävän hyvää animaatiota eikä aivan tavanomaista. Jaksoivat he myös ET parissa joka on kestänyt aikaa ja jonka parissa pappakin viihtyi aivan verrattomasti kertoillen kohtia joita vajaat viisivuotiaat pojan nassikat eivät ymmärtäneet. Aivan mukavaa pienten kannalta kun ET oli dumpattu suomeksi.

Jet Lagin ostin vaimolle ja se oli yllättävän pirtsakka elokuva ja Juliette Binoche aina yhtä valloittavan suloinen. Jean Reno ei ehkä ollut kaikin ajoin parhaimmillaan.

John Q:sta odotin ehkä enemmän mutta aivan kelvollinen kertomus sairaanhoidosta rapakontakana. Kannattaisi katsoa ja miettiä, että kyllä meillä kuitenkin on vielä kohtuullisen hyvin asiat.

Konttorirotat oli pettymys ei säväyttänyt kovinkaan.

Lauantai-illan huumaa tuli käytyä katsomassa silloin ensi-illan aikoihin ja se oli aivan mukiin menevä. Vuosien varrella kyseistä elokuvaa on paljon apinoitu ja mollattu joten mielikuvat ovat hiipuneet ja haalistuneet. Kun kerran sain kyseisen rainan "Villeeninhintaa" niin pitähän se hankkia kun vielä vaimokaan ei sitä ollut katsonut. Täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti sillä elokuva on tehty hyvin ja se on kestänyt ajan hammasta erinomaisesti. Travoltan liikehdintä on todella sulavaa. Kaikkiseltaan ajatuksia herättävä elokuva. Ainoan miinuksen antaisin naispääosa valinnasta. Extroissa kerrottiin, että hänet löydettiin aivan viime tingassa ja siltä se kyllä vaikuttaa sillä ei hänestä ole pariksi Johnille.

Mimick 2 joka tuli DVD-soittimen kylkiäisinä. Piti ostaa uusi vehje kun ukkonen särki entisen. Ei ollut niin pastaa kuin luulin, katsoihan tuon kun ilmaiseksi sai.

Riemuloma Rivieralla taattua Tatia. En ole nuorempana pitänyt hänen toilailuistaan mutta tämä oli sydämellisen hellyttävä ja muistoja tuova elokuva. Tuli mieleen lapsuuden kesät. Kävimme vaimon kanssa pyöräilemässä ja löysimme Isonniemen uimarannan jonka tunnelma oli Tatin leppoisa ja intiimi. Aivan mahtava elokuva.

TV:stä tuli katsottua sattumalta erinomainen tsekkiläinen Hassu kesä jonka tunnelma oli myös aivan hellyttävä.

Äänestä

Moi pikku mui! Käy VARAAmassa NIMIMERKKIsi ennen kuin joku muu ehtii!

Rekisteröidyt nimimerkit eivät ole vielä käytössä keskusteluissa, mutta voit varata nimimerkin jo etukäteen.

Rekisteröi nimimerkki Galleriaan

Äänestä
  • Kiitos vinkistä,
    rekisteröidyin juuri! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikku mui kirjoitti:

itsesi tähän,
että tiedämme kuka on vielä lukemassa saittia.

Uusia kirjoittajia on onneksi ilmaantunut,
palsta varmaankin elää 'itsekseenkin'. :)

Olisi silti mukava tietää,
kuka vanhoista vielä piipahtaa täällä.
Pappakerholaiset?

Itse en ole katsonut yhtäkään uutuutta,
muksu kylläkin on karannut elokuvissa
kaiken tarjonnan katsomassa. :)

Iltayöllä olen katsellut ennen nukkumaanmenoa
vanhoja, jo tuhannesti nähtyjä elokuvia,
kuten huuliharppukostaja, tuulen viemää,
hyvät, pahat ja rumat jne.

Minusta ei ole nyt kirjoittajaksi näillä eväillä,
entä sinusta? :)





:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu