Haluaisin kysyä niiltä koiran omistajilta, jotka ovat typistäneet koiransa hännän/korvat että miksi? En tarkoita tällä mitään terveydellisiä syitä. Se on niin väärin, semmoisille kiduttajioille ei pitäisiä eläviä olentoja antaa.
Typistäminen
+++
231623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ootko syönyt ikinä lihaa? Se on vielä enemmän väärin. Elät iduillakin.
Ei lihaa elävänä syödä. Eläimen silpominen ravinnoksi ja eläimen tappaminen ruoaksi painivat ihan eri sarjoissa. Vai väitätkö muuta?
Lehmä - tapetaan ruoaksi. Nappi otsaan, eikä kuollut kärsi.
Koira - silvotaan ulkonäön vuoksi. Tuloksena amputoitu koira, jolla on todennäköisesti haamukipuja.
"Eläimen silpominen ravinnoksi ja eläimen tappaminen ruoaksi painivat ihan eri sarjoissa."
Kyllä näin.
Ei lehmä kärsi kun pistetään nappi otsaan MUTTA aika monet tuotantoeläimet kärsivät lyhyen elämänsä aikana ihan liikaa. Ja vain siksi että tuotantokustannukset saataisiin mahdollisimman alhaisiksi.
Se että painitaan eri sarjoissa ei silti tarkoita että jompikumpi asia olisi eettisesti hyväksyttävää ainakaan kaikilta osin.
"Koira - silvotaan ulkonäön vuoksi. Tuloksena amputoitu koira, jolla on todennäköisesti haamukipuja."
Luulisin ettei korvalehtien muotoilemisesta tule haamukipuja. Mutta on se silti törkeän näköistä ja täysin turhaa joka tapauksessa.
Hännän silpomista älyttömämpää hommaa on vaikea keksiä.
http://www.geocities.com/typistys/
Ei niitä silvota. Siististi typistetään leikkaamalla. Yhtä onnellisen elämän elävät kuin hännällisetkin.
Tarpeetonta ruumiinosien leikkausta kutsutaan silpomiseksi.
Myös naisten ympärileikkaus on silpomista vaikka se tehtäisiin miten siististi.
Leikkaatko kyntesi vai silvotko ne? Käytätkö kynsileikkuria vai kynsisilppuria?
Ei missään ole säädetty typistämisen virallista nimitystä silpomiseksi. Sanalla silpominen yritetään vain herättää kielteisiä mielikuvia täysin asiallisesta toimenpiteestä.
miksi meillä on (taas) sakemanni eikä rottista on se ettei niitä häntiä saa typistää.
Sorry vaan mut pitkähäntänen rottis on mun mielestä ruma.
Onko sillä väliä, mitä nimitystä käytetään? Se ei kai vaikuta itse toimenpiteen oikeutukseen tai siihen, onko se kivuliasta?
Itse en ymmärrä, miten hännän tai korvien typistäminen on asiallinen toimenpide, jos sen tarkoituksena on pelkkä esteettisyys. Ja haamukipujen mahdollisuus on varmaankin yhtälailla korvien ja hännän typistämisessä. Hermoja menee poikki molemmissa tapauksissa.
kuitenkin pelkästään ulkonäön vuoksi typistää häntä, kun se kuitenkin tuntee kipua siinä. sama juttu kun ihmiseltä amputoidaan koko käsi, hän voi tuntea kipua esim. kyynärpäässä mitä ei edes ole.
tietenkin joskus häntä on pakko amputoida jos se on murtunut tai jotenkin tapaturmaisesti mennyt siihen kuntoon ettei muuta vaihtoehtoa ole. mutta ihan huvikseen ei sais toiselta häntää katkaista.
moni koira varmaan pitäisi mielellään häntänsä ihan ehjänä.
Vertaatko ihon leikkaamista kynsien leikkaamiseen? Napsaiseppa seuraavalla kerralla nahkaa pala pois ja mieti onko sama asia :)
"Tarpeetonta ruumiinosien leikkausta kutsutaan silpomiseksi." (Kirjoittanut: PK-Collikoira, 1.8.2004 klo 00.21)
Onko kynsien leikkaus tarpeetonta?
Toisaalta kynnet ovat kuollutta ainetta kun taas häntä ja korvat eivät ole.
Vaikka missään ei varmaan ole säädetty että typistäminen olisi viralliselta nimitykseltään silpomista se ei tarkoita etteikö se sitä olisi.
"Sanalla silpominen yritetään vain herättää kielteisiä mielikuvia täysin asiallisesta toimenpiteestä." (Kirjoittanut: Rottweiler, 1.8.2004 klo 08.42)
Turhassa terveiden ruumiinosien leikkelyssä ei ole mitään asiallista.
käytän koiraa työssäni (dobermanni) ja nyt on ensimmäinen pitkähäntäinen koira käytössä.
Pitkä häntä työkoiralla on todella hankala. Koira esim. sisätilatyöskentelyssä huitoo hännällään tavarat pöydiltä mikä ei suonkaan ole tarkoitus.
Typättyjen kanssa ei ongelmaa ollut alkuunkaan, vaikka töpö heilui niin se ei ylettänyt pöydälle. Toisin kun nämä piiskahännät.
Pennut typistetään n. 3 päivän ikäisinä, eikä niiden häntä ole silloin vielä niin tukevaa tekoa kun aikuisella koiralla. Kun typistämisen tekee oikein niin pentu ei tunne edes kipua - saati kärsisi siitä.
mitä korvien typistämiseen tulee, sitä ei kannata suomen maalla enää vouhotella koska sulmeen tuli korvien typistämiskielto joskus 70-luvulla. häntien typistäminen taas kiellettiin vuonna 96, joten häntien typistämisestäkään ei ole hyötyä keskustella suomessa.
Outoa, että belkkarin, sakemannin, beucerin tai hoffen häntä ei haittaa työskentelyä ;)
Joiltain metsästyskoirilta on typistetty ennen häntä...kuitenkin suomenajokoira on saanut pitää häntänsä.
Ja olen kerran ollut katsomassa typistämistä...pentu huuti kuin syötävä. Vai ei sattunut.
oletkos huomannut että dobermannin häntä heiluu todella ylhäällä verrattuna sakemannin ym häntiin?
Typistys, minkä olet nähnyt, on ilmeisesti ollut ilmeisesti huonosti tehty toimenpide. ei tullut mieleen ilmoittaa siitä mihinkään? Mitä itse joskus olen typistyksiä tehnyt (kasvatin pari pentuetta 80-luvulla, toiset typistin itse) niin pentu ei ole pihahtanutkaan.
No typistäjä oli kaupungin eläinlääkäri. Ja eipä tullut mieleen ilmoittaa minnekään, kun oli ekakerta (myös viimeinen), kun seurasin typistystä...ja sain sen kuvan, että se sattuu aina. Eikä ikääkään ollut niin paljon, että oisin ymmärtänyt jonnekin ilmoittaa.
Ystävälläni on pitkähäntäinen dobberi ja minusta sen häntä on kiva :)
"Koira esim. sisätilatyöskentelyssä huitoo hännällään tavarat pöydiltä mikä ei suonkaan ole tarkoitus." (Kirjoittanut: Tooperipoika, 1.8.2004 klo 19.37)
Koska joidenkin koirien häntä on ties miten monta sukupolvea typistetty niin onkin saattanut käydä sellainen paska mäihä ettei kyseisten koirarotujen jalostuksessa ole otettu huomioon kaikkia koirien ominaisuuksia. Normaalisti koira osaa kyllä käsitellä omaa häntäänsä.
"oletkos huomannut että dobermannin häntä heiluu todella ylhäällä verrattuna sakemannin ym häntiin?" (Kirjoittanut: Toopepoika, 1.8.2004 klo 20.35)
Niin katsos, kyseessä on selkeä virhe rodussa. On tainnut jostain syystä jäädä jalostus vähän retuperälle.
Käsittääkseni Dobberin hännän ei kuulu heilua selkälinjan yläpuolella.
Dobermannillahan on ennen ollut typistetty häntä, mikä on ollut "pystyasennossa". rotumääritelmähän ei vielä sano dobermannin hännästä mitään (kumma kyllä) joten häntä saa heilua vaikka pilvissä tai roikkua takajalkojen välissä.
..pitää vaan odotella mitä saksalaiset sinne rotumääritelmään pistävät ja kasvattajat koittavat sitten jalostaa rotumääritelmän mukaisia dobbereita.
Tuleepahan haastetta mutta tärkeintä on että koiralla on kaikki sille kuuluvat tärkeät elimet tallella.
Niimpä niin, dobermanneilla hyväksytään millainen häntä vaan - myös häntämutkat. Tämähän on kuitenkin jo terveydellinen seikka joten toivottavasti ei tarbitse montaa vuotta odottaa hännän rotumääritelmää.
Oletkos muuten nähnyt typistämättömän dobermannin jonka hänkä roikkuu takajalkojen välissä? Itse olen yhden ainoan tavannut ja kyllä mielestäni häntäänsä ylhäällä kannatteleva koira on ryhdikkäämmään näköinen - toivon että rotumääritelmä hännän osaltapuoltaisi ylhäällä olevaa häntää :)
Niin kuin joku jo mainitsi niin työolosuhteissa se häntä on kyllä melkoisen ikävä. Kyllä se välillä kotonakin raivostuttaa kun on kolme piiskahäntää ja tavarat lentelee pöydiltä ja yllättävän korkeilta pöydiltä vielä! Korkea koira, korkealla häntä niin onhan siitä "haittoja". kotioloissa ne eivät haittaa mutta työkoirilla se on ikävää.
Aika rajuu???!!!
on se kumma että koirilta pitäisi leikellä ruumiinosia ihan vaan sen takia että joitakin ärsyttää se että tavarat lentää pöydiltä. jokaisen koiranomistajan pitäisi tajuta että matalalla pöydällä olevat esineet on vaarassa. oli koiralla häntää tai ei.
Edellisellä koirallani (walesingspringerspanieli) oli typistetty häntä ja nykyisellä häntä on kokonainen.Typistämisen kannalla olevat ihmiset voisivat ajatella myös sitä, että ei se häntä siinä turhan takia ole! Koirathan viestivät hännällään.
Ja kyllä se pentu tuntee kipua siinä missä aikuinenkin, tieto kivusta vain kulkeutuu aivoihin hitaammin. Lisäksi typistetty häntä voi aiheuttaa koirille selkävaivoja kun typistetty häntä heiluu paljon nopeammin. Edellisellä koiralla liikkui koko takapuoli kun oikein innostui. ehdottomasti hyvä että typsitys kiellettiin.
"on se kumma että koirilta pitäisi leikellä ruumiinosia ihan vaan sen takia että joitakin ärsyttää se että tavarat lentää pöydiltä. jokaisen koiranomistajan pitäisi tajuta että matalalla pöydällä olevat esineet on vaarassa. oli koiralla häntää tai ei."
viittaat tolla ilmeisesti minun kirjoitukseeni. Sorry jos annoin sen kuvan että kannatan typistämistä, niin ei nimittäin todellakaan ole.
Ilmeisesti et huomannut että pointtini oli siinä että työolosuhteissa se häntä on varsin hankala. Toopepoika jo kirjoitti että hän on huomannut ongelman työkoiran kanssa. Jos joudut koiran kanssa menemään työn takia jonkun asuntoon niin ei olew kiva kun tavarat lentelevät - tuskin koirattomat ihmiset ajattelee että heidän kotinsa tulisi piiskahäntäinen koira heilumaan. Esim. rikospaikalla ei saisi tavarat pöydiltä lennellä. Tämän takia täällä on heitetty pari pointtia siitä lyhyen hännän EDUISTA.
Joten, antaa koirien pitää häntänsä ja koulutetaan virkakoiriksi ja työkoiriksi sitten pelkästään muita rotuja (harmi, dobermanni on nin hyvä työskentelemään).
Siis olen sitä mieltä että ei kannata kyl sit hankkii sellast koiraa jolla on häntä, jos se joatin häiritsee.... Ja onneks suomes ei enää saa typistää korvia eikä häntiä!