Kateus

Ajattelin kertoa omasta kateudestani tuolla Lorenan ketjusssa mutta kun en oikein tiennyt tarkemmin tästä kaikkien tuntemasta ilmiöstä, yitän siitä jotain sanoa.

Sääli saadaan, mutta kateus on ansaittava.Kateuden eteen on siis tehtävä jotakin.

On kyettävä tekemään enemmän töitä kuin muut ja hankittava omaisuutta kuten auto ym.

Edellisessä lauseessa meinasin kirjoittaa auto ja "akka". Akka ei kuitenkaan ole mitään omaisuutta mutta suuren kateuden syy kyllä.

Raamatussa mainitaan, että "lihan synnit"= kateus. Perustena on, että liha näkyy aina ja erityisen hyvin taas tänään kun on tuo ohjelma "tanssii tätien kanssa". Ihan liha pursuu yli

Ensimmäinen tiedetty kateus esiintyi Aatamin ja Eevan pojissa, Kain'issa ja Abelissa.

Molemmat uhrasivat Herralle, Kain hedelmiä ja Abel lampaita. Kun Herra katsoi suopeammin Abelin uhria, suuttui Kain ja surmasi veljensä pelkästä kateudesta.

Kun erilaisuudet toteutuvat meistä epäoikeudenmukaisesti, olemme kateita, minä ainakin.

Täydentäkää ja korjatkaa!

.
1899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mammonaa ainakin kadehditaan.
Olen ajatellut että haluaako jotkut ihmiset että heitä kadehditaan, kun kehuvat aikaansaannoksillaa. Kansakoulupohjalta tulee näitä sanahirviöitä, mutta ei se minua haittaa.
Sanonta kuuluu että senverran pitää olla ettei koirat kintulle ....
Eikö sekin ole provosoivaa kun näin on sanottu.

Äänestä

Suurenkaan omaisuuden omistajaa ei kannata kadehtia.
Iso tila ei tuota mitään, mutta ylläpito maksaa, eli maanviljelijä on pilkka hinnalla vuokrannut peltonsa muuhu käyttöön, yksinäinen nainen ei kykene hoitamaan tilaa joten se on ollut pakko tehdä. Vuokrasopimus on pitkäkestoinen, tilaa ei saa myytyä ja omalla eläkkellä on melkein mahdottomuus tulla toimeen kaikkien menojen kanssa.

Kateellisia löytyy. Hyvähän sinun kun on iso talo!

Itse olen oppinut olemaan kadehtimatta muita ihmisiä, enhän tiedä mitä sinne julkisen kuvan taakse kätkeytyy.

Äänestä

Liian monen suomalaisen ajattelutapa kadehdinta, on tuhontie itselleen.
Kun naapurilla on niin minunkin pitää se saada, on sitten kyseessä auto, mökki tai mikä hyvänsä, jatkuva joidenkin kulutustavaroiden uusinta maksaa, mutta mitään asiallista hyötyä uusimisesta tuskin on.
Kadehditaan yrittäjiä jotka ovat varmasti monikin aloittaneet starttirahalla tai pankkilainalla, jos tällainen yrittäjä joutuu tekemään 'pyöreitä' päiviä ei sitä kadehtija osaa ymmärtää muuten kuin että rahaa tulee ovista ikkunaista.
Yrittäjällä pitää kalusto ja käyttötavarat kunnossa, pitkät katkokset tai työkalujen puute voi olla tuhoksi, sitäkään ei ymmärretä.
Päässä olevat rikkaudet pitää hoitaa liikunnalla ystävien ja perheen parissa, jos päähän tulee vikaa se ei näy heti vaan jälki voi olla se näyttö.
Lainaajia ja avun tarvitsijoita on yllin kyllin, mutta vastapalvelusta on aivan turha edes pyytämällä saada, kun sillähän on jo kaikkea sanotaan, ja nyt pitäis ilmaista työtä auttamalla?
Olen hyvin perillä kateudesta monelta kantilta, parasta on pitää asiat ominaan ja se mitä puhutaan jättää omaan arvoonsa.
Jokaisella meistä yksityisinä ihmisinä ja nyt eläkkeellä on omat sivusta seuraajat, ei niihin kannata paneutua, elää omaa elämää eli jatkaa siitä mihin lopetti, vain työ puuttuu.

Äänestä

Kuinka ollakkaan . Me sivistysvalioissa , (niinsanotuissa) Itsemme mielestä olemme hyvin sivistyneitä.
Mutta ole monasti ihmetellyt kuinka on näissä Lämpöisissä maissa etelässä missä niin miehet kuin naisetkin ovat ilman vaatetusta . Ovatko he jotenkin tietoisia mitä voi tehdä ,onko heille opetettu jo lapsena , mikä on sallittua.
Luulisin näin että he kun ovat jo nähneet kaiken , ei uteliaisuus lisää kiinnostusta ihmisten intiimiin tarpeisinn.

Nämähän miehet näissä musliimimaissa eivät kestä naista katsella ollenkaan jos vaikka nilkka näkyy on se jo vaarallista naiselle , voi mennä maine ja vapaus.

Äänestä

Uskoisin meidän ikäisillä ei olisi aihetta kadehtimaan,koska suurin osa olemme lähteneet samalta viivalta.Niillä joilla on miljoonalliset lähtökohdat ei sen paremmat onnen hetket ei ole. Moni köyhempi on paljon onnellisempi,kuin rikas.
Sairautta kateus on kun aattelemme järkevästi.

"En vaadi mitään,mutta haluan kaiken."

Äänestä
  • Kaakonkulman kateuden voittaa vain Kuusamon kiusaus.

    Äänestä

Minä tykkään Tanssi tähtien kanssa ohjelmassa . Naiset kauniita ja miehet komeita .
Mitä kadehtimista siinä on . Jos Jotakuta heikottaa palsaan ihon katsominen -- sillon on pian tehtävä korjaus asiaan ,ja hankittava kumppani , niin sekin asia tulee korjattua.

Äänestä
Aloittaja

En kyllä yrkinyt korvaamaan Lorenan viestiä Lorena kysyi, onko sinua kadehdittu. Jokainen on varmaan jossain mielessä kadehdittu. Joku tosi sairas tai köyhä voi jäädä kateuden ulkopuolelle. Toki erilaisia pieniä avustuksiakin kadehditaan

Yritin selvittää aihetta kateus. Pieleen meni!

Olemmehan kaikki huomanneet, että aiheessa ei onnistuta pysymään, en varmaan itsekään. Selvennän vielä edellistä:

Jos viestin aihe olisi niinkin karmea kuin murha, pitäisi vastauksissa käsitellä vain tuota tapahtumaa ja sen taustoja, ei murhattua tai murhaajaa.

En nytkään opeta vaan kerron vain näkemyksistäni ja kokemuksistani.

Äänestä
  • Hyvä kun laajensit kateuden piiriä käsittelemään monelta kantilta.
    Ehkä tässä ajassa monet koulukiusaamiset, toisten panettelemiset, pahoinpitelytkin juontavat juurensa kateuden siemenen kasvaessa liiallisiin mittoihin.
    Politiikan saralla monet menestyvät politiikot joutuvat muiden politikoiden ja median myllyn rattaisiin ns tutkivan journalismin kuvittelun kohteeksi. Paras esimerkki on Matti Vanhanen ja lautakasa juttu äärimmäis ilmiönä. Koko mies oli varsin charmantin olemuksen ja käytöksen sekä asiantuntemuksen vuoksi kohde joka olisi pitänyt saada ryvetettyä, siinä kuitenkin onnistumatta.

    Miksi kadehtia kanssakulkijoita jotka panemalla itsensä likoon haluavat tehdä yhteiskunnan parhaaksi työtä, tämä pätee myös kaikkien kansalaisien kohdalla.

    Äänestä

Kun vanha pariskunta kävelee sairaalan käytävällä käsi kädessä toisiaan tukien, kyllä käy katteeksi.
Mitä kadehtimista siinä on, sairaudet ja kärsimykset edessä tai kohdalla, mutta näin se vaan on.
En kadehdi puolisoa siinä, vaan tilannetta lämmin käsi kädessä.

Äänestä

En osaa kadehtia edes kunniaa toisilta. Napoleonin aikainen sotilas kirjoitti kuulleensa monista ranskan armeijan käymistä kunniakkaista taisteluista joissa hän olisi halunnut olla mukana, mutta kun Hän oli ollut mukana vain Waterloossa.

Äänestä
  • Kuusamolaisen vaiko kainuulaisen Korppiksen viesti:

    "Juuri valmistuneen nuorisobarometrin tulokset ovat tylyä luettavaa kirjoittaa toimittaja Seppo Turunen Korven Sanomissa.

    Kovaa elämää eläneillä vanhemmilla on kyky periyttää lapsiinsa katkeruutensa tai luokkavihansa tai hienommin sanottuna sosiaalisen epäluottamuksensa.

    Katkerilla vanhemmilla ei ole ymmärrystä, että kaikilla lapsilla on oikeus tavoitella inhimillistä onnea.

    No, kaipa katkerat ovat palikkatestin alarajoilla kulkevia jos häihin tutkimuksiin on luottamista."

    Äänestä

  • _0'_ kirjoitti:

    Kuusamolaisen vaiko kainuulaisen Korppiksen viesti:

    kai sitten, josta täällä on puhuttu, geenien sammuttamista ja toisten geenien toimintaan nostattamista.

    Äänestä

  • Arvailemaan taas ryhdyttiin, mutta otan kunnian itselleni.

    Äänestä

  • _0'_ kirjoitti:

    Kuusamolaisen vaiko kainuulaisen Korppiksen viesti:

    "Juuri valmistuneen nuorisobarometrin tulokset ovat tylyä luettavaa kirjoittaa toimittaja Seppo Turunen Korven Sanomissa.

    Kovaa elämää eläneillä vanhemmilla on kyky periyttää lapsiinsa katkeruutensa tai luokkavihansa tai hienommin sanottuna sosiaalisen epäluottamuksensa.

    Katkerilla vanhemmilla ei ole ymmärrystä, että kaikilla lapsilla on oikeus tavoitella inhimillistä onnea.

    No, kaipa katkerat ovat palikkatestin alarajoilla kulkevia jos häihin tutkimuksiin on luottamista."

    kopsattu suoraan lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, miksi Korppis omanasi esittelet. Aika nolo veto taas.

    Äänestä

Lorena on hyvä, en lue paskaa.

Äänestä
  • vai olet Lorena hyvä, no ole hyvä vaan.

    Äänestä

Vahvasti sitä mieltä,

kaikki jotka jatkuvasti tekee alotteita " kateudesta "" ilkeilystä " ovat psyykkisesti häiriintyneitä,
terapia psykiatsin hoidossa olisi tarpeen heille .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_6403 kirjoitti:

Ajattelin kertoa omasta kateudestani tuolla Lorenan ketjusssa mutta kun en oikein tiennyt tarkemmin tästä kaikkien tuntemasta ilmiöstä, yitän siitä jotain sanoa.

Sääli saadaan, mutta kateus on ansaittava.Kateuden eteen on siis tehtävä jotakin.

On kyettävä tekemään enemmän töitä kuin muut ja hankittava omaisuutta kuten auto ym.

Edellisessä lauseessa meinasin kirjoittaa auto ja "akka". Akka ei kuitenkaan ole mitään omaisuutta mutta suuren kateuden syy kyllä.

Raamatussa mainitaan, että "lihan synnit"= kateus. Perustena on, että liha näkyy aina ja erityisen hyvin taas tänään kun on tuo ohjelma "tanssii tätien kanssa". Ihan liha pursuu yli

Ensimmäinen tiedetty kateus esiintyi Aatamin ja Eevan pojissa, Kain'issa ja Abelissa.

Molemmat uhrasivat Herralle, Kain hedelmiä ja Abel lampaita. Kun Herra katsoi suopeammin Abelin uhria, suuttui Kain ja surmasi veljensä pelkästä kateudesta.

Kun erilaisuudet toteutuvat meistä epäoikeudenmukaisesti, olemme kateita, minä ainakin.

Täydentäkää ja korjatkaa!

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu