Roviolla

hullutuksen lumoissa

pakkomielteeni
todellisesta kotijumalasta
huulet sinetöitynä
käpertymässä
olohuoneen sohvalle

hokiessani mantraa
sympatian aallot
valtaavat tilan

väittelyn haluiset
ja kauniit ajatukset
onnistuvat ylipuhumaan
kenet tahansa

näyttäen täydelliseltä
ja pökerryttävän hienolta

riemastuksen tunteen
värähdellessä lävitseni
sähköiskun taajuudella

välittyen puhtaalta
kliiniseltä ja kylmältä
heijastaen persoonallisuutta

ja silti poskiani
alkaa kuumottaa
saaden ajatukset
puhkeamaan
kukkaan

uskomatta onneen
ja sattumiin
pulssini kiihtyy
lehahtaen punaiselle
saaden silmäni
syttymään

antaen sydämen
äänen puhua
tai oikeastaan laulaa
hienoista ihanteista

tuijottaen sokeasti
ristissä olevia
kämmeniäni

tuntien sähkövirtauksen
kulkevan raikkaan
sateen lävitse

sulkien silmäni,
huokaisemalla syvään
järjetöntä
reaktiotani

tuntui kuin
maa olisi
nielaissut ja
painanut kaasupoljinta
samaan aikaan

kiehtovuus sitoi
nostaen odotukseni
korkeaksi temppeliksi

lihaa ja verta
oleva kaunotar
vaikuttaa henkeeni
voimakkaammin kuin
elämäni kokonaisvaltaisuus

karkottaen kaiken
ylimääräisen päästäni,
kaikki kuvitellut
seurustelut kaunokirjallisten
lumoojattarien kustannuksella

kuinka katse
voi olla järkkymätön,
kuiskaus sävelasteikon
korokkeella

pystyen vangitsemaan
aivoni,
ydinjatkeen juuren
totaalisella alitajunnalla

olen eksyksissä,
yrittäessäni tasapainotella
liikkuvissa mannerlaatoissa

päästäessäni mieleni
omille teilleen
kykenemättä hallitsemaan
suustani pääseviä
ryöppyjä

pystymättä tarttumaan
viimeiseen oljenkorteen
aivojen pimeä alue
kuiskii viekoittelevasti

suistuttaa mielen
kiertoradaltaan
pystymättä kätkemään
tunteitani

sokaisten ja
ottaen vastaan
lauhkean parantumattoman
romantikon
Sunnuntain
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Turmion ja hurmion katse, joka viekoittelee ja saa huulilta purkautumaan onnen syvän huokauksen.

Romantikon sunnuntai alkaa rakkausrunolla. Tämä täytti tarpeeni ja siitä runoilijaa kiitän :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mihin loppuu kohtuus kirjoitti:

hullutuksen lumoissa

pakkomielteeni
todellisesta kotijumalasta
huulet sinetöitynä
käpertymässä
olohuoneen sohvalle

hokiessani mantraa
sympatian aallot
valtaavat tilan

väittelyn haluiset
ja kauniit ajatukset
onnistuvat ylipuhumaan
kenet tahansa

näyttäen täydelliseltä
ja pökerryttävän hienolta

riemastuksen tunteen
värähdellessä lävitseni
sähköiskun taajuudella

välittyen puhtaalta
kliiniseltä ja kylmältä
heijastaen persoonallisuutta

ja silti poskiani
alkaa kuumottaa
saaden ajatukset
puhkeamaan
kukkaan

uskomatta onneen
ja sattumiin
pulssini kiihtyy
lehahtaen punaiselle
saaden silmäni
syttymään

antaen sydämen
äänen puhua
tai oikeastaan laulaa
hienoista ihanteista

tuijottaen sokeasti
ristissä olevia
kämmeniäni

tuntien sähkövirtauksen
kulkevan raikkaan
sateen lävitse

sulkien silmäni,
huokaisemalla syvään
järjetöntä
reaktiotani

tuntui kuin
maa olisi
nielaissut ja
painanut kaasupoljinta
samaan aikaan

kiehtovuus sitoi
nostaen odotukseni
korkeaksi temppeliksi

lihaa ja verta
oleva kaunotar
vaikuttaa henkeeni
voimakkaammin kuin
elämäni kokonaisvaltaisuus

karkottaen kaiken
ylimääräisen päästäni,
kaikki kuvitellut
seurustelut kaunokirjallisten
lumoojattarien kustannuksella

kuinka katse
voi olla järkkymätön,
kuiskaus sävelasteikon
korokkeella

pystyen vangitsemaan
aivoni,
ydinjatkeen juuren
totaalisella alitajunnalla

olen eksyksissä,
yrittäessäni tasapainotella
liikkuvissa mannerlaatoissa

päästäessäni mieleni
omille teilleen
kykenemättä hallitsemaan
suustani pääseviä
ryöppyjä

pystymättä tarttumaan
viimeiseen oljenkorteen
aivojen pimeä alue
kuiskii viekoittelevasti

suistuttaa mielen
kiertoradaltaan
pystymättä kätkemään
tunteitani

sokaisten ja
ottaen vastaan
lauhkean parantumattoman
romantikon
Sunnuntain

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu