Katsojat varmaan yhtä tyhmiä kuin asukkaat!!!

Olen itsekin katsellut satunnaisesti kun ei ole muutakaan tekemistä ollut. Ja siis että saa oikein ärsyttämään nämä itseään täynnä olevat pissikset. Kampaillaa ja meikkaillaan puol päivää ja ollaan niin tyhmiä kun olla ja voi. Siis ruuan laitto ja leipominen?? siis voiko joku tänä päivänä olla noin tyhmä?? Ainakin täällä päin missä itse asun jokaisella on seiskaluokalla kotitaloutta, jossa opetetaan perusruokien tekoa, joten ihmettelen suuresti tätä taitamattomuutta. Ja sitten toi peiton heilutus, voi stn. Jos mä joutuisin nukkumaan huoneessa missä peitot heiluu ja valvon sen takia niin kyllä voin suoraan sanoa että olisin ihan raivon partaalla. Ja sitten tämä katariinan juttu. Mitä ihmettä tuollainen ahdistunut ihminen tekee tollasessa paikassa. Huomaa ihan selvästi että sillä on jonkinasteista sosiaalistafobiaa tjtn.
Ja ämmät jauhaa selän takana aina paskaa, jos ette ole sitä huomanneet niin korkea aika huomata.
Ja tämä eilinen jakso, kooste perjantailta niin oikein ottii kupoliin.
Täälläkin kirjoitellaan kuinkä häijy Teija on ja takerruttu siihen mitä hän sanoi raivoissaa Idan jalkavammasta.
No kun katsoo illan kulkua aikaisemmin niin huomaa jo miten Johanna ärsyttää ihan tahallaan Teijaa ja Iida siinä vielä heittelee lisää pökköä pesään. Itsekin poltan tupakkaa ja ottais kyllä päähän kun jo ei polttava pitää tuppakkaa itsellään ja nu***ii pilkkua.
No sitten kun tuli käsky että kaikki omiin huoneisiinsa niin Teijalla meni taas hermo kun ei totella ja se Idan vittuilu nauru siihen päälle niin ei ihme että ottaa lujille. Sitten tietty suutuspäissään ja humalassa sanoo asioita, ja ps tätä tekee joka hemmetin ihminen tässä yhteiskunnassa että mitä sitä ihmettelemään näin jälki käteen voi v***u.
Mun mielestä nää muut vois jäädä ja nää pissikset vois lähtee pois ei semmosia jaksa katsoa ja vielä vähemmän kuunnella.
487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä !!!!!!!!!!!

Äänestä

Tiedätkös nämä teija ja Anne ovat mustamaalanneet Iidaa, Johannaa täysin syyttä tässä vastareaktio vai meinaatkos, että se menee niin, että toiset saa kaataa ikuisesti lokaa toisten niskaan. Tässä tulee nyt kyllästyminen sillä olivat Johanna ja Iida kuinka mukavia niin Teija ja Anne jaksaa läyhää pa...aaa

Äänestä
  • Tämä on myös pikkuisen pakko sillä Annen ja Teijan taktiikka on ollut pelata ulos porukkaa mustamaalammalla muille uhrit ja se onnituu kun kukaan ei ala laittaa vastaan. Nyt kilttien on pakko myös ryhmittyä jotta äänestyksessä näkyy myös toista porukkaa.

    Äänestä

Uskomatonta ettei tähän ketjuun ole Johanna-kulttilaisia sotkeentunut :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teija Rulaaaa kirjoitti:

Olen itsekin katsellut satunnaisesti kun ei ole muutakaan tekemistä ollut. Ja siis että saa oikein ärsyttämään nämä itseään täynnä olevat pissikset. Kampaillaa ja meikkaillaan puol päivää ja ollaan niin tyhmiä kun olla ja voi. Siis ruuan laitto ja leipominen?? siis voiko joku tänä päivänä olla noin tyhmä?? Ainakin täällä päin missä itse asun jokaisella on seiskaluokalla kotitaloutta, jossa opetetaan perusruokien tekoa, joten ihmettelen suuresti tätä taitamattomuutta. Ja sitten toi peiton heilutus, voi stn. Jos mä joutuisin nukkumaan huoneessa missä peitot heiluu ja valvon sen takia niin kyllä voin suoraan sanoa että olisin ihan raivon partaalla. Ja sitten tämä katariinan juttu. Mitä ihmettä tuollainen ahdistunut ihminen tekee tollasessa paikassa. Huomaa ihan selvästi että sillä on jonkinasteista sosiaalistafobiaa tjtn.
Ja ämmät jauhaa selän takana aina paskaa, jos ette ole sitä huomanneet niin korkea aika huomata.
Ja tämä eilinen jakso, kooste perjantailta niin oikein ottii kupoliin.
Täälläkin kirjoitellaan kuinkä häijy Teija on ja takerruttu siihen mitä hän sanoi raivoissaa Idan jalkavammasta.
No kun katsoo illan kulkua aikaisemmin niin huomaa jo miten Johanna ärsyttää ihan tahallaan Teijaa ja Iida siinä vielä heittelee lisää pökköä pesään. Itsekin poltan tupakkaa ja ottais kyllä päähän kun jo ei polttava pitää tuppakkaa itsellään ja nu***ii pilkkua.
No sitten kun tuli käsky että kaikki omiin huoneisiinsa niin Teijalla meni taas hermo kun ei totella ja se Idan vittuilu nauru siihen päälle niin ei ihme että ottaa lujille. Sitten tietty suutuspäissään ja humalassa sanoo asioita, ja ps tätä tekee joka hemmetin ihminen tässä yhteiskunnassa että mitä sitä ihmettelemään näin jälki käteen voi v***u.
Mun mielestä nää muut vois jäädä ja nää pissikset vois lähtee pois ei semmosia jaksa katsoa ja vielä vähemmän kuunnella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu