ne määräilee, uhkailee, kiristää, muistuttelee, hoputtaa, kyylää, soittelee kokoajan että missä mennään jne. en jaksa enää päivääkää. itken jokailta ihan vaan sen takia kun jokapäivä koulusta tultuani pitää varautuu siihen et äiti alkaa valittaa jostain merkinnöistä wilmassa ja sitte uhkailemaan kuinka multa lähtee kaikki kiva pois jos en hoida kouluani hyvin (tietokone, kännykkä, kamera (?) enkä edes tajua miten se luulee että toi tavaroiden vieminen yhtään motivois mua käymään kouluani paremmin. mitä v*ttua.
sitten se kerran sano että jos mä hoidan kouluni hyvin niin lähdetään perheen kanssa yhteiselle reissulle. hän ilmeisesti sitten luuli että se olisi mulle ikäänkuin jonkinlainen "palkinto" siitä mutta ei, ei tosiaan. ihankun mua huvittais lähteä tällasen paskaperheen kanssa yhtään mihinkään kun tuntuu että ne pitää mua vieläkin kun jonain pikkulapsena.
jos meen kaverille yökylään niin vanhemmille soitellaan, kysellään ketä sinne tulee ja mitä teette, ja ku sieltä tulen kotiin niin pitää tulla aikaisin aamulla ja sitten kysellään että "noh, mitäs te teitte? jaha. keitäs kaikkia siellä oli? no miksikäs olet niin ärsyyntyneellä tuulella nyt?" no miksiköhän vitussa, älä vittu kysele noin saatanan hermoja raastavia kysymyksiä. noin mä siis ajattelen mielessäni. ainoa mitä mä oikeesti jaksan enää vastata on vaan "Joo." se on mun vastaus kaikkeen. "ootko tehnyt läksyt jo?" -joo. "tuleppas syömään!" -joo. vie koirat ulos joo siivoa huone joo vie koirat ulos joo tee sitä tee tätä ota vastuuta joojoojoojooJOO! niiden motto varmaan onkin "rajat on rakkautta." molemmat jotain ikäloppuja, äiti 54 ja isä 56. ite oon 15 ja adoptoitu. vihaan mun perhettä ja elämää, en enää jaksa tätä paskaa. oon aina kotona vaan omassa huoneessa omissa oloissani kun ei enää jaksa kiinnostaa mikään. any help here?
sitten se kerran sano että jos mä hoidan kouluni hyvin niin lähdetään perheen kanssa yhteiselle reissulle. hän ilmeisesti sitten luuli että se olisi mulle ikäänkuin jonkinlainen "palkinto" siitä mutta ei, ei tosiaan. ihankun mua huvittais lähteä tällasen paskaperheen kanssa yhtään mihinkään kun tuntuu että ne pitää mua vieläkin kun jonain pikkulapsena.
jos meen kaverille yökylään niin vanhemmille soitellaan, kysellään ketä sinne tulee ja mitä teette, ja ku sieltä tulen kotiin niin pitää tulla aikaisin aamulla ja sitten kysellään että "noh, mitäs te teitte? jaha. keitäs kaikkia siellä oli? no miksikäs olet niin ärsyyntyneellä tuulella nyt?" no miksiköhän vitussa, älä vittu kysele noin saatanan hermoja raastavia kysymyksiä. noin mä siis ajattelen mielessäni. ainoa mitä mä oikeesti jaksan enää vastata on vaan "Joo." se on mun vastaus kaikkeen. "ootko tehnyt läksyt jo?" -joo. "tuleppas syömään!" -joo. vie koirat ulos joo siivoa huone joo vie koirat ulos joo tee sitä tee tätä ota vastuuta joojoojoojooJOO! niiden motto varmaan onkin "rajat on rakkautta." molemmat jotain ikäloppuja, äiti 54 ja isä 56. ite oon 15 ja adoptoitu. vihaan mun perhettä ja elämää, en enää jaksa tätä paskaa. oon aina kotona vaan omassa huoneessa omissa oloissani kun ei enää jaksa kiinnostaa mikään. any help here?
Vastaukset 10
Vanhimmat
lisään vielä edelliseen että mun pitää olla aina ihan saatanan aikasin kotona. joskus 9-10 aikaan, viikonloppusin JA arkena.
Elä laps vingu, välittävät susta ku kyselee, mut kiristys imee anusta, sen myönnän, ja lol joku kymmeneltä kotiin viikonloppusin xD
Otan osaa oon 13v poika ja samanlaiset vanhemmat joka viikonloppu täytyy viettää jottai perhekeskeist elämää
S
Ai että mä äitinä vartun kun teillä on itsellä omia murkkuikäisiä pentuja!
Ja sanon ihan suoraan jos oisin tiennyt millaisa ällökkejä voi murrkuikäset pennut olla, olisi jäänyt tekemättä. Muuttakaa pian pois kotoa niin ei tarvi elättää ja saatte tehä mitä tahotte.
Vanhemmillasi on tod.näk. karannu vähän mopo käsist tossa kyyläilyssä ja
hyysäilyssä, mutta ei mitään mahdollisuutta, että ne tekis sitä pahuuttaan tai
ilkeyttään.Nevälittää ihan helvetisti mitä sulle tapahtuu, mutta ei osaa
kuunnella sua tai asettuu sun asemaan.Se on valitettavan yleistä.
Mun mutsi oli mielisairas ja sitä ei pahimmissa
vaiheissa kiinnostanu pätkääkään missä mä hilluin.
Mä tein ite itelleni kotiintuloajat, kun se ei osannu.
No alkkishan musta tuli ja muisti poissa ollaan oltu vähintään joka hiton kuukausi.
tänne neljään kymppiin asti.
En tiiä oisinko tässä jamassa, jos ois enempi pistetty rajaa peliin.
Faijaki dokas(ja dokaa edelleen) aina ihan avoimesti.
Musta ei oo oikein koskaan tullu aikuista, paitsi mitä nyt sitte
elämä ja skidi on vähän opettanu.
Läsnäolon taito ois ainaki sellanen mitä haluis oppii, jotta ei
sit tarvii pennun ollessa murkkuiässä olla samassa suossa*kun sun vanhemmat
nyt, kun ne on ihan eri maailmassa ku sä(vaik hyvää tarkottaaki)
Toivottavasti joku tervejärkinen aikuinen kirjottaa tänne ja saat jotain
oikeeta vastausta, mistä ois sulle jotai apuuki..;)
Olen itse äiti ja haluan tuoda pari asiaa esille.
Normaalit vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsestaan ja myös vastuussa lastensa hyvinvoinnista. Vanhemmat haluavat tietää, kenen kanssa vietät vapaa-aikasi ja mitä teette. Ihan samalla tavalla aikuiset ovat kiinnostuneita toisten itselleen läheisten aikuisten tekemisistä.
Jos hoitaisit koulusi niin, ettei wilmaan tulisi merkintöjä, ei sinulle niistä tarvitsisi huomautella. Sehän on sinun vallassasi, vai mitä?
Äitisi olisi varmasti myös helpottunut, jos hänen ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa sellaisten asioiden vahtimiseen, joista sinä itse asiassa olet vastuussa (=koulu).
Jos sinä et itse tajua koulunkäynnin merkitystä tulevaisuutesi kannalta, olet vielä todella ikäiseksesekin kypsymätön.
Tietokone, kännykkä, kamera, vaatteet, meikit, viikkorahat, koti ja ruoka kaapissa on jonkun hankittava ja maksettava ja se et taida olla sinä, eikä siihen sinun rahojasi ole kulutettu. Aikanaan, kun pääset eroon tuuosta "paskaperheestäsi" voit sitten ilman koulutusta ja työtä miettiä miten kaiken rahoitat.
Kotieläimistä sen verran, että jos eläimiä on perheeseen hankittu, on ne myös kunnolla hoidettava. Koirat on ulkoilutettava säännöllisesti niiden oman hyvinvoinnin takia, ei siksi, että äitisi niin haluaa.
Olisiko sinusta oikein kohdella koirianne huonosti? Miksi sinulla perheenjäsenenä ei olisi myös vastuuta niiden hoidosta?
Jos haluat, että sinua kohdellaan kuin aikuistuvaa nuorta, ota vastuuta omasta elämästäsi ja hoida koulusi ja suhteesi vanhempiin kuntoon. Ala itse käyttäytyä kuin aikuistuva nuori, eikä kuten kiukkuinen teini.
Perheessä on normaalia kertoa kuulumisiaan ja myös kenen kanssa liikkuu. Sellaiset kysymykset, joita kuvailet hermoja raastaviksi, ovat kuitenkin vain normaalia kanssakäymistä.
Jos kuitenkin tunnet, ettet pysyty elämään vanhempiesi kanssa, käy koulusi terveydenhoitajan juttusilla ja pyydä häntä ottamaan yhteyttä sosiaaliviranomaisiin huostaanoton tekemiseksi. Sitä kautta pääset pois perheestäsi sijoituskotiin, jossa, jos et itse muuta käytöstäsi, tosin taitavat samat ongelmat odottaa.
Aloittaja, tiedän tunteen liian hyvin.
Mä oon 15v poika ja mun porukat on täysin samanlaisia ku sinun. Ainoa ero, että ne on 8v nuorempia ku sun vanhemmat. Aina heti koulusta kun pääse kotiin, niin ruvetaan kyyläämään ja valittamaan sekä KYSELEMÄÄN turhia juttuja. Ja jos oon koneella, nii ne olettaa, että oon ollu siinä viimeset 3h ja valittaa, että koulu numerot laskee. Enpä nyt tiedä siitä laskemisesta, ku tulee 8-9 kokeista. Porukat vaan olettaa, että saan pelkkiä 9-10 ysi luokalla. Tajuaisivat, että on pikkasen vaikeampaa kuin joskus kolmos luokalla.
Sitte ne pakottaa mua harrastamaan jotain, mitä vihaan. Oon soittanu pianoa 10 vuotta ja oon anonu lopetusta, mutta aina pitää jatkaa. Ja ainoa mitä porukat sanoo on: "Kiität sitten vanhenpana". Toi lause on niin rasittava!
Ja yks juttu, mikä on kaikista ärsyttävintä on se, että tullaan JOKA ilta klo21 sanomaan: "Nyt nukkumaan". Siis mitä helv*ttiä? Mä nauran koulussa mun perheelle kavereiden kanssa, koska ne on tollassia pask*ja.
Kotona mä oon vaan omassa huoneessa, ku ei vaan jaksa kiinnostaa mikään enää.
Ymmärrän kevyesti äitiyhdelle -nimimerkin tuohtumuksen, mutta en
välttämättä yksiuloitteisuutta jonka vastaus tarjoaa.
On kuitenkin niinkin, että vanhemmat ovat selkeästi pudonneet
kelkasta koska "joo" vastaus riittää heille.
Jos kyky kuunnella on menetetty, ollaan pahassa jamassa..
Jossain vaiheessahan se toki vastuu siirtyy lapsellekin, mutta
missä on aikuisen vastuu jos vuorovaikutusta ei pystytä tuossa
tilanteessa enempää luomaan kuin uhkailemalla?
Jälkimmäiselle poika 97 -nimimerkille osoitan syvät sympatiani.
VOI olla, että kiitätkin joskus vanhempiasi harrastuksesi jatkumisesta, mutta
jotenkin kohtuutonta tuon ikäistä ihmistä käskyttää harrastuksen jatkamiseen
missä ei näe mitään kiinnostavuutta (voi toki olla syytä pedakogissakin..)
Ja luulisi tosiaan, että ne kasit ja ysit riittäisivät...Meillä kyllä 7 vuotias pakotetaan järkisyistä klo 20,00 nukkumaan, mutta että..no hohhoijaa
Näin sitä vieraannutetaan lapsia vanhemmistaan...(ja juu, vanhemmissahan ei tiettyikinä koskaan oo mitäänvikaa
No mä en VÄITÄ todellakaan, että mulla ois täydellistä ollu tässä 7v, IHAN päinvastoin!Mutta helvetisti kyllä yritän, etten putoaisi täysin kelkasta ja liittyisi "nuoreteiniinmitäänkylläarvostakaikkeniolenyrittänytmutta"
No mutta.Mä en tiedä mitään.Mulla ei ole murrosikäsiä lapsia.Olen vaiti.
Vuorovaikutusta on aika mahdotonta luoda, jos nuori vastaa kaikkeen "joo" ja linnoittautuu omaan huoneeseensa vihaamaan vanhempiaan.
Ei ihmisestä voi kiskoa keskustelua, jos hän on päättänyt olla itse osallistumatta keskustelunavauksiin. Pitäisikö sitten sanoa, että nyt istut siinä, kunnes suostut puhumaan?
Lainaus: "Joo." se on mun vastaus kaikkeen. "ootko tehnyt läksyt jo?" -joo. "tuleppas syömään!" -joo. vie koirat ulos joo siivoa huone joo vie koirat ulos joo tee sitä tee tätä ota vastuuta joojoojoojooJOO!
Vanhemmat tuntuvat kuitenkin olevan halukkaita viettämään aikaa nuorensa kanssa, kun lupaavat lähteä hänen kanssaan matkalle.
Mikä siinä elämässä on oikeasti niin vihattavaa? Ihan rehellisesti..