Ulkokissa kerrostalossa...

Otimme tuossa kissan joka oli aikasemmin maalla.. Asumme melko keskustan tuntumassa 3 kerroksessa kerrostalossa.

Alkuun kissa oli todella ihana ja näytti tottuvan uuteen elämään todella hyvin.
Nyt hirveä maukuminen ja välillä naukuu ulko-ovella ilmeisesti haluaa ulos?

Valjaissa mahdollisuus ulkoiluun mutta haluaa melkein samantien sisälle kun ulos pääsemme nyt olemme kyllä yrittäneet edes vähän käyttää enemmän ulkona ja ettei mentäisi heti sisälle takaisin.
Tänään yritämme että olisimme taas ulkona hieman pidempään.

Pissi yhden kerran sisälle ekan päivän aikana ja sen jälkeen on kyllä tajunnut käyttää hiekkalaatikkoa ja sitä puhdistellaan kerran päivässä (se ei tunnu kissaa haittaavan kuitenkaan)

Mutta tämä jatkuva maukuminen on ongelma päivisin naukuu öisin naukuu emmekä meinaa saada nukuttua ollenkaan kun aamuyöllä alkaa naukuminen..

Naukuu kun lähdemme parvekkeelle naukuu kun lähdemme ulos. nyt oli tuhonnut oven tiivisteitä.. ikäväkö?

Mikä avuksi? Kissalle on hommattu leluja ja saimme ilmaiseksi myös kissanraapimispuun (Pitää siihen laittaa joku lelu roikkumaan)

Luin FEROMONISUIHKEesta auttaisiko se tähän ongelmaan?
http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/product.aspx?catalog=yasalescatalog&productid=318678(yabasecatalog)&category=elaimet(yasalescatalog)/stressijapelkotilat(yasalescatalog)
rauhottaisi kissaa että ei maukuisi niin paljoa.. Välillä tuntuu että maukuminen oikein korostuu kun kissa haluaa jotain.. Neuvokaa kiitos että saisin yöni nukutta rauhassa ja myös kisumirrille hyvän mielen..
4327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuka muuten tietää jos tuollainen feromonihaihdutin laittaa eteiseen.. Auttaako se kaksiossa joka huoneeseen kun kyseessä on kaksio..?

Äänestä
  • Hommaa toinen kissa kaveriksi.

    Äänestä

meillä on sama ongelma Apuakts!

Äänestä

Ei vapauden iloihin tottunut kissa sopeudu sisäkissaksi. Alistua jotkut voivat siihen, mutta usein se näkyy häiriökäyttäytymisenä, lihomisena tms. Valjastelusta ei kissalle mitään iloa ole, kuten tapauksenne taas kerran osoittaa. Valjaissa kissan kuljettaminen on yleensä omistajan tapa yrittää lepyttää kolkuttavaa omaatuntoaan. Paras olisi etsiä kissalle maalta koti, jossa se saa elää oikeaa kissanelämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apuakts kirjoitti:

Otimme tuossa kissan joka oli aikasemmin maalla.. Asumme melko keskustan tuntumassa 3 kerroksessa kerrostalossa.

Alkuun kissa oli todella ihana ja näytti tottuvan uuteen elämään todella hyvin.
Nyt hirveä maukuminen ja välillä naukuu ulko-ovella ilmeisesti haluaa ulos?

Valjaissa mahdollisuus ulkoiluun mutta haluaa melkein samantien sisälle kun ulos pääsemme nyt olemme kyllä yrittäneet edes vähän käyttää enemmän ulkona ja ettei mentäisi heti sisälle takaisin.
Tänään yritämme että olisimme taas ulkona hieman pidempään.

Pissi yhden kerran sisälle ekan päivän aikana ja sen jälkeen on kyllä tajunnut käyttää hiekkalaatikkoa ja sitä puhdistellaan kerran päivässä (se ei tunnu kissaa haittaavan kuitenkaan)

Mutta tämä jatkuva maukuminen on ongelma päivisin naukuu öisin naukuu emmekä meinaa saada nukuttua ollenkaan kun aamuyöllä alkaa naukuminen..

Naukuu kun lähdemme parvekkeelle naukuu kun lähdemme ulos. nyt oli tuhonnut oven tiivisteitä.. ikäväkö?

Mikä avuksi? Kissalle on hommattu leluja ja saimme ilmaiseksi myös kissanraapimispuun (Pitää siihen laittaa joku lelu roikkumaan)

Luin FEROMONISUIHKEesta auttaisiko se tähän ongelmaan?
http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/product.aspx?catalog=yasalescatalog&productid=318678(yabasecatalog)&category=elaimet(yasalescatalog)/stressijapelkotilat(yasalescatalog)
rauhottaisi kissaa että ei maukuisi niin paljoa.. Välillä tuntuu että maukuminen oikein korostuu kun kissa haluaa jotain.. Neuvokaa kiitos että saisin yöni nukutta rauhassa ja myös kisumirrille hyvän mielen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu