vanhempani erosivat 20-vuotta sitten. isälläni ei ole uutta puolisoa eikä muita lapsia. Kun vanhempani erosivat olin 11- vuotias ja isästäni tuli holhoojani, koska äitini oli pahasti alkoholisoitunut. Asuminen kotona isän kanssa oli vaikeaa ja muutinkin kotoa heti kun olin täysi-ikäinen. Huonoista lähtökohdista huolimatta olen pystynyt rakentamaan itselleni hyvän elämän. minulla koulutus, vakituinen työpaikka ja hyvä perhe (mies ja 2 lasta). Vuosia olen kestänyt isäni terrorisointia joihin kuuluu kaiken tekemäni vähättely,mitätöinti. esim. kun sairastuin vakavasti, se nauratti isääni. Välillämme on yleensä riitaa ja häntä ilmeisesti harmittaa se että en ole alistunut hänen tahtoonsa, vaan yritän elää omaa elämääni. viimeisin riitamme johtui siitä, että hänen mielestään minun pitäisi maksaa hänen omakotitaloonsa kattoremontti (hänellä itsellään kyllä on rahaa)koska se on minun perintöni. kun ilmoitin että en aio maksaa kattoremonttia hän totesi taas, että tekee minut perinnöttömäksi. olen varma että hän tekeekin minut perinnöttömäksi, koska hänen elämäntehtävänsä näyttää olevan ainoan lapsensa elämänhankaloittaminen, mm.30 puhelua päivässä ja erilaisia haukkumakirjeitä kotiin ja haukkumapuheluita työpaikalleni(esimiehelleni).Mitä teen, haluaisin tietää oikeuteni ja elää rauhallista elämää?
testamentti
riitelyyn väsynyt
2364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos olet ainoa lapsi niin saat vähintään 50% kaikesta. Perintöosasi on 100% ja lakiosa puolet tästä. Toisen puolen voi äijä testamentata vaikka asunnottomille puliukoille.
Kirjoituksestasi ymmäsin sinun olevan totaalisen v... jne. Säilytä kirjelappuset, merkkaa ylös soitot ja pyydä esimieheltäsi mahdollisesti lausuntoa, tahi kuunnelkaa kaiuttimen kautta ko. henkilön solvaukset ja pankaa paperille. Riittävästi saatuasi todisteita marssi tekemään rikosilmoitus, mahdollisuus on myös hakea lähestymiskieltoa ensi hätään. Kuri se löytyy häiriköllekin.