Kai me osataan itsekin lukea. Ei tänne tarvitse nostella HäSa:n juttuja.
0Äänestä
Skootterisihvonen
John näyttää erinomaista esimerkkiä toimiessaan lasten- ja nuorten asioissa ohjaajina ja lastensuojelussa. Nuorille täytyisi osata näyttää hieman parempaa esimerkkiä. Ja pitäisikö tälläistä vielä hyssytellä, eihän kaikille tule edes HäSaa.
0Äänestä
Vihaan linkkejä
Jos sulla on netti, niin uutinen oli siellä jo päivää ennen kuin paperilehdessä, joten ihan turha tänne on nostella kaikkia HäSa:n uutisia, varsinkaan jos niistä ei ole aloittajalla mitään sanottavaa niin kuin tuolla nim. "raivoraitis".
0Äänestä
Puvelo
Heti alkuun, en halua puolustella ketään. Rattijuopumus on rikkeistä/rikoksista sieltä pahimmasta päästä.
Heppu on kärähtänyt lauantai aamuna, joten melko selvää että rattiin on lähdetty liian aikaisin kostean perjantai-illan jälkeen. Tämä EI ole mikään puolustus, mutta pahimpia ovat ne rattijuopot jotka ottavat sen auton alle heti kun viimeinen helmi kossupullosta on saatu alas. Noh, lukemat oli kyllä 0,9, että ei siinä ihan pelkistä aamuhöyryistä ollut kyse.
Alatalon luottamustoimi on kuitenkin sen luontoinen, että mies ei voi mitenkään tällaisen jälkeen jatkaa toimessaan.
Hieno osoitus on, että kaveri ilmoittaa rehellisesti mitä on touhuttu, jättää tehtävänsä eikä ala peittelemään tapahtunutta. Toki lähtö luottamustoimista olisi tullut muutenkin, mutta avoimesti mies toi asiat esiin.
0Äänestä
mjnldlldjd
Tämänkö vuoksi päättäjät haluavat lakkauttaa liikkuvan poliisin?
0Äänestä
nhlofjjj
Kyseinen harkinta on pettänyt jo illalla. Järkevä ihminen osaa toki laskea alkoholiannokset siten, että jos on pakko lähteä aamulla autoilemaan ottaa vain sen verran, että ne ehtivät myös poistua verestä,(kepupullo 2h) tai sitten ei ota ollenkaan. Ongelmalta vaikuttaa, olisiko hoitoon meno paikallaan? Tai olisi tietenkin. Ei rattijuopumus ole mikään leikinasia, joku voi kuolla. Toivottavasti Alatalo tekee jonkinmoisen aloitteen asiasta ja suksii itse AA-klinikalle. Vasta silloin hän on mielestäni rehellisesti tunnustanut kaiken. Päättäjä on kuitenkin vastuuhenkilö, eikä saa vedellä kännissä autoineen ihan miten sattuu.
0Äänestä
näin on päätetty
Eihän liikkuvaa poliisia olla lakkauttamassa. Siinä vain siivotaan organisaatiosta turhat päällikkövirat ja poliisien tekemä liikennevalvonta jatkuu poliisilaitosten alaisuudessa omana yksikkönään.
0Äänestä
bgfbgfhhtyhy
näin on päätetty kirjoitti:
Eihän liikkuvaa poliisia olla lakkauttamassa. Siinä vain siivotaan organisaatiosta turhat päällikkövirat ja poliisien tekemä liikennevalvonta jatkuu poliisilaitosten alaisuudessa omana yksikkönään.
Terve Päivi! Eikö sinun pitäisi kirjoitella Rixun palstalle?
0Äänestä
Voiprkle
Eipä ole tuo skootterisihvonenkaan eronnut luottamustehtävistään lautakunnissa? Siinä mielessä Alatalo on kyllä mies. Sihvonen ei tosin ole valtuutettu, mutta kuitenkin mukana joissain elämänlaatulautakunnissa. Elämänlaatu ei kyllä parane, jos kaikenlaiset rattijuopot suunnittelee hyvää elämää ja turvalisia kouluteitä.
0Äänestä
ryhtiä poliitikot
Ihan ok ratkaisu, vaikka hakisikin myötätuntoa. Yksi edustaja ajoi jopa ihmisen hengiltä, mutta ei paljo hetkauttanut....kun "ei muista" :)) jep
0Äänestä
jcnjjjdej
Kimmo sasi söi liikaa pullaa vaalitilaisuudessa ja sai sen vuoksi "sairaskohtauksen" ja tappoi autollaan kaksi ihmistä.Vaalitilaisuuksissa ja eduskunnan kokouksissa hän torkahtelee jatkuvasti? Ajokortti on tiemmä palautettu. Koska sairaskohtaus iskee taas? Kokoomus puhuu aina yksilönvastuusta? Eikö rattijuopolta voisi ottaa aina kortin pois loppuiäkseen ja samoin kuolemankolariin syylliseltä?
0Äänestä
mielensäpahoittaja
Tarkennusta asiaan ihmiset. -Sasi ajoi kuoliaaksi yhden ihmisen -Sasi epäili väsymyskohtausta, joka johtui verenpaineen äkillisestä laskusta, hän oli juuri saanut uudenlaista verenpainelääkettä -oikeudessa leski pyysi Sasilta anteeksi!! http://fi.wikipedia.org/wiki/Kimmo_Sasi
0Äänestä
Hyvä Alatalo!
Äänestän kännäriä. Rehellisin kaikista ehdokkaista.
0Äänestä
Alatalo jatkakoon!
Minunkin ääneni Alatalo saa, ei ainakaan ehdokkaista selkärangattomin!
0Äänestä
loistavapolku
Demarit tarvii kaikki mahdolliset äänet mitä liikkuu. Onneksi olen vaalityöntekijänä paljastamassa filungit.
0Äänestä
Scooterrr
Skootterisihvonen ja girlfriend lulu = beckhams.
0Äänestä
olemme takanasi
Ihanaa Alatalo, ihanaa, meitä on suuremman puoleinen joukko, joka on äänestämässä sinua valtuustoon. Perusteilla on myös kannatusjoukko.fi, johon on liitynyt jo melko moni rehellisyyttäsi kannttava.
0Äänestä
5 kpl
Kyllä äänet menee nyt Alatalolle meidän poppoolta.
0Äänestä
viiirus
PS LR =
0Äänestä
Säpä
Mies oli matkalla salibandy turnaukseen. Eikös tämä mies ole jonkun juniorijoukkueen joukkueenjohtaja? Hyvässä lykyssä kyydissä oli joku junnu matkalla turnaukseen. Yleensähän turnauksiin mennään kimppakyydeillä auto täynnä pelaajia. Onko tietoo?
0Äänestä
jos otat et aja
EI jatkoon! Typerää edes ilmoittaa "arvioiontivirheestä". 0,9 promille varmaankin vielä tuntee... ja vaikkei tuntisikaan, niin eikös se niin ole, että jos edellis iltana ottaa, niin aamulla ei ole ajokuntoinen. Turhaa siis selitellä. Ei sääli eikä empatiaa teosta, vastuu on itse kannettava.
0Äänestä
Joopajoo
Näin on, ilta vaan veny, mutta aamulla varmaan veti askin sisua ja otti riskin. Totta kai ilmoitti itse, sillä tämä ei varmaan oliskaan muuten tullut julki. Tuhosi demareiden vaalit. Yksi aamukänniläinen vammautti yhden sukulaiseni pyörätuoliin, veressä promilleja myös 0,9. ei havainnut aamuhämärissä sumussa tarpeeksi tarkasti keskiviivaa ja osui. Nokkakolari. Voihan sama sattua selvinkinpäin, mutta koska näistä kolmasosa syntyy juoppokuskien toimesta, niin on aivan turha selitellä. Kuinka tyhmänä hän aikoo pitää kansaa, jos on juhlinut puolille öin ja luulee olevansa ajokunnossa 8.30? Ei kukaan ole oikeasti noin tyhmä ja tietämätön (toivottavasti) ainakaan kunnanvaltuutettu, joten teko oli mitä ilmeisemmin tahallinen. Tokihan tätä sattuu esim ammattikuskien joukossa paljon, eiväthän hekään ole suojassa alkoholismilta, mutta aamuvalvontaa tulisi varsinkin syrjäseudulla lisätä, saataisiin aika paljon aikaan teiden ja muiden kulkijoiden suojelemiseksi tälläisiltä törpöiltä.
0Äänestä
Rehti mies
Joopajoo kirjoitti:

Kuka tässä on tekoaan puolustellut? Arvostetaan rehellisyyttä.
0Äänestä
Rehellisyyskusee
Rehti mies kirjoitti:
Kuka tässä on tekoaan puolustellut? Arvostetaan rehellisyyttä.
Suomessa saa näköjään puolustella tekosiaan viinan varjolla vaikka kuinka paljon. Rattijuopoilta pitäisi kyllä ottaa kortti pois ekasta kärystä kokonaan, ettei sattuisi lisää ns. arviointivirheitä. Vaikka eihän autoa kortilla ajeta tai edes selvinpäin. Rattijuoppous ei lopu koskaan, ellei rangaistuksia kovenneta. Jotenkin alan kannattaa pakollista alkolukkoa, kun kerran päättäjätkin vetelevät surutta pöhnässä. Se olis varmaan tässä tapauksessa torjunut tuon arviointivirheen, mikäli siitä edes oli kyse. eiköhän kyse ollut kyvyttömyydestä soittaa sählyjengille ja tunnustaa alkoholisminsa.
0Äänestä
Ennustan, että
Alatalo saa äänivyöryn.
0Äänestä
bärt
P. Sihv. ei saa.
0Äänestä
klmlosjoosej
Nyt kun kaveri on noin rehellinen politiikko, niin mitä muuta hän on saanut urallaan aikaan kuin kärähtänyt ratista? Kuulin jotain huhuja, että olisi joku ongelmanuorten esikuva....oi sori siis ohjaaja?
0Äänestä
catholicalcoholic
Vois liittyä perussuomalaisiin, kun käy soinin kanssa ripillä kaikki synnit on anteeksiannettu.
0Äänestä
Tuiskeessa usein
Raivoraitis, muuta nimimerkkis: Raivo raittiina!
0Äänestä
Käänkari
Voisi mies siirtyä PERSUIHIN
0Äänestä
Snjfjfclojfjnfker
Sopii hyvin demuihin, esim Antero Kekkonen narahti tullessaan aamulla suoraan kuntopyörän päältä rattiin!
0Äänestä
ölcmxcmlöedmlö
Miksi täällä pilkataan rehellistä miestä, joka tekee rikoksia?
0Äänestä
vfdvfdvfdv
Kehuako pitäisi?
0Äänestä
Jallisasi
Täällähän nämä yhteiskunnan virheettömät valioyksilöt jo roviota sytyttelee, eikö tunnu mahtavalta kun saa omaa kilpeä kiillottaa jonkun toisen virheellä.
0Äänestä
keittäjä. m
Vai tälläistakin on sattunut, ihme ettei ollut missään iltapäivä lehdessä? Miettikääpäs mikä etusivun rummutus siitä olisi tullut, jos kyseessä olisi ollun ps:n edustaja.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kai me osataan itsekin lukea. Ei tänne tarvitse nostella HäSa:n juttuja.
John näyttää erinomaista esimerkkiä toimiessaan lasten- ja nuorten asioissa ohjaajina ja lastensuojelussa. Nuorille täytyisi osata näyttää hieman parempaa esimerkkiä. Ja pitäisikö tälläistä vielä hyssytellä, eihän kaikille tule edes HäSaa.
Jos sulla on netti, niin uutinen oli siellä jo päivää ennen kuin paperilehdessä, joten ihan turha tänne on nostella kaikkia HäSa:n uutisia, varsinkaan jos niistä ei ole aloittajalla mitään sanottavaa niin kuin tuolla nim. "raivoraitis".
Heti alkuun, en halua puolustella ketään. Rattijuopumus on rikkeistä/rikoksista sieltä pahimmasta päästä.
Heppu on kärähtänyt lauantai aamuna, joten melko selvää että rattiin on lähdetty liian aikaisin kostean perjantai-illan jälkeen. Tämä EI ole mikään puolustus, mutta pahimpia ovat ne rattijuopot jotka ottavat sen auton alle heti kun viimeinen helmi kossupullosta on saatu alas. Noh, lukemat oli kyllä 0,9, että ei siinä ihan pelkistä aamuhöyryistä ollut kyse.
Alatalon luottamustoimi on kuitenkin sen luontoinen, että mies ei voi mitenkään tällaisen jälkeen jatkaa toimessaan.
Hieno osoitus on, että kaveri ilmoittaa rehellisesti mitä on touhuttu, jättää tehtävänsä eikä ala peittelemään tapahtunutta. Toki lähtö luottamustoimista olisi tullut muutenkin, mutta avoimesti mies toi asiat esiin.
Tämänkö vuoksi päättäjät haluavat lakkauttaa liikkuvan poliisin?
Kyseinen harkinta on pettänyt jo illalla. Järkevä ihminen osaa toki laskea alkoholiannokset siten, että jos on pakko lähteä aamulla autoilemaan ottaa vain sen verran, että ne ehtivät myös poistua verestä,(kepupullo 2h) tai sitten ei ota ollenkaan. Ongelmalta vaikuttaa, olisiko hoitoon meno paikallaan? Tai olisi tietenkin. Ei rattijuopumus ole mikään leikinasia, joku voi kuolla. Toivottavasti Alatalo tekee jonkinmoisen aloitteen asiasta ja suksii itse AA-klinikalle. Vasta silloin hän on mielestäni rehellisesti tunnustanut kaiken. Päättäjä on kuitenkin vastuuhenkilö, eikä saa vedellä kännissä autoineen ihan miten sattuu.
Eihän liikkuvaa poliisia olla lakkauttamassa. Siinä vain siivotaan organisaatiosta turhat päällikkövirat ja poliisien tekemä liikennevalvonta jatkuu poliisilaitosten alaisuudessa omana yksikkönään.
Terve Päivi! Eikö sinun pitäisi kirjoitella Rixun palstalle?
Eipä ole tuo skootterisihvonenkaan eronnut luottamustehtävistään lautakunnissa? Siinä mielessä Alatalo on kyllä mies. Sihvonen ei tosin ole valtuutettu, mutta kuitenkin mukana joissain elämänlaatulautakunnissa. Elämänlaatu ei kyllä parane, jos kaikenlaiset rattijuopot suunnittelee hyvää elämää ja turvalisia kouluteitä.
Ihan ok ratkaisu, vaikka hakisikin myötätuntoa. Yksi edustaja ajoi jopa ihmisen hengiltä, mutta ei paljo hetkauttanut....kun "ei muista" :)) jep
Kimmo sasi söi liikaa pullaa vaalitilaisuudessa ja sai sen vuoksi "sairaskohtauksen" ja tappoi autollaan kaksi ihmistä.Vaalitilaisuuksissa ja eduskunnan kokouksissa hän torkahtelee jatkuvasti? Ajokortti on tiemmä palautettu. Koska sairaskohtaus iskee taas? Kokoomus puhuu aina yksilönvastuusta? Eikö rattijuopolta voisi ottaa aina kortin pois loppuiäkseen ja samoin kuolemankolariin syylliseltä?
Tarkennusta asiaan ihmiset.
-Sasi ajoi kuoliaaksi yhden ihmisen
-Sasi epäili väsymyskohtausta, joka johtui verenpaineen äkillisestä laskusta, hän oli juuri saanut uudenlaista verenpainelääkettä
-oikeudessa leski pyysi Sasilta anteeksi!!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kimmo_Sasi